Lauantai 26.5.2012

James Hirvisaari teki yllätysvalinnan

Luotu: 
10.1.2012 16:57
Päivitetty: 
11.1.2012 12:03
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.).

Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) on valinnut uudeksi avustajakseen Helena Erosen. Aiemmin Hirvisaarta avustanut Samuli Virtanen siirtyy perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Helena Eronen oli aiemmin Muutos2011-puolueen kannattaja. Siirtymistä perussuomalaisen avustajaksi voidaan pitää jokseenkin yllättävänä.

Eronen on myös aktiivinen kirjoittaja ja keskustelija Uuden Suomen blogipalveluissa.

Samuli Virtanen hoitaa jatkossa tointaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansainvälisten asioiden sihteerinä.

James Hirvisaari sai viime vuonna hovioikeudelta tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan blogikirjoituksestaan. Hirvisaari on hakenut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, joten oikeusprosessi on edelleen kesken.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

de comments

usein tietävän asioista paremmin kuin esim. Sinä itse, siis väärin tietävät ja levittävät väärää tietoa ehdokkuudestasi. Ainakin näin näyttää olevan kun kyseessää on jossain määrin asia joka liitty PS:iin.

kyy

Tuo kommentti oli ehkäpä kaikkien aasinsiltojen äiti. Jotenkin piti tämäkin uutinen vääntää Persujenvastaiseksi teoksi.

Kaikkihan teitä Persuja potkii ja solvaa, vaikkei potkisi eikä edes solvaisi...

de comments

kommenttisi laatua myöskin. Ei nimittäin tarvitse olla kuin seurannut uutisten kirjoituksia olematta edes PS:n, niin muuhun tulokseen ei voi tulla tämän median uutisoinnista. Sinulla voi olla oma kantasi asiasta. Sen suon kyylle.

teemukammonen

Jutussa ollut virhe Helena Erosen ehdokkuudesta Pohjois-Karjalan vaalipiirissä on nyt korjattu. Eronen ei ollut ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2011.

Ihme lapsus. Toimitus pahoittelee, kumartaa päänsä ja jatkaa nöyränä.

Alexius Manfelt

Hei, otetaan asiat asioina, lopetetaan jauhaminen ja median syyttely persujen sorrosta. Eikös tuo Helena ole todellakin profiloitunut juuri näillä Usarin palstoilla ja hankkinut kannuksensä täällä? Kyllä Tossavaiset ja Hirvisaaret olivat jo aiemmin tiedossa. Mutta joka tapauksessa Helenalle onnea ja menestystä uudessä tehtävässä.

Dirty Harry

Teemu Josif Kammonen oli kevään eduskuntavaaleissa Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä. Siirtymistä Uuden Suomen standard-toimittajaksi voidaan pitää jokseenkin yllättävänä.

teemukammonen

Korjaisin, että vaalipiiri oli luovutettu Karjala, ei Uusimaa. Ja puolue puhavihertävien kukkahattutätien sukupuolineutraali jaosto.

Jäin varasijalle ja siksi katkeruuttani väitän syyttömiä ihmisiä Muutos2011-puolueen ehdokkaiksi.

Akimonkkonen

"Hovissa muuttuu!", totesi erään etnisen vähemmistön mieshenkilö erään teon jälkeen. Mutta eikös se kiihottuminen tullut esille juuri vaaleissa? Halonenkin kehui, että näin suomalaiset protestoivat vaaleissa, eivät barrikadeilla. Tämä järjetön teko, mitä Thors oli järjestämässä Suomeen, "turvapaikkaturismin kultamaa", peruuntui tukien leikkauksiin ja kriteerien tiukentamiseen.
Nyt huomio halutaan vain kääntää pois hallituksen totaalisesta epäonnistumisesta EU-neuvotteluissa ja talouden hoidossa. Siihen kelpaa tabuksi noussut maahanmuuttokriittisyys, kyttäysmentaliteetti, kuka mitäkin sanoo tai kirjoittaa vaikka omassa Facebook-tilissään. Omalla nimellä. Vain virallinen totuus on oikein ja puhdasta. Ja khatit!

tuomokokko

On siis EHKÄ ryhdyttävä kuuntelemaan Hirvisaaren eduskuntapuheita. Kun tulee ensimmäinen "Oo-Äm-Gee", tiedän kuka on ollut asialla! Ja mitenköhän Dzeims aikoo ilmentää puhetekstin hymiöt - olisiko se tuo uutiskuvan ilme?

Onko muuten eduskunta-avustajuus poliittista työtä vai neutraalia konttorihommaa?

Jonathan

Mainiota, oikein mainiota:) En muista aikaisemmin olleen tilanetta, jolloin kansanedustajien avustajat herättäisivät näin paljon huomiota kuin nyt Jytkyn jälkeen. Helena Eronen on fiksu nuori nainen, joka ansaitseekin huomiota. Ja vieläpä Perussuomalaisten riveissä:) Kiitos paljon Uudelle Suomelle jälleen Perussuomalaisten kannatuksen kasvattamisesta, vaikka se tuskin oli tarkoitus. Oikein onnistunut rekrytointi Jamesilta. Onneksi olkoon vielä tätäkin kautta!