
- Olin yllättynyt Lipposen kommentista. Toivoisin, että presidenttiehdokkaat kannustaisivat ihmisiä äänestämään. Olisi sääli, jos ihmiset jättävät äänestämättä tai ovat katkeria, Haavisto sanoi.
- Olen samaa mieltä, sanoi Niinistö ja viittasi perussuomalaisten Timo Soinin blogissaan antamaan kehotukseen äänestää.
- Olisi aika olennaista, että äänestysprosentti presidentinvaaleissa pysyisi korkeana. Sillä on henkinen vaikutus siihen legitimiteettiin, jonka presidentti saa, hän jatkoi.
Haavisto sanoi uskovansa, että nukkuvat äänestäjät voivat jopa nousta koko vaalien ratkaisijoiksi. Niinistö ja Haavisto vastasivat myös epäsuorasti keskustakonkareiden kritiikkiin. Seppo Kääriäinen (kesk.) sanoi tällä viikolla Uuden Suomen haastattelussa pitävänsä huvittavana sitä, että ehdokkaat ovat toisella kierroksella rientäneet maakuntiin. Kääriäinen totesi, että kun mittariksi otetaan ehdokkaiden politiikka, ei siellä näy mitään painotusta maakuntien asialle. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, että Niinistö ei ole matkustanut toisella kierroksella Lappiin asti.
-Maakuntakierroksia ei tehdä pelkästään toisen kierroksen takia. Minulla on 40 maakuntamatkaa ensimmäiseltä kierrokselta, silloin kävin Rovaniemellä, Niinistö kuittasi.
Haaviston mukaan on ”helsinkiläinen harha”, että pääkaupunkiseudulta tulevan poliitikon ajatukset eivät kiinnosta maakunissa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Lipponen pikkupoikana
Lipponen on kuin pikkupoika, joka hävittyään äänestyksen ilmoittaa "En leiki enää ikinä teidän kanssa"
Hyvä että putosi kun on noin alhainen sietokyky!
Tyypillistä Demaria
Samanlailla Urpilainen kiristi hallituksen muodostamisen yhteydessä
http://yle.fi/uutiset/teksti/teemat/vaalit_2011/20...
Heh heh
Ei tullut Liposestå pressaa eikä hyysåri lipposkasta linnaan emäntää " mikä ilon päivä sanoisin ihan vain näin itsekseni "
Empatiaa
Mutta ajattelepa, miten masentuneita Lipposten täytyy nyt olla. "Oma syynsä", sanonet sinä. Silti nyt sinulla olisi varaa olla jalomielinen ja valittaa ainakin muodollisesti heidän kovaa kohtaloaan.
Toki on edelleen syytä pelätä Paavon kovaa kieltä. Sen tuotokset varmasti pääsevät vastakin julkisuuteen, sillä media arvostaa omaperäisiä, huomiota herättäviä lausuntoja. Tätä kannalta ymmärrän sydämettömältä vaikuttavan vahingonilosi.
Paavo ei tule hellittämään tappionkaan jälkeen, se ei olisi hänen tapaistaan. Vaikutusvalta on kyllä vähentynyt, myös omassa puolueessa, jonka hän näin, kovalla ja lopulta perusteettomaksi osoittautuneella pyrkimyksellään tavallaan petti.
Ruotsinkieliset seutumme Ahvenanmaata myöten eivät puolestaan pettäneet Paavoa, joten hän tullee entistä enemmän keskittymään niiden puolesta puhumiseen.
Sanoisin
Sanoisin että auringonlaskun tarinoita, mutta totuuden nimissä on lipposessa joitain positiivisiakin puolia. Mutta valitettavasti häneltä taisi unohtua eräs huomioonotettava asia.
Nimittäen tämä suomen kansa ja heidän historiansa, perinteesä sekä uskollisuutensa omaan maahansa, hän sekä lipposka unohti täysin tämän valitettavan argumentin hyysätessään " ja asettaen etusijalle ulkomaalaiset pysyvät sosiaalielätit" viulut maksavan suomen kansan edelle.
Valitettavasti tämä "tyhmä kansa" ei ole niin tyhmä kun eräät kuvittelevat.
Ei tästä ole kysymys!
Kun ehdokkaina on vain kaksi todella ällöttävää ihmistä, ei kumpikaan ns. "nappaa". Ei täällä ole mikään pakko ketään äänestää. Ninistöllä on hankaluutena Suomen ykköstuhoojapuolue, kokoomus ja Haaviston hankaluuden tietää kaiketi jokainen. Kun normaali täysijärkinen, Suomen etuja ajava, isänmaallinen ehdokas puuttuu, on parempi säästää bensaa ja jättää äänestämättä. Ei ole pakko paskaa syödä.
Tässä todellinen syy
Paavo Lipponen ei äänestä lainkaan, koska hän ei pääse äänestämään kisan parasta ehdokasta ja ainoaa oikeaa haastajaa Sauli Niinistölle.... eli Paavo Lipposta!
Lipposen mielestä
kansa on varmaankin väärässä;).
Tyhjät tynnyrit kolisee
Mitä se savolainen Kääryläinen vinkuu. Ei kaikki puolueet tai ehdokkaat voi tehdä siltarumpupolitiikkaa ja ohjailla miljoonia jänkälle kyllä Kepulit saa hoitaa tuon osaston. Suomi loppuu Jyväskylässä ja sitten on neljä etiäistä Oulu, Kemi/Tornio, Rovaniemi ja Kajaani. Loppu on sitten metsää, suota, thunthuria ja jänkhää. Mitä sitä muuta kiertämään kuin etiäiset.
Lipponen oli näiden vaalien suuri häviäjä. Hän poistui lopullisesti politiikasta pettyneenä ja petettynä ( omat koirat purivat ). Puheet äänestämättäjättämisestä kuvastaa pettymyksen tasoa. Mutta suurin häviäjä oli SDP. SDP on kummallisessa tilanteessa. Vanha valta murenee jopa ay-liikkeessä. Kannattajia pakenee PerusSuomalaisiin, vihreisiin ja vasemmistoliittoon. Ei toimi vanha mutta ei uusikaan oikein pure.
Unnohtuiko Kuopio
Maantieteeseen vähän päivitystä. Kuopio yhtä suuri kuin Kemi, Tornio, Rovaniemi ja Kajaani yhteensä. Mihin unohtui? Kunhan saadaan Kuopion etäispesäke Siilinjärvi liitettyä Kuopioon, Nilsiä ja Maaninka ovat tulossa pian, niin ajaapa kelpo Kuopio ohi monesta muusta maakuntapääkaupungista. Kun Kamraskin on lähtenyt kummisedäksi. Ostanut Olvin osakkeita ja kesäksi valmistuu Ikea/Ikano.
Lipposelle kävi kuten aikoinaan Yrjö Maunu Sprentportenille Porrassalmella. Tai oikeastaan kävi niin, että omien tyhmyys taas sattui kohdalle. Urpilainen teki taas virheen ja ison kun ei valinnut Lasse Lehtistä ehdokkssksi.
Kepun strategia on mennyt tosiian pieleen. Valitsi puolensa pikkukuntien kepulaisten luottamusmiesten omatessa enemmistön puoluekokouksessa. Kepu taantuu maalaisliitoksi, kunnes se älyää taas lähteä kaupunkeihin, kunhan uusi Esko Aho tulee puheenjohtajaksi. Ei tiedä, vaikka Paavo V sen älyää tehdä, kun hänet valitaan puheenjohtajaksi kesällä.
Tietysti asenteellista unohtamista
Siihen ei ole mitään järkevää sanomista. Jos kerran ei halua nähdä, niin ei näe.
Vaasakin on "unohtunut".
On tosin hyvinkin mahdollista, että kyseessä on karttakäsityksen hämäryys. Jos muistelisi Jyväskylän olevan todellista huomattavasti pohjoisempana, tuolla Kärsämäen korkeudella, niin voisi syntyä tuollainen näkemys Suomesta.
Toki näinkin on
Maa jakaatuu pohjoiseen jossa asuu ihmisiä ja etelään homojen osaan jossa muutamat heterot pyristelevät homojen verkossa. Heitä sentään auttavat ruotsinkieliset ettei tilanne aivan synkistyisi. Ennen Suomi sentään oli kunnon maa. nyt se on vain muisto siitä. Toki tiedän, että moniarvoisuutta pitäisi ylläpitää, Mutta surulliseksi se mielen vetää. silti aion äänestää. Yritän estää ettei huonoin mahdollisuus toteutuisi.
Sorry
Tämä oli nyt tälläinen kärjistys. Onhan siinä kai muitakin pohjoisempia kaupunkeja merkityksellisiä paikkoja.
MTV3 - huonosti organisoitu tentti
Minä lähinnä hämmästelin koko asetelmaa. Ylhäällä yksinäisellä tuolilla istui itse oppimestari ja kahdessa alemmassa pulpetissa jälki-istunnossa olevat oppilaat. Todella huonosti valittu järjestelmä.
Anteeksi vain, mutta huonosti hoiti tenttaaja tehtävänsä. Ei kai tarkoitus ole se, että ehdokkaat tuntisivat olonsa mahdollisimman epämukavaksi ja jotenkin alennetuksi? Nyt siinä onnistuttiin.
Haavisto oli silminnähden hermostunut. Niinistö oli aluksi hermostunut, mutta selvästi paremmin piti pokkansa.
Sisällössä ei ollut mitään uutta, ei mitään tunteikkaita paljastuksia, mistä eivät katsojat olisi olleet tietoisia jo aikaisemmin.
Olisi vaikka kysytty, että haluatko olla sotasyyllisen maan presidentti tai kuuluuko entiselle presidentti Risto Rytille neuvostotyylinen, poliittinen rehabilitaatio vai perustuslain vastaisten tuomioiden purkaminen.
Kyllähän se ihan pikkuisen
Kyllähän se ihan pikkuisen ihmetytti, että arvovaltaisen uran tehnyt poliitikko semmoista meni päästämään suustaan. Monesti on hänkin muistaakseni voivotellut sitä, kuinka milloin missäkin vaaleissa äänestys% on ollut alhainen ja demokratia ja parlamentarismi ja kaikkea.
Ehkä hän nyt viimein, yli 7-kymppisenä, tajuaa sen tunteen mikä niillä nukkuvilla äänestäjillä on ollut, kun ovat kokeneet että eivät tunne yhdenkään ehdokkaan ajavan omaa asiaansa. Kauanhan siinä kestikin. Täytyi joutua itse siihen asemaan, että kukaan ei tunnu välittävän. Nyyh.
Kuivaa ...
... lyhyttä keskustelua edelleen !!
Niinistön ja Haaviston pitäisi saada keskustella jostakin asiasta vaikka 10 minuttia ilman haastattelijaa.
Ehdokaat voisivat tehdä kysymyksiä toisilleen. Näistä kysymyksistä voisi jopa syntyä väittelyä. Niinistölle sopii tämä tahti Haavistolta odottaisin haastamista. Hän on altavastaaja ja kirin pitäisi alkaa, vai oliko kakkossija jo riittävä saavutus.
Lipponen huono esimerkki
Lipponen antaa huonon mallin. Ottaako kukaan tämän jälkeen häntä enää todesta?
Toinen Lipponen, Päivi os. Hiltunen
kun pyrkii seuraavan kerran johonkin, muistetaanpas Paavon ohje.
Päivi Hiltunen
Päivi Lipponen , ent. Herzberg, o.s. Hiltunen.
Lipposen kanssa mökötyslinjaa harkitsee myös
Ilkka-lehdessä keskustan kuuluisa vaikuttaja Kari Hokkanen.
On todella outoa, että kansakunnan kaapin päältä aletaan antaa tällaista käyttäytymismallia.
Lipponen lienee siirtänyt oman tahtonsa vaimonsa esiliinan taskuun.
Hokkasta hiertää selvästi kokoomuslaisten vaikuttajien taannoinen äänestyskäyttäytyminen, jota oli syytäkin aikanaan moittia.
Pitkävihaisuudella katkeroittaa vain oman mielensä. Politiikassa on nyt meneillään iso murroskausi, jossa on unohdettava vanhat kaunat ja katsottava isänmaan etua.
Aivan
Tässä se totuus sitten taas tuli " on katsottava isänmaan etua " samoin palvella omaa kansaansa.
vaalit
Kommentoin edelliseen, miten sota syyllisyys liittyy tähän?
Eikö se syyllisyys ole jo todettu vääräksi?
Vaaleihin Eikö se valinta punavihreän edustajille ole selvä,
ei kukaan Suomen kansasta halua seuraavaa viettää 6 vuotta
Halosmaisissa tunnelmissa. Se on jo todettu länsimaissa pysähtyneisyyden ajaksi.
Eli mikään ei muutu, bensanhinta ei laske, autoilijoiden ryöstö ei lopu, köyhien/yrittäjien sorto ei lopu.
Ääni vähemmän pahalle eli demari kokoomus Niinistölle.
JYRKKÄ EI kulttia rakentavalle Haavistolle josta tulee mieleeni, PohjoisKorea.
Pekka Haaviston sankaritarinat muistuttavat
tosiaan Kim Il Jongin ja Mao Tse Tungin sankaritarinoita! Pekka Haavisto on globaali sankari, vastoin kuin em. Aasian johtajat olivat sankareita vain omissa maissaan. Siviilipalvelusmiehen onkin parempi hakea sankaruus "pimeästä" ja kuumasta Afrikasta, kuin vihreänä miesten miehenä Suomesta. Ahtisaari pääsi presidentiksi uima-altaalta, Haavisto on kuvissa vaarallisten sissien kanssa.
Outoja kommentteja demareilta
Mauno Koivisto antoi lausunnon, jossa hän katuu että aloitti parlamentaroinnin ja presidentin vallan vähentämisen.
Tuloksen jälkeen Tellervo Koivisto antaa lausunnon ettei Manu nyt kadukaan.
Onko tämä täyttä horinaa?
Lipponen horisee myös sanomalla että äänestämättä jättäminen on samanlainen vaihtoehto kuin äänestäminen. No odotellaan nyt Päivin lausuntoa asiasta.
Horinaako?
Onhan äänestämättä jättäminen samanlainen vaihtoehto, sillä sekin vaikuttaa vaalitulokseen: joku saa yhden äänen vähemmän.
Kysyisin Haavistolta
Mikä on tämä BRIX tai BRICKS ?? Johonka Haavisto vetoaa kv. -kauppa-kommenteissaan.
Minä en tunne lyhennelmää mutta kylläkin BRIC'n = Brasil/Russia/India/China.
Olenko tyhmä vai kuka on? Tunnustan jos itse olen....
Suosittelen että
Haavisto käy silti salilla. Ei ole huonoksi olla kunnossa.
Se kannattanee.
Pekka Haavisto hermona
Hermoilun huomaa siitä, kun hän alkaa maiskuttelemaan suutaan.
Ylioppilas Haavisto oli tentissä selvä altavastaaja. Haaviston ainoa meriitti on ulkoministerin avustajana toimiminen Afrikan kriiseissä, mutta siinäkin hommassa tulokset jäivät vähäisiksi johtaem lopulta potkuihin tehtävästä.
Haavisto on ikuinen lusmuilija ja mattinykäsmäinen hahmo, jolle ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Hermoilu pisti silmään
Haavistolla oli kaikkein huonoin esiintyminen tähän mennessä. Oli hermona, kädet olivat levottomat, vaikka ei puhunut. Vilkuili muutaman kerran luihusti Niinistöä, kehon kieli kertoo.
Niinistö kommentoi
Nettikirjoittajista kopeissaan. Se lausahdus tuli häneltä luonnostaan.
Muistakaa nyt se kielenkäyttö, kun kirjoittelette kopeistanne.
Ei pidä ottaa turhia paineita
Ei hän voi meitä tarkoittaa. Niinistön kaltaisesta miehestä ja tulevasta presidentistä - ja yleensäkin eliitistä - tuntuisi tällaisten kirjoitusten noteeraaminen rimanalitukselta.
Kopeista kirjoittelevat ovat erikseen.
Hällä väliä
Periaatteessa kannatan Haavistoa, mutta hällä väliä, sillä kummatkin ehdokkaat ovat aitoja oikeistolaisia - ellette usko, lukekaa eilisen Hesarin (27.1.2012) yhteishaastattelu. Oikeastaan Haavisto on Niinistöäkin oikeistolaisempi, sillä Haavistoa tullaan pitämään jo muutaman vuosikymmenen jälkeen arvokonservatiivina, sillä tuolloiset arvokonservatiivit kannattavat haavistolaisia arvoja.
Haavisto on moderni oikeistolainen, ja siksi hän tulee saamaan ääneni.
Vasemmisto
...on pelannut itsensä ulos jo kaikesta - milloinkas järjestetään viralliset hautajaiset?
Haavisto mainitsi Talvivaaran
Sivulauseessa. Kun pohdittiin kuinka huolissaan ovat Itämeren tilasta. Sehän kuuluu enemminkin viranomaisille kuin presidenteille.
Talvivaarassakin voidaan pyrkiä parempaan Haaviston mielestä. Haavisto otti siis pesäeroa puolueeseensa politiikkaan hallituksessa ja ympäristöministeri Ville Niinistöön, jonka mielestä järvet pilanneen Talvivaaran valvonta on kunnossa, mutta ongelmat ovat rajan takana.
Talvivaara menee parempaan suuntaan
Ilman Haavistoakin. Muuten Ville Niinistö tokaisi, että Talvivaara pitäisi lopettaa, seuraavana päivänä perui puheitaan.
Suomessa 50-luvulla puunjalostusteollisuus laski kaiken vesistöön. Enää ei ole mitään ongelmia. Siilinjärven iso kaivos ei laske mitään vesistöön. Sama käy Talvivaarallekin, pari vuotta kärsivällisyyttä, kiitos. Päästöjä on liioitetu muutenkin. Luonto-lehti kertoi, että mangaanipitoisuus on noussut Lastukoskella. Siitä huolimatta tietää, vaikka ennen ei näytteitä ole tutkittu.
ville Niinistö lupasi ilmastokokouksessa, että Suomi maksaa valtavia päästömaksuja, vaikka Suomen metsät ovat ainoat, missä hiilinieluvaikutus kasvaa. Laivojen rikkipäästöistä tulee satojen miljoonien sakkoja. Ihan kuin ei kaikki öljy kuitenkin käytetä, näennäistoimia, kyllä Suomi maksaa, vaikka ei olisi pakko. Haavistoon on syytäkin ottaa etäisyyttä. Niinistö onkin järkilinjalla.
Talvivaarasta
Jos Talvivaaralle annetaan 50 vuotta aikaa siivota sotkunsa, niin se ehkä onnistuu siinä, missä maailman suurimmat kaivosyhtiöt ovat epäonnistuneet kaikkialla maailmassa.
En minä silti ostaisi kesämökkiä Talvivaaran alapuolisilta vesialueilta.
Tuho
Sale ilmoitti että kannattaa homojen adobtio-oikeutta. Se oli vähän niin kuin viimeinen niitti minulle, että äänestäkääpä vaan toisianne, etelän miehet.
Sale kalastelee....
Sale olisit nyt vain pysynyt totuudessa etkä ryhtynyt homojen ääniä kalastamaan!
Totuus:
Enemmistö suomalaisista on taatusti tätä lausumaa vastaan!
Sale menettää enemmän ääniä kuin saa tuolla typerällä lausahduksellaan!
Sale myös korosti ettei
avioliittoa kirkollisena instituutiona tulisi avata homoille.
Niinistö peräänkuulutti lainsäädännöllistä tasa-arvoa homoliitoille. Eipä mikään muu ratkaisu kovin järkevä olekaan.
Mielestäni kirkon pitää pysyä periaatteidensa takana, kyse ei ole arvoista, joita muutellaan tuulten puhalellessa eri suunnasta päivänpolitiikassa. Nämä ovat eri asioita, ja syytä pitää toisistaan irti.
Niinistö on mielestäni oivaltanut ja ilmaissut asian juuri siten, kuin itsekin sen ajattelen.
Onko äänestysprosentti tärkeä?
Presidentti tulee valituksi toisen kierroksen äänestysprosentista riippumatta. Äänestämättä jättäminenkin on kannanotto ja demokratiaa: "en kannata kumpaakaan ehdokasta tai molemmat käy".
Äänestämättä jättämisen voi tulkita myös "tyhjän" äänestämiseksi. Onhan kansanedustajillekin annettu mahdollisuus äänestää salissa "tyhjää".
Äänestysprosentti ei vaikuta presidentin "ammattitaitoon". Se on hankittu jo aiemmin.
Enemmistön annetuista hyväksytyistä äänistä saanut on seuraavat kuusi vuotta presidentti. Eikä siinä tarvita nimen perässä "59 % äänistä, 74,8 äänestysprosentilla".
Onkohan huoli äänestysprosentista todellinen? Eiköhän huoli ole enemmänkin omista äänistä. Tuskinpa Haavisto on pahoillaan oikeasti, jos Niinistön kannattajat jättävät äänestämättä ja päin vastoin.
Onhan sillä merkitystä
Äänestäminen on kannanotto, äänestämättömyys samoin. Uuden presidentin arvovalta ja asema tosiaan paljolti määräytyy nimenomaan alkuvaiheessa näiden kahden prosenttiluvun luvun perusteella. Mutta ajan myötä luvut unohtuvat, ja presidentin oma painoarvo tulee etusijalle.
Äänestysaktiivisuuteen vaikuttavat monet ja vaihtelevat tekijät. Siitä ei voi suoraan lukea poliittisen järjestelmän legitimiteettiä. Voivathan kansalaiset olla niin tyytyväisiä asioiden menoon, ettei heillä ole tarvetta ottaa kantaa. Sehän todistaisi hyvää järjestelmästä.
Onko homous "handicap"?
Maailman noin 200 valtiosta 77 pitää homoseksuaalisuutta rikoksena. Näiden maiden katsantokannassa homoutta harrastava on siis rikollinen.
Presidentin tärkeimpiä tehtäviä on suhteiden hoito ulkomaihin. Haluaako yli kolmasosa maailman valtioista kehittää keskinäisiä suhteita "rikollisen" kanssa?
Ihminen ei voi mitään seksuaaliselle suuntautumiselleen, mutta homous on selkeä "handicap" presidentin virkaan ja toimintaedellytyksiin.
Onko homoutensa tunnustanut niin paljon parempi kaikissa muissa presidentiltä vaadittavissa ominaisuuksissa, että hänet pitäisi valita?
Painavat asiat...
... ovat ihan jotain muita kuin henk.koht. suuntautumiset ja ihonvärit. Esim. rattijuoppous ja kapakkatappelut painavat, samoin se, onko koulut käyty loppuun.
Keskenjättäjät ovat yleensä monissa asioissa puolittain tekijöitä.
Homous ei ole handicap
mutta toisaalta sen ei pidä parantaa tasoitusta, kuten Halosen valtakaudella on tapahtunut. Tasa-arvo täytyy ymmärtää sekä vähemmistön että enemmistön näkökumasta tasapuolisesti.
Homous ei siis näinollen voi olla Poliittista uraa edistävä tai hidastava asia. Äänestäjäthän demokratiassa yksilöinä päättävät kopeissaan, minkä numeron litteraan piirtävät.
Enemmistö taitaa rapsuttaa lipukkeeseen numeron 6.
Herää Esteri!
Vaikka en itse ääänestä Haavistoa näissä vaaleissa, arvostan hänen osaamistaan. Hän kykenee poistamaan "homokaasua" olematta prsidentti. Haaviston vahvuudet ovat ihmisen asian ymmärtämisessä, ja silti en äänestä häntä, ja tämä ei liity seksuaalisiin suuntatumisiin. Omalla viestilläsi tosin saat Haavistolle ainakin muutaman äänen lisää. Tietääkseni, emme ole valitsemassa "homoa" tai "lesboa", vaan edustuksllista presidenttiä....
Haavisto on erittäin pätevä moneen tehtävään
Olemme valitsemassa Suomelle "edustuksellista presidenttiä", joka voi edustaa maatamme ilman jännitteitä myös niissä maissa, joissa lainsäädäntö on vielä ahdasmielinen.
Haavisto on erittäin pätevä moneen tehtävään
Toki on.
Ojaa kaivamaan, rakennuksille apupojaksi, autotehtaaseen hihnalle, vessoja siivoamaan... Siihen ylioppilastutkinto juuri ja juuri riittää.
Vaalien voitajasta huolimatta Suomessa harjoitettu
poliitiikka on liiaksi keskittynyt kehä kolmosen sisäpuolelle aivan kuin siellä olisi kaikki tärkeä .
Kuitenkin tuolla olevien pitäisi muistaa että eivät tulisi montaakaan päivää toimeen jos tuohon tulisi raja ja heidän pitäisi tulla omilaan toimeen tuolla.
Haaviston suomalaisuuden vähättely
Ihmettelen suuresti, mitä Haavisto tarkoitti, että Suomi ei ole hyvä paikka tänään. Tarkoitti varmaan, että suomalaisuuden tulisi omaksua ja hyväksyä kaikki poikkeavuudet ja ismit nurisematta.
Täällä on jouduttu huomioimaan elämämme yksilöinä ja myös yhteisöinä, johtuen pohjoisesta elinalueestamme, samoinkuin geopoliittisesta asemastamme. Siksi usko omaan maahan, omiin käsiin ja omaan suomalaiseen identiteettiin ovat arvoja, joita hevin ei muuteta ja eikä tarvis´ muuttaakaan.
Tovottavasti sotilasvalamme säilyy, velvoittaa ja pysyy koskemattomana, johon olemme sitoutuneet.
"Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen ......... Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää."
Eipä taida monikaan ajatella?
"Toivottavasti sotilasvalamme säilyy, velvoittaa ja pysyy koskemattomana, johon olemme sitoutuneet"
Eipä taida monikaan enää ajatella valan velvoitetta?
Sotilasvala ei ole aikoihin (onneksi) joutunut koetukselle.
Pariskunnat vannovat jos jonkinmoisia valoja kuten virkamiehetkin, mutta valan rikkomista ei taideta pitää enää
kovinkaan merkittävänä "rikoksena". Tärkeintä taitaa olla että saadaan virka tai homma hoidettua, niin kauan kuin sen hoidossa ei ole "vastatuulta". Presidenteistämme taisi vain Ryti olla henkilö joka joutui ottamaan myös vastuun valastaan? Kuitenkin uudenkin Prsidentin täytynee henkisesti siihenkin mahdollisuuteen valmentautua?
LOANHEITTOA?
Viestinnän ammattilaiset ovat peräänkuuluttaneet presidenttiehdokkailta vaaliväittelyyn haastavampaa otetta. Näin saataisiin myös näyttöä ehdokkaiden stressinsietokyvystä.
Torstaisessa ensimmäisessä väittelyssä Haavistosta näytti paljastuvan väärässä paikassa olevan näköinen, sanoissaan takelteleva, jalkaa polkeva inttäjä. Perjantaina HS:n toimittajan mukaan ”hänellä hermostus näkyi kehon kielessä. Suupieli nyki eivätkä kädet pysyneet paikallaan”. Tällä tavoin esiintymällä kerätään vain sääliääniä.
Ei näytä olevan mikään ihme, että Haavisto tuli pois Sudanin Darfurista häntä koipien välissä.
Olisiko se valtiomiesmäistä, että naapurimaan presidentin ärähtäessä pitää mennä vaihtamaan alushousut?
kansalainen Jake
Hymyä SDP
Se siitä Lipposen suvaitsevaisuudesta!
Lipponen alkaa olla vaippaiässä kun ei muista enään mitä eilen sanoi.Moni muukin Demari uhosi olla äänestämättä.
Onneksi Urpilainen antoi vapaatkädet äänestää.Saas nähdä kuka ne pakotetut 6.8 % äänet saa!
Lipponen ja Tuomioja vertailussa
Lipponen: sulkeutunut, synkkä ja ei ehkä paras mies puhumaan suvaitsevaisuudesta.
Tuomioja: vaikken läheskään kaikkia hänen näkemyksiään jaa on kuitenkin kuuntelevampi, kommunikoivampi, avoimempi ja monessakin mielessä esimerkillisempi suvaitsevaisuuden puolestapuhujaksi.
Alamaisten prosentit
Kun tämä parivaljakko selvisi finaaliin, arvelin oitis äänestysinnon laskevan.
Ehdokkaina rikkaiden edusmies ja diplomaattinen/yleishumaani mieskin.
Molemmat siis SF ykköseliittiä. Lähe siitä valitsee. Evvk. Pätkätöitä, vuokraöitä, jos töitä lainkaan. Yrittämisen edellytykset kammottavan byrokratian takana.
Ja nämä hymypojat juputtaa niinkuin jotain tavisten elämästä tietäisivät.