Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Lipponen käy äänestämässä

Lipponen käy äänestämässä
Julkaistu: 28.1.2012 11:56
SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen aikoo äänestää presidentinvaalin toisella kierroksella.

Lipposen Facebook-kampanjasivuilla kerrotaan, että Lipponen kehottaa kaikkia äänestämään ja aikoo äänestää itsekin. Lipponen ei paljasta ketä hän aikoo äänestää.

Epäilyt siitä, jättääkö toiselta kierrokselta pudonnut Lipponen äänestämättä nousivat, kun hän kertoi Uutispäivä Demarille, että toisella kierroksella on olemassa kolme vaihtoehtoa viitaten äänestämättä jättämisen vaihtoehtoon.

Eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) vetoaa blogissaan kansalaisiin, jotta nämä käyttäisivät äänioikeuttaan.

- Ja jos - ja todella - mitä useampi jättää käyttämättä tätä äänioikeuttansa, niin seuraukset voivat olla ennalta arvaamattomia, Joutsenlahti kirjoittaa.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Paavo Lipponen
 
 
 
 

Tuskin olisi seurauksia

Presidentti saadaan jo yhdellä äänellä, arvan avulla vähemmälläkin.

Muuten, hankala valinta helpottuu, kun sen tekee arvalla. Eikä sitten tarvitse salata Lipposen tavoin valintaansa, koska se jää sattuman tilille ja vastuulle.

Pekka

Pekka.

Minun valintani, koska uudenlaista ajattelua ja ajattelijaa me totisesti maan johtoon nyt tarvitsemme.

Kokoomuslainen "talousosaaminen" on jo melkein upottanut Suomi-laivan!

Paavo äänestää numeroaan viisi

PÖÖ !! - ja tuleepahan se "velvollisuus" siinä suoritetuksi.

Ankea arki on lähempänä kuin uskommekaan

Riippumatta siitä kuka tulee valituksi ankea arki on lähempänä kuin uskommekaan. Hallituksella on aivan samat asiat pöydällä ja eduskunnassa väännetään kättä aiheesta ja aiheetta. Presidenttiys on istituutio, jolla sittenkin on kohtalaisen pieni liikkumavara omalle sooloilulle. Kyllä jokaisessa puolueessa on syytä pohtia kaikessa toiminnassaan, että kyllä se arki koittaa. Turhat kiukuttelut, parjaamiset ja irvimiset eivät varmasti yhdenkään puolueen osalta paranna yhteistyökuvioita.

Kun välillä törmää netissä hyvinkin parjaaviin kommentteihin, niin joskus pohtii monia asioita. Kaikki ehdokkaat ovat omat äänensä ansainneet, mutta ovatko he aina ansainneet kannattajiensa toiminnan. Niinistö ja Haavisto ovat molemmat esiintyneet eettisesti varsin korkealla tasolla ja uskon heidän arvostavan hyviä tapoja ja asiallista toimintaa. Kuinka noin hyvillä ehdokkailla voi olla sellaisia kannattajia, jotka viittaavat kintaalla kaikenlaiselle kunniallisuudelle ja sivistyneelle kirjoittelulle. Noin hyvät ehdokkaat ansaitsevat parempaa tukea kuin joidenkin kannattajien esittämiä typeryyryyksiä, joista puuttuu kaikki se, mitä varsinainen tuen kohde pitää oman toimintansa keskeisimpänä toimintamallina. Jos haluaa tukea ehdokastaan, niin ehkä kannattaisi ottaa mallia.

Kirkkovene

Kaunamielellä piirretty kirkkovene tarkoittaa äänioikeutensa käyttämättä jättämistä.

Kyllä Paavot äänestävät

Mutta ketä? 0/2/6 siinä vaihtoehdot. Jokainen valinta on kunkin Paavon valinta. Kirkkoveneet ja Aku Ankat jäävät tällä äänestäjätasolla pois laskuista. Mutta kukin äänestää!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely