Sunnuntai 27.5.2012

Mitä tekee SDP? Haavisto-kannattajakunta kasvaa

Luotu: 
25.1.2012 12:04
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Haavisto ja Niinistö ensimmäisen kierroksen tulosiltana.

Demarinuoret on tuorein SDP-taho, joka on ilmoittanut julkisesti tukevansa Pekka Haavistoa (vihr.) presidentinvaalien toisella kierroksella. Puheenjohtaja Timo Kontio kertoo Uudelle Suomelle, että nuorisojärjestö päätti julkisesti asettua Haaviston taakse, koska piti tätä niin paljon parempana ehdokkaana.

Kontio kuitenkin sanoo olettavansa, ettei SDP kokonaisuudessaan asetu kummankaan taakse, sillä molemmille löytyy kannattajia.

- Näin oletan, mutta huomennahan se selviää, Kontio sanoo. Sekä Haavisto että Sauli Niinistö (kok.) tapaavat huomenna SDP:n puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän.

SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen toivoi tänään Uutispäivä Demarissa, että puolue ei asettuisi kummankaan taakse. Näin olisi voinut tehdä myös Demarinuoret, mutta Kontion mukaan heille valinta oli selvä.

Haaviston taakse on asettunut muitakin nimekkäitä demareita: muun muassa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen ja kansanedustaja Tarja Filatov.

Niinistön tukijoiksi ovat Uutispäivä Demarin mukaan asettuneet entiset kansanedustajat Risto Kuisma ja Harry Wallin sekä Teknisten liiton ja Toimihenkilöunionin ex-puheenjohtaja Ilkka Joenpalo.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Teppo Vanamo

Eipä ollut ruuhkaa, ainakaan täällä kepulaisessa kunnassa. Matkan varrella kävin kaupoissa ja yleinen keskustelun aihe oli: "En minä ainakaan viitsi noita äänestää..." Joten demareiden vaikutus lopputulokseen on merkittävä.

Metu

Haaviston joukkoihin kyllä mahtuu muutama demarinuori. Kuopion tammimarkkinoilla oli Haaviston vihreän liikkeen teen tarjoilukatos tyhjillään, 1 - 3 henkilöä. Vieressä oleva Niinistön mehunjakeluasema taas oli tungokseen asti täynnä, 20 - 30 henkilöä.

olavinieminen

Kyllä Suomi on alamaissa kun ylioppilaasta tehdään pressaa ja sivari-aseistakieltäytyjästä armeijan ylipäällikköä !!!
Lisäksi maan äidiksi sopiikin ecuadorilainen mies !!!

Suomen tulevaisuus on todella vaarassa !!!

Nemo2

Demarinuoria odottaa ura poliittisena broilerina, joten on hvyin ymmärrettävää että heitä ei kiinnosta yritystoiminnan tulevaisuus Suomessa.

Sen sijaan en lainkaan ymmärrä ammattijärjestöjen sekoilua tässä asiassa. Mieluummin puolustetaan laitonta lakko-oikeutta kuin suomalaisen teollisuuden säilymistä Suomessa.

matkaaja

En puhu kummankaan ehdokkaan puolesta tai vastaan, esitän vain faktaa, joka vaalikiihkossa helposti unohtuu.
Tulevan presidenttimme tärkeimpiin tehtäviin kuuluu business-suhteiden luominen EU:n ulkopuolisiin valtioihin. Sieltä löytyy 77 maata, joissa homous rangaistaan ruoskinnalla, vankeudella tai kuolemalla (ref. Wikipedia). Nuo maat tuskin ottaisivat vastaan homo-vetoisia valtuuskuntia, ja diplomaatit boikotoisivat linnan juhlia (no, siitä koituisi vain imagotappiota). Eräiden kehitysapu-kohdemaiden lisäksi homopressan olisi syytä pysytellä kaukana öljymaista kuten Saudi ja Nigeria, joissa uhkana on tulla kivitetyksi. Ja jos Iraniin erehtyy, löytää itsensä köyden jatkeena. Ei auta puolison sirkeä katse, vieno hymy ja kipeä maha. Ja mitä Suomi-neito voisi tehdä? Lähettää Tasa-arvovaltuutettu? Tai vedota hampaattomiin tiikereihin kuten EU, YK, Turvaneuvosto..? Liittyä NATOon ja hankkia ilmasta maahan -ohjuksia? Hmmm...

Aicos99

"Kyllä on vaikeata-Haavisto vie SDP:n äänestäjät ja tuen koko puoluejohdon taholta-miten Niinistö tähän reagoi"?

Tulkaa pojat pois pohjoisesta ettei paleltumisvaara uhkaa!

On aivan turhaa olla Väyrysen alueella-teoriat eivät siellä pure-vaan teot-jotka alueen ihmiset kokevat positiivisiksi.

Ennakkoäänestys ja ääni on annettu-mutta hieman mietteliäänä
koska sininen kone yrittää yskien saada jotain vielä aikaiseksi--Haavisto on vaarallisempi kuin kukaan osaa arvata?

"Ihmiset aistivat sen että strategianne on väkiin veivattu-eikö ole parempi olla omilla alueilla-ja yrittää hyödyntää
sitä kautta asioita ja puhua selkeästi äänestäjille ja äänestämättä jätttäneille"?

"Kumpi on Rouva Haavistol ja kumpi Herra Haavisto?

Aicos99

"Toinen vaalikierros ja uusi asetelma-olen aidosti huolestunut-kumpikaan ehdokas ei välttämättä ole mieleinen-
olisin halunnut Paavo Väöyrysen-paljon nähneen ja kokeneen
poliitikon toiselle kierrokselle-mutta "pääkaupunkiseutu"
teki toisin-Väyrynen väistyi ja pk-yrtittäjien silmissä
eri puolella Suomea kirotaan "teoreetikko Niinistöä ja fanaatikko Haavistoa"!

"Ei ole vakuuttavaa ja seinä tuli pk-yritysten mielestä
eteen-nyt joudutaan tekemääm vielä kovempia kuvioita ja
työtä jotta edes jotain työtä,palveluja,tuotantoa,hightechia
maahamme saadaan"!?!

"Maahamme syntyy kahden eri klaanin jako ja se on ikävää
jo nyt todettuna"!

matkaaja

En ole NRA:n jäsen. Totean silti, että nimim. Niskavuoren linkki johtaa törkeään väärennökseen.
NRA:n todellisilla nettisivuilla ehdokas Niinistö esitellään täysin päinvastaisessa valossa.

Htalk

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen iloitsee siitä, ettei Suomi voi enää estää merkittävänkään hätärahoituksen antamista ylivelkaantuneille maille, emmekä edes tiedä sitä, miten suureen hätätilarahastoon olemme sitoutumassa.

Aiemmin on vannottu, että jokaisesta rahoituspäätöksestä päätetään erikseen eduskunnassa.

andemaki

SDP:n Demarinuorten tuki painii samassa sarjassa kuin jos Vatikaanin armeija olisi tullut Talvisotaan. Haetaanko tässä nyt presidenttiä vai Tuttu juttu-shown vetää joka on kaikkien kaveri ja Hirveen Kiva!

Sinne vaan kaikki ay-pomot riviin kasvun hillitsijän ja teollisuuden nitistäjän kanssa. Otetaan verot valtion kassasta ja downshiftataan kaikki.