Lauantai 26.5.2012

Kuljettaja näki ilmassa sateenvarjon – jalankulkija menehtyi

Luotu: 
30.12.2011 08:15

Vantaan Rajatorpassa tapahtui eilen iltapäivällä kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Jalankulkija ylitti Lastutietä suojatiellä, kun risteykseen tullut linja-auto törmäsi häneen.

Poliisi kertoo, ettei linja-auton kuljettaja havainnut suojatiellä ketään. Kuljettaja sanoi kuitenkin kuulleensa tömäyksen ja nähneen sen jälkeen ilmassa sateenvarjon.

Vantaalainen nainen kuoli onnettomuuspaikalla.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Nebuchanezzar

Katson vaistomaisesti aina suojatiellä(valottomissa ja valollisissa)vasemmalle ja oikealle varmistaakseni, ettei mikään ajoneuvo lähesty sellaisella nopeudella, että minulla on mahdollisuus jäädä sen töytäisemäksi.

Monet jalankulkijat kävelevät suojatielle usein siten, että autoilija jätetään ota tai jätä tilanteeseen. Ikäänkuin kävelevät suoraan alle suojateillä. Mikäli autoija ei havaitse jalankulkijaa ajoissa, voi jalankulkijan varomattomuus johtaa hänen loukkaantumiseensa tai jopa kuolemaan.

Kuljen jalankulkijana toisinaan tummissa vaatteissa ja ilman heijastinta. Minulla on silloin erityinen syy olettaa, että autoilijat näkevät minut huonosti ja otan sen huomioon myös suojatiellä. Tiedän itse autoilijana, miten vaikea tummissa vaatteissa, ilman heijastinta olevia jalankulkijoita on havaita pimeässä ja erityisesti vesisateessa.

Muutaman sekunnin odotus muutaman metrin päässä suojatiestä yleensä riittää siihen, että voin aloittaa turvallisen kadun ylittämisen. Sen lisäksi tulee harjoittua kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta autoilijoita/bussimatkustajia kohtaan. Toki sitä huomaavaisuutta olisi syytä autoilijoidenkin harrastaa toisiaan ja jalankulkijoita kohtaan. Tällöin voisimme päästä lähemmäksi sellaista kohteliasta, sujuvaa ja turvallista liikennekultturia, joka esim. Ruotsissa on.