Suomea uhkaa paha työvoimapula vuoteen 2020 mennessä, varoittaa työ- ja elinkeinoministeriö. Jos työllisyysaste pysyy nykytasolla, työvoimassa on 150000 ihmisen vaje vuonna 2020.
Ministeriön mukaan työttömiä, maahanmuuttajia ja muuten työvoiman ulkopuolella olevia täytyy työllistää nykyistä tehokkaammin. Lisäksi työuria on pidennettävä.
–Jos työllisyysaste pysyy nykytasolla, työntekijät eivät riitä korvaamaan työstä poistuvien joukkoa, katsoo ministeriö.
Tiedot selviävät tänään julkaistusta alueellisten työmarkkinoiden muutosta selvittäneestä tutkimuksesta. Ministeriön mukaan kokonaistyöllisyysasteen on noustava noin 72 prosenttiin nykyisestä 68 prosentista, jotta työntekijöitä olisi vuonna 2020 yhtä paljon kuin nyt.
–Jotta avautuvat ja uudet työpaikat voitaisiin täyttää, työllisyysasteen täytyy nousta 75 prosenttiin, ministeriö laskee.
Tällä hetkellä kolmannes 3,4 miljoonasta työikäisestä ei ole töissä.
Kuka ottaisi eläkkeelle jäävän työn?
Joka vuosi eläkkeelle jää vajaat 80 000 henkeä. Eläkepommin tuhoisuus vaihtelee alueittain, mutta heikoimmilla alueilla työuraansa aloittavia on vain kolmannes eläkkeelle siirtyvien määrästä. Suurinta työvoiman vaje on Satakunnassa ja Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnissa.
Sekä työpaikat että muuttoliike ohjautuvat suuriin kaupunkeihin, yliopistomaakuntiin: Helsingin, Tampereen, Oulun, Turun ja Jyväskylän seuduille. Hyvä puoli on ministeriön mukaan se, että työssäkäyntialueet laajenevat.
–Ainakin tähän saakka työmarkkinat ovat siis toimineet, koska työntekijät ovat olleet työmatkansa suhteen joustavia, ministeriöstä kerrotaan.
Lisäksi työurat ovat jo pitenemässä, kuten on poliittisessa keskustelussa toivottu. Yli 55-vuotiaiden työllisyys on kasvanut viime vuosina nopeasti, ja työurat pitenevät myös alkupäästä, sillä opiskelijoiden työssäkäynti on lisääntynyt tasaisesti.
Maahanmuuttajien työllistäminen on yksi haasteista. Vuonna 2009 Suomen ulkomaalaistaustaisista työikäisistä oli töissä vain puolet.
–Virosta ja muista EU-maista tulevat työllistyvät parhaiten, Aasian maista tulleet kohtuullisesti ja Afrikasta tulleet keskimääräistä hitaammin. Kotoutuminen on yleensä muutaman vuoden prosessi, kertoo ministeriö.
Ministeriön tutkimuksen on laatinut kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoa.

Kommentit
Hokema
Tätä samaa hokemaa on toitotettu -80 luvulta saakka vaan eipä ole kummajaista näkynyt eiköhän olisi aika näiden tilastonikkareiden aloittaa syrjäytyneiden noin 50´000...70´000 tuhannen suomalaisen nuoren työllistäminen ja paluttaminen työelämän alkuun.
höpsistä heijaa
Työvoimapulasta on puhuttu 90-luvulta lähtien. Vieläkään sitä pulaa ei ole tullut, koska firmat tehostavat toimintaansa sitä mukaa kun vanhat parrat jäävät eläkkeelle. Ihan turha laskeskella, että työpaikkoja olisi Suomessa lukumääräisesti yhtä paljon vuonna 2020 kuin nyt.
Tietysti vapaita työpaikkoja on MOL täynnä, mutta se ei todellakaan johdu työvoimapulasta vaan siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Ei työvoimapula ole ongelma, jos Haavistosta tulee presidentti
Niinistö uskoo talouskasvun olevan hyödyllinen yhteiskunnassa ja Haavisto puolestaan tukee ns. degrowth-ideologiaa, jonka mukaan talouskasvun tavoittelu täytyisi lopettaa.
Suomi voi tietysti olla suunnan näyttäjä vähemmällä kansalaisten työntekemisellä Euroopassa ja ensimmäinen teollisuusmaa maapallolla, joka tähtää talouskasvusta eroon pääsemiseen Presidentin voimin...
Lähde Iltalehti: "Tätä et nähnyt televisiossa!"
Riita mainoskatkolla Keskiviikko 1.2.2012 klo 05.30 (päivitetty klo 07.19):
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012020115150224_pd.shtml
"työntekijät ovat olleet työmatkansa suhteen joustavia"
Onneksi meillä on valtiovalta, joka tekee parhaansa työmatkan joustavuuden poistamiseksi.
Voi näitä lukuja
Suomessa riittää lopetettavia virkoja,pilvin pimein.Myös nuorille on saatava jostain töitä.
Julkinen ja yksityinen hallinto
voi vaivatta vapauttaa 20.000 henkilöä oikeisiin ja tarpeellisiin töihin.
Mitään pulaa ei ole.
Maassa
On edelleen hieman vajaa 400 000 työtöntä...
Samaa virttä on veisattu yli 30 vuotta
milloin kenenkin suulla, ja työvoimapulaa ei ole nähty suurtyöttömyyden maassa, eikä tulla näkemään.
Ja massiiviset irtisanomiset jatkuvat vuodesta toiseen.
Takana on aina EK:n ja sen edustamien piirien pysyvä tavoite palkkatason laskemiseen ulkomaisen tuontityövoiman avulla kuten nykyisinkin tehdään.
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2010/08/22/Ty%C3%B6markkinapomo+vaa...
Samainen tilastomaakari Myrskylähän jo löysi 60 000 syrjäytettyä suomalaista nuorta työllistettäväksi:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110547-vakava-ilmio-suomessa-60-000-nuor...
Ministeriö pihalla kuin lumiukko
Ministeriökö on nyt sitä mieltä että nykyinen työllisyystaso on jotenkin hyväksyttävä tai riittävä? Veronmaksajana olo alkaa olla aika hutera jos ministeriön mielestä on ihan ok ylläpitää seuraavat 20 vuotta nykyistä työttömyyttä ja surkeaa työllisyysastetta. Onneksi homma voidaan varmistaa maahanmuutolla, jos niin huolestuttavasti meinaa käydä, että työttömyys laskee jopa alle 10%:n!
Roskaa
Jos nyt jo tiedetään, että millainen työvoimapula ja kuinka suuri, eikun lisää koulutuspaikkoja nuorille niille aloille.
Vai onko nimenomaan ongelmana se, että halutaan Suomeen suuri joukko sellaisia työnhakijoita, jotka ovat valmiina painamaan töitä niska limassa alle nykyisen minimipalkan?
Kaikki
Kaikki toimenpiteet ja energia pistettävä nuorisoon, joka on työttömänä ja syrjäytyy elinikäiseksi ylläpidettäväksi. Nykyiset 63 vuotiaat 40 vuotta työtätehneet eläkkeelle ja työpaikat nuorille.
Yhteiskunnalle kalleinta ovat elinikäiset huollettavat.
"työllistävä" tutkimus.
Ministeriön tutkimuksen on laatinut kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta.
Pekka, siitähän sulle maksetaan
Ihmettelyä
Eikö nuorison syrjäytymistä voisi helpottaa keskeyttämällä täysin järjettömän maahanmuuton. Malmössa kaupunki on pikku hiljaa siirtymässä epämääräisten ainesten haltuun, koska yhteiskunta on tehnyt poliisien työn mahdottamaksi.
8 vuotta aikaa
kouluttaa väkeä...työttömistä ne jotka vielä töihin pystyvät vähintään ammatilliseen koulutukseen. Valtion piikkiin vaan että saadaan omista kansalaisista kaikki kykenevät töihin. Samoin maahanmuuttajat kielikurssille ja koulunpenkille, vauhtia nahjukset! Kansalaispalkka käyttöön näille ja kateus pois.
On se nuorten työllistäminen vähän vaikeaa
Kun tuon "tehostamisen" takia työntekijälle tulevat työssäkäynnistä ne huonot mutta ei hyviä puolia. Ketä houkuttaa pätkätyö epäinhimillisiin aikoihin, josta kaiken lisäksi tienaa vain sen mitä henkensä pitimiksi tarvitsee, tai ei sitäkään?
Lääkkeeksi tulee lopulta pakko, kun yhteiskunnalla ei ole varaa elättää työttömien armeijaa. Samat totuudet mitkä pätivät kivikaudella tulevat lopulta eteen, oli politiikka mikä tahansa. Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Kysymys on vain siitä millä hinnalla se tapahtuu? Säilyykö hyvinvointivaltio vai ei? Täytyy sanoa että en tiedä.
Maahanmuutosta on etsitty ratkaisua työvoimapulaan, mutta ei siitä pidemmän päälle ole apua. Suomessa pitäisi tapahtua kulttuurin muutos, että syntyvyys kääntyisi nousuun. Se ei tapahdu minkään koulutuksen tai propagandan avulla, mutta tapahtuu se sitten kun on pakko. Vaihtoehtoja ei ole. Tai on, mutta se ei oikeastaan ole mikään vaihtoehto.
Bullshit
Se tässä tulee taas mieleen, homman nimi on seuraava-
-Tuottavat työpaikat häviävät
-Virkamiehistön määrää lisääntyy.
Eli aloitetaan nyt byrokratian leikkaus ja ohjataan tulevaisuuden työvoima sinne missä muka pitäisi olla työvoimapula.
Kotoutuminen ei ole muutaman vuoden prosessi
Kotoutuminen voi kestää lähtökohdista riippuen hyvinkin pitkään. Pahimmissa tapauksissa se kestää useita sukupolvia.
Työvoimapulaa ei ole, ja on hyvin mahdollista, ettei sellaista koskaan tulekkaan. Kyse on oikeastaan siitä, että kun taloudellinen toimeliaisuus vähenee keski-iän noustessa, niin nykyisen kokoista hallintokoneistoa ei pystytä rahoittamaan.
- Pitääkö meillä sitten olla tälläinen hallintokoneisto? Eihän se nytkään tuota juurikaan hyvinvointia. Koneisto ei ole mikään itseisarvo, vaan sen pitäisi toimia kansalaisten hyväksynnän varassa kansalaisia varten. Nyt tilanne on miltei päinvastainen.
- Huoltosuhde ei ainakaan parane sillä, että maahan otetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät kykene- tai halua elättää itseään. Monellako vuodella sinä haluat eläkeikääsi nostettavan tästä syystä?
- Euroopassa tunnustetaan jo valtiojohtajien toimesta monikulttuurisuuden olleen epäonnistunut utopia. Suomi tulee aina jälkijunassa. Se tarjoaisi meille mahdollisuuden oppia muiden virheistä, ja asettaa maahanmuutolle myös itsekkäitä tavoitteita. Sen sijaan Suomi toistaa muiden virheet lähes liioitellun innokkaasti. Koska totuuksia on vain yksi, Suomessa asiaa ei voida edes tarkastella kiihkottomasti, saatika tuottaa päätösten tueksi luotettavaa tilastotietoa.
Miten ihmeessä
Nytkö se sitten tulee, se työvoimapula. Kun olin nuori 1970 luvun paikkeilla, nämä isänmaan toivot tutkijat olivat silloinkin samaa mieltä. Vaan eipä tullut työvoimapulaa, tuli työttömyys. Poikani on kolmenkymmenen, ollut työssä jenkeissä vuosia ja osaa ammattinsa. Tuli Suomeen ja on hakenut työtä kuukausia. Työnantajat irtisanovat hänen ikäisiään joukoittain, samoin eläkeikää lähestyviä. Työnantajien etujärjestö hokee, että eläkeikää tulee nostaa ja tutkijat hokevat, että työvoimapula on taas tulossa. Minusta tässä on nyt jotain sekavaa. Ehkä en kuitenkaan ymmärrä näitä hienouksia. Toivottavasti tutkijat jo lähes puolivuosisataisen ennustuksen yhtä monta kertaa uusittuaan, ovat vihdoin oikeassa. Muistuu mieleen Kekkosen puheet ennustajaeukosta. Miten minusta tuntuu, että ennustaeukolta pitäisi kysyä useammin. Osumatarkkuus on jokatapauksessa arvaamalla parempi kuin tutkimalla. Kukaan ei arvaa kahdesta vaihtoehdosta viittäkymmentä kertaa väärin.
Yltiösuvaitsevaisuuden kääntöpuoli
Suomi köyhtyy, velkaantu ja köyhtyy huimaa tahtia.
20 vuotta jatkunut turvapaikkaturismi kantaa hedelmää ja se hedelmä on läpimätä.
tlattu juttu taas
tuota työvoimapulaa huudettu aika-ajoin sopivin välein jo ainakin kymmenen vuotta ja työttömyys vaan lisääntyy sekä firmoja kaatuu tai menee muualle täältä veroparatiisista",yllättävääkö että uutisoitiin samaan aikaan kuin nuorisoon liittyvä asia vs.ei työtä ei toimeentuloa asia
työvoimapulapuheet ovat harhautus
Nämä keinoelinministeriön höpinät ovat silmänkääntötemppu, jolla valtiovalta koittaa sälyttää vastuun tuottavuuden kasvusta kansalaisille. Valtio itse on politiikallaan tehnyt kasvun mahdottomaksi ja toisaalta jatkuvasti kasvava valtion velka ja takaushimmelit vaativat yhä lisää verotuloja.
Nyt on todellakin
Nyt on todellakin työvoimapula, koska asiakasmäärät ovat valtavia. Työvoimaa ei voida kuitenkaan kotimaasta rekrytoida, koska asiakkaat ovat suomalaisia. Palvelualalla toisen on oltava asiakas ja toisen henkilökuntaa.
Tilastointi on tehty yksinomaan työvoimasta. Jokaisen on itse tehtävä tilastoista oma arvio tulevaisuuden suhteen. Tämä on tehty työvoimasta eikä huomioon ole otettu muita tilastoja. Puhtaasti työvoiman osalta arvioituna työvoimapula on todellisuutta, mutta todellisuuta ei mitata muita asioita huomioimata.
Muut tilastot huomioon ottaen vuonna 2020 tilanne on paljon huonompi mitä nykyään ja 2050 ihmisen olemassa oleminen on vaarassa.
30 vuotinen sota työvoimasta!
On johtanut 200000:n työttömien armeijaan? Sama tahti on askelissa nytkin. Valitettavasti.
Roska puhetta...
Työvoimapulasta on puhuttu ikuisuuksia. Ainoa asia mikä on vaarassa on huoltosuhde. Tiedättekö miten tämä korjataan? No leikataan sosiaaliturvaa kuten Saksassa eli ns. pakotetaan työttömät ottamaan vapaan työn vastaan. Toiseksi on se että maalta on pakko muuttaa pois jos siellä ei ole töitä. Ei meillä voi ola ihmisiä asumassa kylissä nostamassa vaan korvauksia.
"–Virosta ja muista EU-maista tulevat työllistyvät parhaiten, Aasian maista tulleet kohtuullisesti ja Afrikasta tulleet keskimääräistä hitaammin. Kotoutuminen on yleensä muutaman vuoden prosessi, kertoo ministeriö."
Miksi me sitten otetaan niin paljon Afrikasta? Järki sanoisi että pitäisi lopettaa mutta kun pitää saada väriä katukuvaan? Rasistista jos mikä, jos katukuva on liian valkoinen pitää sinne saada eri värejä väkisin?
Kyllä Suomeen saadaan porukkaa työlupa periaatteella, ei tarvitse höösätä muutamaa vuotta, mutta kuten jo sanoin Suomeen ei tule koskaan työvoimapulaa.
Näkis vaan....
Näkis vaan tuon mainitsemasi muutaman vuoden prosessi Afrikkalaisten osalta, taitaa koko porukka olla periaatteessa sosiaalitoimen huollettavia koko lopun elämäänsä.
Jooniinon
Suomessa on aina työvoimapula tai on tulossa.
Vuonna 2008 Katainen totesi
Vuonna 2008 Katainen totesi haastattelussa, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä, mikäli työvoimapula pyrittäisiin ratkaisemaan ainoastaan korvaavalla työvoimalla. Muutto on voimaperäisesti täydessä käynnissä ainakin pääkaupunkiseudulla, kun katsoo Helsingin katukuvaa. Varsinkin Saharan eteläpuoleinen väestö näyttää olevan monilukuisesti edustettuna.
Seurannaisvaikutuksena se nostaa vuokra-asuntojen vuokrien hintoja, joka taas jatkumona nostaa omistusasuntojen hintoja. Ihmiset pyrkivät ostamaan omistusasuntoja kalliiden vuokrien seurauksena eli molemmissa on ns. mamu-lisää. Vapaan maahanmuuton kannattajat maksavatkin suvaitsevaisuudestaan nyt ihan oikeasti ns. mamu-lisää.
Myöskin
Maaltamuutto ja pieniltä paqikkakunnilta muuttaminen nostavat asuntojen hintoja suurissa kaupungeissa, ovat nostaneet jo vuosia. EU-aikana n. puolet Suomen maatiloista on hävinnyt ja se väki on siirtynyt kaupunkeihin.
Faktaa
Ulkomaiden kansalaisia Helsingin asukkaista on 7,2 % (41 735). Ulkomailla syntyneitä on 7,9 % (44 400). Muita kieliä kuin suomea, ruotsia ja saamea puhui vuonna 2008 55 245 henkilöä. Eniten ulkomaalaisia on Virosta (5 900), Venäjältä (5 633), Somaliasta (2 400), Kiinasta (1 150) ja Thaimaasta (680). Kolmannes Suomen kaikista maahanmuuttajista asuu Helsingissä. Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on paljon Afrikan maiden kansalaisia, sillä 44 % Suomessa asuvista afrikkalaisista asuu Helsingissä.
Lähde: Wikipedia.
Vajaa totuus
Se, mitä talouspoliittinen eliitti kutsuu työvoimapulaksi, on oikeasti HALPAtyövoimapula. Suomeen halutaan, eurooppalaisen mallin mukaisesti, HALPAtyövoimaa pitämään työvoimavaltaisten alojen kustannukset kurissa ja tätä kautta maksimoimaan työvoimavaltaisten suuyritysten voitot. Kustannukset, jotka syntyvät HALPAtyövoiman elättämisestä (matalapalkka-alojen palkalla kun ei ilman tukiaisia kaupungeissa pärjää) kaadetaan hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkoston kautta keskiluokan maksettavaksi. Ei tämä sen kummempaa ole.
Pulaa pulasta
Meillä on pulaa
-Rahasta
-työpaikoista
-luovasta älystä
-vapaa ajasta
-riemusta
-naisista
-hyvästä seksistä
-hyvästä musiikista
-kunnon miehistä
-kaapeista joista voi tulla ulos
-joukkoliikenteesta siellä jossakin
-Halvoista autoista
-rehellisistä ja älykkäistä poliitikoista
-ministerien älykkäistä avustajista
-myös hyvistä ministereistä on pulaa, eivät osaa valita alaisiaan.
-hyvistä pulan tukijoista
ja kaikesta muusta mistä on puute tai on seuraavan 100v aikana tuleva.
Pahoinvoinnin lisääminen.
Osa 678. Samalla saadaan paljon haluttua vihaa kansalaisten keskuuteen, jotta saadaan syntymään riittävää uhka yhteiskunta rauhalle. Vaalikarja hermostuu viimeinkin, mutta se on tarkoituskin. Seuraavana tuleekin sellanen lainsäädäntö, että kusellakaan ei käydä ilman valvontaa.
Kymmenen vuoden sisällä kaikki kansat ovat kuin hampaattomia koiria luiden perässä, tavoitelleessaan kadonneita ihmisoikeuksiaan.
s.....
ensuuri =)
ja olisi pitänyt äänestää paavoa...
varför
skriva? hbl trycker men inte ni =)))
teknisiä ongelmia...
EUROUNION!!!!!!!!!!!
Väyrystelyä...
missä kritiikkini eläkesysteemiä kohtaan? jos vika taaskin koneiden niin Herra Jumala!
Karjuuko lujemmin vai vienommin
...se työvoimapula nyt nurkan takana?
Minäkin odotan työvoimapulaa
Odotin työvoimapulaa 1980-luvulla. Että josko vielä vaikka ura urkenisi. Odotin sitä myös 1990-luvulla. Ja 2000-luvulla. Odotan sitä myös nyt 2010-luvulla. Ihan kohta se varmaan alkaa. 2020-luvulla olenkin sitten jo eläkeiässä.
Oikeastihan työvoimapulaa ei koskaan tule.