Sunnuntai 27.5.2012

Käteistä rahaa kaupan kassalta – ”S-ryhmä voittaa?”

Luotu: 
30.1.2012 10:54
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ottaa Puheenvuoro-blogissaan kantaa Luottokunnan uuteen palveluun, jossa kaupan kassalta voi ostaa käteistä rahaa. Jäätteenmäki kritisoi palvelun maksullisuutta.

- Luottokunta on kehittänyt markkinoille Osta ja nosta-palvelun. Palvelu on tietysti maksullista, oman rahan nostaminen tililtä maksukortilla olisikin ostamista, ei vain nostamista, hän kirjoittaa.

- Pitäisikö itkeä vai nauraa Luottokunnan ideanikkareille? Rahan nostaminen kaupan tiskiltä on lähipalvelua parhaimmillaan, kun pankki ja automaatit ovat omalta kylältä jo kadonneet. Itku tulee, kun ajattelen pienituloista nostamassa viimeistä kymppiään tililtään ennen seuraavaa eläkkeen maksupäivää. Jo yhden euron tai 10 prosentin nostoprovisio on kohtuuton pienistä tuloista. Pahimmassa tapauksessa se voi olla viikon ruoka makaronipusseissa mitattuna, Jäättenmäki jatkaa.

Hän spekuloi, onko kuvion voittaja S-ryhmä.

- Ajaako Luottokunnan uudistus ihmiset nyt S-pankin asiakkaiksi? S-tiliomistajana nosto kaupan kassalta on vielä toistaiseksi maksutonta. Jonkun muun pankin asiakkailta nostosta peritään maksu.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Anneli Jäätteenmäki
Anneli Jäätteenmäki
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

pyry

Kepulaiselle on tietysti vieras ajatus, että ainoastaan palvelun käyttäjät maksaisivat sen tarjoamisesta. Jos makaroonit on lopussa, niin kannattaa varmaan jättää käteisnostot vähemmälle. Kepulaiseen maailmankuvaan istuisi tietenkin paremmin ajatus, että valtiovalta olisi imuroinut sen viimeisenkin kympin sieltä tililtä, jolloin ei olisi tätä ongelmaa eikä tarvittaisi tällaisia palveluitakaan.

A_L

Miksei kassalla voisi pyöristää vaikka 32,- euron ostoksen niin, että sanoo korttia käytäessään: "Maksan 40,-:llä", jolloin saisi 8,- euroa kolikoita takaisin.
Kauppa saa rahansa, kuten käteiselläkin maksettaessa.

Suoranaisesta rahan nostosta esim. yli 50,- nostot (maksutapahtumien tarkastusraja) veloitettaisiin sitten vaikka 1,- euron palvelumaksu. Nostot voisivat olla kuten automaatilla joko 20 tai 50 euroa. Ilman ostoksia ei mitään 49,50 palvelumaksua väistellen.

Ulkosuomalainen2

isoista kauppaketjuista (tesco, sainsbury, asda jne) saa kassoilta rahaa (cash back) eikä mene mitään kuluja. niissä myös avataan aina uusi kassa jos jossain jonossa on 3 asiakasta kunnes kaikki kassat on käytössä joten yleensäkin palvelu on pareampaa.

Metu

Ei kaupan kassan käteisen jakaminen suinkaan aja ihmisiä S-pankin asiakkaiksi. Käteistähän voi mikä tahansa kassa jakaa jo nyt, ilman, että mitään Luottokuntiakaan siihen sotketaan. Ennen kysyttiin kassalla, mille summalle kirjoitetaan. Ja näin saatiin käteistä.

Ruotsissa homma toimii kaupoissa. Ei mitään luottokorttinostoja välttämättä, vaan pankkikortilla voi nostaa. Itse olen nostanut lukemattomia kertoja monilta kaupoilta ruotsalaisella pankkikortillani, jossa minulla ei ole luottokorttiominaisuutta.

Yrittääkö tässä S-pankki jotenkin sumuttaa?

Mikko J.

S-Pankilla on jo toimiva systeemi olemassa, toisin kuin muilla pankeilla eikä nostoista tarvitse maksaa erikseen.

Taisi Anneli kritisoida ainoastaan Luottokunta Oy:n suunnitelmia maksullisesta nostosta. Sitäpaitsi mikä tahansa pankki voi tehdä sopimuksen kauppaketjujen kanssa vastaavasta poiminnasta kuin tolla S-Pankilla on S-ryhmän kanssa.

Metu

S-ryhmällä on valmiina toimiva systeemi. Kaikilla muillakin kaupoilla on olemassa valmis systeemi. Ei siihen mitään pankkeja eikä luottokuntia tarvita. Yksinkertaisesti vaan se, että pankkikortilla voi ostoksen lisäksi nostaa halutun summan käteistä. Se toimii Ruotsissa, eikä siihen mitään systeemeitä tarvita.

demarien vihollinen no1

..tarvitsemme kuluttajan pankkeja ja rahansaanti mahdollisuuksia. S-pankki on hyvä lähtökohta, suuret pankithan sanovat, että tavallinen veronmaksaja työläinen on vaan jotenkin hankala tyyppi miljardien virroissa. Sopii, kaikki kansalaiset pois pankeista..
Arhinmäelle: hei, säälittele sitä pientuloista, joka maksaa älytöntä kunnallisveroa, kun poliittisista syistä kuntia ei yhdistellä järkeviksi kokonaisuuksiksi-tulojen ja menojen mukaan.Arhinmäelle tiedoksi, että kokoomuksen palkkaveroja alentamalla, myös se pienin tulonenkin alkaa parhaiten pärjätä-ei sosiaaliluukkujen kautta...