Tulli kertoo paljastaneensa merkittävän kokoisen hasiksen salakuljetusrenkaan, jossa pääepäillyn epäillään tienanneen jopa 1,3 miljoonaa euroa.
Ryhmä toi tullin mukaan kehonsisäisesti salakuljetettuna jopa 211 kiloa hasista Suomeen vuosina 2006–2011.
Esitutkinta on käynnistetty törkeistä huumausainerikoksista ja ampuma-aserikoksesta. Kaikkiaan tutkinnan aikana on kuultu kymmentä epäiltyä, joista neljä on ollut tutkintavankeudessa.
Vyyhti alkoi paljastua, kun tulli otti Helsinki–Vantaan lentoasemalla tarkastukseen kaksi Saksan kansalaista viime vuoden elokuussa. Tullitarkastuksen perusteella heidät määrättiin lääkärin suorittamaan henkilökatsastukseen, jossa heidän todettiin salakuljettavan kehonsisäisesti huumausaineita.
- Miehet kertoivat käyneensä ostamassa hasiksen Marokosta valmiiksi nielemiseen soveltuvina paketteina. Espanjassa he nielivät erän ja matkustivat lentokoneella Suomeen. Molemmat kertoivat salakuljettaneensa vastaavalla tavalla aikaisemminkin, ja toisen heistä epäillään salakuljettaneen peräti 80 kertaa huumausaineita Suomeen. Palkkiota he saivat 1000 euroa salakuljetetulta kilolta, tulli kertoo tiedotteessaan.
Esitutkinnassa selvitettiin, että Suomessa ollut vastaanottaja järjesti kuriirien majoituksen ja huumausaineiden myynnin suomalaisille jälleenmyyjille. Epäilty mies on Saksan kansalainen, joka on asunut Suomessa vuodesta 2006.
Pääepäillyn epäillään hankkineen vuosien 2006-2011 välisenä aikana kaikkiaan 211 kiloa hasista. Hän on myynyt hasiksen edelleen 6-7,5 euroa grammalta, joten hänen epäillään saaneen jopa 1 260 000 euron rikoshyödyn. Häneltä on takavarikoitu turvaamistoimena kaksi kiinteistöä, joiden arvo on noin 71 000 euroa.
Asiakokonaisuus on siirretty syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjävirastolle. Asia on esillä käräjäoikeudessa helmikuun aikana.

Kommentit
Syytä epäillä
Verottajalla ei ole syytä epäillä, että tulot olisi hankittu laillisesti