Lauantai 26.5.2012

Helsingille huomautus – tupakointikielto oli lainvastainen

Luotu: 
13.1.2012 12:33
Päivitetty: 
13.1.2012 12:38

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on antanut Helsingin kaupungin henkilöstökeskukselle huomautuksen liian jyrkästä tupakointikiellosta. Henkilöstökeskus kielsi kaupungin työntekijöiltä tupakoinnin myös kahvitauoilla, vaikka sillä ei ollut tähän valtuuksia.

–Kaupunginvaltuuston päätös henkilökunnan tupakoinnista pantiin täytäntöön lainvastaisesti, tiedottaa apulaisoikeusasiamies.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 2010 kieltää kaupungin henkilökunnalta tupakoinnin työaikana. Toisin kuin kaupunginhallitus oli halunnut, täyskieltoa ei kuitenkaan asetettu. Päätökseksi tuli, että ”kielto ei koske lakisääteisiä lepotaukoja”.

Henkilöstökeskuksen ohje ei ottanut tätä pykälää huomioon. Työntekijöille annetun määräyksen mukaan tupakointi on kielletty myös kahvitauon aikana, koska se luetaan työaikaan eikä sen aikana saa poistua työpaikalta.

–Ohje ei vastannut kaupunginvaltuuston päätöstä eikä sen tarkoitusta. Henkilöstökeskus oli näin menetellyt vastoin lakia ja kaupungin johtosääntöjä, katsoo apulaisoikeusasiamies.

Valtuuston tarkoituksena oli myös, että tupakointikielto olisi ohjeellinen eikä siihen tulisi pyrkiä pakolla.

–Henkilöstökeskuksen ohje on kuitenkin luonteeltaan määräys, johon on liitetty seuraamuksia. Näistä vakavin on varoitusmenettely – irtisanomista edeltävä valmistelutoimi, katsoo Sakslin.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Metu

Tupakointimääräyksiä tehtailleilla on nuttura ollut pikkuisen liian tiukalla.

Vaikka en tupakoi, suvaitsen tupakointia, en ole rasisti.

Tupakoitsijoiden pitää olla huomaavaisia ja tupakoimattomien myös joustaa. Yhteispelissä se sujuu. Natsimeiningillä ei tupakointia saada loppumaan. Howgh.

Brainless

Eika se edes useinkaan perustu terveellisyyteen! Kuten huomataan esim elektronisissa savukkeissa. Mentholin tai kahvin huurustelu on ankarasti kiellettya vaikka nikotiini on ok? Mika tassa on ideana? Kylla ihmisella on oikeus turhuuksiin. Samoin kuin leffaa katsoessa syo popcornia ja suklaata. Kielletaan sekin. Kyse lie lahinna vallasta ja sen kaytosta.

ikäloppu

Nuorena ei halua tietää vaaroista joka uhkaa, varsinkin tupakoinnin nautintohetket muuttuvat kiusalliseksi syäväksi ja vielä parhaassa miehuus iässä. Kokemusta on hyvin läheltä ja itse olen saanut vakavan taudin perintönä joka altisti keuhkosairauteen. Kannattaisi ottaa selvää ennen kuin on liian myöhäistä. Uhoaminen ei auta, synkkä on tulevaisuus.

REXILEX

Onhan Suomi laittomien päätösten luvattu maa.

Tupakkalakimme on naurettavan tiukaksi mennyt; Siihen nähden, kun katsomme , kuinka paljon se on aiheuttanut yleistä vahinkoa.
AIVAN KUIN TUPAKOINTI OLISI RIKOLLISTA PUUHAA..??

RAJA ON TULLUT JO VASTAAN, MUTTA ONHAN SE KAIKKI LÄPI KÄYTÄVÄ.
Kahvinjuonti, oli aikoinaan kielletty ja sitten oli alkoholi.

Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Leijona