Historiantutkija Jussi Jalonen väittää Helsingin Sanomien suosivan presidenttiehdokkaista uutisoidessaan vihreiden Pekka Haavistoa.
Jalonen ihmettelee Puheenvuoro-blogissaan Helsingin Sanomien artikkelia Skepsis ry:n presidentinvaalitentistä. Uutinen kertoo etenkin Paavo Lipposen (sd.) ilmastonmuutosepäilyistä, mutta myös Paavo Väyrysen (kesk.) vastauksista.
Jalosen mielestä HS:n tapa käsitellä Väyrysen vastauksia on erikoinen, koska Pekka Haaviston samankaltaisia vastauksia ei mainita.
–Haaviston lähestulkoon Väyryseen verrattavia vastauksia ei nostettu esille tai painotettu millään tavoin. --- Lehti on myös esitellyt Haaviston parhaimpana haastajana. Voisi olettaa, että myös skeptikkojen vaalitenttiä koskevan artikkelin painotus on syytä nähdä tässä samassa valossa, kirjoittaa Jalonen blogissaan.
Väyrynen uskoo Skepsis ry:n kyselyn perusteella ainakin jollain tasolla homeopatian sairauksia parantavaan voimaan sekä telepatian todellisuuteen; hän valitsi vastausvaihtoehdon ”jokseenkin samaa mieltä”.
Haavisto vastaa molempiin kysymyksiin ”vaikea sanoa”. Perusteluissaan hän toteaa, että ”monissa ‘luonnonlääkkeissä’ on itse asiassa ollut juuri niitä aineita, joita apteekkilääkkeissäkin. Eli lääketiede on kehittynyt myös kokemusperäisen tiedon kautta”.
Telepatiasta Haavisto toteaa seuraavasti: ”Tieteellinen tutkimus tulee selvittämään asian tulevaisuudessa. En ota kantaa. Jos joku kokee ajattelevansa samaa asiaa toisen ihmisen kanssa samaan aikaan, kokemus on hänelle varmasti todellinen.”
Sekä Väyrynen että Haavisto vastaavat ”vaikea sanoa” kysymykseen, onko vierailuja ulkoavaruudesta maahan tapahtunut.
–Olisi toki kiinnostavaa, jos muilta taivaankappaleilta vierailtaisiin Maassa enemmän, vitsailee Haavisto perusteluissaan.
Jussi Jalonen perustelee väitettään Helsingin Sanomien puolueellisuudesta myös artikkelin kirjoittajasta kaivamallaan tiedolla. Toimittaja on kertonut gradussaan äänestäneensä vain vihreitä, SDP:tä ja vasemmistoliittoa.
–Ei siinä mitään väärää ole, jos Helsingin Sanomat tukee Haavistoa. Näyttäähän tosiaan MTV3 tukevan avoimesti Niinistöä. Pitäisin vain itse fiksumpana, jos Suomessa yksityiset tiedotusvälineet myös sitten liputtaisivat avoimesti ehdokkaittensa puolesta sen sijaan, että liikkuvat sammutetuin lyhdyin jollain tavoin puolueetonta esittäen, Jalonen katsoo.
Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko toteaa Jaloselle kirjoittamassaan kommentissa, ettei Helsingin Sanomat jutun näkökulmavalinnasta huolimatta ole ”yhden ehdokkaan lehti”.
–Yksittäisillä toimittajilla, uutispäälliköillä, taittajilla ja päätoimittajilla on omat preferenssinsä, jotka vaikuttavat juttujen näkökulmiin, Huusko muistuttaa.
Jussi Jalonen katsoo, että yleisesti median käsittelyssä ovat päässeet helpoimmalla kokoomuksen Sauli Niinistö ja perussuomalaisten Timo Soini.
–Mainostelevisio on hoitanut edellisen kampanjoinnin, ja iltapäivälehdet pitäneet huolen jälkimmäisestä, hän kirjoittaa.
Huuskon mielestä kyse ei ole politiikan vaan rahan tekemisestä.
–Iltapäivälehdet ja Soini ovat selvässä symbioosissa, koska Soini tarjoaa parhaat otsikot ja myy siis parhaiten. Politiikan kanssa sillä ei ole tekemistä, vaan rahan.

Kommentit
väyrysen pelko on suuri
jos väyrynen on toisella kierroksella, niin niinistö on vaikeuksissa. pelkällä jälkiviisastelulla ei enää pärjääkään ja asiakysymyksissä väyrynen pesee niinistön.
hesari yrittää kaikin tavoin toiselle kierrokselle niinistön vastaehdokkaaksi haavistoa, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia.
niinistö - väyrynen tarkoittaisi käytännössä kansanäänestystä eurosta. maaliskuuhun mennessä kansa on kääntynyt euroa vastaan, kun koko p...n hinta tulee tietoon.
Luultavasti olet kaksisuuntaisesti oikeassa
Väyrynen pelkää ja eräät pelkäävät häntä.
Ei kukaan oikeasti Väyrystä pelkää
Mieshän on yhden miehen viihdeshow. Mukikauppias.
Paras vitsinsä: "oikeasti kannatukseni on suurempi."
Väyrynen
Väyrynen on niin viisas mies, että osaa jopa kirjoittaa erisnimet isolla alkukirjaimella.
mikä uutinen tämä on?
Totta kai Hesari kannattaa vihreitä ja seksuaalivähemmistöjä.
Jo Arvo Tuominen lausui vuosia sitten Journalistissa, että Hesari on Vihreiden pää-äänenkannattaja, ja kehotti ihmisiä etsimään Hesarista yhdenkin pääkirjoituksen joka olisi jostakin asiasta eri mieltä kuin Vihreät. Aivan. Ei löydy.
Ja sitten? Hesarin
Ja sitten?
Hesarin päätoimittajina on aina ollut korkeasti koulutettuja avarakatseisia kaupunkilaisia. Tämä on taannut lehden laadun ja kantanut sen menestykseen.
Jos Vihreiden kannattajat pääsääntöisesti koulutettuja, avarakatseisia kaupunkilaisia, niin onko ihme, että Vihreät ja HS ovat mielipiteiltään samansuuntaisia.
kyllä hesari saa ajaa Vihreiden asiaa
mutta ei kyseessä ole uutinen. Tutkijan lausunto on siis epäuutinen.
Onhan se hyvä...
...että löytyy avarakatseisiakin kaupunkilaisia. Ainakin pari kerrallaan, Hesarin päätoimittajiksi.
höpsis
Korkeasti koulutettu avarakatseinen kaupunkilainen voi olla kannattamatta vihreitäkin. Itse asiassa vaalitulosten perusteella suurin osa kaupunkilaisista ei ole vihreitä...
Hesarin (ja muiden lehtien) vihreys juontaa juurensa siitä kun
1. maailmanparantajat miettii koulussa mitä tekisivät työkseen, moni päättää että "epäkohtien esiintuominen toimittajana on mun kutsumus"
2. kohdan 1. ihmiset viettävät 5-7 vuotta keskenään tampereen yliopistolla tiedotusoppia lukemassa. Saman ajatusmaailman kavereiden kesken ja vasemmistolaisten dosenttien opetuksessa ajatusmaailman kupla vahvistuu. Käydään porukalla tampereen lenin-museossa ja ihmetellään miten kommunismi saattoi romahtaa!
3. Tässä vaiheessa opiskelija valitsee puolueeksi joko vasemmistoliiton tai (nykyään useammin) vihreät.
4. maailmanparantaja valmistuttuaan päätyy kaveriensa kanssa sanomalle tms. töihin.
Ei aivan
Kun Jorma Ollila julkisti laatimansa Suomen maabrandin kehittämisstrategian, niin HS:n pääkirjoituksessa päätomittaja lyttäsi siitä välittömästi maatalouden luomutuotannon maan rakoon - ilman perusteluja. Tosin en silloin tullut tarkistaneeksi poikkesiko vihreiden mielipide tästä, oletan vain.
HS:lle ja heidän taustajoukolleen vihreätkin ovat vain yksi hyödyllinen hyväksikäytettävä ryhmä, jolle syötetään kaikenlaista mm. ilmastonmuutospropagandaa ja kerrotaan, että ylikansallisella verotuksella asiat paranevat. Tulokset ovat nähtävissä mm. ympäristöministerimme tekosina: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2111
"niinistö - väyrynen
"niinistö - väyrynen tarkoittaisi käytännössä kansanäänestystä eurosta"
Ainoa ongelma tässä on, että presidentti ei päätä kuulumisesta euroon.
Minusta on vähän outoa valita ehdokas tällaisella perusteella. Se on vähän niin kuin valitsisin ehdokkaan heidän lempivärinsa perusteella... tietysti jokainen voi käyttää haluamiaan menetelmiä.
Median puolueellisuus ei ole uutinen
Kyseisestä syytä monet ovat mm. lopettaneet kokonaan HS:n tilaamisen ja siirtyneet seuraamaan muita medioita ja tahti kyyhtyy. http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2010/05/uutiset/hesari...
Yhdeksi hyväksi vaihtoehdoksi on osoittutunut Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2188
"Länsimedia on pääasiassa 5-6 suuren toimijan hallussa, samoin uutistoimistot. Suomessa kenttä on lähes kokonaan kahden toimijan, SanomaNews´ in ja Almamedian hallussa. Uutistoimisto STT:n omistavat lehtiyhtiöt. Lehtiyhtiöt omistavat myös suuren siivun paikallislehdistä"
"Uutisvälityksen keskittyneisyyden takia uutisvirran sisällön säätely on helppoa.
Oma lajinsa on sanoilla tehty mielikuvajohtaminen, jota tiedotteissa käytetään, ja jonka media sitten toistaa sellaisenaan tai lähes kokonaan."
Olen äänestänyt vain kolmea puoluetta?
Joo, jos joku on äänestänyt _vain_ kolmea puoluetta, niin miten kuvattaisiin elinikäisiäö demarien, kokoomuksen ja kepun äänestäjiä?
Haloo, maa kutsuu. Skepiksen kysely löytyi jutun perusteella, jos siitä kuka on kiinnostunut. Jos kaikkien kaikkia vastauksia äärelliseen tilaan ei kirjoiteta niin...
HS voisi kirjoittaa vaikka Jussi paribaisesta parhaana mahdollisena peridenttinä, onhan hän saanut itselleen nuoremman puolison (35 vuotta nuoremmaan) kuin nämä vähän alle kolmekymmentä vuotta nuorempiin tyytyneet viagraukot.
Tilauksen lopetus
on ollut monta kertaa mielessä, mutta kun on tottunut aamukahvinsa juomaan HeSarin kanssa, on jäänyt. On se toimituskunta nykyisin eriväristä seksuaalivähemmistöjä suosivaa porukkaa, joilla tuntuvat hyvinkin usein pilkut menevän väärään paikkaan suuruusluokkia arvioidessaan. Johonkin on myös historiantuntemus ja yleissivistys kadonnut, mikä ei nyt kovin kummallista ole, kun luki -81 syntyneen nimittämisestä Nyt-liitteen pomoksi. Kyllä tuo varmaan kirjoittaa osaa ja tuntee Stadin liitopaikat, mutta..
Aika ajanut ohi
HS:en toimittajakunta on artikkelien asenteellisuudesta päätellen , suurimmaksi osaksi vihreiden kannattajia.
"Hesarin" jutut kannattaa ehdottomasti tarkistaa muista medioista, jotta saa oikeanlaisen kuvan asioista.
Ennen HS:n "vihreetä toimitusta" lehden sisällöstä oltiin ylpeitä, "puolueeton, riippumaton" oli lehden tunnuksena.
Lehden nimi voisi nykyään olla "vihreä lanka 2"
Kovasti ne
ainakin yrittävät mollata Väyrystä joka käänteessä.
vihreät
on kokoomuksen jälkeen suurin valtuustoryhmä Helsingissä, eli sillä on toiseksi eniten äänestäjiä. Erikoistahan se olisi, jos tällä väestöpohjalla kaupungin suurin lehti olisi kallellaan esimerkiksi vasemmistoliittoon. Lehti heijastelee kaupunkilaisten näkemyksiä, eikä siinä mitään väärää ole.
Jalosen kritiikki lähtee ehkä siitä väärästä oletuksesta, että Hesarin pitäisi myötäillä valtakunnallisia voimasuhteita, joissa vihreät vaikuttavat alle 10% painoarvolla.
Voihan nenä
Ja tässä taas vihreiden propagandaa:
"(15:29 pur) Lehti heijastelee kaupunkilaisten näkemyksiä, eikä siinä mitään väärää ole."
Helsingin Kaupunginvaltuuston puoluejakauma
Yhteensä 85 jäsentä, joista naisia 49 ja miehiä 36. Puolueittain paikat jakaantuvat seuraavasti: Kok 26, Vihr. 21, SDP 16, Vas 7, Rkp 5, PS 4, Kesk.3, KD 2 ja SKP 1.
Vihreitä on 21 muut puolueet yht. 64 . Siis vihreitä on vain n.25%
Tästä syystä HS:at on menettänyt arvovaltaansa valtakunnallisena lehtenä ( ja menettänyt myös tilaajiaan )
enemmistö
Kokkareilla ja vihreillä on 47 - 38 enemmistö Helsingissä, joten on aivan linjassa kaupunkilaisten näkemysten kanssa että toisella kierroksella vastakkain ovat Niinistö ja Haavisto. Niinistöä ei tarvitse lobata, koska on toisella kierroksella muutenkin varmasti.
Hesari mitään arvovaltaansa menettänyt ole, mutta on aika törkeää väittää propagandaksi sen faktan esilletuomista, joka valtuuston voimasuhteissa näkyy.
Toinen tapa laskea ....
Äärioikeisto (hallituspuolueet Kok 26, Vihr. 21, SDP 16, Vas 7, Rkp 5, KD 2) = 77
Keskusta (oppositio PS 4, Kesk.3) = 7
Äärivasemmisto SKP 1
aina on oikea ja väärä tapa
vihreiden ja vasemmistoliiton laskeminen äärioikeistoon on se väärä tapa.
Hesari..
Muistan kun nuoruudessani se oli se "totuus" oli Arvi Lind ja Hesari, sitten kasvoin aikuiseksi.
Suurimmaksi osaksi siellä on huonosti kirjoitettuja mutu-tieto artikkeleita erityisesti taloustoimittajat ja politiikan toimittajat ovat surkeita.
Mielestäni Hesari on jo pitkään ajanut vasemmalla nojaavaa cityvihreyttä.
"–Yksittäisillä toimittajilla, uutispäälliköillä, taittajilla ja päätoimittajilla on omat preferenssinsä, jotka vaikuttavat juttujen näkökulmiin, Huusko muistuttaa."
Mitä? Aikamoisia sammakoita Huusko päästää suustaan, eiköhän linja ole täysin sovittu vai onko sinne kerätty kaikki vasemmalle nojaavat vihreät? Toimittajako artikkelin linjan ihan itse päättää? Höpöti.
Suomessa ei osata suhtautua asioihin kyynisellä realismilla. Oli sitten puhe maahanmuutosta, uskonnosta, pakkoruotsista yms. Miksi joku Hesarikin lähtee ns. blogi linjalle missä milloinkin toimittaja käy kirjoittamassa artikkelin josta on puolet ns. "rant"tiä oman linjansa puolesta. Helpointa olisi tarkastella asiaa numeroiden ja kylmän realismin valossa. Miten tämä sitten onnistuisi? jaa-a pitäisi varmaan hommata aiheen toimittajaksi aina semmoinen ketäpä ei tuo politiikka hirveästi kiinnosta?
Jos joku kertoilee gradussaan ketä äänestää, ei ole ihan vaan kiinnostunut omasta linjastaan vaan jo aika "fanaattisesti" kiinnostunut.
ANARKISMI JA VIHREYS OLKOON LINJAMME
HS oli puoluesidonnainen päivälehti. Kokoomus söi
lehden kansanedustajat sukupuuttoon eduskunnasta.
Siksi lehti ei koskaan voi antaa anteeksi sitä, että
Kokoomus teki siitä väkisin puolueettoman ramman.
Uudeksi linjaksi valittiin SDP-läinen yleisdemokratia,
koska se oli sellainen keskitien linja, jonka kansa
noin keskimäärin periaatteessa hyväksyi. Tilauskanta
kasvoi, kun myllyn siipiä säädettiin aina mediatuulten
mukaan. Tänään voitiin taas olla erimieltä kuin mitä
eilen oli väitetty.
Nyt tuo yleisdemokratia on ollut vaihdettava vihreään
aatteeseen, koska sieltä löytyy uusavuttoman kansan
moraalin ydin, sekalaiset ympäristöopit ja aktivismi.
Sitä kautta lehden linja lähenee anarkistejä ja sitä
Arhimäen mainostamaa kansalaistottelemattomuutta.
HS on aina inhonnut poliitikkoja, sen jälkeen kun ne
omat kansanedustajat pääsivät loppumaan. Usein on
tuntunutkin siltä, että HS suorastaan lietsoo vihaa
kansanedustajia ja demokratiiaa kohtaan.
Väärä aihe tutkijalla
Jalonen ilmoittaa olevansa sotahistorian tutkija Tampereelta. Pitäytyisi siinä.
Ei HS:ssa mitään Haavistoa suosimaa linjaa ole.
Nolostuttava Hesari
Hesarin pitäisi ottaa huomioon, ettei lehti ole puoluelehti ja että sen lukijakunta on hyvinkin heterogeenista. Lehden läpinäkyvät manipulointiyritykset ovat lukijan silmissä vaivaannuttavia. Kuvitteleeko Hesarin johto todellakin pystyvänsä nettiaikana manipuloimaan kansaa?
Hesarilla on jo vuosia ollut kaksi pakkomiellettä: Suomen Natoon ajaminen ja Eu: n muuttaminen liittovaltioksi. Kumpikin näistä tekee mahdottomaksi kansan nousemisen epäoikeudenmukaisuuksia vastaan.
No aina on mahdollisuus
No aina on mahdollisuus etsiä joku toinen media, kuten tämäkin, jonka suosikit ovat ihan toisenlaisia. Täälläkin kuten muilla roskapostitussivustoilla juhlivat nuo väyrysspammarit.
erkko mafia ei pidä kokoomuksesta...
..ja nyt näyttää Väyryselläkin olevan jokin vastustus...hesari muistaa vielä uudensuomen ja kuinka kammottavaa ja helppoa suomessa oli laittaa porkana kansalaisen eteen ,joka on valjastettu kaivoa kiertämään aasin lailla. Porkanana hesarilla oli paha oikeisto ja toisaalta ihan mitä muuta tahansa...nytkin käy tuo Haavisto, vihreä ja ennekaikkea ryhmä, joka on helposti käskytettävissä, kun ei ole sitä omaa ideologiaa, siitä hyötyy miljardeissaNiinistöllä kun on niitä omia visioita ja järkeä...