Faktakulma
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos on valmis. Kaikki äänet on laskettu.
Sauli Niinistön (kok.) äänisaalis on 37,0 prosenttia. Toiselle kierrokselle menee myös Pekka Haavisto (vihr.) 18,8 prosentin ääniosuudella. Kolmanneksi jäi Paavo Väyrynen (kesk.) 17,5 prosentin ääniosuudella.
Musiikkitalon vaalitilaisuus tarkoitti presidenttiehdokkaille valtavaa lehdistötenttausta. Eri haastattelujen välissä joillain ehdokkailla oli enemmän aikaa kuin toisilla.
Uusi Suomi seurasi ehdokkaita Musiikkitalolla haastattelujen välillä, jolloin heidän tunnelmansa ja reaktionsa vaalituloksista paljastuivat televisiohaastatteluja vapaammin.
Ehdokkaiden lisäksi myös Musiikkitalon tilaisuuden isännät - televisiokanavien ja STT:n päätoimittajat - paljastivat tunteensa, kun toiselle kierrokselle menevä Pekka Haavisto saapui yli puoli tuntia sovittua myöhemmin tilaisuuteen.
Päätoimittajat tervehtivät kaikki ehdokkaat Musiikkitalolle, mutta Haaviston odottelu söi päätoimittajien hermot.
Etukäteen kiinnostavin reaktio oli keskustan Paavo Väyrysen, joka ennakkoäänten perusteella oli menossa toiselle kierrokselle. Väyrynen joutui todistamaan tilaisuuden ajan kannatuksensa murenemista hiljalleen.
Väyrynen paljasti suoraan olevansa pettynyt, ja tämä pettymys myös näkyi hänen kasvoiltaan. Hän piti pokkansa, mutta se näytti ajoittain olevan kovan työn takana. Väyrynen pälyili lehdistön haastattelujen aikana ympärilleen eikä selvästi kyennyt keskittymään.
Toinen ennusteiden mahdollinen yllättäjä Timo Soini paljasti heti ennakkoäänten julkaisemisen jälkeen laskelmoivan puolensa. Soini analysoi innolla ja mielellään vaalitulosta sekä sen syitä ja seurauksia.
Soini tunnusti rehdisti tappionsa eikä jäänyt harmittelemaan tuloksella. Tunnelma Soinin ympärillä oli osin jopa helpottunut, vaikkakin vakava. Musiikkitalon illan perusteella ei kuitenkaan voi sanoa, etteikö Timo Soini ja perussuomalaiset olisi olleet täysillä mukana vaalikamppailussa.
Voittajan aistit terävöityivät
Ensimmäisen kierroksen voittaja Sauli Niinistö oli koko tilaisuuden ajan kovassa pyörityksessä. Kokemus näkyi Niinistön kasvoilla, ja hän poistui lehdistön keskuudesta useita kertoja neuvottelemaan avustajansa kanssa.
Niinistö kuunteli jatkuvasti ääntenlaskun etenemistä ja ennusteita tuloksesta. Kun toisen kierroksen vastustajaksi vahvistui Pekka Haavisto, Niinistön ilme muuttui sekä haastatteluissa että niiden ulkopuolella. Hän tarkkaili pistävästi Haavistoa televisiohaastatteluja odotellessa.
Kakkoskierrokselle haastajana lähtevä Pekka Haavisto vietti lähes koko tilaisuuden yksin, siitäkin huolimatta, että hänellä oli mukanaan kolmen hengen seurue. Haavisto oli toki kovimmassa pyörityksessä ehdokkaista.
Tilaisuuden alku viivästyi illalla yli puoli tuntia, kun Haavisto oli myöhässä Musiikkitalolta. Tilaisuuden isännät ja vastaanottoon kokoontuneet suurten medioiden päätoimittajat hermostuivat vihreiden ehdokkaan myöhästelyyn ja ehtivät jo lähteä aulasta ennen tämän saapumista.
Päätoimittajat joutuivat kuitenkin palaamaan aulaan vielä kerran tervehtimään Haaviston viimeisenä tulijana.
Myös tilaisuuden päättäneeseen lehdistötilaisuuteen Pekka Haavisto tuli monta minuuttia myöhässä muiden ehdokkaiden jälkeen. Hänen ilmeensä oli tyytyväinen, muttei selvästi huojentunut, kuten olisi voinut olettaa.
Lipponen leppyi
Demariehdokas Paavo Lipponen oli yllättäen jopa hieman huojentuneen näköinen vaalituloksen selvittyä. Jo ennakkoäänten julkistamisen jälkeen Lipponen näytti iloiselta ja suorastaan vapautuneelta.
Hän pudotteli lempeästi ja rauhallisesti oman analyysinsä tilanteesta. Pala tuttua murahtelijaa kuultiin lehdistötilaisuudessa, jossa hän ilmoitti kakkoskierroksen olevan läpihuutojuttu. Ainoa todellinen haastaja Niinistölle olisi Lipponen mielestä ollut hän itse.
Pienten puolueiden ehdokkaat reagoivat eri tavoin saamaansa äänisaaliiseen. Rkp:n Eva Biaudet oli silmin nähden ärtynyt pienestä äänisaaliistaan. Biaudet ei onnistunut pitämään pettymystään sisällään, vaan esiintyi sekä haastatteluissa että niiden ulkopuolella äkäisen oloisena.
Toista maata oli vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, joka otti Musiikkitalolla alusta asti pokerinaaman. Hän ei antanut ilmeelläkään vihjettä siitä, miltä loppupään sija tuntui. Arhinmäki ei saapunut lehdistötilaisuuteen.
Kristillisten ehdokas Sari Essayah puolestaan katosi haastattelujen välillä täysin näkyvistä. Uuden Suomen toimittaja ja valokuvaaja eivät löytäneet Essayahia etsinnöistä huolimatta.
Faktakulma
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos on valmis. Kaikki äänet on laskettu.
Sauli Niinistön (kok.) äänisaalis on 37,0 prosenttia. Toiselle kierrokselle menee myös Pekka Haavisto (vihr.) 18,8 prosentin ääniosuudella. Kolmanneksi jäi Paavo Väyrynen (kesk.) 17,5 prosentin ääniosuudella.










Kommentit
Ylvoimainen Sale
Pressa.
Niin näyttäisi olevan.
Harmin paikka.
Halooooo!
Todellisuus tulee kohtaamaan Haavistoa seuraavalla kierroksella.
Ei suomalaiset halua homoa presidentiksi, jolla puolisona on 20 vuotta nuorempi eteläamerikkainen mieskampaaja!
Tämä tulos on osittain nähtävänä protestina valtapuolueille, mutta niitä ei jaeta enää seuraavalla kierroksella kun vastaehdokas on Haavisto!
Häh?
"Tämä tulos on osittain nähtävänä protestina valtapuolueille"
Siis valtapuolueen ehdokkaan äänestäminen?
Mysteeri
Nyt kun kahdesta "pahasta" pitää valita toinen, valitsen Haaviston. Haluan nähdä eliitin naaman...
Irwin Goodman- Juhlavalssi, http://www.youtube.com/watch?v=FmkviyOmh0I
Hyvin kirjoitettu, T.K.,
ja tuntuu, että rivienvälyksetkin puhuvat.
En katsonut edes tv:stä kuin 20 ekaa ja viimeisen 7 minuuttia, kun on niin pettynyt olo.
Jäi tv:stä mieleen Riikka Uosukaisen absurdi höpinä kahden ehdokkaan välisistä olemattomista eroista. Tunnelma oli hölmistynyt. Kaikki oli mennyt liian hyvin. Se ei ollut enää uskottavaa. Mutta totta se oli. Eroja oltiin kaksikolle yritetty kuulemma kaivaa esiin iästä, kokemuksesta ja vihreyden asteista, mutta eroja ei onnistuttu löytämään. Ennen oli sentään toinen yleensä vasemmistosta, Uosukainen haparoi...
Mieletön näytelmä.
Tälle ei ole sanoja.
Sanoja
Eikö löydy? Tuolta linkin kommenteista ;-)
"Toisaalta Pahkasialla on myös ongelma, jonka sen tekijätkin tiedostivat. Siksi he lehden julkaisun myös lopettivatkin. Todellisuudesta nimittäin tuli Suomessa sellaista että sitä ei voinut enää edes parodioida. Eli kun todellisuus muuttuu täysin absurdiksi ja naurettavaksi ei huumorilehdillä ole enää elintilaa."
http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/94905-tervetuloa-takaisi...
Haaviston ja Väyrysen äänet täytyy tarkastaa käsin.
Äänten ero on varsin pieni.
Vihreiden Pekka Haavisto voitti keskustan Paavo Väyrysen vain 37000 äänen erolla.
Tarkastuslaskenta on suoritettava huolellisesti.
Voihan tässä jotain mätää olla
Suomesta siis puuttuu oppositio, kuten Venäjältäkin. Missä syy?
Kun vaalivilppiä ei kuitenkaan havaita vaikka miten tarkistettaisiin, kahdesta muutoin identtisestä hallituksen ehdokkaasta siis jää valittavaksi se vähemmän homo.
kusetus ei pitkälle johda
Kokkareet aloittivat ensimmäisenä pressanvaalin ja maksoivat riihikuivaa eniten,joten valtion päävirkamiehen pesti kuuluu heille?
Ostetut gallupit ja muu mediamyllytys teki pätevyydestä tois-sijaisen asian näissä virkamies-nimityksissä.
Tomittaja JII Piste Kammonen
Tomittaja JII Piste Kammonen päätti sitten ihan heti suoraan otsikossa paljasta oman suosikkinsa. Uusi Suoli jatkaa laatujournalismin lipunkantoa.
Stylelle tulossa suuri pettymys
Style joutuu nielemään totaalisen tappion jos unissaan näkee Haaviston Antonionsa kanssa voittavan seuraavan kierroksen.
Tämä tulos oli paras mahdollinen. Suomalaiset pääsevät osoittamaan vaalituloksella, etteivät halua presidentiksi miestä, jolla on eteläamerikasta kotoisin oleva mieskampaaja puolisona!
Joku tolkku sentään maassamme vallitsee!
Näin kansa äänesti
Joskin Haaviston eväät on jo syöty.Suomi tarvitsee Niinistön kaltaisen arvojohtajan.
Myöhästelijä?
Tunnen jokusen kroonisen myöhästelijän. Henkilön, joka vain ei osaa pitää aikatauluja missään oloissa. Onko Pekka Haavisto näitä miehiä?
Haavisto ärsyttää muitakin kuin isäntiä
Tässä ollaan ja Niinistö on tuleva presidentti. Hyvä näin! Toisaalta surko käy Paavo Väysystä, koska julkinen sana, ennenkaikkea iltapäivälehdet sekä televisio niin räikeäsi rummutti PH:n puolesta. En varmaan ole ainut joka tällaisen huomioi ja tällainen ei ole reilua ja on rumaa.
Kaikki kunnia nuorisolle jotka olivat PH:n kannattajia. Mutta ajattelevatko he niitä arvoja ja poikkeavuuksia, joita PH edustaa. Kysynkin, mitä tunnet sisimmässäsi:
-agnostisuus; so.uskonnottomuus. Kristillisyys on suomalaisuuden perusarvo
-suomalaisuuden perusarvo on perhe, jonka muodostavat yksi äiti, yksi isä ja näiden jälkeläiset.
-Suomi on hyvä maa ja sitä on kannattanut puolustaa. Kuuluisa sanonta, joka arvo jo sinänsä. Tätä kaikki eivät sisäistä.
-Homouden hyväksymme, mutta homoparit eivät koskaan voi muodostaa avioliittoa
-Rasismi, raakalaisuussana, jota Suomessa ei esiinny, vaikka puolustamme Suomi säilyköön suomalaisena. Vanha, hyvä sanonta pitää hyväksyä: maassa maan tavalla tai maasta pois.
Sauli Niinistö mielestäni edustaa kaikkia edelläolevia, siksi hän on hyvä suomalaine presidentti!
Lisäisin listalle
vielä paljon julkisuudessa käytetyn suvaitsevaisuuden.
Mielestäni homous ja suvaitsevaisuus ovat kaksi ihan eri asiaa, joiden välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä. Toimittajat osannevat tehdä jonkinlaisen testin ehdokkaille jossa heidät punnitaan teoilla...
Isäntiä?
Ai toimittajia...
Hetken luulin jo että kepulaisia maatilan isäntiä.
Sivari Haavisto
Aikanaan, kun Haavisto on suorittanut siviilipalveluksen, niin siihen on tarvinnut esittä jokin syy, miksi aseellinen palvelus ei ole kelvannut. Tämä asia on pidetty pimennossa koko vaalisirkuksen ajan.
Niinistö on res.kapteeni!