Lauantai 26.5.2012

Presidentillä vakava huoli Suomesta

Luotu: 
1.1.2012 12:15
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Tasavallan presidentti Tarja Halonen on huolissaan taloudellisesta eriarvoisuudesta. Arkistokuva.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen kiinnitti kautensa viimeisessä uuden vuoden tervehdyksessä huomiota Suomen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

- Olen kuluneen kahdentoista vuoden aikana kantanut toistuvasti huolta perinteisen yhteisvastuun eli solidaarisuuden murenemisesta. Se näkyy monen yksittäisen ihmisen arjessa, mutta myös yhteiskuntarakenteiden muuttumisena, presidentti totesi tiedotusvälineille toimitetussa puheessaan.

Halonen peräsi inhimillistä vastuuta ja lähimmäisenrakkautta jokaisen suomalaisen käytökseen, mutta myös yhteiskunnan rakentamiseen. Hän esitti huolensa Suomen tilasta:

- Taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa elämän kaikille alueille. Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa. Erot tuloryhmien välisessä elinajanodotteessa ovat lisääntyneet nopeasti. Ylimmän ja alimman tuloluokan välillä elinajanodotteen ero on nyt jo lähes 13 vuotta miehillä ja seitsemän vuotta naisilla. Lapsiköyhyys on lisääntynyt hälyttävästi. Nuorten syrjäytyminen ja syrjäyttäminen eivät nekään saa kuulua yhteiskuntaamme, Halonen sanoi.

Presidentti myös muistutti, että eriarvoisuuden kasvu voidaan torjua. Halosen mielestä kyse on poliittisesta tahdosta säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme.

- Väkivalta ei ole vastaus elämän vaikeuksiin – ei omassa elämässä eikä yhteiskunnassa. Demokratia on inhimillisen kestävän kehityksen tae, ja sen puolustaminen on aikamme suuria haasteita, Halonen lausui.

Puheessaan Halonen myös kiitti suomalaisia kuluneista 12 vuodesta. Presidentinvaalit järjestetään tammi–helmikuussa.

- Haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää teitä lämpimästä tuestanne ja lukuisista yhteydenotoistanne kaikkina näinä kahtenatoista vuotena. Kiinnostuksenne yhteisten asioiden hoitoon on ollut todella tärkeää, sanoi Halonen.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

A_L

Demarithan ne siellä presidentteinä ovat olleet Kekkosen ajoista lähtien. Samoin Demarit ne ovat olleet lähes koko ajan 1990-luvun alun jälkeen tätä nykyistä "kehitystä" ja eriarvoisuutta edistämässä, kehittämässä ja kansainvälistämässä. Palopuheita pidetään vuodesta toiseen, mutta teot ovat joko tekemättä tai puheita vastaan.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille ja käykää nyt kuun lopussa varmistamassa, että presidentiksi valitaan joku joka Suomea, Suomalaisuutta ja Suomalaisiten etua pitää ensisijaisena ja tärkeänä. Ei enää maaimanhalaajia ja demareita presidentiksi. Kiitos.

Ola

Oikein Saukki pressaksi ja Suomella alkaa mennä hyvin. Aletaan tehdäkin tyhjänpäiväisten puheiden sijaan.

Kuvassa "stävällisen näköinen", huh, hrrr pelottaa, maanäiti suupielet alaspäin vihainen katse silmissä, istuu alamaisiaan halveksivasti katsoen. Tv-lähetyksessä kulissit olivat kuin Venäjältä. Tummaa ruskeaa ja kultaa. Ollaankohan me lainkaan Suomessa, vaikka tv niin sanoo.

TakojaIlmarinen

Voihan olla että tämä Venäläisten kulissien edessä oleva "maan äiti" onkin pysyväisesti Moskovassa ja
maatamme edustaa täällä hänen näköishahmonsa!

Suomalaisia on johdettu harhaan ja nyt kun tämä vihaisen näköinen hahmo ei enää hallitse alkaa sukupuolisten vähemmistöjen asema muodostua takaisin heille kuuluvaan marginaaliseen näkömättömyyteen!

Bond

Niinistön puoluekin on oma lukunsa. Kokoomus,tuo Suomen €uro-stalinistien puolue, on tehnyt suomettumisen ja rähmälläänolon uuden maailmanennätyksen. 70-luvun stallaritkin kalpenevat moisen edessä. Pysähtyyköhän tuon naivistisen seikkailun loppulasku maallemme edes 100 miljardiin euroon. Epäilen.

Noin pahan virheen tehnyttä poliitikkoa ei kannata äänestää presidentiksi.

Kiusallinen muisti

Kirje Suomen Pankin johtokunnalle ja pääjohtajalle
Perussuomalaisten kansanedustajat Lea Mäkipää ja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat huolissaan riskeistä, joita Suomen Pankin toiminta voi aiheuttaa veronmaksajille. He ovat toimittaneet 7.12.2011 Suomen Pankin johtokunnalle ja pääjohtajalle alla olevan kirjeen, jossa kiinnittävät huomiota ongelmiin.
Me allekirjoittaneet pankkivaltuutetut olemme huolissamme ongelmista, joita aiheutuu Suomen Pankin osallistumisesta suuria taloudellisia riskejä sisältäviin arvopaperikauppoihin.

Taloudelliset riskit
Me allekirjoittaneet olemme huolissamme riskeistä, joita Euroopan kriisimaiden tukemisesta aiheutuu Suomen Pankille ja viime kädessä Suomen valtiolle. Saamiemme laskelmien mukaan Suomen osuus EKP:n riskeistä ylivelkaantuneiden euromaiden velkapapereista on lähes 10 miljardia euroa.

Kriisin laajetessa lasku kasvaa entisestään, kun EKP ryhtyy uusiin tukiostoihin. On arvioitu, että jos kuusi keskeistä kriisimaata kaatuvat, Suomen kokonaisvastuut EKP:n ja Suomen Pankin kautta nousevat yli 15 miljardiin euroon.

Tämän mittaluokan vastuiden realisoituminen ajaisi Suomen valtio velkaloukkuun, kun lisäksi valtion niskaan kaatuisivat muiden tukivälineiden kautta tulevat vastuut. Karkeiden laskelmien mukaan Suomen kokonaisvastuut ovat tällä hetkellä yhteensä 35 miljardia euroa, ja kuuden riskimaan kaatuessa ne voivat nousta lähes 70 miljardiin euroon. Pahimmassa tapauksessa Suomen valtion velka voi kaksinkertaistua nykyisestä tasosta.

Riskien näkymättömyys
Pidämme ongelmallisena sitä, että EKP:n kautta aiheutuvista riskeistä - kuten muistakin kriisimaiden aiheuttamista kokonaisriskeistä - on vaikea saada selvää ja riittävää tietoa. Tällainen tieto on välttämätöntä julkisen keskustelun ja päätöksenteon demokraattisen kontrollinen ylläpitämiseksi.

On yleisesti tiedossa, että tukeakseen euroalueen haurasta pankkisektoria, EKP on kriisin aikana joutunut useaan otteeseen heikentämään vaatimiensa vakuuksien laatua ja hyväksymään Irlannin, Portugalin ja Kreikan valtionvelkoja vakuuksiksi, vaikka näiden luottoluokitukset ovat roskalainaluokkaa. Tämä on luonnollisesti lisännyt EKP:n luottoriskiä dramaattisesti. EKP ei kuitenkaan ilmoita julkisuuteen taseensa tarkkaa rakennetta, joten ulkopuolisen on vaikea tarkasti arvioida sen riskejä.

TARGET2-järjestelmän epätasapaino
Mielestämme olisi syytä myös kiinnittää huomiota automatisoidun reaaliaikaisen bruttomaksujärjestelmän (TARGET2) saamisten epätasapainoon. Syyskuun lopussa TARGET2-järjestelmän epätasapaino oli yli 600 miljardia euroa.

Vaikka tämä epätasapaino ei normaalissa olosuhteessa lisääkään EKP:n tai yksittäisen kansallisen keskuspankin kokonaisriskejä, on syytä pelätä, että TARGET2-järjestelmän epätasapainosta realisoituisi tappioita, jos joku jäsenmaa yllättäen eroaisi eurosta. Voidaan pitää todennäköisenä, että jos velkajärjestelyyn ajautuva jäsenvaltio eroaisi eurosta, se tuskin kunnioittaisi TARGET2-velkaansa ainakaan täysimääräisesti. Virallisella tasolla tietenkin kiistetään eurosta eroamisen mahdollisuus, mutta tulevaisuus on ennenkin tuonut yllätyksiä mukanaan.

Edellä mainituista syistä on mielestämme toivottavaa, että EKP julkistaisi tarkempaa tietoa taseensa rakenteesta. Vähintään olisi suotavaa, että EKP julkistaisi tarkempaa tietoa omistamiensa arvopapereiden määristä, arvoista ja hallussaan olevien vakuuksien arvostusperiaatteista.

Toivomme myös, että EKP julkistaisi arvion siitä, miten suuria tappioita sille aiheutuisi, jos Kreikka tai jokin muu maa eroaisi eurosta. Euroalueen valtiot voisivat näin paremmin arvioida, onko heidän näin tapahtuessa mahdollisesti pääomitettava EKP:tä. Nykytilanteessa olisi mielestämme perusteltua, että EKP julkaisisi TARGET2-järjestelmän tasapainon viikoittaisen taseraportin yhteydessä.

Oikeudellisia ongelmia
Edelleen me allekirjoittaneet pidämme oikeudellisesti ongelmallisena sitä tosiasiaa, että Suomen Pankki osana Euroopan keskuspankkijärjestelmää on ostanut jo miljardeilla euroilla kriisimaiden velkapapereita. Toimenpiteiden lainmukaisuus on vaikeasti sovitettavissa yhteen EU:n perussopimuksen (SEUT) 123 artiklan sekä Suomen Pankista annetun lain 6 §:n kieltojen ja 7 §:ssä ilmaistun riittävien vakuuksien periaatteen kanssa. Vaikka kyseisissä säännöksissä kielletään nimenomaisesti vain julkisen sektorin velkainstrumenttien hankkiminen ensimarkkinoilta, yleisemmin kielletään myös mikä tahansa valtioiden rahoittaminen tai luotottaminen keskuspankkien toimesta.

Suomen Pankin lakimies Maritta Nieminen on 15.9.2011 päivätyssä muistiossaan esittänyt Suomen Pankin oikeudellisen mielipiteen, jonka mukaan EKP:n ja Suomen Pankin osallistuminen jäsenvaltioiden luottomarkkinoille on laillista, koska muistion mukaan kielto koskee vain ensimarkkinoita ja kyseiset toimenpiteet ovat puhtaasti rahapoliittisia. Perustelu vaikuttaa varsin ontuvalta seuraavassa mainituista syistä.

Väitteet, joiden mukaan jo lukuisien miljardien eurojen velkakirjaostot ovat yksinomaan rahapoliittisia korjaustoimia johtuen "tilapäisistä markkinahäiriöistä", ovat taloustieteen näkökulmasta vähintäänkin kyseenalaisia. On yleisesti tiedossa, että suuri osa keskuspankkituen kohteena olevista maista ei kärsi hetkellisestä markkinoiden epäluottamuksesta, vaan pysyvästä ja kestämättömästä ylivelkaantuneisuudesta. Tästä johtuen kriisimaiden velkakirjojen poikkeuksellisen korkeat markkinakorot eivät ole markkinahäiriöitä, vaan heijastusta sijoittajien epäluottamuksesta maiden maksukykyä kohtaan. On esimerkiksi yleisesti tiedossa, ettei yksikään riippumaton asiantuntija usko Kreikan selviytyvän nykyisistä veloistaan ilman merkittäviä uudelleenjärjestelyjä.

On joka tapauksessa selvää, että jälkimarkkinoilla tapahtuvat kaupat siirtävät luototusta yksityisiltä sijoittajilta keskuspankeille, lisäten keskuspankkijärjestelmän tappioriskiä sekä vääristäen markkinahintoja. Mikäli toimenpiteitä ei katsottaisi lainkaan oikeudellisten rajoitusten vastaisiksi, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että perussopimuksen ja Suomen Pankista annetun lain asettamat rajoitteet olisivat muuttuneet kuolleiksi kirjaimiksi.

Suomen Pankin julkisuuskuva
Lopuksi haluamme Suomen Pankin julkisuuskuvan kannalta kiinnittää huomiota siihen, mitä julkisuudessa on viime aikoina esitetty pankin edustuskuluista ja suurista palkkioista. Toivomme, että erityisesti nykyisessä synkentyvässä taloudellisessa tilanteessa pidättäydytään kohtuuttomuuksilta, kun edustetaan ja järjestetään kestityksiä.

Lea Mäkipää ja Pirkko Ruohonen-Lerner

Julkaistu 31.12.2011 klo 09:12

Penttijuhani

on todella esittämisen arvoinen. Ei vähiten sen vuoksi, että Koivisto & Co:n katastrofaalisia talous- ja finanssiasioita ei ole alkuunkaan selvitetty, minkä tulisi olla viranomaisten selvä velvollisuus. Miksei näin ole? Sekä Kepun että Demareiden ministerit törppöilivät, ml. täysin julkisesti ja täysin selvien valheiden kanssa juuri talousasioissa aina DDR:n "kannattavan tunnustuksen" jälkiajoista lähtien.

Yksi selvä syy tähän oli, että yhdelläkään asianomaisista ei ollut tosi kokemusta tai tietoa mm. pankkiasioista. Sen lisäksi "muka-eksklusiiviset" NL:n suhteet ja tiedot olivat sitä mitä KGB halusi tai viitsi antaa. Lopulta sitäkään ei voitu ottaa, kun olisi sattunut omaan nilkkaan.

Nyt ollaan taas käytännössä samassa jamassa Koiviston vanhaa ei-politiikkaa soveltavan Suomen Pankin kanssa. Milloin ja missä toveri Liikanen on saanut kompetenssit hommaansa? Miksei saman puolueen presidentti puutu "arvopuheissaan" asiaan, joka on selvä: tasavallan johdon kalliit - osin laittomat - törppöilyt?

Ola

Kuten sanoit, liturgiaa on luettu ja kuunneltu vuodesta toiseen. Luetteloitu parannettavia asioita. Kertaakaan en ole kuullut miten ne konkreettisesti korjataan. Jokaisella on kyky tehdä sama luettelo. Eikö presidentti pysty parempaan.

Demari on presidenttinä, eduskunnan puheenjohtajana ja ulkoministerinä. Eikö tämä troikka ole todellakaan pystynyt parempaan. Silloin se on hajoitettava ja valittava tilalle henkilö(t), jotka myös tekevät jotain.

Corvus

Osa suomalaisuutta on, että osataan kirjoittaa suomea oikein. Maan nimi "Suomi" kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, "suomalainen" pienellä. Peratkaamme kielestä pois turhat anglisismit.

Tuo "suomalaisuus" taas on termi, jota käytetään täällä paljon. Kaikissa kielissä sille ei edes ole vastineita tai sitten niitä käytetään olennaisesti vähemmän. Osaako joku selittää miksi?

snadi

Kekkosen jälkeen taisi olla suurta kutsumusta "vapauteen" ja yksilöllisyyteen? Eduskunnan valtaa (kansanedustajien) piti kaiketi kasvattaa Presidentin vallan kustannuksella, niin sisä kuin ulkopolitiikassakin? Nouskasmainen käytös oli "pop"? (Eikä olle ohi vieläkään?) Meillä löytyi runsain mitoin älykkäitä jotka tiesivät miten maailmaa parannetaan ja sijoituksilla tienataan (käytetään toisten luonnonvaroja ja työpanosta hyväksi), mutta maailmalla taisi löytyä tukuttain etevämpiä koijareita, eivätkä "neronleimauksemme" muuttuneetkaan viisauksiksi muiden "junapelureiden" tavoin käyttäytyvien seurassa? Oliskohan niin että suomalaisten puolta ei pidä muut kuin suomalaiset ja siten että suomalaiset tekevät työn oman vaurautensa eteen? (Muiden tekemä menee harvojen tai peräti ulkomaisten sijoittajien taskuihin)? Olisiko kansanedustajien syytä kääntää katsettaan suomalaisen työn ja työllisyyden sekä kansan hyvinvoinnin suuntaan ja yrittää löytää niitä viisastenkiviä kotimaisen työn ja huoltovarmuuden turvaamiseksi?

jounihalonen

on huolissaan demokratiasta, jota esim. demarit ovat EU-laittomuuksillaan olleet muuttamassa pankkien ja muiden korporaatioiden monopoliksi. Kansalta ei kysytä mitään, vaan kansanedustajien takit kääntyvät heti vaalien jälkeen ulkoparlamentaaristen taustavoimien käskyttämän puoluejohdon sanelun mukaan.

Tarzan kannattaisi hiukan tarkemmin harkita puheita laatiessaan. Ei ihmiset hölmöjä ole.

Kiusallinen muisti

Kirje Suomen Pankin johtokunnalle ja pääjohtajalle
Perussuomalaisten kansanedustajat Lea Mäkipää ja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat huolissaan riskeistä, joita Suomen Pankin toiminta voi aiheuttaa veronmaksajille. He ovat toimittaneet 7.12.2011 Suomen Pankin johtokunnalle ja pääjohtajalle alla olevan kirjeen, jossa kiinnittävät huomiota ongelmiin.
Me allekirjoittaneet pankkivaltuutetut olemme huolissamme ongelmista, joita aiheutuu Suomen Pankin osallistumisesta suuria taloudellisia riskejä sisältäviin arvopaperikauppoihin.

Taloudelliset riskit
Me allekirjoittaneet olemme huolissamme riskeistä, joita Euroopan kriisimaiden tukemisesta aiheutuu Suomen Pankille ja viime kädessä Suomen valtiolle. Saamiemme laskelmien mukaan Suomen osuus EKP:n riskeistä ylivelkaantuneiden euromaiden velkapapereista on lähes 10 miljardia euroa.

Kriisin laajetessa lasku kasvaa entisestään, kun EKP ryhtyy uusiin tukiostoihin. On arvioitu, että jos kuusi keskeistä kriisimaata kaatuvat, Suomen kokonaisvastuut EKP:n ja Suomen Pankin kautta nousevat yli 15 miljardiin euroon.

Tämän mittaluokan vastuiden realisoituminen ajaisi Suomen valtio velkaloukkuun, kun lisäksi valtion niskaan kaatuisivat muiden tukivälineiden kautta tulevat vastuut. Karkeiden laskelmien mukaan Suomen kokonaisvastuut ovat tällä hetkellä yhteensä 35 miljardia euroa, ja kuuden riskimaan kaatuessa ne voivat nousta lähes 70 miljardiin euroon. Pahimmassa tapauksessa Suomen valtion velka voi kaksinkertaistua nykyisestä tasosta.

Riskien näkymättömyys
Pidämme ongelmallisena sitä, että EKP:n kautta aiheutuvista riskeistä - kuten muistakin kriisimaiden aiheuttamista kokonaisriskeistä - on vaikea saada selvää ja riittävää tietoa. Tällainen tieto on välttämätöntä julkisen keskustelun ja päätöksenteon demokraattisen kontrollinen ylläpitämiseksi.

On yleisesti tiedossa, että tukeakseen euroalueen haurasta pankkisektoria, EKP on kriisin aikana joutunut useaan otteeseen heikentämään vaatimiensa vakuuksien laatua ja hyväksymään Irlannin, Portugalin ja Kreikan valtionvelkoja vakuuksiksi, vaikka näiden luottoluokitukset ovat roskalainaluokkaa. Tämä on luonnollisesti lisännyt EKP:n luottoriskiä dramaattisesti. EKP ei kuitenkaan ilmoita julkisuuteen taseensa tarkkaa rakennetta, joten ulkopuolisen on vaikea tarkasti arvioida sen riskejä.

TARGET2-järjestelmän epätasapaino
Mielestämme olisi syytä myös kiinnittää huomiota automatisoidun reaaliaikaisen bruttomaksujärjestelmän (TARGET2) saamisten epätasapainoon. Syyskuun lopussa TARGET2-järjestelmän epätasapaino oli yli 600 miljardia euroa.

Vaikka tämä epätasapaino ei normaalissa olosuhteessa lisääkään EKP:n tai yksittäisen kansallisen keskuspankin kokonaisriskejä, on syytä pelätä, että TARGET2-järjestelmän epätasapainosta realisoituisi tappioita, jos joku jäsenmaa yllättäen eroaisi eurosta. Voidaan pitää todennäköisenä, että jos velkajärjestelyyn ajautuva jäsenvaltio eroaisi eurosta, se tuskin kunnioittaisi TARGET2-velkaansa ainakaan täysimääräisesti. Virallisella tasolla tietenkin kiistetään eurosta eroamisen mahdollisuus, mutta tulevaisuus on ennenkin tuonut yllätyksiä mukanaan.

Edellä mainituista syistä on mielestämme toivottavaa, että EKP julkistaisi tarkempaa tietoa taseensa rakenteesta. Vähintään olisi suotavaa, että EKP julkistaisi tarkempaa tietoa omistamiensa arvopapereiden määristä, arvoista ja hallussaan olevien vakuuksien arvostusperiaatteista.

Toivomme myös, että EKP julkistaisi arvion siitä, miten suuria tappioita sille aiheutuisi, jos Kreikka tai jokin muu maa eroaisi eurosta. Euroalueen valtiot voisivat näin paremmin arvioida, onko heidän näin tapahtuessa mahdollisesti pääomitettava EKP:tä. Nykytilanteessa olisi mielestämme perusteltua, että EKP julkaisisi TARGET2-järjestelmän tasapainon viikoittaisen taseraportin yhteydessä.

Oikeudellisia ongelmia
Edelleen me allekirjoittaneet pidämme oikeudellisesti ongelmallisena sitä tosiasiaa, että Suomen Pankki osana Euroopan keskuspankkijärjestelmää on ostanut jo miljardeilla euroilla kriisimaiden velkapapereita. Toimenpiteiden lainmukaisuus on vaikeasti sovitettavissa yhteen EU:n perussopimuksen (SEUT) 123 artiklan sekä Suomen Pankista annetun lain 6 §:n kieltojen ja 7 §:ssä ilmaistun riittävien vakuuksien periaatteen kanssa. Vaikka kyseisissä säännöksissä kielletään nimenomaisesti vain julkisen sektorin velkainstrumenttien hankkiminen ensimarkkinoilta, yleisemmin kielletään myös mikä tahansa valtioiden rahoittaminen tai luotottaminen keskuspankkien toimesta.

Suomen Pankin lakimies Maritta Nieminen on 15.9.2011 päivätyssä muistiossaan esittänyt Suomen Pankin oikeudellisen mielipiteen, jonka mukaan EKP:n ja Suomen Pankin osallistuminen jäsenvaltioiden luottomarkkinoille on laillista, koska muistion mukaan kielto koskee vain ensimarkkinoita ja kyseiset toimenpiteet ovat puhtaasti rahapoliittisia. Perustelu vaikuttaa varsin ontuvalta seuraavassa mainituista syistä.

Väitteet, joiden mukaan jo lukuisien miljardien eurojen velkakirjaostot ovat yksinomaan rahapoliittisia korjaustoimia johtuen "tilapäisistä markkinahäiriöistä", ovat taloustieteen näkökulmasta vähintäänkin kyseenalaisia. On yleisesti tiedossa, että suuri osa keskuspankkituen kohteena olevista maista ei kärsi hetkellisestä markkinoiden epäluottamuksesta, vaan pysyvästä ja kestämättömästä ylivelkaantuneisuudesta. Tästä johtuen kriisimaiden velkakirjojen poikkeuksellisen korkeat markkinakorot eivät ole markkinahäiriöitä, vaan heijastusta sijoittajien epäluottamuksesta maiden maksukykyä kohtaan. On esimerkiksi yleisesti tiedossa, ettei yksikään riippumaton asiantuntija usko Kreikan selviytyvän nykyisistä veloistaan ilman merkittäviä uudelleenjärjestelyjä.

On joka tapauksessa selvää, että jälkimarkkinoilla tapahtuvat kaupat siirtävät luototusta yksityisiltä sijoittajilta keskuspankeille, lisäten keskuspankkijärjestelmän tappioriskiä sekä vääristäen markkinahintoja. Mikäli toimenpiteitä ei katsottaisi lainkaan oikeudellisten rajoitusten vastaisiksi, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että perussopimuksen ja Suomen Pankista annetun lain asettamat rajoitteet olisivat muuttuneet kuolleiksi kirjaimiksi.

Suomen Pankin julkisuuskuva
Lopuksi haluamme Suomen Pankin julkisuuskuvan kannalta kiinnittää huomiota siihen, mitä julkisuudessa on viime aikoina esitetty pankin edustuskuluista ja suurista palkkioista. Toivomme, että erityisesti nykyisessä synkentyvässä taloudellisessa tilanteessa pidättäydytään kohtuuttomuuksilta, kun edustetaan ja järjestetään kestityksiä.

Lea Mäkipää ja Pirkko Ruohonen-Lerner

Julkaistu 31.12.2011 klo 09:12

Jukka Mikkola

Tässä on jälleen konkreettinen esimerkki siitä, miten perussuomalaiset kansanedustajat ovat oikealla asialla. Tavallisen Matti Meikäläisen on syytä olla tyytyväinen Lea Mäkipään ja Pirkko Ruohonen-Lernerin kirjeestä. Mikähän tulee olemaan Suomen pankin virallinen, kirjallinen vastaus siihen? Mitä mieltä on pääjohtaja Liikanen tästä kirjeestä? Hän voisi kertoa sen vaikka A-studiossa.

Kiitos nimimerkille ja samalla US:lle kirjeen julkaisusta. Näin me tavalliset kansalaiset saamme arvokasta lisätietoa.

TapioTTT

Kummallinen puhe yleisesti ottaen koska Halonen itse on syrjinyt omia kansalaisiaan erityisesti nostaen maahan raahatut ulkomaalaiset pysyvät sosiaalielätit ja pien sukupuolivähemmistöt tavallisen laskut maksavan kansanosan yläpuolelle.

No tämähän oli se vihoviimeisen demaripresidentin uudenvuoden puhe jota ei todellakaan niin vakavasti kannata noteerata mutta siitä huolimatta Haloskalle lopullisesti ja pysyvästi heippa ja toivottavasti emme enään koskaa saa vähemmistö-äärivasemmistodemaria suomen pressaksi sillä enemmistö suomalaisista " siis he jotka tämän maan ja hyvinvoinnin ovat rakentaneet" kärsivät tänään sängyissään sidottuja ja voimattomina todeten katkerana että sen maan ja yhteiskunnan minkä he rakensivat on tänään täyden tuhon ja kuilun partaalla.

jouniv

Aikamoista punapopulismia Tarjalta taas.

Köyhyys tai pienituloisuus koskettaa lähinnä yksinasuvia, ei lapsiperheitä.

Ainoastaan yhdessä lapsiperhekategoriassa pienituloisuus on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana, muissa muutokset ovat lähinnä kausivaihtelua:

http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2009/02/tjt_2009_02_2011-01-26_kat_002_f...

On aivan luonnollista että alle kouluikäiset lapset pudottavat perheen tulotasoa, koska toinen vanhemmista on suuren ajan pois työelämästä. Kun lapset vanhenevat (ks. yllä linkattu tilasto), niin "köyhyyskin" kummasti vähenee.

Ne terveyserot ovat kiinni pitkälti omista elämäntavoista, ei rahasta. Pienituloisuus ei pakota tupakoimaan ja läträämään viinalla. Terveellinen, itse laitettu ruoka on sitä paitsi halvempaa ja parempaa kuin einesmoska. Kuntoilukaan ei maksa käytännössä mitään.

Jarko Häkkinen

Olisi pitänyt olla "Presidentti väittää, että hänellä on vakava huoli Suomesta". Toimintansa perusteella tuota huolta on vaikea pitää todellisena. Halonen on virkakautensa aikana keskittynyt lähinnä halpojen irtopisteitten keräilyyn erinäisillä tunnepitoisilla teemoilla, tekemättä oikeasti kenellekään mitään hyvää. Lisäksi hän on ennennäkemättömällä tavalla onnistunut jakamaan kansaa kahtia ja lisäämään vihan ja ennakkoluulojen määrää.

Penttijuhani

kun se osoitti miten DDR- ja Stasi-menneisyydet ja jotenkin kyseellinen SETA:n presidenttiys voitiin korvata "yksinäisen äidin" ja "naisen" nyyhkymyynnillä. Poliitikot kaikissa pohjoismaissa myyvät itseään nyyhkyjutuilla, mutta Suomessa vielä enemmän kuin muualla. Se oli paha enne, ei vähiten EU:n ja EURO:n jäsenmaalle. Ja maksetaanhan siitä taas.

Mutta Halonen on lähinnä esimerkki presidenttiehdokkaiden yleisestä surkeudesta, ellei karmeudesta, joka on taas aivan ilmeinen. Kenelläkään ei ole mieltä mistään; kaikki seuraavat jonkun kolmannen luokan PR-maakarin ohjeita.

PateP

Tottakait kasvavat koska palkkoja ja eläkkeitä nostetaan prosentteina! Se, että verotus hoitaa osan ei ratkaise gäpin kasvua.

Pakkomatematiikka on paljastanut kumulaation.

Mtl

Nyt on näjöjään selkeästi puheiden ja itsetunnonkohotuksen paikka, vähän ennenkuin jäädään eläkkeelle. Eikö näiden aika olisi ollut 12-vuotta sitten? Tää nainen ei kyllä Suomalaisten koko kansan presidentti koskaan ollut. Eikä kyllä tule olemaa Saulikaan..

joukahinen

Suomessa on nyt kestetty 3 demaripresidenttiä peräkkäin. Ensin vahvan markan sikariporras Koivisto.
Sitten Ahtisaari, jonka suurin huolenaihe oli miten oma puoliso pärjää taloudellisesti presidenttikauden jälkeen. Penniä/senttiäkään ei liene Mara ikinä Suomeen veroja maksanut jättipalkkioistaan.
Asuntosijoittaja Halonen jatkanut samalla linjalla edeltäjiensä tapaan omaa omaisuutta suuresti varjellen. Yksikään demari ei ole ehdottanut presidentin palkkion/eläkkeen kohtuullistamista.
Sensijaan puolisoillekin on alettu maksaa "olemiskorvausta",
joka tulee presidentin verottoman jättipalkkion päälle.
Mitä maksaa kansakunnalle 3 ex-presidenttiä jättieläkkeineen?
Sillä summalla pyörittäis varmaan jo kohtuukokoista vanhainkotia. Presidentin valta ja vastuu vähenee mutta palkkio senkun suurenee, siinä sitä on selittämistä.

tubbis

Ahtisaari teki lukuisia vienninedistämistämismatkoja ympäri maailmaa. Hän varmasti maksoi oman palkkansa noiden kauppojen tuomilla verorahoilla. Ahtisaari teki mielestäni juuri sitä, mitä nykyisen presidentin kuuluukin, edistää vientiä ja hankkii investointeja Suomeen. Siihen vielä valtaoikeudet riittää. Tarja sen sijaan ei ole tehnyt yhtään mitään, surkein pressa ikinä.

Hakkuri

Olisihan se virkistävää kuulla näiden arvojohtajien ottavan kantaa miten heidän tärkeänä pitämiinsä asioihin tulee käytännön tasolla pyrkiä. Hyvien päämäärien ripustaminen ilmaan ei vie asioita piiruakaan eteenpäin.

Kekkonen määräsi napamiehet Korpilammelle ja vaati tuloksia. Presidenttifoorumi ei taida olla ihan vastaava istunto. Sen lopputulokset näkyvät ainoastaan lehtien palstoilla.

Takarivin Taavi

Lainaan vanhaa eteläpohjalaista sanontaa: "Ennemmin terve kommunisti kuin pahansuopa sosialisti"....pitää kyllä paikkansa tänäkin päivänä, vaikka en hyväksy kumpaakaan.
Puhutaan toista mitä sitten teot ovat.
Koittakoon nyt suomalaisuuden aika, joka pohjautuu isiemme uhrautuvuuteen ja kunniavelkaamme. Koittakoon aika jolloin hyväksymme periaatteen; maassa vain maan tavalla tai maasta pois. Emme hyväksy pullastamme rusinoiden kerääjiä. Vähemmistösuuntautuvuudet, hyväksymme täysin heidät, kunhan eivät horjuta yleisiä määritettyjä perusarvoja.
Säästäväisyys kunniaan valtiomme johdolle, jota nyt väistyvä Tarja ei matkoillaan osoittanut. Kait naisasiakorjaamiset ja epäkohdat voidaan lähempääkin aloittaa kuin "menetetyltä mantereelta".
Eli edellä vastineni Tarjan puheelle. Tekstissäni en näe yhtään sanaa rasismista ja vihapuheesta

JackD

Suomen etu ei todellakaan ollut agendalla vaan päivastoin. Fuulaus meni koko kansaan läpi niinkuin ilmastohuijauskin. Tästä itsekkäästä presidentistä saldona jäi eriarvoisuus, yhteiskuntarappio, perheiden alasajo -> tilalle femakot, homot, lesbot, transsut, muualta haalitut monikulttuuririesat, moraalin rappio, kirkon romahdus, hirmuinen velkapotti omille lapsille jnejne..

Suomen kaikkien aikojen itsekkäin presidentti -> huoli on vielä omasta maineesta kun porukka älyää että eihän se saanut mitään muuta kuin harmia aikaiseksi.

Corvus

Vanha vitsi kertoo Titon kysyneen Kekkoselta, miten tämä uskaltaa matkustaa. Kekkonen vastasi, että kun on hyvä ja lojaali pääministeri, niin ei ole pelkoa vallankaappauksesta. "Vai niin", sanoi Tito, "senkö takia Paasikivi pysyi visusti kotimaassa?"

Matkakulujen säästämiseksi kannattaa siis valita presidentti, joka on riidoissa hallituksen kanssa ja pelkää viraltapanoa. Siis joko Väyrynen tai Soini.

bujormanen

Kansallinen solidaarisuus voi toimia vain yhtenäisen kansallisvaltion puitteissa. Nyt maallamme on ovet ja piikki auki, seurauksena omien kansalaisten sosiaaliturva romahtaa. Tätäkö Halonen halusi?

Metu

Lueskelen juuri Kekkosen päiväkirjoja. Onpa presidentti-instituutio vajonnut pohjamutiin, kun vertaa Kekkosen aikaa.

Mieleen ei jää juuri muuta, kuin pari nimitystä, jossa naiset ja demarit ohittivat hallituksen yksimielisen esityksen. Lautanen otettiin kylmästi pois EU-pöydässä, mikä oli ihan oikein.

Jäi tietysti mieleen ihan viime ajoista vihapuhe, kun perussuomalaisten äänestäjiä, viidennestä suomalaisista, vihjailtiin rasisteiksi. Olen eri mieltä, he ovat tavallisia kunnon suomalaisia, eivät mitään kukkahattutanttoja tosin.

Presidentillä on vielä paljon valtaa, ja uskon, että kun valtakunta saa isännän, presidentin arvovalta taas palautuu oikealle tasolle.

Partiohavyton

Osa maailmaa on edelleen miehitettynä. Samoin Suomen heimolle vapautettava koko Karjala. Meille on näin aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon. Vapaat kansat ovat kaikki luonnollisia saajia, kun törkeä rikos koko ihmiskuntaa kohtaan häviää meille lopullisesti pois. Tarja Halosen kurjistuva aika on omituisesti halunnut yhä palauttaa väärään valoon vaarallisena tiedetyn Leninin ja Stalinin kauhistuttavan petoksen ihmiskuntaa kohtaan. Olemme aikaisemmin kaikin rakentavin viisain tavoin tuhonneet lopullisesti stalinistisen valheen.

Vapaussodassa huligaanit oli täydellisesti kukistettu, kuten aina pitääkin, kun ihmiselämä on pahimmassa vaarassa. Vainolainen oli suurella osaamisella kokonaan ajettu pois Suomesta. Suojeluskunnat koostuivat kaikista yhteiskuntamme jäsenistä. Kokoamalla paremmalla vastuullisella politiikalla Suomi Naton siipien suojaan ja turvaverkkoja vahvistamalla vauraassa Liittovaltiossa; saamme paremman elämän jokaiselle suomalaiselle. Kohti osoitettua päämäärää. Juna kulkee kiskoilla...

omanimi

Lienee Kim Jong-ilin veroinen golffaajakin.<p>"Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa."<p>Terveyserot johtuvat siis tuloeroista? No hyvä, lisää progressiota veroihin niin sekin asia on kunnossa. Vai olisiko kuitenkin kyse ihan vaan ihmisten erilaisista elämäntavoista? Jos esim. ihmistä ei kiinnosta muu kuin viina ja tupakka, niin ihmekös se jos sekä tulotaso että elinajanodote on matala.

buuri johannesbuurista

Kuvasta päätellen mam on erittäin huolestunut suomalaisten rasismista ja kumpuavasta impivaaralaisuudesta. Sitä ei kertakaikkiaan voi sietää, senkin rassistit.

Hannu Mikael

Valtiota alettiin hallinnoimaan voittoa tavoittelevana osakeyhtiönä, jolloin kansalaisista tuli vain kulutekijöitä, numeroita, ja irtisanottavia. Yhteiskunnalliset palvelut heikennettiin kautta linjan.
Tähän jos mihin presidenttikin olisi voinut puuttua.
Puuttuiko?

joonathan

Presidentti ei saa puuttua suomen sisäisiin asioihin. Sitä varten on meillä hallitus ja eduskunta. Eikä saa paljon puttua muös ulkomaisiin asioihinkaan poikkeuksena tästä on venäjä. Hänethän diskattiin pois euroopakeskusteluistakin. Sen hoitaa pääministeri. No saa presidentti sentää olla joissain tilaisuuksissa vieraana kunhan suutaan ei avaa. Presidentin oike uksiin välillä puuttunut Halonenkin sai joka kerta siinä nenilleen. Täällä sekavassa mielentilassa olevat ihmiset syyttävät Halosta suomen pankin toimiesta aina venäjän presidentin vaaleihin asti. Varmaan monen kannattaisi tarkistaa lääkitystään. Tilanteen parannutta voisi pikkasen lukea prsidentin valtaoikeuksista jälkeen suuresti kunnioitetun Mao...ops... Kekkosen.

muuan

Kirjoitat Suomen nimen johdonmukaisesti pienellä alkukirjaimella ja presidentin usein isolla - eli päinvastoin kuin on vakiintunut käytäntö. Onko tässä poliittista kannanottoa vai mitä?

joonathan

Presidentti ei saa puuttua suomen sisäisiin asioihin. Sitä varten on meillä hallitus ja eduskunta. Eikä saa paljon puttua muös ulkomaisiin asioihinkaan poikkeuksena tästä on venäjä. Hänethän diskattiin pois euroopakeskusteluistakin. Sen hoitaa pääministeri. No saa presidentti sentää olla joissain tilaisuuksissa vieraana kunhan suutaan ei avaa. Presidentin oike uksiin välillä puuttunut Halonenkin sai joka kerta siinä nenilleen. Täällä sekavassa mielentilassa olevat ihmiset syyttävät Halosta suomen pankin toimiesta aina venäjän presidentin vaaleihin asti. Varmaan monen kannattaisi tarkistaa lääkitystään. Tilanteen parannutta voisi pikkasen lukea prsidentin valtaoikeuksista jälkeen suuresti kunnioitetun Mao...ops... Kekkosen.

Piski Uskii

En halua myötäillä muiden mielipiteitä mutta kun-- "...Halonen peräsi inhimillistä vastuuta ja lähimmäisenrakkautta jokaisen suomalaisen käytökseen, mutta myös yhteiskunnan rakentamiseen..." -tämä on sitä ikuista jauhantaa, joka ei johda mihinkään. Tämä on eräänlainen Halosen hyväksikoettu vaalikarjakutsu yhtämieltä olemiseen, jossa nielaistaan piilotettu tekopyhä "työläisideologian" syötti ja samalla koko Halosen arveluttava maailmaasyleilevä mielipiderepertuaari, johon hän tuolla lausumallaan viitannee.

Meillä on hyvin vähän liikkumatilaa Kataisen ja Urpilaisen "talouspolitiikan"-jäljiltä toteuttaa noita Halosen Unelmia.
Halonen etsii "ojentamisen kohdetta" ihan väärästä paikasta.

Kypsä Urpo

Ehkäpä istuvan presidentinkin harjoittama, hyvinvointia rakentavan ja sitä rahoittavan keskiluokan halveksuminen ja kollektiivinen syyllistäminen alkavat tuottaa tulosta.

gautama

Näkemiin Tarja. Odotin sinulta enemmän, mutta ehkä kätesi olivat sidotut. Muut olisivat paljastaneet lehdistölle sinusta jotakin ikävää, jos et olisi toiminut puoluetoimiston kumileimasimena. Sait luvan keskittyä toisarvoisiin asioihin. Sen takia puolue sinut varmaan alunperin laittoikin ehdolle.

"terveyserot ovat kasvaneet Suomessa". Senkö vuoksi että allekirjoitit vakuutuslääkäreiden syytesuojan ja päätökseen liittyvien asiakirjojen 80 vuoden salassapitovelvollisuuden. Tarja, suuren rahan mannekiini, todellisen vallankäyttöverkoston pieni näkyvä uloke.

Tiedättekö miten vakuutuslääketiede eroaa tavallisesta lääketieteestä?

Entä miten aikeesi saattaa lapset alttiiksi lääketieteellisiin kokeisiin ilman vanhempien suostumista ja tietoa. Et sinä hyvä Tarja meitä petä - teit sen jo.

Seuraavalle emme ole yhtä armeliaita.

demarien vihollinen no1

..SDP:n ja KEPU:n kannatus on kohta 10%:ssa. Siinä todellinen huoli. Tuloerojen kasvu merkinnee suomessa suurempaa rikkaiden määrää.
On todettu, että koskaan suomen historiassa, eivät sosiaalilla eleskelevät ole saaneet näin hyvää korvausta tyhjäntoimittamisesta, saadulla rahalla saa enemmän kuin milloinkaan.
Jos Halonen tarkoitti SDP:n ministeri Mönkäreen antamia lähes 600 miljoonaa euroa fortumin johdolle, okei, oli valtion johtajille liikaa rahaa siitä, että sähkön hinta olisi mahdollisimman korkeaa.(demari sai ray:n pääjohtajan paikan palkinnoksi)

Ennen EU:ta suomessa kuoltiin Kepun ja SDP_n maatalouden tuki politiikkaan. Ei saatu kasvisrasvoja ja margariinin hinta oli "sidottu" voin hintaan. Seurauksena suomalaiset kuolivat verisuonitauteihin ja infrakteihn.
Kumma kun kukaan ei puhunut elinajan odotteista, nythän on todettu, että eu:n myötä esim. aivoinfraktien määrä on huomattavasti pienentynyt.

Eliitti sak:n edunsaaja ryhmät rahastavat älyttömiä palkkoja ja esim.paperiteollisuushan on alkanut loppua suomesta.

Toisaalta ulkomaalainen työvoima on valmis tekemään työtä suomessa mihin hintaan tahansa, ja useissa julkisissakin(eduskunta, ydinvoimala, muskiitalo, koulut,laitokset jne.) kohteissa juuri valtio kilpailutuksessa suosii alipalkkausta ja sopimusten laiminlyömistä. Halveksutaan kotimaista ryötä ja koulutusta muutaman sentin takia ja korjaukset maksavat kymmenkertaisesti, kun ammattitaidottomien jälkiä korjaillaan.

Taas kerran demari presidentiltä väärään osunut purkaus ja uhoaminen.

Suomalaiset tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen, kansainvälisyyteen ja ollaan omaa yhtä porukkaa, puhalletaan yhteen hiileen, kaikessa! Demari haikailee niitä 70-luvun aikoja, jolloin kaikkea yhteistyötä länttä kohtaan-vastustettiin ja kaikki oli niin helppoa, ei tarvinnut osata ,aina löytyi syyllinen niistä rikkaista herroista...

joukahinen

Puhutaan väestörakenteen vinoutumisesta. Mutta se ei suinkaan tarkoita , että nuoria on liian vähän. Kaikenkaikkiaan ihmisiä on liikaa, enemmän kuin maa pystyy päällään kantamaan ( = vesi ei riitä, ruoka ei riitä, elinkelpoinen maa-ala ei riitä). Länsimaissa taas ongelma on liian pitkään eläkkeellä elävät hyvätuloiset "johtajat",
Valtion ja kuntien kevyissä viroissa ylisuurta palkkaa nauttineet ylijohtajat ja muut ylipäälliköt; he eivät ikinä ole tuottaneet sitä määrää tuloja yhteiskuntaan, jota sitten monikymmen vuotisella eläketaipaleellaan kuluttavat.
Matkustelevat ja kylvävät rahat muille maille.

Filemon

asioihin tuollainen tähtikaukoputken vajaa 1 asteen kulma. Jää 359 astetta näkemättä. Tämä selittänee sekä nimimerkkisi että näkemyksesi!
Otapa lasit pois ja käy katsomassa Halosen puhe uudelleen ihan ilman ennakkoasenteita, jos se on sinulle mahdollista!

gary

Käyn säännölisen epäsäännöllisesti sekä Moldovan, Venäjän että Ukrainan lasten- ja orpokodeissa. Moldova on Euroopan köyhin maa talouden mittareilla mitattuna.

Nyt Suomi alkaa lähestyä lasten asemassa kohti Euroopan periferiaa. Todella pisti miettimään käydessäni taas Kishinevin ja Tiraspolin lastenkodeissa, onko esim. Moldovassa lapsilla jo paremmat olot kuin Suomen lapsilla. Heräsi vakava kysymys: onko Suomi Euroopan lapsivihamielisin maa?

Muutamia kuvaavia lukuja. Lapsia on Suomessa otettu pois vanhemmilta noin 18 000 ja määrä on nopeassa kasvussa. Vauvoilla ja lapsilla on kymmenkertainen vaara saada väkivaltainen kuolema kuin Ruotsissa. Suomessa syrjäytyy lähes videsosa nuorista, joka päivä jää viisi nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle. Yli 50 000 nuorta 18-25 -vuotiasta on kadoksissa: ei työssä, koulussa, armeijassa, opiskelmassa, ei hakemassa työmarkkinoille!

Tällä hetkellä Suomessa on satojatuhansia lapsia, jotka elävät nälässä. Ensi viikko on erittäin vaikea,kun ei ole koulua, jossa saisi edes yhden lämpimän aterian päivässä.

Kuvaavaa suomalaiselle politiikalle oli erään ministerimme kommentti Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa, jossa käsiteltiin näitä Suomen kannalta ikäviä asioita: "Vittu mitä paskaa!"

Mitä pitäisi tehdä? Pitää katsoa totuutta suoraan silmiin. Asiat ovat meillä katastrofaalisessa tilassa. Kannattaisi esim. käydä Moldovassa tiedustelemassa, miten he ovat parantaneet lasten asioita. Venäjältä kannattaisi kutsua vieraaksi esim. lapsiasiainvaltuutettu Pavel Astahov, joka voisi alustaa eduskunnassa aiheesta "Lasten asema Suomessa". Kyseinen Astahov osaa tasan tarkkaan kertoa, mitä tarkoittavat katulapset.

TapioTTT

Köyhä on suomalainen veronmaksaja ei ulkomaalainen pysyvä valtionhallinnon pysyvässä suojeluksessa oleva ulkomaalainen sosiaalielätti.

Jukka Mikkola

Maa on muuttumassa kovaa vauhtia hyvinvointivaltiosta pahoinvointivaltioksi. Ei ole ollut meillä viime vuosina ”erotuomaria”, joka olisi puhaltanut ”pilliin” tarpeen niin vaatiessa. Pilli on ollut hukassa.

Olisi Halonen nyt puuttunut jämäkästi edes tähän pikavippi-ongelmaan, jonka kautta varsinkin monet nuoret ovat joutuneet kestämättömiin vaikeuksiin. Maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet todella merkittävästi. Se, jos mikä, on omalta osaltaan lisäämässä eriarvoisuutta. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Suomi tarvitsee veronmaksukykyisiä ei veronmaksukyvyttömiä kansalaisia, jos yhteiskunta halutaan pitää pystyssä.
Haloselle kansan (vaaleissa äänestänyt) enemmistö antoi 12 vuoden ajaksi mahdollisuuden puuttua tähän eriarvoisuuteen ym. ongelmiin yhteiskunnassa.
Tarvitaan puheiden lisäksi myös tekoja. Uudenvuoden puheeseen liittyen on todettava, että ”juna meni jo”.

semi

Kultainen häkki, Halonen ehkä putosi kärryiltä kun ei ollut demareita hallituksessa kertomassa mitä siellä oikein tapahtuu. Yleistietoa on tietysti aina saatavilla mutta sitä sisäpiirin tietoa ei Halonen tainnut saada enään moneen vuoteen.

Katainen on tainnut huomata tämän ja haikaileekin iltakoulua takaisin jotta pysyisi jotenkin sitten kärryillä kun on muutoin Arkadianmäeltä ulkona, muutoin sama kultainenhäkki tulee koskemaan häntäkin jos hänestä tulee presidentti.

Mitä presidentti voi sanoa jos ei ole tietoa, puhua vain ympäri pyöreitä vuodesta toiseen.

Jopo kulkee

... pälpättänyt.

Hän on ollut Afrikan presidentti ei Suomen kansan.

Mäkkärillä ammuttiin kolme ihmistä ei kommenntia mihinkään suuntaan. SETA:n kulkueeseen kyynelkaasua samoihin aikoihin. Tästa hirveä poru ja puhe että Suomen maine menee ym ...

Valittaa taloudellisesta eriarvoisuudesta. Itse tulee Afrikasta tilaus koneella noin 500.000 €. Olisi tullut pari päivää myöhemmin ja olisi antanut ylijäämä rahat vaikka lapsiperheille.

Puhetta en katsonut, kun en ole tätä henkilöä pitänyt Suomen persidenttinä vaan "Afrikan" persidenttinä.
Onneksi tämä 12 vuotta on kohta ohi.

luuserius

Halosen sukupolvet rakensivat sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion yhdessä kepun ja kokoomuksen kanssa.

1980-luvulla oli velaton valtio. Nyt omaisuus on myyty ja nuoret perivät yli 100 miljardin euron velkapotin. Kaikki tämä on tehty solidaarisuuden nimissä.

Piski Uskii

- lienee juurensa sosiaalisen median sisällä. Aktivoitunut liikehdintä, jolla kynitty kaiken kustantava keskiluokka ja nuoret koulutetut työttömät... ovat nousseet kapinaan.

Päättäjiemme talouspoliittinen jauhanta tuloerojen kasvun vähättelynä ja jättämällä finassispekulanttien vastuun veräjät avoimiksi, on muodostanut eväät suurelle EU-talouspoliittiselle tragedialle ja ainekset kotoiselle "Occupy" -protestille.

Halosen valtakaudella demarit menettivät etsikkoaikansa vastata kansallisiin poliittisiin muutospaineisiin. Muumimammailtiin liian kauan ja haukuttiin persuja mies- ja nais-mieheltä olematta analyyttinen ilmiön taustoista ja juuri siitä, mistä Halonen nyt -junan mentyä- yrittää olla huolissaan.

Muutosvoima

Halosen 12 vuotinen hukkakausi osoittaa, että SAK:n riitaa haastavat juristitehtävät tai Demlan jäsenyys eivät ole riittäviä kokemustaustoja tasavallan presidentin tehtävien hoitamiseen.

Tuloskortti:

- Suomi velkaantuu nyt 810.000 euroa tunnissa lisää lisävelkaa. Halonen johdossa.

- Suomen itsenäistä puolustuskykyä on tiedoisesti heikennetty luopumalla jalkaväkimiinoista, vaikka 37 valtiota on Ottawan sopimuksen ulkopuolella. Päätös olisi pitänyt tehdä ehdollisena sille, että kaikki Suomen maa- ja merirajoihin rajoittuvat valtiot toimivat samoin, ja vasta tämän jälkeen puolustuskyvyn yksipuolinen heikentäminen ratifioidaan. Halonen vastuussa.

- jos Suomessa olisi riittävästi yksityisiä investointeja joilla luotaisiin kilpailukykyisiä uusia innovatiivisiä yrityksiä, niin yksityisen sektorin veronmaksukyky voisi mahdollistaa tulevaisuuden terveydenhuollon ja eläkkeet. Halosen johdolla näin ei nyt ole.

- tasa-arvovaltuutetun toimistossa nauttii palkkaa 15 kokopäiväistä toveria ja sosiaali- ja terveysministeriön lisää tasa-arvolakeja säätävässä yksikössä 19 vastaavaa. Eikö tämä lisää epätasa-arvoa kuin näillä näyttää juoksevan palkka ikuisesti vaikka on ihmisiä joilla on esimerkiksi yksityisen yrityksen konkurssin takia todellinen ahdinko ?

- Yleisradiovero: Halonen olisi voinut 12 vuoden aikana vaikuttaa presidentiltä odotettavalla arvovallalla Yleisradion ylimitoitetun koon (3.800 henkilötyövuotta - 150.000 tuntia humppaa ja muuta radio-ohjelmaa vuodessa) aiheuttaman kulutason leikkaamiseen. Mutta tämä nainen on vain hiljaa niistä asioista joilla on työtä tekeville veronmaksajille konkreettista merkitystä.

Nyt sitten vain täyttä eläkettä nauttimaan ja antamaan lisää tyhjiä lausuntoja kun yhteiskunnan hänen johdollaan heikentyneet rakenteet ja tehdyn työn määrä eivät tuotakaan automaattista vaurautta kaikille.

Suomi tarvitsee työtä tekevän presidentin - äänestän Sauli Niinistöä.

Virastoveijari

Halosen ideologinen kielenkäyttö ei juurikaan poikkea Pohjois-Korean sykähdyttävästä, kaikkiin kansalaisiin vetoavasta retoriikasta.

Sen enempää kuin Pohjois-Korean Kimit myöskään Suomen Tarja ei nähnyt kotimaassaan erityisiä sisäpoliittisia ongelmia. Suomalaisessa demokratiassa valtionpäähenkilö voi kuitenkin ilmaista itseään hiukan vapaammin; siksi Tarjakin saattoi tuoda esille perussuomalaiset suomalaista demokratiaa uhkaavina toisinajattelijoina.

Molemmilla oli toki vastustajinaan yleismaailmallinen pahuus, jonka yksilöiminen oli helpompaa Pohjois-Korean johdolle kuin Kallion Tarjalle.

Ola

Kallion tai sörkän tyttöjen kokeilu toimia Suomen valtion päämiehenä on nyt nähty. Toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran. Vastaaviin rimanalituksiin Suomella ei ole enää varaa.

jkalervo

Kun presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä.Valitsijamiesvaalit toisivat vaaliin sille kuuluvan arvokkuuden. Nykytyyli on kuin pedattu median ja erityisesti iltapäivälehdistön temmellyskentäksi. Vaalipäivän vkl on nykymediassa se jona ihmiset yhä enenemässä määrin tekevät äänestyspäätöksen ja heihin on silloin helppo vaikuttaa.Kuka olisi kaksivaalikautta sitten uskonut että jostain Tarja Halosesta tulee maalle presidentti seuraaviksi kahdeksitoista vuodeksi?! Vastaan: vain ja ainoastaan vasemmistolaiset! Mutta mikä sai niin monen porvarillisesti ajattelevan häntä äänestämään? Sitä en ymmärrä ollenkaan.

olavinieminen

Se näkyi selvästi olemuksessa. Piti inventaariota olemassa olevista ja tiedetyistä asioista globalisaatiota myöten. Ei kuitenkaan tehnyt linjanvetoja tulevaisuuteen.

Venäjälläkin kuulemma on kaikki hyvin, ei huolta suomensukuisistakaan siellä tai vaalivilpistä, mielipiteen ja kokoontumisen vapaudesta jne.

Naton kanssa pitää lisätä yhteistyötä mutta turvatakuista ei mainittu mitään.

Ei tuosta puheesta jäänyt oikeastaan mitään käteen muuta kuin kiitokset. Halonen kiitti myös yhteydenototista mutta tekikö mitään?

richardjarnefelt

Omia virheitään vaikeroiva ay-lakimies-presidenttimme, investointipankkiiri Niinistö ja oikeistodemari Lipponen ovat kaikki samanlaisia suurpääoman juoksupoikia tai -tyttöjä! Jos ette halua minkään muuttuvan, niin siitä vain äänestämään Saulia. Voi jestas, miten jotkut suomalaiset ovat tyhmiä! Sauli "arvojohtaa" meidät suurkapitalistien rengeiksi ja piioiksi.

Ainoa oikeasti riippumaton, fiksu ja ei-omaa-etuaan-tavoitteleva presidenttiehdokas on Pekka Haavisto!

olavinieminen

Setan edustajan jälkeen homo arvojohtajaksi ?
Linnanjuhlissa kättelisi miespari ja tansisi.
Persut ainakin jäisivät pois linnan juhlista.
Tästähän saisi maailmanlaajuisen jytkyn. Ruotsikin kalpenisi kateudesta.

puutarhamies

on ainoa ehdokas, jolla olisi mitään merkittävää sanottavaa myös kansainvälisissä tapaamisissa muille päämiehille. Häneltä löytyy laajasti asiasisältöä ja tajua presidentille sopivalla tavalla.

Nykyinen presidenttipari on ollut tasa-arvon kannalta säälittävää katsottavaa julkisuudessa. Parin välinen dynamiikka on sitä tavallista: Komentava nainen luulee kannattavansa tasa-arvoa.

Demarithan puhuvat aina päinvastoin kuin tekevät.

Ray

Ja he ovat Pekka Haavisto ja Eva Biaudet. Kumpikaan ei edusta poliittisesti varsinaisesti mitään uutta ja erikoista, mutta ovat arvoiltaan tätä päivää.

Haaviston kohdalla olen kuunnellut hiukan ihmetellen hänen kantojensa perusteluja sotiin. Mikään pasifisti tai idealisti hän ei ole, vaan puhdasverinen pragmaatikko. Libyan sotaan osallistumista hän tarkasteli vain siitä näkökulmasta, olisiko siitä ollut Suomelle hyötyä. Sodalla sinänsä ja sen syillä ei tuntunut olevan mitään väliä.

Eva Biaudet on puhdasverinen oikeistopoliitikko.

emni

Monille tuntuu edelleenkin olevan vaikeaa hyväksyä, että työläistaustainen, yksinhuoltajan puhevikainen tytär Helsingin Kalliosta on omalla tarmokkuudellaan ja kyvyillään noussut valtakunnan korkeimpaan virkaan.

Olisiko karkeimmilla herjaajilla tähän syynä se, että heitä riepoo, että paljon paremmista lähtökohdista huolimatta heidän saavutuksensa omassa elämässään ovat jääneet jokseenkin vaatimattomiksi.

Katkeruus myrkyttää mielen.

muuan

Jos pelkästään tarmokkuus ja kyvyt (millaiset?) olisivat keino päästä presidentiksi, niin Linnassa olisi tälläkin hetkellä tungosta. Kyllä siihen tarvitaan suotuisia olosuhteita, ihmissuhteita, onnea ja vielä muutakin.

Vain suunnilleen joka miljoonas suomalainen pääsee presidentiksi. Yksittäisellle ihmiselle presidenttiys on monen tekijän lähes uskomaton lopputulos. Ei ole ihme, jos siinä pää menee vähän pyörälle. - Yhdysvaltain presidentillä vaara ja pyörrytysaste on todella suuri.

demarien vihollinen no1

...tai vasemmistolainen.
On käsittämätöntä, että Halosen taustoilta todellakin voidaan suomessa olla presidenttinä...missään demokratiassa muualla ei tämä olisi mahdollista...

pakista

Presidentin pääasiallinen tehtävä on ulkopolitiikan hoito.

Tällä perusteella on hän hoitanut tonttinsa, sillä maan suhteet ulkomaihin ovat kunnossa kaikiin ilmaansuuntiin eli Kekkosta mukaillen: pääsia on, että ulkoiset suhteet ovat kunnossa. Sisäpolitiikka saa olla rempallaan - ja niinhän se on nytkin.

Jonathan

Minullakin on "vakava huoli suomesta". Vakava huoli alkoi noin kuusi vuotta sitten, jolloin Halonen valittiin toiselle kaudelle. Vakava huoli lisääntyi Halosen junailemien virkamiesten tekemisistä. Vakavaa huolta aiheuttaa myös Halosen aateveljet ja -siskot hallituksessa, eduskunnassa ja eri virkamiesportaissa.

syvä

Ja lisäksi huolestuttaa hänen sanomansa seuraava lause. "Poliitikkojen pitää puuttua markkinavoimien toimintaan." Ei ihan sanasta sanaan, mutta asia on sama. Mitä tuo lause merkitsee tasavallan entisen presidentin sanomana.

Penttijuhani

mistä puhuu, tai ei halua mennä itse aiheeseen. Suomi teki aikoinaan vakavan virheen, kun se mm. laski, että energian, lähinnä kaasun ja öljyn kasvava tarve pitää niiden hintoja korkeina ja NL:n kaupan ja maksukyvyn hyvinä. Eli se ei ottanut huomioon sitä, että NL:n yritys Afganistanissa ja Länsi-Afrikassa "vaikutti alan markkinavoimiin," oli varomaton ja sille itselleen kallis. Saudi-Arabia ja Persian lahden tuottajat, jotka eivät halunneet sitä alueelleen, nostivat tuotantojaan ja romahduttivat NL:n lasketut tulot. Se oli helppo ennakoida, nähdä, mutta sitä ei tehty Suomessa, jossa mentiin NL:n öljyn hurmiosta sen konkurssiin.

Nytkin noita "markkinavoimia" on paljon. Ne voi siis aina mainita. Mutta pelkkä maininta on sama kuin sanoisi, että poliitikkojen on tehtävä jotakin säätilalle.

REXILEX

OLIMME JO SAANEET KIITOSTA YHTEISÖILTÄ JA YRITYKSILTÄ SEKÄ MYÖS JULKISHALLINTOMME EDUSTAJILTA; SYMBIOOTTISESTI PUHDISTAVASTA ENERGIANTUOTANTO JA KÄYTTÄJÄRJESTELMÄSTÄ.

Myös Tarja Halonen, muiden kansanedustuslaitoksessamme sekä julkishallintomme palveluksessa olevien kanssa sai tiedon järjestelmästä; Jolla saatetaan ekologisesti ja ekonomisesti tasapainoinen tila Tellukselle.

Televisiossa MTV3:n uutisissa myös mainittiin asiasta jo vuonna 2000. Olimme kertoneet kirjeellä eduskunnan sisäisen postin kautta, kaikkien eduskuntaryhmän puheenjohtajille, vedyn hyödyistä polttoaineena.
Myös tavan valmistaa sitä saasteettomasti.

Vuorovesien säännöllinen liike-energia, joka on lähes täysin hyödyntämätön voimavara, sähkön tuotannossa; Antaa riittävästi energiaa, hapen ja vedyn fissiointiin merivedestä.

PRESIDENTILLEMME TARJA HALOSELLE VEIMME KIRJEEN HENKILÖKOHTAISESTI PRESIDENTIN KANSLIAAN, JOSSA PYYSIMME PRESIDENTTIÄ HANKKEEN SUOJELIJAKSI 2006.

Kuitenkaan presidenttimme, ei kirjettään saanut; Koska kanslian väki kiikutti kohteliaan pyynön; Pressan linnan takaovea vartioiville poliiseille. MIKSI..?? Tämä telluksen ekologiseen tasapainoon saattava hanke vaati tietysti yhteistyökumppaneita ja TARJA HALOSEN OLLESSA HANKKEEN SUOJELIJANA, olisi neuvottelut, olleet huomattavasti vaivattomampia koko asian suhteen.

NYT ON JO VUOSI 2012. TARJA HALONEN, OLISI VARMASTI LÄHTENYT HANKEEN SUOJELIJAN ROOLIIN, JO VUONNA 2006, KOSKA OLI KYSYMYS GLOBAALIHANKKEESTA, JOKA SUOJELEE KOKO LUOMAKUNTAA.

Toivottavasti rikollinen ja kieroutunut virkakoneistomme osa, ei enää pysty panemaan kapuloita rattaisiin, sillä tämä on asia, josta Suomi vesivoiman osaajamaana, ei voi eikä halua olla sivustakatsojan roolissa.

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas, 07.01.2012.