Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) tekisi valtiovierailut myös homovastaisiin maihin mieluiten pariskuntana, mikäli tulee valituksi presidentiksi. Haavisto toteaa, että hänen puolisonsa Nexar Antonio Floresin mukaanlähtö riippuisi tällaisessa tapauksessa kutsusta.
–Isännät päättävät, ketkä kutsutaan, sanoo Pekka Haavisto Uudelle Suomelle.
–Menen sinne, minne kutsutaan, ja sillä kokoonpanolla, mikä kutsutaan.
Puoliso Antonio Flores on samaa mieltä.
–Jos kutsuttaisiin presidenttipari, lähtisin mukaan. Jos ei kutsuttaisi, sitten en lähtisi. Tärkeää vierailuilla on presidentti, ei puoliso, sanoo Flores.
Homoseksuaalisuus on tuttu juttu eurooppalaisen politiikan huipulla. Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle, joka Haaviston tavoin elää avoimesti homosuhteessa, on kuitenkin vieraillut ilman puolisoaan maissa, joissa homoseksuaalisuus on laitonta tai siihen suhtaudutaan muutoin hyvin kielteisesti.
Haavisto ei halua kommentoida Westerwellen ratkaisua.
–En ota siihen kantaa. Mieluiten kuitenkin liikumme pariskuntana, hän sanoo Hakaniemen torilla siirtyessään vaalitilaisuudesta toiseen.
–Olen tehnyt elämäntyöni tällaisissa maissa, eikä [homoseksuaalisuudesta] ole ollut haittaa, Haavisto viittaa YK-tehtäviin muun muassa Afganistanissa, Irakissa ja Sudanissa.
Hetken päästä hän puuskahtaa suorasanaisemmin: ”Pitää sentään omia arvoja puolustaa”. Myös SDP:n puoluevaltuustolle puhuessaan hän antoi ymmärtää, että Suomen tulee uskaltaa näyttää tasa-arvoisen yhteiskunnan mallia maailmalla, vaikka se ihmetyttäisi.
Presidenttiehdokkaan tunteet on kuumentanut Suomen Lehtiyhtymä Oy:n lehtien vastaavan päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän kolumni, joka sai myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) raivostumaan. Pietilä siteeraa kolumnissa nimetöntä ulkoministeriön virkamiestä, joka pelkää Haaviston mahdollisen valinnan vaarantavan Suomen pyrkimykset päästä YK:n turvaneuvoston jäseneksi.
–Ihan uskomatonta, tyrmää Haavisto.
–Millaiseksi kynnysmatoksi tässä on ihmiset rupeamassa? Jotain selkärankaa pitää olla, hän sanoi aiemmin tänään puhuessaan SDP:n puoluevaltuustolle.
Myös Saksan ulkoministeri Westerwelle on todennut, että hän puolisoineen haluaa edistää tasa-arvoa maailmassa.
–Mutta emme toisaalta halua, että ajattelematon käytöksemme johtaisi päinvastaiseen tulokseen, sanoi Westerwelle The Local -lehden mukaan vuonna 2010.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja otti Westerwellen esimerkiksi haukkuessaan Pietilän ”lokakirjoituksen”.
–Maailmalla, missä avoimesti homosuhteessa elävä Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle edustaa maataan menestyksellä myös YK:n turvallisuusneuvostossa, en tällaisista vaikeuksista ole kuullut. Logiikkahan on yhtä vahvaa, kun että kirjoittaisi vapailla vaaleilla valitun presidentin vaarantavan YK-kannatuksemme siksi, että maailmanjärjestössä on niin paljon maita, joissa vaalit eivät täytä vapaan vaalin kriteereitä, ihmetteli Tuomioja.

Kommentit
Venäjällä
Ei kannata kokeilla edes Venäjällä. Voi Putinin housut tutista.
Huh huh
Ylioppilas ja kampaaja Suomea edustamassa.
Riistokapitalismin edustaja...
... tuomari-pankkiiri on parempi vaihtoehto?
Moraalikato...
...voidaan tulkita olevan siellä toisella puolella. Homokammoinen ihmisvihaajako on moraalinen?
Puoliso
Olisi tietysti hyvä jos puoliso olisi Suomalainen eikä Argentiinalainen, vaikka passi on nyt myös Suomeen.Haaviston Puolison anti Suomalaiselle yhteiskunnalle olisi hyvin, ellei olematonta.Puolison on kuitenkin lopetettava työelämä,jos toinen tulee valituksi Suomen Presidentiksi.Tämä johtuu jo turvallisuus kysymyksistä.Samalla omat matkat ilman turvamiehiä,vaikka Argentiinaan loppuisivat.Samalla olisi hyvä jos puoliso kertoisi omalle puolisolleen esim. rattijuoppoudesta tai kapakkatappeluista.Mutta kukin valitsee puolisonsa ja se on vain Haaviston kestettävä.Ei Haavistokaan voi olla niin naivi, ettei ota tätä asiaa huomioon.
Onhan tässä ongelmia
No ulkoministeriön on nyt informoitava etukäteen isäntämaata, että täältä olisi tulossa tällainen homo. Mitä tehdään, kutsutteko ja jos kutsutte voiko kumppani tulla mukaan, hä ?
Kyllä monessa maassa ollaan kiusallisessa tilanteessa. Hei, pitääkö tästä kertoa myös kansalle, hä ? Parempi, kun ei kutsuta ketään. Pitäköön hauskaa keskenään muualla. Tai kutsutaan se karvaturri ulkominister jota ei erota mikrofonin tuulensuojasta. Sehän on loistava idea, että tästä selvitään kunnialla.
Sitten on tasavallan presidentin suojeluksessa olevat projektit. Nexar ei taida päästä suojeliaksi kun Setan marsseihin.
Pusikosta huutelevat...
...vanhakantaiset ihmiset, nämä teidän mielipiteenne herättävät surkuhupaisan säälin lisäksi toki surua.
PYH!
Suomessa on toiset tasa-arvoisempia kuin toiset... Moneen kertaan todistettu ja todettu.
kysykää somaleilta suvaitsevaisuudesta homoasiassa
Jotain selkärankaa pitäisi olla Haavistollakin, ja kertoa myös tänne tulijoille näistä "tasa-arvon" ihanteistaan. Toiset ovat tosiaankin tasa-arvoisempia kuin toiset vihervasemmiston silmissä. Ja omaa malkaa silmässänsä he eivät suvaitse huomata,ja asiasta kysyttäessä huudetaan vain suvaitsemattomuuttaan kovempaa.
Suomi on mölymystön arvomaailmassa sekä tiedonvälityksessä yhden totuuden maa, ovat ihan samaa sakkia kuin sstalinistit 1970-luvulla..
Moneen maahan ei kutsuta
Niin, moneen maahan ei kutsuta. Vahinkoa tulee siltä osin, että noiden maiden kanssa ei voida pitää yllä normaaleja suhteita.
Voi olla, että juuri noissa maissa on ne äänet, jotka pudottavat Suomen turvaneuvoston jäsenyydestä. Se olisi aika paha juttu Suomen vaikutusvallalle.
Tällaisilla kommenteilla...
... kommentoija kertoo oman, kauhistuttavan kieroutuneen ja ala-arvoisen maailmankuvansa :D
Se nyt vaan on niin
Valitettavaa, että haaveet eivät aina toteudu. Logiikka pelaa politiikassakin, jopa kansainvälisessä. Se, jos kukkahattu päässä jotain muuta haihattelee tai haaveilee, niin valitettavasti joutuu pettymään.
Maailma on mitä on
Jokaisella maalla on omat sääntönsä. Suomen presidentti käy niissä maissa joihin hänet on kutsuttu!
Tarja Halosen suurin saavutus ameriikassa oli Bushin kravatin oikaisu, kun puhutaan globalisaatiosta.
Olisi kovasti halunnut muitakin kutsuja
Vaan kun ei kuulunut kutsuja sinne, mihin olisi kovasti haluttu.
Facebook
Huvittavat nuo Facebook gallupit. Eihän kukaan järkevä ihminen käytä Facebookia ja riskeeraa henkilötietojaan FB:n puutteiden takia.
MTV3:n äänestyksiin ei pääse kuin Facebookin kautta ja siksi Haavisto johtaa siellä hörhöjen äänillä.
Suomen etu
Kansaivälisesti arvostetuin paras vaihtoehto on:
- Miespresidentti/varatuomari & vaimo (nainen)/ valtiotieteen maisteri, syntyperäisiä suomalaisia
Kv. huonoin vaihtoehto on:
-Miespresidentti/ylioppilas & miespuoliso/ kampaaja, mies syntyperäinen suomalainen ja miespuoliso ulkomaalainen (rikostausta? tutkittava)
Sic transit gloria mundi
Tarkkailijan roolista asiaa katsoessa olen tulemassa siihen tulokseen, että Suomi-neito on nyt ampumassa itseään jalkaan ja se tulee varmasti tekemään kipeää. Kysymyksessä taitaa olla itse asiassa yksi pahoinvointivaltion monista tunnusmerkeistä. Sic transit gloria mundi.
Eiköhän tuon Antti-Pekan ole jo
aika tulla ulos kaapista...eikä pelätä olevansa piilopersu?
Isäntä on aina oikeassa
Tulipa valituksi kumpi hyvänsä, sama se, ei ole linnaan asiaa, eikä siellä kukaan meikäläistä kaipaakaan. "poissa hyvä kotona paras"- sanotaan muillakin kuin suomen kielellä.
Lähi-Idän maista ei kutsua tulisi
Islamin uskoa tunnustavat valtiot eivät hyväksy miesten välisiä pyllyleikkejä. Siellä taitaa olla kuolemantuomio rangaistuksena sellaisesta Muhammedin oppeja herjaavasta provokaatiosta.