Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Ministeriö: ”Salainen kuntakartta” on väärä

Ministeriö: ”Salainen kuntakartta” on väärä
Julkaistu: 13.1.2012 12:16
Valtiovarainministeriö kiistää, että Suomen Kuvalehden julkaisema ”salainen kuntakartta” olisi ministeriön lopullinen ehdotus kuntauudistuksen malliksi. Lehden esittelemä 70 kunnan malli ei ole Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän esitys, ministeriö tiedottaa.

–Työryhmän työ on kesken. Suomen Kuvalehdessä esitetty kuntakartta ei ole työryhmän esitys. Työryhmä jatkaa työtään ja kuntakartan valmistelua tammikuun loppuun saakka, sanoo työryhmän puheenjohtaja, valtiovarainministeriön ylijohtaja Päivi Laajala.

Työryhmän esitys julkaistaan helmikuun alkupuolella.

–Toivon, että työryhmälle annetaan työrauha, sanoo Laajala.

Uusi Suomi ei ole toistaiseksi tavoittanut Laajalaa kommentoimaan asiaa tarkemmin.

Vaikka SK:n esittelemä malli olisi kokoomusjohtoisen ministeriön esitys, sen ei uskota toteutuvan. Muun muassa keskusta vastustaa hanketta kaikin voimin, eikä sillä ole muutenkaan laajaa tukea.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 

Politiikka

 
 
 
 
 

Huono esitys Niinistön puolueelta

Ei tietenkään ole työryhmän esitys, vaan Sauli Niinistön puolueen Kokoomuksen ja SDP:n esitys. Työryhmät valmistelee ja puolueet esittää.

varmaan keskeneräinen, mutta aika hyvä

Ehdotus näyttää melko hyvältä, vaikka se ei ihan lopullinen olisikaan, niin tuosta on hyvä jatkaa.

Vaikka ei aivan lopullinenkaan

Onhan tuo kartta vähän keskeneräisen näköinenkin. Kyllä minä voin hyvinkin uskoa, että tuossa vaiheessa nyt ollaan, eikä lopullinen ehdotus tästä ratkaisevasti muutu.
Eli sopii nyt jo alkaa tosissaan vastustaa, jos halua on.

Ei tietenkään ole lopullinen

Ehdotuksessa tulee Siuntio olemaan kimpassa sen kanssa, jonka kanssa päätti yhdistyä. Näin voisi kuvitella SK:n käsiinsä saaman kartan olevan työkopio tuota päätöstä edeltävältä ajalta.

Ministeriön lausunto, ei ministerin

Ministeri on hallinnonalansa korkein viranhaltija. Ovatko alaiset siis eri mieltä kuin esimiehensä? Kuka ministeriötä johtaa?

"–Toivon, että työryhmälle annetaan työrauha, sanoo Laajala."

Minkä helkkarin takia ministeriölle pitäisi antaa "työrauha" suunnitella maan asioita ilman, että kansalaiset ottavat asiaan kantaa? Kun esitys on annettu, on keskustelu - kuten kokemus osoittaa - auttamatta myöhäistä.

Virkatietä edetään...

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_...

Kuvittelisin, että työryhmä tekee työtään nimenomaan asettajaansa hallinto- ja kuntaministeriä varten - jonka henkilö tosin on välillä vaihtunut. Tämä vie sitten aikanaan omat ehdotuksensa hallitukseen. Ministeriä ei tietenkään voida asiassa sivuuttaa.

Esityshän luvataan julkistaa ensi kuun alkupuolella. On oikein, että asiaan eivät nyt alustavassa vaiheessa ulkopuoliset sekaannu. Ministerikään tuskin hengittää työryhmän niskaan, se vain sekoittaisi työtä. Tosin hän on asettanut ns. raamit työlle ja voi niitä halutessaan muuttaakin.

Mitähän hyötyä kansalaisten osallistumisesta olisi? Päättäjät eivät lue näitä palstoja.
Varmaan hanke tulee tänne: http://www.otakantaa.fi/

työrauha....

bunkkerissa on alkanut ahistaa

Lopettaisivat pelleilyn.

Lopettaisivat pelleilyn. Muutetaan Suomi kaupunkivaltioksi eli Suomi on kaupunki. Vapaavuoresta sitten tehdään tämän alueen Suur-Pormestari. Loppuu tämäkin pelleily kertaheitolla.

Keskeneräisyys silmiinpistävää

Salainen kuntakartta on vielä värittämättä !

Keskeneräinen on

Eikö Sortavala tulisi liittää Joensuuhun?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely