Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) on ryhtynyt toimiin myrskyongelmien selvittämiseksi. Häkämies kertoo käynnistäneensä selvityksen siitä, mikä myrskyihin liittyvissä sähköhäiriöissä ja niistä tiedottamisessa meni pieleen ja miten näistä ongelmista jatkossa selviydytään.
- Olen tänään antanut ministeriöni energiaosastolle tehtäväksi ryhtyä toimiin sähkön jakelujärjestelmän toimintavarmuuden parantamiseksi, kertoo Häkämies antamassaan tiedotteessa.
- Toimeksiantoon sisältyy varautumistason parantaminen, verkkoyhtiöiden korvausvelvollisuuden tarkistaminen, erityistoimet maakaapeloinnin nopeuttamiseksi, maantielain muuttaminen ja sähköyhtiöiden asiakastiedottamisen parantaminen, ministeri luettelee.
Aiemmin tänään kansanedustaja Raija Vahasalo (kok.) suomi kovin sanoin energiayhtiöiden myrskytiedotusta.
- Eniten ihmisiä raastaa se, että he eivät saa mitään tietoa, Vahasalo kuvaili kansalaisten tuntoja tänään Uudelle Suomelle. Ilman sähköä on vieläkin noin 3000 kotitaloutta.
Häkämies ilmoittaa tiedotteessaan, että ministeriö kutsuu tammikuun aikana keskeiset sähkön jakeluyhtiöt ja Energiateollisuus ry:n aiheeseen liittyvään neuvotteluun, jossa kartoitetaan muun muassa yhtiöiden suunnitelmat varautumistason parantamiseksi uusissa häiriötilanteissa, kokemukset tapahtuneiden vahinkojen korjaamisesta ja yhtiöiden suunnitelmat maan kattavan yhteistoiminnan lisäämisestä häiriötilanteissa.
Elinkeinoministeriö energiaostasto tarkistaa helmikuun loppuun mennessä nykylainsäädännön korvausvelvollisuudet sähkökatkoista. Tarvittaessa lainsäädäntöä muutetaan suuntaan, joka kannustaa yhtiöitä vähentämään verkkojen häirintäalttiutta esimerkiksi maakaapeloinnilla ja ylläpitämään riittävää kykyä häiriöiden nopeaan korjaamiseen.
Lisäksi energiaosasto kartoittaa sähkön jakeluyhtiöiden valmiudet tiedottaa laajamittaisesti asiakkailleen mittavissa häiriötilanteissa häiriöiden laajuudesta ja yhtiön toimenpiteistä vahinkojen korjaamiseksi. Ministeriön mukaan tavoitteena on, että jakeluyhtiöiden tiedotuskapasiteetti kykenee vakavissa häiriötilanteissa kattamaan asiakkaidensa tietotarpeet laajasti ja samanaikaisesti.

Kommentit
Metsä on tabu
...eli mielummin kaivetaan maan alle joskus sitten kun siihen on varaa, ehkä neljännes vuosisadan viipeellä, kuin että lähdetään moottorisahoin leventämään sitä ränniä, missä voimalinjat kulkevat.
Nopeata helpotusta saisi moottorisahoin aikaiseksi. Olisi hiukan vähempi kiire suuniteltaessa maakaapelointia.
Ministerin on helpompaa vaatia
sitä maakaapelia. Sen maksaa joku hallitus sitten joskus tulevaisuudessa. Jos moottorisahoilla lähdetään linjojen tilaa leventämään, maksu metsänomistajille pitää löytyä joltain momentilta hetimiten.
On paljon helpompaa luvata jotain järjetöntä summaa maksettavaksi tulevaisuudessa, kuin kohtuullista summaa välittömästi.
sosialisointi voimissaan
Paljonko Pekalla mahtaa olla metsää? Ja paljonko siellä mahtaa olla sähkölinjoja?
Jos nykyisillä korvaustasoilla linjaa aletaan kovin paljon leventämään, on kyse puhtaasta sosialisoinnista. Siis: otetaan yksityisen ihmisen omaisuutta yhteiseksi hyväksi ilman kohtuullista kompensaatiota.
Nyt linjoja on maastossa tietääkseni 350 000 km. Jos linjan leveys on keskimäärin 4m, on linjan alla 140 000 ha tuottamatonta maata. Jos metsämaan tuotto on vaikkapa 150€/ha/vuosi, tarkoittaa se 21 milj.euron vuotuista tulonmenetystä.
Ala sitten tuosta linjoja leventämään. Ja osallistu itsekin jollakin tavalla kustannuksiin.
Annanpa ilmaisen neuvon -
levennetylle linjakadulle voi istuttaa esim joulukuusia tai taimikoita. Tällöin alue tulisi aina pidettyä kunnossa ja puut matalina.
Eihän Pekka tuolla kenenkään omaisuutta ryöstä. Puut kun kaadetaan saadaan niistä tietenkin korvaus kuten muistakin kaadetuista puista. Eikä maata siirretä voimayhtiölle. Maa jää maanomistajan haltuun ja voimayhtiö maksaa vuokraa.
Varmana tulee halvemmaksi kuin kaapelointi, joka ei ole ikuista vaan pitänee uusia jonkin kymmenen vuoden välein. Kukaan ei ole vielä laskenut uusimiskustannuksia - uskaltaneeko ministerö laskea?
varsinaista komiikkaa
Joulukuusia voi toki kasvattaa, mutta aika monta kuusta tulee myyntiin jos niitä koko alueelle laitetaan kasvamaan. Tarve ei liene ihan niin suuri. Muuta taimikkoa ei ole järkeä kasvattaa, puut on kaadettava jo 3-4 metrin korkuisena pois. Sellaisella puulla ei ole taloudellista arvoa kunnolla edes energiapuuna.
Mutta en minäkään kehitystä vastusta. Jos maanomistajalle maksetaan kohtuullinen korvaus, niin mikäpä siinä.
Eiköhän se kaapeloinnin uusiminen ole samoissa hinnoissa kuin uuden kaivaminen, siis nykyhinnoilla kai noin 10 mrd.euroa.
Mutta ensisijaisena vaihtoehtona olisi kai se, että kaapeli kaivetaan tien vierustalle. silloin kustannukset jäisivät kai minimiin.
Ymmärryksen puutetta informaatio-ähkyn "tieto"yhteiskunnassa
Suuremman painoarvon saa FaceBookin uusi ominaisuus, kuin perustarpeiden toimintavarmuus.
Rahan- ja talouden "uusia jumalia" palvotaan pimeässä silmät kiiluen.
Ja että kypsyi nyt jo
Jaa että kypsyi ministeri peräti nyt jo taisi olla suurin syy toimenpiteisiin yleinen kansalaisten nekatiivinen ilmapiiri ja suhtautuminen Fortumia kohtaan ja oman ministeri jakkaran heiluminen.
Ei kuulkaas tieto sähköä synnytä....
Kuulkaas nyt ministeri ja muutkin tiedon perään huutajat. Se työmäärä on ollut valtava, mikä fortumilaisilla, myös kaikilla muillakin sähköyhtiöillä, niillä toimittajayrityksillä sekä ennenkaikkea asentajapoloisilla on ollut viime päivien aikana taistellessaan ylivoimaista luonnonvoimaa vastaan. Heidän jokahetkinen tavoite on ollut jokaiseen talouteen saada se kylläkin välttämättömin. Se huuto huomioiden, että kenenkään terveys tai peräti hengenlähtö ei ole ollut lähellä, lukuunottamatta tuon asennustyössä kuolleen asentajan, ei ole ollut oikeutettua ja varsinkaan ministeritasolta
En ole havainnut että
julkinen mielipide olisi asentajia ja duunareita lynkkaamassa, kyllä tässä on kyse ihan jostain muusta.
Mielestäni on hatun noston arvoinen asia että sadat, jos ei jopa tuhannet työntekijät, ovat hankalissa olosuhteissa pyrkineet korjaamaan syntyneitä tuhoja.
Syyttävä sormi osoittaa ihan toiseen suuntaan. Kuinka Fortumin toimintaedellytyksillä varustettu monopoli voi laiminlyödä perustehtävänsä, kuten nyt on ilmi tullut.
Kyllä kriiseihin varautuminen pitäisi olla ihan keskeistä toiminnan suunnittelua tämäntyyppiselle toimijalle, jonka tuote on arkinen mahdollistaja rutiiniasioiden hoidolle monopoliaseman turvin.
Tämä varustautuminen on laiminlyöty johdon toimesta pahemman kerran, asiakkaitten kustannuksella.
Häkämiehen esittämät ajatukset ovat hyvä avaus käytävälle keskustelulle. Voisivat samalla tutkia Fortumin brändi power-pointit kohdalta "arvot ja missio".
Johtajat olisi hyvä lähettää oppia hakemaan metsänraivaus- ja sähkölinjojen korjaustöihin, jotta ymmärrys omasta liiketoiminnasta ja sen tehtävästä avautuisi.
Häkämies voisi toimia vetäjänä johdon extreme-päivillä paukkupakkasilla. Kyllä se hymy hyytyy kun Kymi jäätyy.
Mtrskyn jälkeen
Olen samaa mieltä että metsässä rämpivät korjausporukat tekee hyvää työtä, ikävintä siinä on se että Fortumin kaltaisten yhtiöiden ostettua aikoinaan paikalliset sähköyhtiöt, se arvokkain henkilöstö eli kunnostus ja korjausmiehet pantiin kylmästi ensimmäisten joukossa pihalle eli "ulkoistettiin". Ulkoistaminenkin lakkautettiin muutaman vuoden kuluttua lopettamalla sopimukset ja toiminta keskitettiin, jonka jälkeen linjoja ym. korjataan satunnaisesti vain "myrskyn jälkeen".
Häkämies voisi
Fortumin suurimman omistajan edustajana panna yhtiön ahneet johtajat kuriin. Laittaa vaikka kolmivuoropäivystykseen vikailmoituksia ja tiedotusta hoitamaan.
Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun Fortumin tiedotusjohtaja sai jumalattoman vuosipalkkion - vaikea sanoa mistä syystä.(Eihän mitenkään voi olla tiedottajan ansiota se, että monopoli tuottaa voittoa!!) Ei ainakaan varautunut katkojen tiedotusjärjestelmää kehittämään.
Vielä voisi Häkämies panettaa Fortumin myymään Siperian voimalaitoksen ja sijoittamaan rahat kaapelointiin. (Tosin voi olla vaikeaa saada sitä voimalaitoksesta mitään hintaa)
Kirjootin ministerille
Ennen sähkön vapautumista kilpailutukselle, sähkölinjojen korjaamiseen, uudistamiseen ja huoltoon riitti sulakemaksu. Sähkömarkkinoiden vapauduttua keksitiin uusi maksu eli sähkön "siirto" eli käytännössä "rahtimaksu". Tämä rahti on sikäli erikoinen siitä, että se maksaa enemmän kuin itse tuote eli sähkö. Miten olisi jos maidon hinnastakin maksettaisiin rahtia yhtäpaljon kuin maidosta? Ironista on se, että kun hankin valaisuun Kiinasta led-lamppuja, saan ne kotiin asti kannettuna puoleen hintaan siitä mitä ne Suomessa maksaa ja vieläpä lentorahtina rahtivapaasti.
Entä meneekö lankapuhelimesta tai valokuitua pitkin kulkevasta datasta erillinen "rahtimaksu", entä maakaasusta, vedestä ja viemäröinnistä? Miten on mahdollista että sähköyhtiöitä kohdellaan näin "silkkihansikkain"? Vain heidän tuotteella on "rahtimaksu" ja se on vain pelkkää elektronien liikettä aikaa maksetuissa ja vuosikymmeniä paikoillaan seisoneissa vanhoissa piuhoissa?
Sekin kummastuttaa että miten on mahdollista, että puhelinyhtiöllä on varaa maakaapeloida laajakaistaverkkoa ja jokaiseen talouteen täällä "hävyttömän perälläkin"? Entä miten on mahdollista että kunnalla on ollut varaa rakentaa vesijohtoverkko ja nyt on varaa rakentaa seuraavana viemäriverkkoa? Miten on mahdollista että vuosikymmenen sähkön rahtimaksun saatuaan, sähköyhtiöillä ei edelleenkään ole varaa laittaa "kolmen karvan" päällystettyä kuparikaapelia maan alle vaikka valokaapelikin on kalliimpaa? Saati pitää miehiä töissä kuten ennen, jotka verkkoa jatkuvasti huolsivat? Miksi sähköyhtiöt eivät vedä maakaapelia yhdessä puhelinyhtiön tai kunnan vesi- ja viemäriverkko kaivantoon?
Eiköhän olisi aika laittaa sijoittajat ja boonuksia saavat johtajat pihalle oikeisiin töihin antamalla niille TVH:n legendaarinen kettinkilapio kouraan, etteivät pääse kenaamaan siihen...
Metsät
Eiköhän se linjojen läheisyydessä oleva puu kelpaa yhtä hyvin sellutehtaalle ja sahoille ja siitä maksetaan varmaankin sama hinta kuin muustakin puusta.Kokeillaan vaikka kiinteistöveron ulottamista arvokkaaseen metsätalous alueisiin.Mitä siitä sanotaan.Puu tuodaan Venäjältä siitä huolimatta vaikka Suomessa metsät lahoaa pystyyn,missä vika.
Puunmyynnissä kikkailtiin verohelpotuksin ym.vippaskonsteilla.Mikään ei ole hyvä.Entäs nämä maataloustuet,pitäisikö ne poistaa että homma alkaa kannattamaan.Nyt tuodaan voi Virosta ja muutkin elintarvikkeet ovat jo suurelta osin tuontitavaraa.
Jokin mättää pahasti ja rahaa palaa.On tehty kannattamattomia risupaketteja ja kukahan on maksumiehenä,ei varmaankaan se risun tuottaja.Niinkö se kuuluu mennä.Olisin joiltakin osin eri mieltä !
Huonosti on vaadittu
Nyt on jo myöhäistä.
Toki parempi viimeistään nyt, mutta ministerin arvostus meni jo.
Rakennusmääräyksetkin kuntoon
Yksittäisten talojenkin rakennusmääräykset tulisi saattaa kuntoon. Jokaisessa talossa tulisi olla valmiudet aggregaatin käyttöönottoon vain yhtä jatkojohtoa käyttämällä ja korkeintaan katkaisijaa vääntämällä. Niille taloille, jotka ovat vain sähkölämmityksen varassa tulisi antaa jonkinlaista valtion tukea, millä taloihin saataisiin rakennettua kohtuulliset tulisijat. Enää ei tulisi Suomeen rakentaa ainuttakaa omakotitaloa, jota ei pystyttäisi lämmittämään tarvittaessa myös ainakin jossakin määrin puilla. Maakellarien rakentamistakin olisi ehkä syytä tukea tai sitä vaatia ainakin harvaan asutuimmilla alueilla. Eihän se sähkökatko sano etukäteen minä vuodenaikana se on tulossa.