Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Tärkeintä Suomen ulkopolitiikassa? – Pekka Haavistolta TOP 3

Tärkeintä Suomen ulkopolitiikassa? – Pekka Haavistolta TOP 3
Julkaistu: 27.1.2012 16:40
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
Kuva
Haavisto vastaili kysymyksiin Uuden Suomen toimituksessa.
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
Haavisto vastaili kysymyksiin Uuden Suomen toimituksessa.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto otti esille kehittyvät talousmahdit eli niin sanotut BRICS-maat vieraillessaan tänään Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa lukijoiden tentattavana. Mervi Luhtanen kysyi Haavistolta, mikä on Suomen ulkopolitiikan tärkein tai kiireellisin huomion kohde tällä hetkellä.

Haavisto listasi vastauksessaan kolme huomion kohdetta, joista ensimmäisessä hän nosti esiin BRICS-maat Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan.

- Suomen on laajennettava osaamistaan ja myös vienninedistämistään ns. BRICS-maihin, eli nopeasti kasvavien kehitysmaiden suuntaan. Toimimme sinne nyt liian hitaasti, Haavisto linjasi.

Haavisto puhui samasta asiasta myös vieraillessaan SDP:n puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän kuultavana eilen torstaina. Tuolloin Haavisto sanoi, että Suomen pitäisi pyrkiä vaikuttamaan BRICS-maiden ympäristönsuojelu- ja työoloasioihin. Näin kilpailuasetelma länsimaiden ja BRICS-maiden kesken tulisi Haaviston mielestä tasapuolisemmaksi.

Lisäksi Haavisto nosti Puheenvuoro-vastauksessaan esiin Venäjän ja konfliktialueet.

- Venäjän on aina oltava Suomen ulkopolitiikan fokuksessa, Haavisto totesi.

Lisäksi hänen mielestään Suomen on vahvistettava asiantuntemustaan maailman konfliktialueista, kuten Lähi-idästä, Iranista ja Pohjois-Koreasta.

Haavisto vastasi myös Uuden Suomen päätoimittajan Markku Huuskon kysymykseen siitä, kuinka hän aikoo kuroa umpeen Sauli Niinistön (kok.) etumatkaa gallupeissa.

- Loppukampanja keskittyy ulkopolitiikkaan ja kotimaiseen henkiseen ilmapiiriin. Niistä halutaan nyt keskustella paljon. Uusia "temppuja" ei presidenttiehdokkaiden kannata tehdä, Haavisto vastasi.

Haavisto otti vastauksissaan kantaa myös muun muassa kirkon asemaan, Stasi-aineistoihin ja internetin rooliin puuttuvaan ACTA-sopimukseen.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa

 
Jenni Tamminen
Jenni Tamminen
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Pekka Haavisto
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Paavo Väyrystä on ikävä

Haavisto on haihattelija, joka näkee mm. EU alueen sisäisen kilpailun 'haitallisena'' ja uskoo halosmaisesti että nousevat taloudet omaksuvat suomalaisten paperitehtehtaiden työolosuteet ja ehkäpä jopa työehdotkin. Halosen maalailema ILO sanoma ei kuitenkaan tavoittanut Kiinaa vaan länsimaat ajautuivat työehtoineen velkakriisiin.

Vaikea nähdä että jos EU:ssa ei olisi sisäistä kilpailua vaan jähmeät taloudet olisivat entästä jähmeämpiä, talouden kurssit kääntyisvät ja pääomapako kääntyisi investointivirraksi.

Venäjän suhteen Haavisto tuntuu olevan lähellä Heidi Hautalaa. Kansalaisyhteiskunnan eli opposition tapailu miespuolison kanssa varmasti tapahtuisi rajan tällä puolen pääsääntöisesti.

Valitettavasti ...

... Väyrynen tai Soini eivät ole toisella kierroksella.

Eikö EU olekkaan tärkein enään Suomen ulkopolitiikassa ?

Näiden nykyisten ehdokaiden lausumoista etsitään eroja ?
Toinen sanoi ja sanan eri kohdassa kun toinen !!
Nyt se nielaisi kesken lauseen ?? Hämmentävää !!

Eroja ei ole kuin puolisoissa, armejan käymisessä ja avioliitto sanan käytössä.

Tänään MTV3:n vaalitentti onko kysymykset kopsattu eilisestä YLE:n tentistä. Toivottavasti ei !!!!!

Venäjä..

..kuuluu BRICS-maihin.

Miten Haavisto aikoo hoitaa suhteita sekä BRICS-maihin -että Venäjävastaisiin terroristeihin?

http://antifasistit.blogspot.com/2012/01/pekka-haa...

Vienti

Kertoisikohan Haavisto mitä me sinne veisimme.Suomen vienti on hyvin yksipuolista ,johtuen siitä että sotakorvausten myötä se on suuntautunut raskaaseen teollisuuteen.Yhtään ei parantanut Bilätäärinen eli vaihtokauppa entisen NL:n kanssa koska NL. tarvitsi niinsanottua raskasta teollisuutta kuten Jäänmurtajia jne.Itse toimme sieltä maailman kalleinta öljyä ja maakaasua.Ruotsilla ei ollut tätä rasitetta ja sotien jälkeen sen teollisuus pystyi muuttumaan enemmän kulutustavara puolelle ja nykyaikaistamaan tehtaansa.Suomessa päästiin vasta 90:ntä luvulla uudistamaan teollisuutta.Kysymys Haavistolle:Millä tuotteelle me kilpailisimme näillä markkinoilla kun vientimme on nyt tullitilastojen mukaan 20:nen vuoden takaisella ajalla...

Viennin edistäjä !!!!!

Poliittista jargonia. Suomalaiset teollisuusyritykset kuten Kone, Nokia, Wärtsilä, UPM, Metso jne. ovat toimineet vuosikausia BRICS maissa merkittävällä menestyksellä.

Nyt maailmaparantaja Pekka Haavisto informoi näitä yrityksiä, etteivät ne ole ponnistelleet riittävästi näillä markkinoilla. Viennin aiantuntijan painava sanoma pääomalle: "Minä tulen näyttämään miten kauppaa tehdään".

Mihin tässä saa mennä taas nauramaan. Luulen, että nämä yritykset toivovat koko organisaation rukouksessa ettei Haavisto tule pilaamaan heidän tuloksekasta vientiponnistelua näissä maissa.

Valtiomies Väyrystä on todella ikävä

Näitä vihreitä haihattelijoita riittää,mutta leipää se ei suuhun tuo.

Jahas!

Haavisto ajattelee ay-liikkeestä seuraavaa vientituotetta.

Meillä riittää kyllä ay:tä vientiin asti, mutta millä lihaksilla se pakolla BRICS-maihin vietäisiin. En oikein jaksa uskoa, että Kiinassa tai Intiassa kukaan osapuolista innostuu sanasta lakko-oikeus.

Haavisto ja Venäjä

Haavisto on Venäjälle täysin mahdoton henkilö. Heille Haavisto edustaa joukkoineen henkilöä, joka tukee tsetsenien kapinallisia.
Huvittaa, kun suomalaiset Venäjän asiantuntijat sisäsiisteinä eivät kehtaa sanoa tätä.

Haavisto on oikeilla jäljillä

Vientiyritys oli se joka ennen teetti työt ja tuotteet täällä Suomessa. Nyt nämä entiset suuret ovat entisiä kotimaisia työllistäjiä jotka täällä pääasiassa työllistävät enään sijoittajia ja pankkisektoria. Haavistoa ilmeisesti kiinnostavat ne mahdollisuudet jotka uusien tuotteiden kehittelyn ja mahdollisten BRIC-maissa sijaitsevien kauppa/yhteistyökumppanien kanssa saattaisi reiluin panostuksin syntyä työllistävään pk-sektoriin täällä Suomessa. Kyse on työllisyyden luomisesta niiden menetettyjen suuryhtiöiden työpaikkkojen tilalle ( mm paperiteollisuus ) jotka menetettiin kun Suomi ei toteuttanut teollisuuden rakennemuutosta viimeisen 20 v aikana. Jäätiin bulkkitasolle palvelemaan EU:n sisämarkkinoita ja unohdettiin mm teollisuusrakenteen monipuollistaminen ja jalostusasteen nosto. Siksi kilpailukykyä on pakko hakea halpatyön maista eikä kotimaastamme.

Tappioiden minimointi

Tulevan presidentin pitäisi ottaa kantaa siihen, miten vältetään kymmenien miljardien tappiot europelissä.
Saisikohan Wallstreetiltä otettua sellaisen vakuutuksen,
joka tuottaisi voittoa, jos Kreikka, Italia ja Espanja ajautuvat maksukyvyttömiksi?
Haavisto haluaisi lisätä Suomen kehitysapua(joka tehdään velaksi). Maahanmuuton lisääminen, erityisesti muslimien uittaminen tulee kalliiksi. Kaikenlaiset ääriainekset, kuten Buka Harm ym kirkonpolttajat pitäisi pitää rajojen ulkopuolella.

Isot puheet pienet teot

Mielestäni P.Haavisto on luftballon

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely