Hehkutettu Applen iPad 2 -taulutietokone vei voiton Kuluttajalehden tablettivertailussa. Applen laite oli 18 testatusta paras, mutta täydellinen sekään ei ole, kertoo Kuluttaja-lehti.
Testin kärkikolmikon – iPadin ja Samsung Galaxy Tab 8.9:n sekä Galaxy Tab 10.1:n – eduksi katsottiin muun muassa keveys. Tällä on merkitystä etenkin niille, jotka käyttävät taulutietokonetta vaikkapa lehtien lukemiseen liikkeellä olleessaan.
–Jos lehden haluaa kaivaa esiin koska vain, pitää laitetta kantaa aina mukana. Silloin koneen painolla on väliä. Testin kolme parasta täppäriä painavat puolisen kiloa, eli makaronipussin verran. Osa painaa selvästi enemmän. Yksi testin Asuksista painaa kilon, yksi Acereista puolitoista kiloa, kertoo Kuluttaja-lehti.
Applen iPad 2 voitti testin käyttömukavuutensa, suorituskykynsä ja laadukkaiden ohjelmiensa turvin. Lisäksi sen akku kesti nettiselailua ja videoiden katselua jopa 11 tuntia, kun ”testin häntäpään laitteet hyytyivät kolmen tunnin jälkeen”. Laatu näkyy hinnassa, sillä iPad 2 kuuluu testin kalleimpiin laitteisiin.
Testivoittajan heikkous oli se, että siinä ei ole usb- eikä hdml-liitäntää, joten sitä ei voi kytkeä kameraan tai televisioon ilman adapteria. Lisäksi laitteen valmistaja Apple sai Kuluttaja-lehden eettisyystutkimuksessa vain välttävän arvosanan.
Tabletilla pääsee nettiin langattoman verkkoyhteyden tai 3G-verkon kautta. Kaikkia koneita ei kuitenkaan voi yhdistää 3G-verkkoon.
–Jos haluaa käyttää nettiä missä tahansa, pitää varmistaa, että koneessa on 3G-mahdollisuus, lehti muistuttaa.
Laitteet, joissa ei ole 3G-mahdollisuutta, ovat halvempia, mutta käyttö kodin ulkopuolella rajatumpaa.

Kommentit
Mitäs tuollaisella
padilla loppujen lopuksi tekee ?
Sillä voi
Kouluttaa itseään (http://www.apple.com/fi/education/itunes-u/) ilmaiseksi lukemattomien korkeatasoisten, maailman huippuyliopistojen nimenomaan iPadille suunniteltujen maksuttomien kurssien avulla; Stanford, Yale, Nottingham, ZKM Karlsruhe, Universidad de Navarra, MIT, The Open University, Oxford University, jne. Opiskella voi laajoja kokonaisuuksia tähtitieteestä matematiikkaan, filosofiasta maantieteeseen, musiikkitieteestä valokuvaukseen. Sanalla sanoen, opiskelun vallankumous on nyt käsillä!
Muusikko lataa siihen kaikki nuottinsa, metronomin, virityskoneen ja äänilevystönsä. Itse luen siitä sanoma- ja aikakauslehdet sekä kirjoja missä ikinä liikunkin. Pidän yhteyttä lapsenlapsiini ja ystäviini ilmaisten videopuhelujen avulla, luen sähköpostit ja kirjoitan blogikirjoitukset iPadilla tai iPhonella. Kuvaan laitteen kameroilla still- ja video-otoksia, jotka voin samantien lähettää ystävän sähköpostiin. Melkein kaikki on mahdollista!
Eiköhän nuo kaikki kurssit saa muihinkin laitteisiin
Mihin siis tarvitaan Applen ylihintaisia ja riistotyövoimalla valmistettuja padeja?
Sillä voi
Kouluttaa itseään (http://www.apple.com/fi/education/itunes-u/) ilmaiseksi lukemattomien korkeatasoisten, maailman huippuyliopistojen nimenomaan iPadille suunniteltujen maksuttomien kurssien avulla; Stanford, Yale, Nottingham, ZKM Karlsruhe, Universidad de Navarra, MIT, The Open University, Oxford University, jne. Opiskella voi laajoja kokonaisuuksia tähtitieteestä matematiikkaan, filosofiasta maantieteeseen, musiikkitieteestä valokuvaukseen. Sanalla sanoen, opiskelun vallankumous on nyt käsillä!
Muusikko lataa siihen kaikki nuottinsa, metronomin, virityskoneen ja äänilevystönsä. Itse luen siitä sanoma- ja aikakauslehdet sekä kirjoja missä ikinä liikunkin. Pidän yhteyttä lapsenlapsiini ja ystäviini ilmaisten videopuhelujen avulla, luen sähköpostit ja kirjoitan blogikirjoitukset iPadilla tai iPhonella. Kuvaan laitteen kameroilla still- ja video-otoksia, jotka voin samantien lähettää ystävän sähköpostiin. Melkein kaikki on mahdollista!
Kuulostaa "asiantuntevalta".
Kuulostaa "asiantuntevalta". Ensinnäkin tuo 3G:n puute... Useimmista tableteista on olemassa myös 3G-malli, joka on toki kalliimpi. Lähes kaikilla on kuitenkin mukanaan aina kännykkä ja nykyisillä surffikännyköillä liittymä, joka sisältää vähintäänkin jonkinlaisen datapaketin. Älypuhelimet pystyvät yleisesti toimimaan wifi-hotspottina eli luomaan ympärilleen langattoman verkon, jolla 3G-yhteyden voi jakaa myös tabletille. Näin vältytään hankkimasta toista mobiililaajakaistaliittymää tablettia varten (ellei käytössä ole sitten jonkinlainen dualSIM-ratkaisu, joka mahdollistaa periaatteessa saman kännykkäliittymän käytön kahdessa laitteessa).
Toisekseen, nuo painavammat ASUSin ja Acerin laitteet: kyseessä lienee ASUS Transformer ja Acerin kosketusnäytöllinen Windows-tietokone. Ensinmainittu on näppäimistötelakan ja tabletin yhdistelmä, jossa tabletin voi luonnollisesti irrottaa näppäimistöstä ja se painaa 680 grammaa. Acerin painavampi Iconia puolestaan perustuu läppärin sisälmyksiin, eikä välttämättä kuuluisi tähän vertailuun ollenkaan.
Se mihin odottaisin kuluttajaetujärjestöjen kiinnittävän huomiota nykyisissä tableteissa, on niiden "kertakäyttöisyys". Kun akku ajan myötä heikkenee, laite päätyy käytännössä kierrätykseen. Joku nykyajan kulutustottumuksiin höyrähtänyt voi ajatella, ettei 3 vuotta vanhalla tabletilla muutenkaan enää mitään tee, mutta se on potaskaa. Esim. vanhat PC-koneeni olen jakanut järjestään iäkkäämmille sukulaisille ja esim. 6-vuotias PC on vaivatta edelleen täydessä hyötykäytössä. Tätä pitäisi edellyttää myös tableteilta. Käytännössä akun hiipuessa kuitenkin tabletti korvataan uudella ja vanha päätyy kierrätykseen.
Tablettia on turha ostaa
Kallista tablettia ei kannata ostaa:
- on kallis, rahalle on fiksumpaa käyttöä
- jos sinulla on älypuhelin ja läppäri, et tarvitse tablettia
- jos olet tekstin tuottaja, tabletti on huono siihen
- miniläppäri on kaikinpuolin järkevämpi, puolta halvempi ja
voit sillä kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä.
- joudut hankkimaan erillisen näppiksen, hankalaa
Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä, ostin ensimmäisen tablettini jo 7 vuotta sitten ja siirtymistäni miniläppärin käyttäjäksi en ole katunut, päinvastoin. Muu kalusto: pikkuinen kolhunkestävä kännykkä, Nokian Communicator, moneskohan jo on menossa, olen käyttänyt ensimmäisestä mustavalkoisesta lähtien.
"Tablettia on turha ostaa"
Noin puhuu sellainen, joka ei tunne uusinta laitetta!
Seitsemässä vuodessa kehitys on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin; kamerat ovat tulleet vakiovarusteiksi, nimenomaan iPadille tarkoitettujen sovellusten määrä on monituhatkertainen aikaisampaan ja muiden laitteiden vastaaviin verrattuna, laitteen paino ei rasita, käyttöjärjestelmän nopeus on huippuluokkaa; suojaläpän avauksen jälkeen laite on heti valmis palvelukseen!
Kirjoittaminen sujuu ihan riittävän vikkelään laiteen omallakin näppiksellä, joka avautuunäytön alaosaan tarvittaessa.
Käy käsiksi laitteeseen ja arvioi sen jälkeen uudestaan!
Heh heh
Satun muuten omistamaan iPadin ja töissäni useita läppäreitä. Olen ostanut ammatikseni aika paljon it-kamaa. Tottahan se on, että laite on keventynyt ja tehokkaampi. Matkalaukkuun vaan jostain syystä lähtee aina miniläppäri mukaan, siinäkin on kamera vakiovarusteena ja muistikortin lukija ja Wlan, muutapa en paljon tarvitsekaan. On niin kevytkin, että pitää varoa aivastelemasta, ettei lennä seinälle. Sovellusten määrä on Windows-ympäristössä paljon suurempi, onpa aika väite sanoa, että iPadin sovellusmäärä on monituhatkertainen. Mitä paksumpi pajunköysi....
Ei ne aina uusimmat laitteet ole tehokkaita. Käynnistelin tässä hiljan ikivanhan läppärin, jossa oli Pentiumia vanhempi prosessori, viime vuosituhannelta. Word, tosin merkkipohjainen, oli scratchistä käynnissä nopeammin, kuin uusimmassa läppärissä. Eli kun rauta tehostuu, ohjelmat vievät vielä vähän enemmän tehoja.
Kirjoittelepas kymmensormijärjestelmällä vikkelästi laitteen omalla näppiksellä. Kyllähän se pienille tekstimäärille käy, mutta jos tuottaa paljon tekstiä, kuten minä, ei leikkivehkeet riitä.
"Tablettia on turha ostaa"
Noin puhuu sellainen, joka ei tunne uusinta laitetta!
Seitsemässä vuodessa kehitys on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin; kamerat ovat tulleet vakiovarusteiksi, nimenomaan iPadille tarkoitettujen sovellusten määrä on monituhatkertainen aikaisampaan ja muiden laitteiden vastaaviin verrattuna, laitteen paino ei rasita, käyttöjärjestelmän nopeus on huippuluokkaa; suojaläpän avauksen jälkeen laite on heti valmis palvelukseen!
Kirjoittaminen sujuu ihan riittävän vikkelään laiteen omallakin näppiksellä, joka avautuunäytön alaosaan tarvittaessa.
Käy käsiksi laitteeseen ja arvioi sen jälkeen uudestaan!
Ja sillä
voi postata samat kommentit useampaan kertaan ?
Apple-liturgiaa uskovaiselta
"nimenomaan iPadille tarkoitettujen sovellusten määrä on monituhatkertainen aikaisampaan ja muiden laitteiden vastaaviin verrattuna"
Bullshit. App Storen sovellusmäärä on yli 550 000. Android Marketin sovellusmäärä on yli 400 000 ja kirii edelleen, saavuttaen arvioiden mukaan App Storen vuoden 2012 loppuun mennessä. Ilmaisia (sisältää mainosrahoitteiset) sovelluksia Android Marketilla on selvästi App Storea enemmän. Myös sovellusten keskihinta on App Storea alhaisempi.
Tosin kuten kuka tahansa sovelluskauppoja käyttänyt tietää, määrään ei kannata tuijottaa, koska "roskan" määrä eli teinien pierusovellusten yms. määrä lisääntyy nopeimmin.
Käytännössä kuitenkin kaikki olennaiset sovellukset löytyvät sekä iOS- että Android-laitteille. Eikä Windows Phone Marketplacen käyttäjienkään tarvitse huolestua: vaikka sovellusmäärä on vielä kovin pieni Googlen ja Applen vastaaviin verrattuna, olennaiset sovellukset löytyvät jo sieltäkin.
Ymmärrystä hoi
Kannattaa ehkä sivistää itseään sillä, että Windows Phone sovellukset ovat eri asia kuin Windows sovellukset, joita on kaikkein eniten.
Olisiko käytännön vinkkejä
Sovelluksista paljon puhutaan ja niitä kehutaan, mutta mitkä ovat suositeltavia keski-ikäiselle hyötykäyttöön ?
HS.fi, YLE Areena, Ruutu, Ilta-Sanomat, Navigon ja Navionics Europe ovat käytössä, mutta millä täyttää Word, Excel sekä Adobe Acrobat tiedostojen luomisen tuskaa ?
App Store ja Android Marketin suosituimmat kyllä kertovat, että nämäkin laitteet ovat eniten leluja (isoille?) lapsille.
Tabletithan eivät ole
Tabletithan eivät ole ensisijaisesti tiedon tuottamisen, vaan kuluttamisen välineitä. Suositeltavat sovellukset riippuvat taas kokonaan siitä mitä haluat laitteella tehdä. Mutta miksi edes harjoittaa tekstinkäsittelyä tabletilla jos ei ole aivan pakko.
Varmasti ne ovat monelle nykyisessä hypevaiheessa juurikin leluja, mutta en minä läppäriä viitsisi käsitellä sohvalla loikoillessani ja viimeisimpiä uutisia, sähköposteja tai pikaviestejä vilkaistessani tai keittiössä kokkaussivuston reseptiä lukiessani. Onhan tabletin helppous monessa arjen tilanteessa aivan omaa luokkaansa. Usein tabletti ajaa pelkästään saman asian kuin se kotitietokone, mutta se tekee sen niin paljon kätevämmin.