Maanantaina riehuneen tapaninpäivän myrskyn jälkien korjaaminen hidastui viime yönä entisestään, kun kova tuuli eteläisessä ja lounaisessa Suomessa katkoi uudelleen sähköt noin 17 000 taloudelta.
Uusista katkoista kertoo Fortum. Vattenfall ei ole vielä tänään tiedottanut korjaustöidensä etenemisestä.
Eri lähteiden mukaan Suomessa sähköt on poikki edelleen 60 000-70 000 kodista. Pahimmat sähkökatkoalueet sijoittuvat lounaiseen ja eteläiseen Suomeen, mutta sisämaassa katkoalueet ulottuvat Pohjois-Savon korkeudelle.
Samaan aikaan, kun korjaustyöt ovat polkeneet paikallaan, sähkönsiirtäjien asiakkaat ovat alkaneet hermostua sähköyhtiöiden toimintaan. Esimerkiksi Fortumin verkkosivuilla ollut vikakartta on otettu pois käytöstä, eivätkä muutkaan verkkoyhtiöt pysty tarjoamaan ajantasaista tietoa asiakkailleen korjausten etenemisestä.
Arvostelu alkoi jo tiistaina aamulla, kun ylipormestari Raimo Ilaskivi ihmetteli Uuden Suomen blogissaan, mikseivät verkkoyhtiöt vedä kaapeleita maan alle. Se estäisi tämän viikon kaltaiset monen vuorokauden mittaiset sähkökatkot.
- Ei tämä myrsky ensimmäinen ole. Onhan tuuli puhaltanut menneinä vuosina useinkin, Ilaskivi kirjoitti.
Myrskyn aiheuttamat laajat katkot ovat paljastaneet suomalaisen yhteiskunnan riippuvuuden sähköstä. Hallitus saa tänään selvityksen sähkökatkojen vaikutuksista yhteiskunnan perustoimintoihin.

Kommentit
Armeija apuun
Olen sitä mieltä, että puolustusvoimien olisi hyvä tulla apuun puuston raivaustöissä, jotta sähköverkot saadaan mahdollisimman pikaisesti kuntoon koko maassa. Säätyyppi saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Almanakassa on kohta tammikuu. Aikaa ei ole hukattavissa. Ihmettelen suuresti hallituksen saamattomuutta tässä tärkeässä asiassa.
Tarvitaan ammattimetsurit
Ei tappajilla ole taitoja näihin töihin. Pienellä tykistökeskityksellä voisivat pudotella lankojen varassa kiikkuvia lenkoja.
Sähkön siirrosta laskuttavien toimijoiden tulee toimittaa 3 tunnin katkon jälkeen agregaatti jokaiseen talouteen, kunnes sähköt taas kulkee. Siirtohinnat on sitä luokkaa, että sellaisen saa helposti. Monopolipelurien tulee myös vuorollaan kantaa vastuu! Tietenkin kaikki laskut maksaa kuluttaja aikanaan.
Joopajoo
Minullakin on mökin pakasteessa pottumuusia, merkkiä en muista mutta toki vaaaatin akrekaattia HETI!
Byhyy armeijan pullamössöpojat apuun
Eli kuten viimeisinä talvina, itketään sitä pakkotyöreserviä käyttöön kun yhtiöt/valtio kusevat hommansa. Jep, otetaan komppania kundeja moottorisahan kanssa heilumaan, hyvä tulee. Samaan tapaan kuin lumisateiden aikaan lisäaseistukseksi puunkantoon voidaan ottaa T-72 ja PASI, niillä lähtee runko jos toinenkin pois sähkönsiirtoa häiritsemästä.
Yksittäisellä tai edes tuhannella jääkärillä ei noille tuhoille tee yhtikäs mitään. Rikkoutuneen sähkölinjan lähelle en panisi muita kuin ammattilaisia puuhastelemaan. Vai olisiko se sellainen hyväksyttävä miestappio kun muutamat kundit ottaisivat maassa makaavasta suurjännitelinjasta paukut?
Näitä ammattilaisia, joilla on asiaankuuluva koulutus ja kalusto ei ole riittävästi tai yhtiöillä ei ole intressejä nostaa valmiutta joulunpyhinä, koska asia unohtuu viikossa parissa kuitenkin. Puolet sähkölaskusta on siirtomaksua, jonka pitäisi kustantaa nimenomaan tämä palvelu. Taisi mennä sinne sähköpörssiin ja optioihin.
Jarrua vähän
Eiköhän sähvö katkaista ennen korjausta. Siitä on tarkat määräykset!
Itse maksan 300/v sähkönsiirrosta. En halua maksaa 3.000/v josko kaivavat 12km maan alle.