Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan kilometrikorvauksiin ei ole tarkoitus puuttua silloin, kun oman auton käyttö on välttämätöntä työtehtävien hoitamiseksi. Kyllönen tarkentaa tiedotteessaan lausuntoaan, joka sai Veronmaksajat ja Autoliiton ärähtämään.
Kyllösen mukaan kilometrikorvausjärjestelmä on toimiva eikä sitä pidä romuttaa. Järjestelmässä on kuitenkin epäkohtia, joihin ”pitää voida puuttua”.
–Järjestelmä kannustaa eräissä tapauksissa kulkemaan omalla autolla myös silloin, kun se ei ole mitenkään perusteltua. Ei ole esimerkiksi tervettä, että saman työpaikan ihmiset ajavat omilla autoillaan Helsingistä Lahteen seminaarin, vaikka junarata kulkee vieressä. Tai että omalla autolla matkustetaan jopa silloin, kun työantaja on järjestänyt yhteiskyydin, sanoo Kyllönen.
Kyllösen mukaan verovapaat kilometrikorvaukset ovat joillakin aloilla osa harmaata taloutta.
–Työntekijöille maksetaan osa palkkaa laittomasti kilometrikorvauksina. Pitää muistaa, että kilometrikorvauksista ei makseta sosiaaliturvamaksuja toisin kuin palkoista, hän huomauttaa.
–Liikenneministerinä olen halunnut käydä keskustelua epäterveiden rönsyjen karsimisesta, Kyllönen sanoo.
Kyllösen mukaan työnantajilla on päävastuu kannustaa työntekijöitä käyttämään julkista liikennettä silloin, kun se on mahdollista.
Veronmaksajain Keskusliitto tuomitsi aiemmin tänään Kyllösen aikeet kilometrikorvauksen pienentämisestä todeten, että työnantajan kuluja ei saa siirtää palkansaajalle.
–Verovapaa kilometrikorvaus on työnantajan työntekijälle maksama korvaus siitä, että työntekijä käyttää omistamaansa autoa työnantajan määräämän työmatkan tekemiseen. Siihen ei pidä puuttua, totesi Veronmaksajat.
Kilometrikorvausta maksetaan matkan pituuden perusteella sellaisesta työmatkasta, jonka palkansaaja tekee omalla autollaan. Työmatka tarkoittaa työtehtäviin kuuluvaa matkaa, ei matkoja työpaikalle ja takaisin kotiin.
Korvausta saa jopa 900 000 suomalaista, mikä on Kyllösen mielestä liikaa.
–Peruskysymys on, että kilometrikorvausten tulisi kohdentua niille ihmisille, joille auto on konkreettinen työväline. Väitän kyllä, että kaikki tämän päivän 900 000 korvauksen saajaa eivät ole siinä tilanteessa, ministeri sanoi aiemmin Ylelle.

Kommentit
Älä nyt peruuttele!
Pidä linjasi! Nyt olisi ihan oikea mahdollisuus puuttua harmaaseen talouteen, HKI-LTI esimerkki ei riitä!
No hyvänen aika
ei kai väärinkäytösten takia järjestelmää pidä muuttaa, vaan valvontaa ja rangaistuksia kiristää.
Populistit sisäministeriössäkin huutaa aina ampumistapusten yhteydessä että laittomat aseet täytyy kieltää!
Joopa joo...
Eiköhän tuo autoilu ole jo aivan tarpeeksi kallista...
Ja nyt sitten alkoi selittely
jo ennestään laiton palkanmaksu kilometrikorvausten muodossa on kiellettävä!
Tämän vasurin mielestä
olisi varmaan parasta siirtyä systeemiin, jossa työnantaja tilittää palkkasumman (ehkä jopa koko tuottonsakin) valtiolle ja sieltä sitten jäsenkirjan värin mukaan jaetaan jos jotain jää, kun poliitikot ovat omansa ottaneet!!!
Hieman eri mieltä
Veikkaan että hänen mielestä paras systeemi olisi se että kaikki olisivat valtiolla töissä ja kaupasta saisi kupongeilla yhtä lajia tummaa leipää ja yhtä lajia vaaleaa. Lihana olisi possun kylkeä ja omenoita keskiviikkoisin. Palkkaa ei maksettaisi vaan valtio antaa sen minkä katsoo kansalaisten tarvitsevan jotta puolue-eliille riittäisi enemmän. Yksityisyrittäjyys kielletään koska sehän eriarvoistaisi ihmisiä ja loisi mahdollisuuden johonkin kauheaan...
Mistä keksitkin noin hyvän?
...olet tainnut käydä excursiolla Pohjois-Koreassa? Toivottavasti maksoit kuitenkin matkasi itse, etkä riistänyt sitä työmatkakorvauksina joltain työnantajalta ja siten menetettyjen verotulojen muodossa suoraan ministeri Kyllöseltä!!
Laillista palkkaa
Kilometrikorvaus on selkeästi osa palkanmaksua.
Se että tämä palkka on lailla määrätty verovapaaksi ei tee siitä laitonta palkkaa.
Ei ole palkka
Se on korvaus ajetuista kilometreistä. Nykyisellään vain liian korkea todellisiin kuluihin nähden
On kulukorvaus, ei palkka
Laskepa uudelleen kannattavuus. Huomioi kulkuvälineen poisto, pääoman korko, kiintät ja muuttuvat kulut, niin huomaat että vasta yli 50 000 km veloitettavaa kilometriä vie kulut ja korvaukset liki tasapainoon. Ajokki on tälllöin keskiluokan hiukan parempi auto.
Entä yksityisajot
Eikö pääomasta jyvitetä mitään yksityisajoille?
Lisäksi moni tekee huollot itse ja siten tienaa korvauksilla mahtavasti
Tyhmä kommentti. Jos joku
Tyhmä kommentti.
Jos joku tekee jotain itse, niin yhyy..... Nykyautoja ei todellakaan kovin moni itse huolla eikä ainakaan korjaa. Ihan marginaalista kyllä itket.
Ja en kerta kaikkiaan ymmärrä kateutta, mikä joillakin on, kun joku saa hyötyä erityisosaamisestaan "yli standardien". Jossain toisessa asiassa sitten taas itse saat samalla tapaa hyötyä, kun satut osaamaan sillä kertää jotain edullista asiaa. Ja jos ei oikeasti osaa mitään milloinkaan, niin kenen vika?
Asia selvä
Hyväksyt siis pimeän työn?
Oma työ ei ole pimeää
Saat korjata omaa autoa tai siivota oman kotisi eikä se ole pimeää työtä.
Toki kilometrikorvaus ei saisi ylittää syntyneitä todellisia kuluja, mukaan lukien bensa ja kohtuullisen auton pääomakulut.
Junaa alan käyttämään heti kun Jussi Pajunen siirtyy joukkoliikenteen käyttöön. Se on nimittäin aika kallista kun työvoima odottaa kuljetusta. Tuottavuus putoaa reippaasti.
On se pimeää
Jos siitä saa palkkaa valtiolta. Tuo kulukorvaus on laskettu nimenomaan ulkoa ostetun huollon mukaan, ei se muuten niin helvetin korkea olisi. Kulukorvauksia nauttiva auto pitää aina viedä veronsa maksavaan korjaamoon, muuten kyse on piemästä työstä. Eikö järkesi sano tätä?
"Moni tekee huollot itse"
...voi hyvä tavaton...
Todella
Todella säälittävän seurata tämän tietämöttömän porukan hurskastelua sillä tämä nykypäivän tee se itse mies on periaatteessa kädetön, sillä ei nykyauton eletroniikkaa tai säätöjä pysty "ruuvailemaan" joka mies.
Kunhan öljynpinnakorkeuden ja vesimäärän osaa katsoa niin siinä ne periaatteessa nämä tämän päivän "ruuvaamiset" nykyauton osalta valitettavasti ovat.
Asia selvä
Hyväksyt siis pimeän työn?
Menikö
Menikö sormi suuhun kun tuli puhe itsetehdystä autorempasta hah hah.
Ei palkkaa vaan kulukorvaus
Km-korvaus ei ole palkkaa, vaan kulukorvaus oman työvälineen käytöstä. Eri ammatinharjoittajat voivat tehdä työvälineistään/kuluistaan vähennyksen, maataloudesta kirvesmiehiin alkaen.
Tarvitsemme hallitukseen kurinalaista linjaa, jotta vasurien, (eritoten ministeri Kyllönen), ammattitaidoton höpinä ei kuohu pinnalla. Ko. ministerin tuotokset ovat 100% fantasioita milloin mistäkin.
Olisi mielenkiintoista
Olisi mielenkiintoista nähdä Kyllösen matkapäiväkirja työmatkoista, kodin ja työpaikan välillä sekä työtehtävään liittyvistä matkoista. Mikä on ollut liikenneväline, ja jos se ei ole ollut julkinen liikenneväline, perustelut miksi ei.
Ja esimerkillisenä vasemmistolaisena ihmisenä(?) Kyllönen mielellään varmaan julkaisee myös vapaa-ajan matkapäiväkirjansa - onhan juna ja bussi ollut ykkösenä!?
Jep
Olisi todella vallan mielenkiintoista nähdä Kyllösen matkalaskut ja saadut päivikset ja matkakorvaukset ja millä tai minkälaisella kulkuneuvolla on tullu liikuskeltua. Epäilempä vähvasti ettei HLL tai ratikka ole ollut käytössä että sillai me "VASURIT" taas kerran meinaan.
jepjep
Eikös tämä älyn ihmelapsi juuri vaatinut, että Kajaaniin pitää lentoja tukea vaikka verorahoista?
Se on sitä tasa-arvoa. Niin kuin kommunistimaissa tapasi olla. Kansa kävelee ja mustilla autoilla on oma leveä kaistansa keskellä ulitsaa. Taikka omat suihkarit tällä "eliitillä". Joka ryöstää kansaa minkä ehtii.
Uskon että Kyllönen
käyttää vain julkisia liikennevälineitä. Tosin veikkaan että käytön painopiste hänellä on lentokone - taksi linjalla. Nehän ovat molemmat julkisia, joihin tosin ei ole paljon muilla kuin yhteiskunnan hyväosaisilla varaa.
rohkeutta ministeri kyllönen
nyt kulissien takana kuumeisesti etsitään säästökohteita kevään budjettiriiheen. tässä maassa ei varmasti ole 900000:tta verovapaaseen matkakorvaukseen alkuperäisen ajatuksen mukaan oikeutettua ihmistä.
pieniä ne on silakat joulukaloiksi, tulevia miljardisäästöjä ei tehdä varuskuntia lakkauttamalla, makeisveroa nostamalla tai kilometrikorvauskäytäntöä muuttamalla, saatikka edes lopettamalla.
Hyvä jos ministeri alkaa karsia julkishallinnosta turhia matkoja
Liikenneministeri voi todella ottaakin yhdeksi asiakseen TURHAN MATKUSTAMISEN JA KULUJEN KARSINNAN KAIKISSA MINISTERIÖISSÄ.
Turhien matkojen matkakorvaukset virkamiehille ovat perusteetonta lisäpalkkaa. Veronmaksajien varojen tuhlaaminen väärinkäytöksiin pitää lopettaa, jos ministeri kerran tietää niitä siellä olevan !
Yleensäkin julkishallinnon kokouksiin on turhanaikaista matkustella. Kokoukset voidaan 9/10 kertaa pitää tehokkaammin ja edullisemmin konferenssipuheluina. Sitä 1/10 varten joka ministeriössä ja virastossa, viimeistään kaupungin alueella telepalvelujen tarjoajalla on videopuheluneuvottelutila.
Tämä oli erittäin hyvä ehdotus!
Taisi tullakin tuo hänen esimerkkinsä "osa käyttää omaa autoa, vaikka työnantaja on järjestänyt bussikuljetuksen" suoraan omasta ministeriöstä!
Eriomainen ehdotus
Syy omaan autoon on tietysti se, että se on nopeampi. Jos ministeriö maksaa palkkaa työmatkalta, silloinhan se ei ole niin ongelma, mutta eipä taida maksaa.
Mikä asiantuntija!
Liikenneministeri ja puhuu junaradoista! Taas sixpäkki kunnostautui. Vieläköhän löytyy valtavia säästökohteita? Ottakaa se työmatkavähennyskin pois, niin ei tarvitse syrjäseuduilla enää vaivautua töihin. Näitä kehäkolmosen sisäpuolen idiootteja näkyy hallitukseen asti pääsevän. -Pienet ympyrät, pienet ajatukset-
...mutta ei Kehä 3:n sisältä
Eikös tämä biokemisti, ajatusten Oulujoki, ollut Kainuun kommareita?
Kainuusta
Kyllönen on Kainuun ja Arhinmäen älykkölahja Suomen kansalle.
Kiitos tästäkin vähästä...
...jos vasurit eivät olisi asettaneet ministerinpestiin juuri tätä Kyllöstä, niin kuinkahan huono siellä seuraavana olisikaan ollut jonossa...?
Kuka päättää millloin tarpeen
Ja seuraavaksi perustetaan ministeriöön osasto, johon kansalaiset saavat lähettää anomuksia oman auton käyttöön.
Melkoisen pihalla
Jos joku käyttää jotain systeemiä väärin, tulee tietysti tutkia moiset asiat ja antaa niistä rangaistukset, jos syytä on. Jos kyseessä on porsaanreikä, pitää se pyrkiä tukkimaan. Jos kyseessä on vain haihattelu ja siten syyllistytään viattomien haukkumiseen, tulee pyytää anteeksi.
Ministeri voisi aloittaa anteeksipyytelyn luopumalla ministeriauton käytöstä. Seuraavassa vaiheessa hän voisi julkistaa jokikisen matkalaskunsa. Kummassakin vaiheessa hän voisi painottaa pyytävänsä kaikilta anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa sekä hallitukselle syntynyttä suurta häpeää.
Väärinkäytökset kuuluvat verottajalle.Jos ministeri on havainnut
jo omassa ministeriössään tällaisia, niin täytyy nostaa hattua veroalamaisten etujen puolustamisesta, ja verovarojen väärinkäytön paljastamisesta.
Mutta koska muuten sopii vähän epäillä ettei apteekkiapulainen Kainuusta voine (eikä halua) kovin visionäärisesti Suomen liikennejärjestelmää kehittää, niin hän keskittyköön liikenneministeriön ja kaikkien muidenkin ministeriöiden työ- ja virkamatkojen ja matkakustannusten syynäämiseen ja aktiiviseen vähentämiseen. Virkavapaaliput on rautateille, joten oman auton käytöstä valtionhallinnossa pois -75%.
Nämä Kyllösen nyt havaitsemat matkakorvausten väärinkäytökset hallinnossa kuuluvat tietysti verottajalle ja oikeuteen. Kaikkialla ministeriöt on kuitenkin saatava säästämään, joten Kyllönen vastatkoon matkakustannusten vähentymisestä vaikka puoleen. Näin veronmaksajat saisivat edes vähän hyötyä tällaisten "jäämaksuluokka C4"-lajitoverien "asiantuntemuksesta" ministereinä.
Pysyisi siellä
Mistä pitäisi kehittäjän olla kotoisin, kun Kainuun mainitset epäilevästi? Samaa Suomeahan sekin on. Kyseinen ministeri on sitä paitsi opiskellut pääkaupunkiseudun ruuhkia jo puolenkymmentä vuotta.
Totta kai päättäjien tulisi olla syntynytkin lähempänä Helsinkiä, jossa asiat parhaiten ymmärretään, ehkä peräti vain siellä. Kitkeryytesi on siten ymmärrettävää.
Mistä näitä ...
... Kyllösiä oikein pukkaa - No Vasemmistosta kansan asialla.
Kilpailutus
Onko halvimman kulkuvälineen valinta laitonta?
Tuottavuus
Jos tarkastellaan tuottavuutta, oman auton käyttö todennäköisesti lisää työntekijän tuottavuutta päivän aikana jopa 10 prosenttia. 16 valveillaolotunnista voi helposti tuhraantua yli tunti ylimääräistä työmatkoihin, jos valitaan joukkoliikenne, VR:n tapauksessa vielä enemmänkin. Tämä tunti on melko suora tuottavuuden menetys, vaikka työantajaa se ei kiinnostakaan.
Ratkaisu
Kun lisää ahkeruutta ja lyhentää kahvitaukoja, jossa kaikessa lienee yleisesti ottaen huomattavasti varaa, niin menetys korvautuu, ehkä korkoineen.
Ratkaisu tietysti vaatii jotakin pontta, kuten valvontaa tai lisää työmotivaatiota, sillä eihän sitä ahkeruuttakaan voi tyhjästä luoda.
Ei ole tämäkään asia yksioikoinen.
Työttömän täytyy
mennä päivärahojen menettämisen uhalla vaikka millaiseen periferiaan töihin, johon ei välttämättä julkisia yhteyksiä edes olle.
Jeesaiska ministeri lainaamalla Mersuaan aamuin illoin että pääsisi töihin, vaikka palkka onkin vaatimaton; jossain kukkopillipajassa 9 egeä;=J
Jos joku käyttää jotain etuutta väärin, enemmän kontrollia.
Tänään puhuttiin radiossa valtionhallinto tuhlaa it-projekteihin satoja miljoonia vuodessa, jotka järjestelmät eivät sitten toimi tai ole yhteensopivia. STM maksaa ensin suunnittelusta ja TEKES laittaa vielä lisäpanostusta.
Eikö tällaiset virkamiesten möhläykset pitäisi kitkeä pois, jos heillä ei ole edellytyksiä saattaa järjestelmäntoimittaja vastuuseen.
Tietoenator on ainakin ollut useimpien projektien toimija, ja palkkiot toimeksiannoista ovat huippuluokkaa. Jos yksi projekti ei onnistu, miksi seuraava projektikin annetaan samalla firmalle; ettei vaan olisi kyse lahjuksen antamisesta ja lahjuksen saamisesta.
Siellä sitä olisi kuten Valtion tarkastusvirasto on raporteissaan todennut. Liikenneministerinkin pitäisi siivota ensi oma pesä ja sitten vasta puuttuu muihin ongelmiin; niitä olisi sosiaalipuolella vaikka kuinka paljon jos haluaa mennä toisen ministerin toimialalle!
87.5 % autoilun veroista menee jo muuhun
Vain 12.5 % autoilusta kerätyistä veroista tulee takaisin liikenteen hoitoon. Ja lisää veroja pitäisi valtion kassaan saada.
Ja jos ne verot edes menisi asialliseen kohteeseen, mutta kun ne ovatkin menossa maailmalle pankkimaailman rahoitusinsinöörien kehittelemien velkavipukuplien maksuun. Näyttää olevan "kansankapitalismia" eli maailman pankinjohtajat ja rahoitusherrat kerää rahat ja kansa maksaa.
Kilometrikorvaus on nimensä mukaisesti korvaus omalla autolla tehtävästä työnantajan määräämästä matkasta. Ja tänä vuonna sitä vielä pienennettiin, samaan aikaan kun auto- ja polttoaineverot nousivat.
Lisäksi suurin osa kilometrikorvausta saavista joutuvat kuljettamaan mukanaan työkaluja ja muuta tavaraa. Julkinen kulkuneuvo ei ole ratkaisu.
Ja kun otetaan huomioon myös matka-aika ja siitä maksettavat matkatuntikorvaukset on työnantajalle edullisempaa maksaa kilometrikorvausta kuin kalliita juna- tai bussilippuja, lisääntyneitä matkatunteja ja hotelliöitä.
Jos kilometri- ja muissa kulukorvauksissa on vilpistelty palkanmaksun suhteen, niin puuttukoon siihen, mutta jos rouva ministeri aikoo laittaa verottomat kulukorvaukset verolle, niin uskon että tämän hallituksen lähtölaskenta alkaa siitä.
Viimeisen vuoden aikana on nähty hyvin valaisevia uutisia maailmalta kuinka huonot hallinnot on heitetty sivuun. Ei Suomenkaan kansa ihan mitä tahansa kusetuksia katsele läpi sormien iänkaiken. Näyttää vaan asia päässeen unohtumaan sieltä Valtioneuvostonlinnasta maailmaa tiirailessa.
Kun mikään ei riitä...
Näinpä se asia juuri on. Vaan on Suomen kansa sen verran saamatonta, että en tiedä mitä pitää tapahtua ennen kuin vallankumous aikaan saadaan. Silläpä nuo uskaltavatkin elämöidä. Jos olisi tervettä äänestäjien kunnioitusta ja edes hitunen pelkoa paikan menetyksestä, niin olisipa varmaan melko erilainen äänensävy. Oppia voitaisiin kyllä ottaa tässä suhteessa eteläisen Euroopan kansoista.
Tämä on surkein hallitus mitä olen tässä liki viidenkymmenen vuoden aikana nähnyt. Ja kurjia mahtuu joukkoon, alkaen Ahon lama-ajan tekeleestä.
Mistähän muuten johtuu, että nimenomaan liikenneministeriksi valitaan aina pahnanpohjimmainen? Se on kait joku jämäpaikka, johon ei pyritä vaan määrätään. Ja siitäpä sitten johtunee puolestaan se, että siihen hommaan joutuneelta on turha mitään sen älykkäämpää odottaa kuin uusia veroja.
Rahanpolttajat
Kyllä ne rahanpolttajat löytyvät ministeriöissä, joissa sähköisiä palveluja (sähköinen resepti jne.) on "kehitetty" ties kuika kauan ja ilman toimivaa lopputulosta. Liikenneministeriö on kunnostautunut hankkimalla verorahoilla mm. italiaisia junia, jotka eivät toimi kesällä, eivätkä talvella. Nyt bussivuoroja on karsittu syrjäseuduilla rajusti valtiontukien leikkausten vuoksi.
Tästä on hyvä jatkaa Suomen eriarvoistamista liikennepolitiikalla.
Valtion pitää karsia menojaan
Kohta kamelin selkä katkeaa.
Merja oikeassa
Olen paljon nähnyt, tilintarkastajana ja muutenkin, että kilometrikorvauksina maksetaan verottomana osa palkkaa. Siis niin, että mitään ajoja ei ole. Harmaata taloutta.
Ja toinen asia: kilometrikorvauksen pitää olla sen verran hivenen alakantissa, ettei turhaa ajoa ole, ettei se ole kannattavaa. Silloin yksityisautolla ajaminen vähenee ja julkisten kulkuneuvojen käyttö lisääntyy, mikä on ilmaston kannalta parempaa.
Ja kilmetrikorvaus sen mukaan, että hankitaan auto, jossa laatu/hintasuhde on kohdallaan. Ei ole mitään järkeä, että veronmaksaja tukee pröystäileviä juppiautoja tai pönkittää jonkun pikkumiehen heikkoa itsetuntoa.
Ratkaisu minulle
on sittten työsuhdeauto, kuten ministereillä konsanaan. Silloin ei ainkaan kenenkään tarvitse mutista siitä mihin sitä käytän. Silloin sillä olisi käyttöä koko perheelle ja itse kulkisin julkisilla;=J
totta se on, mutta
Ei rangaista kaikkia, vaan korjataan km-korvausta pienemmäksi. Se johtaa siihen, että ajetaan vähemmän omalla autolla. Esim. sellaiset tapaukset, että samasta työpaikasta kaksi henkilöä ajaa saman matkan erikseen, kun km-korvauksesta jää voittoa. Kun korvaus olisi hivenen alakantissa, se ohjaisi hankkimaan taloudellisemman auton, jolloin korvaus olisi taas riittävä.
Km-korvausten pienentäminen on veronmaksajankin yleinen etu.
Limsahti kommentti liian ylös, se oli tarkoitettu alla olevaan mielipiteeseen. Laitan sen sinne.
Ei ole oikeassa
Harmaa talous pantakoon kuriin, itse olen toistakymmentä vuotta käyttänyt ajopäiväkirjaa ja hommasin juuri GPS-tallentimen jonka tiedot saa karttapohjaan eli aika lailla aukoton systeemi.
Ei se kuule Metu ole oikein, että kaikkia rangaistaan jos joku väärinkäyttää systeemiä. Väärinkäyttäjät vastuuseen tekemisistään, eikä mitään kollektiivista rangaistusta työajoista kaikille.
Jos kerran tilintarkastaja olet, niin silloin sinulla pitäisi olla eväät laskea miten paljon "yläkantissa" kilometrikorvaus nyt sitten on? Näin insinöörinä olen sitä itse laskeskellut ja tullut siihen tulokseen, että alemman keskiluokan henkilöauton (eli ns. Golf/Corolla-luokka) kulut se kattaa, mutta ei välttämättä enää suuremman. Että ei noilla kilometrikorvauksilla autoja uusita, kulujen korvaamisestahan tässä on kysymys. Ja siihen on kyllä laskettava mukaan myös osuus pääoma- ja huoltokuluista, vakuutusmaksuista ja veroista jne., mitkä kovin helposti jäävät unholaan kun mietitään pelkkää polttoainekulua.
Samoin voisit yrittää haarukoida sitä, miten suuri se verotulon menetys sitten oikeastaan on tällä km-korvausten tasolla. Koska sinun kyllä pitäisi tietää sekin, että ei se koko km-korvauksina maksettu summa mitenkään ole valtiolta pois. Se kun vähennetään yrityksen kuluna yrityksen tuloista, ja jos ei vähennettäisi, se jäisi tulokseen ja yritys maksaisi 26% tuloveroa. Jos sitten enää olisi mitään tulosta, kun ei olisi tekijöitä jotka suostuisivat omalla autollaan, omalla kustannuksellaan ajamaan työnantajan määräämiä työajoja.
Yksi mokaa - kaikkia rangaistaan
Sitä kai fasismiksi kutsutaan!
Totta se on, ettei pidä rangaista, mutta ohjata
Ei rangaista kaikkia, vaan korjataan km-korvausta pienemmäksi. Se johtaa siihen, että ajetaan vähemmän omalla autolla. Esim. sellaiset tapaukset, että samasta työpaikasta kaksi henkilöä ajaa saman matkan erikseen, kun km-korvauksesta jää voittoa. Kun korvaus olisi hivenen alakantissa, se ohjaisi hankkimaan taloudellisemman auton, jolloin korvaus olisi taas riittävä.
Korvaus on nyt mitoitettu kiistatta selvästi keskimääräistä kalliimpien autojen pääoma-, kulutus- ja huoltokulujen mukaan. Itse olen pitänyt (tilintarkastus on sivuharrastus) tarkkaa kirjanpitoa autoni menoista jo liki 30 vuotta, ajanut aina uusilla, keskihintaisilla autoilla (vähän hölmöä) ja ainakin minun kohdalla tämä kiistattomasti pitää paikkansa. Autoetua en ole koskaan ottanut, vaikka sen olisin insinöörikuntaan kuuluvana saanutkiin, koska km-korvaus on ollut selvästi edullisempi minulle. Naurattaa aina, kun katselen Autoliiton laskelmia.
Km-korvausten pienentäminen on veronmaksajankin yleinen etu.
EPÄOIKEUDENMUKAISILLE VALTAAPITÄVILLE ON
historian valossa vain yksi loppu......
Onko
lopullinenkin kohde Lahden rautatieaseman lähellä vai pitääkö sinnekin mennä vielä paikallisbussilla? Voi kiesus että vasemmistolaiset elävät pilvissä. Ei oikea bisnesporukka kuljeta itseään ja tarvitsemiaan tavaroita jossain junissa ja paikallisbusseissa koko päivää ympäri Suomea. Jotain realismia voisi olla näissä jutuissa.
Tämä on vähän
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos joukkoliikennettä halutaan suosia, turhaa ajoa ei tulisi palkita. Tiedän ihmisiä, jotka ajavat henkensäkin uhalla ja umpiväsyneenä autolla, koska ahneus kovankin onnen voittaa... ;-)
Kilometrit
Arvoisa ministeri Kyllönen jospa te ministerinä puuttuisitte ensi valtion yhtiöiden johdolle maksamiin ylisuuriin palkkoihin ja optioihin.Ottaisitte sen jälkeen käsittelyyn nämä kilometrikorvaukset.Ei niillä kilometrikorvauksilla kukaan rikastu,mutta ylisuurilla palkoilla ja optiolla kylläkin.Kilometripolitiikalla äänet sataa Soinin laariin niin,että ropina käy!
Harmaata taloutta ?
Väsyriministeri puolustaa mustaa taloutta, eli ministerien ja muun valtiovallan ja julkisen johtoväen mustia autoja ja niiden käyttöä! Veronmaksajien rahoilla tai nykyisin velaksi ostetaan brysseliin mustia panssarimersuja entisen puolustusvoimain päällikön egokäyttöön. Miksi ministerit ja julkiyhteisöjen pövästit ajavat mustilla erityisajoneuvoilla, käyttäkööt ekoautoja ja julkisia kulkuneuvoja. Kyllästyttää kylkiäiset kyllin korkeille ja kyllösten kyykyttäminen,pienituloisten pakkoautoilun kimpussa.
Oman auton käyttö ei kannata!
Pitää laskea auton ostohinnnan ja myyntihinnan erotus.
Sitten huollot, vakuutukset ja kaikki käyttökulut.
Sen jälkeen oma käyttö ja työajot eritellään.
Tästä seuraa, että kilometrikorvaukset eivät riitä työntekijän auton ylläpitoon työkäytössä.
Auton ostohinnan verojen osuus on liian suuri. Autovero romuttaa systeemin.
Työaikaa ei voi uhrata yleisten kulkuneuvojen käyttöön jotka eivät vie edes perille määränpäähän. Lisäksi pitää kuljettaa työvälineet ja -materiaalit.
Ministeri perää SOTU ym. -maksuja. Ei autolla ole mitään sosiaaliturvaa!!!
Onko ainoa ratkaisu se, että työnantajat velvoitetaan antamaan virka-autot työntekijöilleen?
Tämäkö on ministerin viesti?
Työntekijää ei voi myöskään velvoittaa käyttämään omaa autoaan työmatkoihin, jos ei makseta täyttä korvausta !
Km-korvaus on yläkantissa
Tarkan, luotettavan kirjanpidon mukaan minulla on kilometrikustannus 27 s / km. Kaikki kustannukset, myös pääomakustannukset ovat mukana.
Ajan 3 vuotta ja uusin keskihintaisen auton. Ajan 50.000 vuodessa. Kustannukset yhteensä 40.500.
Km-korvauksia tulisi noilla ajoilla 65.500.
Verovapaana jää puhtaana käteen paljon rahaa. Aivan selvästi on km-korvaus yläkantissa.
Tottakai, jos ostat kalliin auton, jonka renkaat maksavat enemmän, huollot paljon kalliimmat, syö paljon bensaa jne, saattaa jossain vaiheessa tulla tilanne, etteivät km-korvaukset riitä. Mutta km-korvaus pitääkin olla mitoitettu halvimman vaihtoehdon mukaan. Ei veronmaksajan pidä tukea pröystäilyä ja heikon itsetunnon pönkittämistä isolla autolla.
Verovapaat
kulukorvaukset kansanedustajilla? Oliskohan ne laitettava verolle tai poistettava turhina kuluina?
Liikenneministeri sohaisi ampiaispesään - oikein.
Harmaan talouden resursseja ylipäätään on syytä lisätä ja sitä kautta jokainen mustan talouden asiantuntija taatusti maksaa valtiolle palkkansa. Tästä kilometrikorvausasiasta on hyvä aloittaa, jossa omat ja yrituksen ajot monesti myös menevät samaan kuittiin sanoakseni. Samalla on syytä miettiä, missä kulkee verovähennysoikeus työmatkoista? Omavastuuosuutta laskisin niiden verovelvollisten osalta, jotka käyttävät julkisia kulkuvälineitä ja sitten niiden osalta jotka haluavat käyttää omaa autoa liikenteessä nostaisin omavastuuosuutta. Selkeä linjaus ympäristön hyväksi. Kokonaisuutena tuon mustan talouden torjuntaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Pienet yritykset kun työntävät myös perheen muitakin menoja yrityksen piikkiin ja tässä myös tilintarkastajien vastuuta tulisi tarkastella entistä tiukemmin. Verottajan ja poliisin yhteistyötä olisi varmasti syytä lisätä. Hyvä ministeri ei voi muuta sanoa tässä asiassa. Oikealla linjalla ministeri kommenteissa.
Työmatkat omalla autolla
Ne eivät pääsääntöisesti ole vähennyskelpoisia. Vain toimivan julkisen liikenteen puuttuessa ne saatetaan hyväksyä; km-korvaus on tosi pieni.
Työstä on kuluja
Todellakin, kansanedustajien verottomat kulukorvaukset, harrastukset, joulukortit ja sen semmoinen heti verolle ja progressiivisesti. Takseja ei enää pidä lukea julkisiksi, vaan edustajat junaan ja busseihin. Vihreät ja vasurit voivat vaikkapa pyöräillä ja patikoida. Kunto nousee ja kilot lähtevät. Esimerkkiä kansalle. Meinasi ihan uhohtua tuo vaalirahojen keräys: nehän ovat tietysti henkilökohtaista verotettavaa tuloa, vai kuinka, Kyllönen.
Lisää virkamiehiä ja -naisia ?
Tuhat tarvitaan lisää, että tarkistavat kaikkien 900 000:n kaikki matkakorvaus hakemukset.
p.s.En kuittaa km-korvauksia...
Km korvaus ei myöskään nosta eläkettä
joten on siltä osin hyvin epätaloudellinen muoto nosta palkaa työntekijälle varsinkin muutenkin suhteelisen pientä palkaa saavan.
Kansanedustaja näyttää mallia
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110214684210_uu.shtml
Kike Elomaa eli päivärahalla ja kilometrikorvauksilla
Eli 2000 euron verolliset tulot plus minkälie verran verotonta.
Muusikoidenkin täytyisi maksaa veroja: http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2009/12/06/elava-musiikki-uhkaa-kall...
Työmatkat
Jos Kikellä on keikka jossakin, hänellä on oikeus palkkiostaan vähentää matka- ja majoituskulut. Oma auto verottajan kannalta on edullisempi vaihtoehto kuin esim. taksi, jonka kustannus on täysimääräisesti vähennyskelpoinen tuollaisessa tapauksessa varsinkin jos ei ole omaa autoa. Ja yhteiskunnan kannalta kalliimpi vaihtoehto...
Hyvä Kyllönen!
Ehdotus on mitä tervetullein. Toivottavasti Kyllösen kantti kestää ja hän lähtee tosissaan ajamaan asiaa Autoliiton ja Veronmaksajien liiton johtajien hysterisestä kohtauksesta huolimatta.
Kimppakyytien laillistaminen
Nykyisin on lailla kiellettyä jakaa mitään kimppakyydin kustannuksia, siis edes veroviranomaisten vahvistamia.
Milloinhan joku ministeri puuttuisi tähän "pieneen" epäkohtaan? Tehostaisi ja vähentäisi henkilöautoliikennettä merkittävästi, mutta eipä kiinnosta sen enempää vasureita kuin virheitäkään!
Auton hankitahinta pois korvauksista
Korvaus vain syntyneiden polttoainekulujen mukaan. Ostakoon jokainen sellaisten pelin alleen kuin perse kestää.
Mikä on tervettä?
No, varmasti ainakin kansanedustajien taksisetelit, niihin ei tulla ikinä puuttumaan. Etenkin kun niiden merkitys ylisuuren palkan rinnalla on olematon.
Ministeri on komukka ja tyhmäkin vielä
"Kyllösen mukaan työnantajilla on päävastuu kannustaa työntekijöitä käyttämään julkista liikennettä silloin, kun se on mahdollista."
Komukka ei ressu tajua, että jos työnantaja ryhtyy kannustamaan työntekijöitä joukkoliikenteeseen, työnantaja myös joutuu maksamaan joukkoliikenteen matkaliput määräämillään työmatkoilla, sen lisäksi siis, että joukkoliikenne on Suomessa niin hidasta ja huonosti toimivaa, että syntyy myös merkittäviä työaikatappioita.
Joukkoliikennettä varmasti käytettäisiin jossain määrin nykyistä enemmän, ellei sitä olisi järjettömällä verotuksella ja muilla keinoin tehty moninkertaisesti kalliimmaksi kuin yksityisautoilua. Eli jos ministeri oikeasti haluaisi vähentää auton käyttöä työmatkoihin, hän järjestäisi asiat niin, että matkalippujen hinnat pudotetaan välittömästi enintään kolmannekseen nykyisestä.
”Laitonta palkkaa”
Kommunistien mielestä varmaan kaikki palkka on "laitonta".
SIx pack
..kaatuu kohta... Kouristelut alkoivat -- Niina kusee ja Merja haluais että kaikki jäävät kotiinsa. Voitais kaikki jakaa toisillemme kurjuutta, miehet voisivat synnyttää ja lehmät alkaisivat lentää...
Eikö tässä kukaan enää tajua, että maan talous vuotaa ja pitäis alka tehdä töitä. Ministerit kusevat työtätekevien kintuille senkun kerkiävät.
Ne jotka liikkuvat - luovat töitä!
on merkitystä onko ministerinä vasemmistolainen...
..ajokilometrit eivät ole harmaatataloutta. Luulisi olevan tärkeämpää puuttua esim. urakoitsijoiden ja ulkomaisen työvoiman saattamiseksi suomalaisten ehtojen alle.
Auto kiusaa vasemmistolaisia aina vaan...
Haloo ministeri
Tässä yhteydessä pitää muistaa, että jos osa palkasta maksetaan kilometrikorvauksina, se on pois tulevasta eläketurvasta. Toisaalta sisäisen tarkastuksen ja tilintarkastajien tulee huolehtia siitä, että tässä kuten muissakaan hallintotoimissa ei syyllistytä laittomuuksiin.
Tämän päivän yrityksissä menokuri on niin tiukkaa, ettei tuollaista pääse juurikaan tapahtumaan; asennus ja muut vastaavat on tietysti hoidettava joko omalla tai firman autolla - niihin Kyllösen ehdotus on mahdoton ratkaisu.
Jos hän sitten tarkoitti ehdotuksellaan työmatkustusta joukkoliikenteellä yksityisautoilun sijaan, hän voisi esim. pääkaupunkiseudulla, jossa valtaväestö asuu, pyrkiä maksuttomaan joukkoliikenteeseen. Tallinnassa tällainen on vireillä; siitä olisi hyötyä varmasti monessa suhteen. Työmatkoistahan ei koskaan makseta työnantajan toimesta kilometrikorvauksia...
On tainnut ministerillä mennä sekaisin työmatkat ja työajot?
Pimeät km-korvaukset pois eläkkeestä, kyllä, mutta kannattaa
Kun saat piemeän km-korvauksen, säästät siitä marginaaliveroprosentin verran, noi puolet.
JOs lasket mitä se kasvattaa eläkettäsi ja diskonttaat odotettavissa olevan elinikäsi mukaan eläkkeet nykyarvoon, niin huomaat, että on kymmeniä kertoja edulllisempaa ottaa veroetu heti, kuin kerryttää sama summa eläkkeeseen.
Tilaisuus tekee varkaan, ja tässä ylimitoitetussa km-korvauksessa on liian herkullinen tilaisuus.
Ajopäiväkirja
Verottaja voi pyytää ajopäiväkirjan ja verrata sitä toimenkuvaasi. Ja sitten vielä tarkastaja voi käydä kysymässä kohdepaikoissa, onko siellä todella käyty. Jos kohdekin on pimeä, tapaus on selvä ja mätkyt päälle.
Olen monta jeppeä joutunut polttamaan kun olen saanut asian tietooni ja sen jälkeen voi kyynel;=J
Työsuhdeauto
Työsuhdeauto alle niin ei tarvitse välittää siitä paljonko kilometrejä kuluu; perhe voi kaikessa rauhassa ajella työaikana vaikka Lappiin hiihtämään kun itse kuljen julkisilla töihin ja kotiin. Ne kerrat kun joudun menemään itse seminaariin vähän kauemmas voin itse istahtaa rattiin.
Ei verottaja suinkaan hyväksy
Ei verottaja hyväksy työsuhdeautolla määrättömästi yksityisajoja. On moni poika saanut sen kokea.
Tietoa asiasta löytyy vaikkapa tuommoisesta osoitteesta:
http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Ennakkoperinta/Tyonantaja...(9980)#Autoetu1
Vapaa autoetu
Tarkoitin nimenomaan vapaata autoetua en käyttöetua, jossa ne ongelmat tulevat yksityisajon ja työajon välillä.
Ja kun palkkaa korotetaan niin paljon, että netto jää samaksi, se tuntuu myös tulevassa eläkkeessä;=J
Sama koskee myös vapaata autoetua
Ei vapaassa autoedussakaan saa ajaa yksityisajoja rajattomasti. Tuossapa lainaus ohjeesta:
'Verotusta toimitettaessa autoedun arvoa voidaan korottaa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä ylittää 18 000 kilometriä'.
Diibadaapa
Tätä se sitten on kun kommareita otetaan hallitukseen joukonjatkeeksi ja sama kyllä koskee Gutzeninaakin. Populistisia avauksia toisensa jälkeen.
Kyllä firmoissa on kovat rajoitukset km-korvausten suhteen ja monissa jopa käytetään vuokra-autoja omien sijasta.
Ministeri voi pakkasaamuna näyttää mallia miten esimerkiksi Raisiosta tullaan julkisella Järvenpäähän aamuksi klo 9 alkavaan kokoukseen.
Kukaan ei aja autoa huvikseen.
Yrittäjä
Lähteekö esim. kukkakauppias bussilla tukkuun hakemaan kukkia ja muita tarvikkeita. Tarvittaisiin varmaan puoli tusinaa avustajaa; paljonko se maksaa. Ja jos tällaisena pakkasaamuna bussi onkin täynnä ja seuraava tulee tunnin kuluttua. Taitaisi olla kauppiaalla aikamoiset tappiot yritystoiminnassaan.
Voisikohan laskun tappioista lähettää Kyllöselle tai hänen avustajalleen;=J
Onpa vilkas mielikuvitus
Kukkakauppiaalla on 'firman' auto, mainokset kyljessä. Hän hakee sillä kukat ja ajaa työajot. Ei tarvita mitään km-korvauksia. Firma maksaa auton hankinnan ja kaikki kulut.
Eikä kertomuksemme kukkakauppias edes maksa veroa luontaisedusta, koska auto on firman ja sitä käytetään vain työajoihin. Jos joskus pikkuisen lipsahtaa, että tulee ajettua yksityisajoakin, ei hätää, sitä ei pidä asian vähäisyyden ja ajanpuutteen vuoksi kertoa fiskukselle.
Kukkakauppaesimerkki oli vähän ontuva km-korvauskeskusteluun.
Ei pidä aina paikkaansa
Sisarellani oli iso kukkakauppa, mutta ei hänellä mitään pakettiautoa ollut. Tila-autolla asiat hoidettiin ja se ei ollut kukkakaupan nimissä; silloin joutui tekemään verottajalle selvityksen yksityisajoista; toki jako meni sitten todellisten kustannusten mukaan.
Mutta olihan siitä tukkukortista muutakin iloa; sai ruokittua 5-lapsisen perheen puoli-ilmaiseksi...
Onkohan ministeri selvinpäin?
Elämää on Joensuun ja päkaupunkiseudunkin ympärillä eikä tarvitse lähteä edes Jyväskylään saakka, johon hän kaavailee rajaa, jossa kaikkialla on julkinen liikenne kunnossa. Kertoo hän. Voin lähteä oppaaksi. Ministeri junalla vaikkapa Lahteen ja siitä 15km. useaan suuntaan. Ei yhtään bussia, ei junaa, ei ratikkaa. Taksi on, mutta millä sen kulut maksaa? Työtä tehdään myös yöllä. Äly hoi. No, lisää liksaa sitten.
Selvää on...
...että julkisia kulkuvälineitä voitaisiin käyttää nykyistä paljon enemmän. Nykyinen avokätinen järjestelmä ei ohjaa eikä kannusta tähän.
Harvoinhan ministeritkään ovat täysin ja kaikissa yksityiskohdissa oikeassa, mutta nytkin pyrkimys on oikeansuuntainen.
Asia pitäisi tuoda julkisuuteen mahdollisimman täydellisenä ja perusteltuna, sanamuodoiltaan maltillisena, niin ettei jyrkkää vastustusta voisi alkuunkaan nousta.
Ongelmaksi tietysti jäävät pakollisen "välimiehen" median kärjistävä, vähemmän kiinnostavia puolia ja vivahteita poisjättävä ja omista tarkoitusperistään tulkitseva vaikutus sekä vastaanottajien omista eduista lähtevät tahalliset väärinymmärrykset ja korostukset.
Yhteislippu
Pääkaupunkiseudulla monilla yrityksillä on haltijakohtaisia matkakortteja. Ne ovat käteviä esim. metrossa, jos säännöllinen kokouspaikka sijaitsee metroaseman läheisyydessä. Helsingissähän on ainainen pysäköintiongelma ja joukkoliikennettä käyttäen siltä vältytään.
Kaikille toimialoille joukkoliikenteen käyttäminen ei yksinkertaisesti sovi. Itse en ainakaan Helsingissä istahda vapaaehtoisesti autoni rattiin ruuhka-aikana, sen verran olen ruuhkiin kyllästynyt...
Asuntovälittäjä Habita
Asuntovälittäjä Habita maksoi välittäjilleen suuria määriä verotonta palkkaa kilometrikorvauksina väärentämällä ajopäiväkirjoja. Ei liene ainoa firma.
?
Mikä oli tuomio?
Kauan meni,
ennenkuin joku muisti tämän räikeän väärinkäytöksen. Ministeri Kyllönen saa jatkossa vapaasti jahdata muitakin vastaavaa kikkailua harrastavia firmoja!
Habita
Johtokaksikko hovissa 2,5 v vankeutta.