Sunnuntai 27.5.2012

Räsänen hämmästyi: ”Ensin ryöstellään ja sitten haetaan turvapaikkaa”

Luotu: 
16.1.2012 20:35
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) oudoksuu Suomen Pankin arvokuljetuksen ryöstäneiden Ruotsin kansalaisten turvapaikkahakemuksia Suomeen.

Turun Sanomat uutisoi eilen, että osa vuoden 2007 ryöstöön osallistuneista ja yli miljoonan euron ryöstösaaliin saaneista henkilöistä olisi hakemassa Suomesta turvapaikkaa. Heidät tuomittiin Suomessa vankeusrangaistuksiin, mutta lähetettiin Ruotsiin istumaan tuomiotaan.

– Onhan tämä aika merkillinen tilanne, että ensin ryöstellään ja sitten haetaan turvapaikkaa, Räsänen sanoo Uudelle Suomelle.

Räsänen ei ole saanut tapauksesta tarkempia yksityiskohtia kuin mitä Turun Sanomat kertoi. Uutisen perusteella hän kuitenkin toteaa, että hakemukset vaikuttavat perusteettomilta.

– Ei Ruotsista ole mitään perusteita hakea turvapaikkaa Suomeen. Se on turvallinen alkuperämaa, eikä siellä ketään vainota.

Lisäksi ryöstäjillä ei Räsäsen mukaan ole edellytyksiä anoa turvapaikkaa Suomesta, sillä nykylainsäädännön mukaan turvapaikkaa voidaan hakea vain Suomessa. Ruotsalaisesta vankilasta virallista turvapaikka-anomusta ei voida siis tehdä.

Ryöstäjien tempauksen vaikuttimena voi olla se, että Ruotsissa he joutuvat istumaan kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan, kun Suomessa nykykäytännön mukaisesti ryöstäjät istuisivat vain puolet tuomitusta vankeusajasta. Suomen lainsäädännön mukaan henkilöä, joka ei ole kolmeen vuoteen ollut vankilassa, kohdellaan ensikertalaisena.

– Tästä meidän pitäisi kyllä luopua. Se on liian lyhyt aika, Räsänen linjaa.

– Ennen oli viisi vuotta ennen kuin katsottiin taas ensikertalaisena, mutta voisi se olla pidempikin aika. Meillä on kyllä liikaa automaattialennuksia, Räsänen jatkaa ja huomauttaa, että rangaistuksia koskevat lait kuuluvat oikeusministeriön alaisuuteen.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TakojaIlmarinen

Suomen kukkahattutantat ovat aikaansaaneet niin hyvät olot vankiloihimme,että niihin kannattaa pyrkiä kaikin keinoin!

Saisivatpa vanhuksemmekin yhtä hyvää "hoitoa" kuin nämä vangit.

Olisi hieno ratkaisu vaihtaa vankien ja vanhusten paikkoja! Vanhukset saisivat säännöllisesti lämmintä ruokaa, ulkoilumahdollisuuksia saattajan kanssa jne...

Vangeilta sammutettaisiin valot kello 20.00 ja rauhattomat sidottaisiin sänkyihin vaippojen kanssa!

TapioTTT

Jokos ministerikin alkaa uskomaan että suomessa on täysin holtiton turvapaikkashoppailu jolle pitää vihdoin ja viimein tehdä loppu.
On se homma todella mallillaan kun ammattirikollisetkin hakevat turvapaikkaa, kuinkahan moni on jo siinäkin hommassa onnistunut oletettavasti moni joiden taustoja ei kyetä tarpeeksi tarkasti selvittämään. " tai henkilöpaperit on täysin väärennettty"
Kuten nyt karkeimpana esimerkkinä tämä joukkotuhonnasta tuomittu "Raundalaispastori", joka jonkusen vuoden jälkeen tallailee jälleen vapaana "pastorina" Porvoon katuja, että on suomi mallillaan hyysäreille tästa jälleen kiitokset.

Ollip

Mistästä helskuttia. Olemmeko me suomalaiset vielä niin helvetin hölmöjä, että vielä turvapaikkaa tollaisille roistolle ollaan myöntämässä. Siihen savottaan en halua osallistua.

Konnat maasta ulos ja mahdollisimman äkkiä.

tatu

Nyt käynyt niin Ruotsissa että sosiaalista ja sairaskassasta tulonsa poimineet pistetään vihdooinkin työlinjalle. Pakko katella mukavampia vaihtoehtoja...

Asun Tukholman esikaupunkialueella ja työkavereita Lähi-idästä. Kaveeriden serkuilla jos jonkin näköistä liiketoimintaa ja sen mukana halpaa passitonta työvoimaa.

Yksi tuttava auttoi viime vuonna kurdikaverinsa Suomeen Tukholmasta, joutui kiinni mutta syytettå ei nostettu. Ja kaveri sai Suomessa paitsi asunnon myös käteistä ruokaan ja muihin vältämättömiin tarpeisiinsa.

Tässä olisi Karpollekin asiaa. Paperit takuulla löytyvät syyttäjältä Turussa! Asiaa hoitaneilta viranomaisilta.

Ja sama kaveri kyseli montako tuntia se veisi aikaa Tukholmasta autolla Helsinkiin Haaparannan ja Tornion kautta.

Helsingin ja Turun lauttasatamissa ruvenneet kyttäämään...

Yksinkertainen kysymys: onko kelläään enää hajuakaan pimeän työvoiman määrästä Suomessa?

Samainen kaveri teki lasersilmäoperaationsakin Stadissa kun halvempaa=)

Että äläkää poijjaat höhöttäkää niin korkiasti ruattin munauksille. Perästä tulootte ja lujaa!

Täällä sentään hallitus yrittää...

Ola

Suomen lepsut rangaistukset ja lomahotelleja vastaavat "vankilat" ovat houkutteleva vaihtoehto mm Ruotsin tiukemmalle käytännölle. Lex Södermanin tuotoksena loutiin Suomeen tämä järjestelmä.

Saat elinkautisen, josta istut vajaat 10-v hyvässä yksiössä, jossa on vielä hotellitasoiset palvelut. Hulluhan se on, joka ei tämmöiseen haluaisi.

tatu

Eräs naamatuttu murhasi maanmiehensä kymmenen vuotta sitten hyppimällä pään päällä.

Olin saada hepulin kun samainen kaveri kaljalla paikallisessa hyvinvoivana joku vuosi myöhemmin.

Oli siirretty kotimaahan Turkuun istumaan parin vuoden jälkeen. Vangit remontoineet Suomen Joutsenta ja käytttäytyneet ihmisiksi, murha kuitattu..

Rahaa taskussa, kaljaa pöydässä ja aika Ruotsissa sosiaalisihteerin luona. Ei karkoitusta. Tosi humaania.

Toisinaan tosiaan totuus tarua ihmeellisempi!

Terästorni

Toivotetaan kaverit tervetulleeksi! Ovat oppineet jo maantavoillekkin, Räsänen ei saa olla rasisti! Tänne ovat kaikki tervetulleita!

harryjblassar

Olisihan se huippu, jos moiselle rikoksentekijälle suotaisiin turvapaikka. Mutta se olisi kai ihmisoikeuksien kieltämistä, jos hänelle ei turvapaikkaa myönnettäisi. Räsänen on oikeassa, että kolme vuotta ilman vankilatuomiota on aivan liian lyhyt aika muka ensikertalaiseksi julistettavaksi. Tuntuu muuten oudolta, että rikoksen uusija voisi ylipäätään olla ensikertalainen. Se jollain tavalla antaa ymmärtää, ettei yhdestä kerrasta tarvitse oppia, mutta oltakoot sentään kolme vuotta kunnolla, niin sitten uusi rikos ei enää ole kovin paha asia.

Mikko500

Suomessa työskentelee tälläkin hetkellä seksiorjia ja muita orjia ilman palkkaa. Heitä maahan tuovat ulkomaalaiset 'yrittäjät'.

P:n puhumisen sijasta rouva Räsänen voisi jo alkaa töihin. Puoli vuotta maksettu ministerin palkkaa, kyllä pitäisi jo olla jotain tuloksia eikä pelkkää höpinää

Rapaportti

saa osan rahoista. He ovat täällä tienaamassa.

Sama asia kuin "turvapaikanhakijoiden" kanssa. He eivät matkusta tänne "ihmiskaupan uhreina" vaan päästäkseen Kela Gold-kortin ääreen.

Olisi todella aika pistää lappu näiden
"thai-hierontapaikkojen" ovelle. On häpeällistä nähdä tällaisia joka kaupungin pääkatujen varsilla.

Mutta avoin harmaa talous saa kuitenkin näköjään rehottaa aina kun tekijöinä on vierasmaalaiset.

jonna

Yleensähän nämä menee päinvastoin, mutta lieneekö tuolla järjestyksellä niin väliä, jos ensin ryöstetään ja sitten haetaan turvapaikkaa?

Arska-tehtaalta

Ollaanko nyt antamassa valheellista kuvaa , ettei suomi olisikaan maailman sosiaalitoimisto?

Mihin minun kovalla työllä maksamat verorahat sitten käytetään, vanhustenhoitoonko?

On tehtävä mitä pikimmin lakimuutos, että turvapaikkaa ja kansalaisuutta voi hakea netin kautta, ainoastaan pankkiyhteystiedot ilmoittamalla ;)

totuuden torvi

tekemään yhteisskunnallisesti tuottavaa työtä rangaistuksen aikana takaisinmaksuna veronmaksajille.

Rattijuopot olivat aikoinaan rakentamassa Tarvontietä ( Helsingin - Turun - välinen moottoritie), ilmaishoidon vastikkeena.

Ei tarvita punttisaleja ja psykiatreja, vaan oikeanlainen asenne ja tiukka fyysinen rasitus.Sitä tekemällä pää selviää. Siitä se lähtee!

joonathan

Minulta lipsahti nopeus yli 60 km/h kun rekkamies pysähtyi valtatielle ja viittoi anna tulla kun näki minun hiljentävän Nopeusrajoitusmerkin takia joka oli juuri ennen risteystä. Minä hullu annoin mennä risteyksen jälkee oli kameravalvonta joka tietty räpsähti. No sakko tuli oman tyhmyyden takia mutta yritin siirtää sen maksettavaksi niinkuin joskus oli mahdollista olemalla vankilassa kysisen ajan jota edellytti sakon määrä. Ei onnistunut ei millään. Olen 71 vuotias ja tuommoinen raha on varsin tarpeen elämiseen mutta niinkuin sanoin ei sen sovittaminen vapautusrangaistuksella onnista. aikani kun kiistelin ulosmittasivat sen eläkkeestäni. no osan lääkeiden ostosta jouduin siirtämää kaksi viikkoa kun rahaa ei kertakaikkiaan ollut. Mutta tää on taas eri tarina. Ei linnaan kaikki "rikollisetkaan" pääse

esmara

Kun Suomenvankilat ovat täynnä,niin kannattaa ulkoistaa
ko.kallispalvelu. Ehkä ottaa myös Venäjän mahdollisuus
ottaa meiltä vankilatuomion saaneita,olisi meille säästöä ja
Venäläisille tuloa. Ja tuo päihtyneenä ajo on vain kasvanut.
Nolla toleranssi ja auto seuraavana päivänä huutokauppaan
Ei muuten lopu ,on tullut jo tarpeeksi uhria.Laki vain
valmisteluun ja nuijalla pöytään,eikä mitään hyssyttelyä.

Rohmar

- Oikeastaan on paljon hauskempaa, että rahat ryöstetään vanhan koulun tyyliin. Silloin voi aina kuvitella mielessään, että joku Ronald Biggsin kaltainen santeri pääsee pitämään hauskaa.

- Nythän meiltä ryostetään kaksikymmentätuhatta kertaa suurempi summa ihan vain liituraitapukuisten nusvuttajien toimesta.

yypee

Jos linnassa on ensimmäistä kertaa, on ensimmäistä kertaa. Seuraavat kerrat eivät ole enää ensimmäisiä, vaikka miten laskettaisiin.

Reilua olisi antaa toisella kertaa tuplaistunto ja kolmannella tripla- jne.

John Galt

Nyyh, niisk... Turvapaikka myönnetty! http://i40.tinypic.com/xf4oy.jpg

Suomessa lienee edelleenkin ainakin yksi yli 100 rikosta tehnyt ulkomaan kansalainen. Häntä ei karkotettu, koska hänen kotimaahansa ei tunneta reittiä!!! Ilmeisesti hän tuli Suomeen teleportaation avulla - luulin että tätä teknologiaa ei ole olemassa kuin tieteiskirjoissa.

Pitäisikö Suomen varustaa tutkimusretkikunta, jotta löytyisi maa-, meri- tai ilmareitti Afrikan sarveen? Suomi ei ehtinyt mukaan suuriin löytöretkiin, nyt pääsisimme da Gaman, Magellanin, Nordenskiöldin jne. maineikkaaseen seuraan.

amppeeri antti

Minä ihmettelen, miksi pitkäaikaistyöttömät ja asunnottomat eivät hankkiudu Suomen valtion "avovankila-kylpylä-lomahotelleihin".
On koti, ruoka, sauna/puhtaus, terveydenhoito, harrastusmahdollisuudet, videot ja netti ym. mukavuudet ja ...kaikki ilmaista.

Myös voidaan ajatella parempaa vanhusten hoitoa. Vanhukset avovankilaan ja vangit vanhainkotiin. Vanhuksilla olisi paljon paremmat oltavat ja saisivat vastikkeen ikänsä maata rakentaneena ja veroja maksaneina kansalaisina.

Jaassu

Maahanmuuttajat tietävät hyvin että maahanmuuttopolitiikkamme osittain on avointen ovien periaatteella toimiva.

Kohtuullisen usein törmää tapauksiin joissa rikolliset pyrkivät tänne pohjoismaiden naivin maahanmuuttosäännön vuoksi.

Papereita ei välttämättä tarvi tai väärennetyt paperin ja uusi identiteetti on suhteellisen helposti saatavilla.

Noita tapauksia on aivan liian paljon.

TapioTTT

Voi voi Välimeren eteläpuolelta saa minkälaisen passin tai identiteettitodistuksen 10...100 USD.lla riippuen siitä kuinka laadukkaan passin tai hekkarin itse kukin haluaa. eli Muhammedista voipi päivässä tulla Ali ja sitten joku Abdullah miten kukin nyt sitten itse haluaa.

REXILEX

Tämän otsikon kertoessa, minkä vuoksi, RYÖSTÄJÄT HAKEVAT "TURVAPAIKKAA" SUOMESTA.

SUOMESSA ON LUISTETTU KANSAIVÄLISISTÄ SOPIMUKSISTA RAJA-ASIOISSA. IHMISOIKEUKSIEN KÄRSIESSÄ SIITÄ GLOBAALISTI.
Maailmanrauhaa turvaavia ja yhteisvastuullisesti YK:ssa sovittuja sekä ratifioituja lakeja väheksyen.

Muualla maailmassa olemme, kyllä valalla vannoneet, ettei samankaltaista tilannetta, pääse syntymään.
Senvuoksi on YK:n RAUHANTURVAJOUKOT.
Mutta ei niitä rajansiirtoon tarvita, vain rajavartiostot, on paikoilleen siirtämättä.

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas, molemmin puolin rajaa.