Sunnuntai 27.5.2012

Suomen velasta tuli riita – ”En jaksa ymmärtää”

Luotu: 
1.2.2012 23:17
Päivitetty: 
1.2.2012 23:19
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Presidenttiehdokkaat ottivat kovaa yhteen MTV3:n tentissä.

Kysymys valtion velkaantumisesta ja talouskasvusta sai presidenttiehdokkaat Sauli Niinistön (kok.) ja Pekka Haaviston (vihr.) ihmettelemään toistensa linjauksia MTV3:n tentissä keskiviikkona.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Mikko Pukkinen kysyi ehdokkailta, miten nämä pyrkisivät tasapainottamaan julkista taloutta, joka on viime vuosina velkaantunut kasvavasti.

–Joudummeko jatkamaan velkaantumisen tietä, pystymmekö leikkaamaan julkisia menoja vai uskotaanko me talouskasvun ratkaisevan ongelman? kysyi Pukkinen.

Haaviston mukaan ongelmat olisivat jo ratkenneet, ”jos talouskasvu ratkaisisi kaikki meidän ongelmat”.

–Meillä on ollut hyvän kasvun vuosia, mutta silti on jäänyt suuri työttömien määrä ja on itse asiassa tapahtunut syrjäytymistä. Jotain muuta tarvitaan siihen rinnalle. Tarvitaan kestävän kehityksen ratkaisuja, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestäviä ratkaisuja, sanoi Haavisto.

Hänen mukaansa talouden taantuman aiheuttamassa ”säästövimmassa” ei voi leikata julkisen talouden menoja liikaa, vaan esimerkiksi ihmisten työpaikat pitää pyrkiä turvaamaan.

EK:n Pukkinen katsoi, että tällöin julkinen talous velkaantuu, mikä on epäoikeudenmukaista tulevia polvia kohtaan.

-Epäoikeudenmukaista on myös, jos suuri joukko ihmisiä syrjäytyy. Niin kuin näimme 1990-luvulla, sitä emme pystyneet enää korjaamaan, Haavisto piikitteli Niinistöä, jonka ollessa valtiovarainministerinä Suomi turvautui koviin leikkauksiin.

”Minä takaan sinulle Pekka, me olisimme olleet vuosituhannen alun Kreikka”

Niinistö muistutti, että myös Haavisto oli Lipposen ensimmäisen hallituksen ministeri vuosina 1995–1999. Niinistön mukaan leikkauksiin pakotti 90-luvulla lähinnä Neuvostoliiton kaupan romahdus ja valuuttaongelmat.

Hän ihmetteli sitä, että Haavisto suhtautuu kielteisesti sekä säästöihin että ”numeeriseen talouskasvuun”.

–Sitten me elämme kyllä velaksi niin pitkälle kuin sitä voi tehdä. Ja minä pahoin pelkään, että sitä ei voi kovin pitkään tehdä. Tämä on täysin väärin nuorta sukupolvea kohtaan, sanoi Niinistö.

Haavisto syytti jälleen 1990-luvun talouspolitiikkaa yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvusta. Hänen mukaansa nyt ei pidä leikata julkisia menoja yhtä rajusti, koska 90-luvulla ”tämä syrjäytymiskehitys pääsi irti”.

Niinistö vaati Haavistoa selventämään, miten tämä ratkaisisi velaksi elämisen ongelman.

–Se on minulle jäänyt täysin avoimeksi. Ei säästöjä, ei kasvua, kuvasi Niinistö Haaviston linjaa.

Haavisto katsoi Suomen järjestelmän toimivan niin, että taantumassa hyvinvointipalveluita ylläpidetään ”jossain määrin velaksi”, ja velka maksetaan pois talouden kääntyessä kasvuun. Hän totesi hyväksyvänsä talouskasvun, kunhan se tapahtuu sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.

–Kun lannoitehdas tuolla Lugassa syytää saasteita mereen niin kyllähän siellä talous kasvaa, mutta ympäristön kannalta kohtuuttomin kustannuksin. Emme kai me sellaista halua? Haavisto haastoi.

Niinistön mielestä Lugan esimerkki ei koske Suomea, jossa toimintakulttuuri on toinen.

–En minä kyllä jaksa ymmärtää tuota. Tuo on vähän sellaista sokeaa uskoa, että vaikka meillä nyt on ollut velkaatumista jo kaksi kolme vuotta, niin sitten velkaannutaan lisää vaan, koska joskus on tuleva se kaunis päivä, sanoi Niinistö.

Niinistö sai viimeisen sanan keskustelussa.

–Mutta takaan sinulle Pekka, että ellei olisi oltu sillä tavalla kovia 90-luvun loppupuolella, mistä minua on syytetty moneen kertaan, niin me olisimme olleet vuosituhannen alun Kreikka.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

masat

ei pitkälle pötkitä. Pekka-poika polttaa sillat opeillaan lähes joka suuntaan. Pekka-poika kuvittelee kompostoivansa kaiken paskan, vaikka vaikkei se olekaan EU:ssa sallittu. Nyt me valitsemme kapteenin, eikä perämiestä Suomelle.

Groenendael

"Niinistö vaati Haavistoa selventämään, miten tämä ratkaisisi velaksi elämisen ongelman."

Niinistöltä ja Haavistolta ei löydy tahtoa eikä halua korjata ongelmaa, jonka perussyy on käyttämämme rahan syntymekanismi (minkähän takia, tietoa on).

Linkittämässäsi Ebolakanin blogissa Herra Kanilla on ongelmaan useitakin ratkaisuja.
Esimerkiksi näin:
"Valtio tulostaa omaa rahaa, jonka se kuluttaa kiertoon ostamalla kansalaisilta niitä palveluita joita he (kansalaiset) haluavat yhteisön (valtion) tuottavan."
tai vaikkapa näin: http://ebolakani.blogspot.com/2011/07/se-on-idea.html
tai vaikkapa jokin herra Lietaer:n ehdottamista ideoista: http://www.youtube.com/watch?v=T9EI2PrDpmw
(ideoita on, mutta mikä on paras?)

Sitten kun pari-kolme mekanismia velattoman rahan luomiseen olisi käytössä, olisi mahdollista rauhassa tarkastella muun järjestelmän järjettömyyttä.

Ai niin , se Zimbabwe ja inflaatio. Tämä kannattaa lukea: http://rahajatalous.wordpress.com/2010/12/23/keskuspankkirahoitus-ja-inf...

iirisiines

Koska asiat on päätetty jo etukäteen eliitin salaisissa kokouksissa, niin meillä onkin koossa kunnon Illuminati-Eliitti valtion johtopaikoilla.

Urpilainen, Käteinen ja tahtipuikkoa heiluttamassa Uuden Maailmanjärjestyksen (New World Order NWO) puolesta puhuva uusi presidenttimme Sauli Niinistö. Kohta kansalaisten viimeisetkin eurot häviävät kreikkalaisille: http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati

demarien vihollinen no1

..sopii hesalaisille rikkaiden vihreille kakaroille;" Kun raha ei ole elämässä tärkeintä"," ollaan tälleen yhdessä ja syödään luomu ruokaa"-kunnes väsytään leikkiin...

60-luvun kivat hippi jutut ovat ihan hyviä nostalgisia aatoksia, mutta nekin on jenkkilässä kokeiltu ja eletty loppuun ja todetu sopimattomaksi.

Talouskasvua pitää ajaa, jotta kehittyisimme ja saisimme lapsiamme koulutettua jne. Jos tieten tahtoen ryhdymme laskemaan "muita arvoja" yhteiskunnallisen kehityksen mittareiksi, on siinä oltava järkimukana ja koko muu läntinen maailma, siis nämä nato maat.

Maataloustukiin laitamme eu:ssa 50% budjetista ja mm. suomi 6 mijardia kustannuksineen vielä lisää rahaa tukiin. Tuilla aiheutamme pysyväisköyhyyttä juuri kolmansissa maissa, tätä asiaa ei olla pahemmin uskallettu kaivaa..se on niin vaikeaa.
Juuri USA, Bushin aikana ehdotti EU:lle maataloustukiaista luopumista. Noo, eu:lle ja suomelle, nälänhätä ja köyhyys saa jatkua...mutta rauhasta on kivaa jutella, hei, kaikki, oikeeesti...

Meister

Et taida olla kovin hyvin perillä taloustieteestä, puhumattakaan budjettiluvuistamme...Mutta jatka vain harhakuvitelmiasi.

JL78

1990 luvun jälkeinen talouskasvu on kaikki tullut VELAN lisääntymisestä, joko Valtio velkaantuu tai kansa velkaantuu... Mutta rahamäärä ei lisäänny maailmassa vaikka joku kaivaisi 300 kilometriä ojaa tai leipoisi 100 metrisen reikäleivän talous kasvaa vain jos joku menee pankkiin ja lainaa sieltä rahaa ja maksaa ojasta tai leivästä palkkaa ojan tai leivän tekijälle...

ps. Talouskasvu = Velankasvu

Meister

"Kasvu lisää työpaikkoja" on poliitikkojen suurimpia valheita. Talouden vapauttamisen jälkeen kokonais-BKT on itse asiassa hidastunut vuosittain, tuotannon mekanisoitumisen jäljiltä työpaikat puolestaan vähentyneet. Minne kasvusta saadut voitot ja hyöty katoavat? Jokainen tietää vastauksen.

80-luvulta lähtien kaikki kasvu on todellisuudessa velalla toteutettua. Virtuaalitalous on tämän mahdollistanut.

Mitä enemmän velkaa, sitä enemmän velkojalla valtaa.

luuserius

Voisi kutsua venäläiset saunaan ja uimaan. Niinistö voisi ensi kesänä vaikka Putinin kanssa pulahtaa puhtaaseen suomalaiseen järveen, saunoa, syödä järvikalaa ja vaikkapa juoda raikasta vettä palan päälle samalla kun herrat yhdessä ihastelisivat suomalaista toimintakulttuuria.

luuserius

Kokoomuksen johdolla on kohta velkaelvytetty 40 miljardia, ilman yhtään rakenteellista uudistusta.
En ole nähnyt Niinistöltä mitään avausta säästöjen suhteen.

Haaviston Ilosanomaa Kiinaan on aivan supernaivistista.

Kumpikaan ehdokas ei puutu etujärjestöjen kummisetien puuhasteluihin. Ihan sama kummasta tulee kissanristijäisten arvojohtaja.

masat

Sauli Niinistö on itsenäinen ja riippumaton ehdokas. Seppänen totesi, että hän ei kokoomusta äänestä vaan henkilöä. Kataisen kuten Urpilaisen temput ovat mainostoimistojen luomaa talouspolitiikkaa, jossa ei vielä ole tosissaan ruvettu korjaamaan Suomen asioita, kun ollaan AAA-luokituksessa. Katainen valtionvaraiministerinä keskittyi veronalennuksiin vaalikiimassaan ja Vanhasen kanssa olivat tumput suorina kaksi viimeistä hallitusvuottaan. Katainen on aivan eri asia kuin Niinistö.

totuuden torvi

Hän ei ole homo, eikä kommunisti.

Vasemmistolaiset ovat kollektiivisen asian ajajia. Seppänen on kuitenkin yksilöllisin perustein vastoin poliittista vakaumustaan valinnut porvarillisia arvoja edustavan yksilön, jota kannattaa maamme ylimpään virkaan.

Kenen joukoissa seisot...?

joonathan

Kyseessä on varsin järkevä valinta Niinistön ja Haaviston välillä. Paljon parempi kuin jättää äänestämättä. Seppsellä on aina järki leikannut. Hänen ajatuksiaa kannattaa lukea ja verrata niitä tapahtuneeseen. Vain harvoin hän on erehtynyt analyyseissaan. Jopa Viinanen on hänen kansaa monissa asioissa samaa mieltä vaikka hänen perusajaattelunsa on hyvinkin oikealla. Puoluepohja ei koska saisi estää totuutta. Se olisi jo itsensä pettämistä. Varsin moni joutui äänestämään ehdokasta joka ei ollut se jonka olisi halunnut presidentiksi tulevan. Tämä siksi että toinen vaihtoehto olisi ollut vielä paljon huononpi.

joonathan

Kyseessä on varsin järkevä valinta Niinistön ja Haaviston välillä. Paljon parempi kuin jättää äänestämättä. Seppsellä on aina järki leikannut. Hänen ajatuksiaa kannattaa lukea ja verrata niitä tapahtuneeseen. Vain harvoin hän on erehtynyt analyyseissaan. Jopa Viinanen on hänen kansaa monissa asioissa samaa mieltä vaikka hänen perusajaattelunsa on hyvinkin oikealla. Puoluepohja ei koska saisi estää totuutta. Se olisi jo itsensä pettämistä. Varsin moni joutui äänestämään ehdokasta joka ei ollut se jonka olisi halunnut presidentiksi tulevan. Tämä siksi että toinen vaihtoehto olisi ollut vielä paljon huononpi.

emni

"Hallitus korostaa budjettikuria ja leikkauksilla ja veronkorotuksilla pyritään tuomaan vakautta. Suomi on kuitenkin nollakasvun tilanteessa tai taantumassa. Jos nyt ryhdytään säästämään, niin syntyy vakavan taantuman vaara, Ollila sanoo."

Näin Suomen talouden "isä, poika ja pyhä henki" totesi tänään TV:n A-studiossa.

Hän on siis jokseenkin eri mieltä Niinistön kanssa. Ei kai vaan ole viherpiipertäjä?

kauppias

Tarkoittanet, siis sitä entistä Suomen keisaria, jonka luotsaama laiva makaa tuolla karilla ja tällä keisarilla on vielä kepulipassi takataskussa.

Gloria ei siis ole ikuista.

joonathan

Kyllä Jorma Ollila vielä tietää taöudesta hyvinkin paljon. On varmasti parhainpia suomessa ja muuallakin maailmassa tässä asiasssa. Nokian mallien menestyminen ei ole kiinni taloustaidoista. Mutta niiden myynti kylläkin on. Halvemmissa malleissa nokia on pystynyt kilpailemaan monien halpatuotteiden kanssa. Kyllä Ollilalle varmasti ottajia on kun hän kokonaan Nokian jättää. Jos vaan haluaa jatkaa jotain tehtävää elämässään.

luuserius

Johdolla ollaan ajautumassa velkaumpikujaan. Kun markkinoiden epäluulo herää, kuten -90 luvulla koko järjestelmä ajautuu suoritustilaan muutamassa viikossa.

Kreikkalainen meininki on aivan kulman takana. Ei tarvitse siis odottaa 8 vuotta työvoimapulaan. Sitä ennen rytisee ja kovaa.

luuserius

Sitten kun huomattiin ettei talous elvy, lyödään liinat kiinni, kun ei enää velkaa saada.
Sitä voisi kutsua kykypuolueen taidonnäytteeksi tai sitten vaan todeta että joukko idiootteja on alkanut harrastaa talouspolitiikkaa suomalaisten työpaikkojen hinnalla.

Herranjumala sentään alkakaa nyt tehdä niitä rakenteellisia uudistuksia ja suhdannepolitiikkaa. Ei ne kolmikannan sedät velkoja piikkiinsä ota, niillä kun on huoli ainoastaan siitä mihin eläkevaramme piilottaisivat.

joonathan

Kyllä suomessa on ollut vallalla yleisesti hyvin kova yksityistämisen villitys. Melkein kaikki kannattava toiminta on jo myyty. Kaiken lisäksi ulkolaisille yrittäjille. On yrityksiä jotka ei suinkaan kuulu valtiolle motta kun sellaisetkin joissa yhteiskunnan mukanaoloa tarvitaa myydään pois ollaan keskellä typeryyden täyttymistä. Kuten terveydenhuolto, katsastustoiminta, televerkot j jopa televisio no siinä luultavasti sentää valtio jää mukaan, Tosin kuvan lähettäminen on jo annettu muille. Näissä löytyy jo todella loistavia esimerkkejä typeryydestä. Samoin suurteollisuus metsä- sekä metalli teollisuus on suurelta osin muiden omistuksessa. Ei kokoomus tätä yksin ole voinut tehdä kyllä siinä on paljon muitakin ollu mukana.

Metu

Edllisessä taantumassa velkaelvytettiin ja se toimi hyvin. Työttömyys ei lisääntynyt, päinvastoin väheni. Asuntojen hinnat eivät laskeneet. On vähän liioiteltua sanoa, että elvytettiin suomalaisten työpaikkojen hinnalla, kun työttömyys väheni.

90-luvun lamassa ei elvytetty, leikattiin, oli pakko. Silloin alkoi jättimäinen työttömyyden kasvu, asuntojen hinnat romahtivat puoleen ja kymmenettuhannet ihmiset vajosivat velkaorjuuteen, vieläkin maksavat monet velkojaan.

Silloisen laman syys oli demarien, Koivisto, Liikanen, vahvan markan poilitiikka, valuuttojen vapauttaminen. Neuvostoliiton romahtaminen ja punapääoman romahtaminen Suomessa. Säästöpankkien romahtamisen (demarit sielläkin vahvoja) aiheuttama kymmenien miljardien lasku veronmaksajille, elvytäppäs siinä.

ritvalehtonen

Kasvua syntyy oikealla politiikalla, mikä on tulojen tasaisempaa jakamista kaikille kansalaisille eläkkeiden tasaamisella kaikille kansalaisille min istereistä ja presidenteistä duunariin 1500-2500e, Kaikki ylisuuret eläkkeet leikattava.
Verotuksella ohjattava tulotasoa niin, että jokaisella kansalaisella jää rahaa myös kulutukseen asumisen ja välttämättömien kulujen jälkeen.

KASVUA EI VOI SYNTYÄ,eikä yrityksiä kannata perustaa lisää, ELLEI ENSIN OLE NIITÄ ASIAKKAITA.
Nyt huudetaan uusien yritysten ja kasvun perään, mutta se ei ole mahdollinen, ellei ole asiakkaita ja niillä rahaa.
Tämän epäsuhdan on aiheuttanut viimeisten 20v ajan ahneus.

Haaviston ajatus luo kasvua luonnollista kautta, kuten allekirjoittanutkin ajattelee.
Niinistö hakisi kasvua temppujen, kiristysten ja leikkausten kautta, mikä syventää taantumaa.

Brutus

"Haaviston ajatus luo kasvua luonnollista kautta, kuten allekirjoittanutkin ajattelee.
Niinistö hakisi kasvua temppujen, kiristysten ja leikkausten kautta, mikä syventää taantumaa."

Haavistolla yksinkertaisesti ei ole minkäänlaista ajatusta taloudesta - vain jokin epämääräinen suvaitsevaisuusideologia. Kaikki loppu on "korkeemman käsis".

joonathan

Vaan Ollila varoitti liiallisesta budjetin kiristyksestä. Samaan lykkkyyn hän snoi että muu kuin kiristäminen ei auta. Myös vientiä pitää voida lisätä koska se on ainoa keino jolla alijäämää voidaan pienentää. Huomattava on myös, että hän puhui suuren vientiyrityksen hallituksen puheenjohtajana. silti hänen sanojaan on hyvä kuunnella mutta haaviston tapaa ei siinä missään kohdassa esiintynyt.

Eräs isä

Taitaa tulla sunnuntaina valittavaksi se pienempi paha. Mutta kumpi noista kahdesta on se pienempi paha?

Viha

Tulevaisuuden talouskasvu ja pelimerkit on nyt lahjoitettu saksan ja lontoon-nykin pankeille. Ei ole mitään mitä käyttää suomalaisiin enää, on vain säästettävää että noilla pankeilla ois makoisat oltavat seuraavat 50 vuotta kun kaikki hyvinvointi menee sinne.

Ehdotan 10 miljardin leikkaukset heti, ja toiset 10n miljardia seuraavana vuonna. Veroja kerätään 40 miljardia (kilometrikorvaukset lopetettu), ja 30 miljardia menee eulle ja ministeriöille, 10 miljardia ulkomaille. Tuota kun maksetaan seuraavat 30 vuotta, niin voidaan "pelastaa" pankkeja taas....

Metu

Tänä vuonna otetaan velkaa n. 2000 Euroa per veronmaksjaa. Se on maksettva pois. Pitäisi kysyä, minä vuonna veronmaksaja haluaa, että napattaisiin tuo paritonninen palkasta pois. Ja velkaa on jo ennestään moninkertainen määrä.

Syömävelan ottoon hirttäydyttiin Urpilaisen, vaaleatukkaisen naisministerin, vaalilupauksilla. Hän yritti syödä Soinin jytkyä lupauksillaan, mäkeen meni. Jos Alv olisi korotettu viime vuoden alusta, olisi meillä jo pari miljardia vähemmän velkaa. Rikas olisi maksanut korotuksesta satoja Euroja, takuueläkeläinen pari Euroa.

Haaviston velkalinja on turmiollinen, varsinkin, kun hän tuomitsee kasvun, joka olisi ainoa suht. kivuton keino maksaa osa veloista pois.

Haavisto voi lisäks pahentaa tilannetta, jos hänet valitaan. Presidentillä on valtaoikeuksia tehdä kansainvälisiä sopimuksia. Pelkään, että hän panisi nimensä sellaisiin ympäristönsuojelusopimuksiin, jotka tulisivat tosi kallliiksi veronmaksajille. Vihreitten ideologian mukaan Suomen pitää maksaa ympäristönsuojelusta enemmän kuin on Suomen osuus.

Brutus

Tuossa jutussa tuli selvästi esille Haavisto-liikkeen todellinen luonne. Se muistuttaa tietyllä tavalla 70-luvun vasemmistonuorison taistolaisliikettä. Eletään nykypäivänä huolettoman järjettömästi kuvitellen, että joku tulevaisuudessa toteutuva utopia ratkaisee kaikki ongelmat - tyyliin: "don't worry be happy".

Haaviston talousasiantuntemus on täysin ala-arvoista. Ylioppilastasoinen haihatteluideologia alkaa pikku hiljaa näkyä. Ei maailmaa pelkällä maailmoja syleilevällä suvaitsevaisuusideologialla ja taistolaisbiletyksellä panna kuntoon. Maailma on paljon mutkikkaampi. Tarvitaan myös reaalimaailmassa tapahtuvia tekoja ja monimutkaisten syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä.

Varjojen mies

Osa ihmisistä hurahtaa milloin mihinkin aatteeseen, jonka avulla ikävät asiat piilotetaan. Tämä on inhimillistä.

Aina tarvitaan kuitenkin ihmisiä, jotka käyvät taisteluun epäkohtia ja vaikeuksia vastaan. He ovat johtaja-ainesta.

Presidentiltä kaivataan tekoja. Ruisleipää eikä pullamössöä.

Jukka Mikkola

Kiitän nimimerkkiä hyvästä kommentista. Siinä tulee Haavisto ja ”haavistolaisuus” esille ”pähkinänkuoressa”. Nuoret ”haavistolaiset” luulevat, että tässä ollaan Rock-konsertissa ja näinhän ei asia todellisuudessa ole. Näen tässä haavistolaisuudessa tietynlaista kapinointia rahan mahtia ja yhteiskuntaa kohtaan.
Taloudellinen realismi tulee jälleen esille presidentinvaalien jälkeen, vaikka se olisi kuinka epämiellyttävää. Itse asiassa Haavistoa äänestävät ampuvat itseään omaan jalkaan.

Tuttu

"Maailma on paljon mutkikkaampi."

Ei kovin paljon, mutta hieman kylläkin. Komukoille (= hirveille ja vastaaville tuholaisille) tämä vähäkin on aivan ylivoimaista tajuta. Sen vuoksi he ovat mitä ovat.

"Tarvitaan ... monimutkaisten syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä."

Ei nyt sentään kovin monimutkaisten. Mutta aivan alkeellisimpien syy-seuraus-suhteiden ymmärtämisellä moni voisi suorastaan loistaa politiikassa.

kiuru

Niinistö näyttää olevan vahvasti toista mieltä kuin Jorma Ollila eilisessä haastattelussa. Liialliset leikkaukset vievät pohjaa kasvulta. Kumpiko on parempi talousmies, taitaa silti olla makuasia.

Koba

Kun Haavistolta tai vihreiltä kysytään kuinka Suomen velkaongelma pitää hoitaa ettei jouduta Kreikan tielle, vastauksena on sitä tuttua sanahelinää:
"Tarvitaan kestävän kehityksen ratkaisuja, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestäviä ratkaisuja", sanoi Haavisto.
Joo-joo. Tämä on sitä samaa höpinää, jota olemme kuulleet vuosi toisensa perään. Kansa tietysti tykkää, koska se kuulostaa kivalta.
Mutta mitään konkreettista ei ole esittää. Tärkeintä on siis höpinä, joka kuulostaa kivalta kaikkien äänestäjien korvaan.

Velkakello mukaan jokaisella suomalaisella - vauvasta vaariin - on tällä hetkellä velkaa lähes 15.000 euroa ja velka kasvaa koko ajan.

machdevelop

-että joskus tässä maassa on kyetty elämään omillaan, velan ottaminen ollut mahdotonta tai kiellettelyä,
-että kaikki Nokian hyvinä vuosina maksamat verotulot on kyetty hävittämään julkisen talouden lisäkustannuksiin ulkomaanvelkaa juuri lyhentämättä ns. hyvänä aikana,
-että talouskasvulla kuvitellaan valtion kasvavia kustannuksia ylläpidettäviksi ( 1,8 milj.ihmisen tuottavalla työllä),
-että yksikään politikko ei kykene ehdottamaan julkisen talouden leikkauksia(tarpeettomia kustannuksia ovat kaikki joihin ei ole varaa) niin suuriksi että velkaa ei tarvitse ottaa lisää.
Samat velkapolitikot ihmettelevät nyt suuresti,miksi jotkut ottavat satasen pikavippeja keskiyöllä kapakkatarpeeseensa.

Metu

Pieni korjaus tuohon. Edellisessä hallituksessa valtionvarainministeri Jyrki Katainen kaukonäköisesti lyhensi valtion velkaa yli 3 miljardia. Demarien Eero Heinäluoma vastusti jyrkästi sitä.

Jos Urpilainen ei olisi hirttäytynyt Alv-kantansa taakse, niin meillä olisi jo nyt vajaa pari miljardia vähemmän velkaa.

masat

pääministerit (Katainen=palkittu eurooppalainen valtionvarainministeri Euroopan ytimestä :), ja Vanhanen sekä Urpilainen ja Katainen) havaitsevat parin kolmen vuoden viiveellä sen, minkä hiukankin asioita seuraavat veronmaksajat ovat havainneet juuri kaksi kolme vuotta aiemmin, eli tolkuttoman velaksi elämisen eli reilut 800.000 € jokainen tunti rahoitetaan Huittisten Hullun Miehen touhua, syödään reippaasti yli tienauksen. Edellinen hallitus alkutaipaleellaan jakoi verohelpotuksia ja pari viimeistä vuotta seisoi tumput suorina.

Niinistö on ollut hereillä.

Haavisto uinuu edelleen vihreässä velan ja talouskasvun heitteikössä.

luuserius

Katainen on tehnyt juuri sitä mistä Haavisto puhuu. Kataisen puheissa Suomi alkaa velkaelvyttää ja sitten velat maksetaan pois talouskasvun myötä.

Tämä Kataisen ajatus oli joko neroutta tai idiotismiä. Minusta se oli idiotismiä, koska 2008 sanoin ettei talous elvy, vaan se muuttuu. Elvytyksen kanssa olisi pitänyt aloittaa rakenteelliset uudistukset ja olisi päästy kasvuun yhdessä Saksan ja Ruotsin kanssa.

Kokoomus halusi vaalivoiton ja sen se sai. Millä hinnalla. Velkaelvytys on lisännyt jo 4o miljadilla velkataakkaa ja lisää tulee. Raimo Sailas puhui moraalista. Kokoomuksessa sitä sanaa ei tunneta.

Nyt ei ole enää varaa velkaelvyttää, koska markkinahaukka tarkkailee Suomea ja sen vastuuttomia politiikoita. Nyt aletaan leikkaamaan, kunhan kamreerista siunataan valtionpäämies. Ja se tulee olemaan kylmää kyytiä ilman eurovastuitakin. Siinä voi savolainen eläkeläismieskin nielaista pari kertaa tyhjää, jos ei vallan sitä itseään.

Jopo kulkee

... EU:lle rahaa ei Suomesta enään tule.

Museoita Suljetaan Suomesta kun rahaa ei ole.

Museot pitävät esillä Suomen historiaa ja ovat tärkeitä tuleville sukupolville,että he näkisivät millainen Suomi on ollut.

Museoiden määrärahat vähenevät 3 miljoonaa euroa. Tämä on mitätön summa siihen mitä annamme tukiaisia Etelä-Euroopan maille. Taisi juuri miljardi taas mennä. Miljardista kun poistaa 3 miljoonaa jää jäljelle 997 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi, Helsingin postimuseon kirjasto siirretään Tampereelle. Suurin syy siirtoon on raha eli säästöjä pitää saada. Noin 10 hengen museon henkilökunnasta suurin osa on perheellisiä eli siirto olisi kohtuutonta perheeille. Saadaan siististi vähenettyä henkilökuntaa, kävijämäärän kasvua on turha odottaa ensimmäisen vuoden jälkeen, kun kaikki Tamperelaiset ovat käynneet vierailulla.

Tämän osa tämän kirjaston kävijöistä tulee ulkomailta, kun he tutkivat Suomen postilaitoksen historiaa ja vievät Suomi tietoutta maailmalle. Muuton myötä tamä kävijäkunta tulee vähenemään huomattavasti.

Yhden Guggelin hinnalla turvattaisiin museoiden toiminta vuosiksi ettenpäin. Ulkolaiset jakkarat vai Suomen arvokas historia ?

masat

Kuormasta on mukava syödä, tehdään valtavia rakennuksia toinen toistaan kalliimpia, Kiasmaa, oopperaa, musiikkitaloa ja jälkiruuaksi vielä kukkenhaimia, läänintaiteilijoita, kulttuurilähettiläitä ja apurahojen nauttijoita, kaikki velaksi. "Nyt on rakentamisen aika!" Kukkenhaimia viritellään arkkitehtikilpailulla, vaikkei päätöstä sen rakentamisesta olekaan muodollisesti tehty.

Tuttu

"Kukkenhaimia viritellään arkkitehtikilpailulla, vaikkei päätöstä sen rakentamisesta olekaan muodollisesti tehty."

Homma onneksi kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Miksi ylipäätään suomalaisten veronmaksajien pitäisi tukea rahallisesti jonkin juutalaisten omistaman säätiön hallinnoimaa museota?

Ehkä säätiö vetelee viimeisiään. Jos ei, rakentakoot itse museonsa, jos luulevat saavansa voittoa siitä.

luuserius

Niinistö on ''haloslainen''ja tunnustaakin sen melko selväsanaisesti. Niinistö äänesti Halosta, kun vaihtoehtona oli Esko Aho. Puhumattakaan siitä että Lipposen demarit olivat Ahon kepua mieluisampi kaveri. Sen Niinistö on tuonut selkeästi esille. Nykyisen sinipunan vahva kannattaja.

Niinistöä pidetään talousmiehenä, mutta tosiasiallisesti hänen kannustimensa ovat tiukassa talouskurissa.
Ruotsin velkaelvytys sai Niinistöltä aikanaan mojovat naurut. Ruotsissa kuitenkin tehtiin myös niitä rakenteellisia uudistuksia. Niinistön Suomessa leikattiin Nokian kasvun varjossa. Se leikkaus- ja veropolitiikka on johtanut taloutemme rakenteen yksipuolistumiseen. Kilpailu on minimissä ja taloudellinen valta keskittynyt Niinistöä kannattaville tahoille. Mikään uudistaja Niinistö ei ole. Virta vie ja siinä säästämme mukana.

vilunki

Eikö kumpikaan puhunut mitään siitä, että rikkaiden veronkevennykset (kokkaripolitiikkaa) olisi pitänyt lopettaa jo 90-luvulla?

Eli veronkorotuksia vaan peliin, mutta maksukykyisille(kin) suunnattuna.

luuserius

Poistivat mm. auto- ja perintöveron kokonaan! Ruotsissa rikkaiden verotuksen lisäksi tehtiin todella uudistuksia mm. sosiaaliturvaan, kuten muuten Saksassakin. Työllistäville yrityksille verohelpotuksia jne.

Hulluja nuo ruotsalaiset ( ja saksalaiset jotka aikovat luopua kokonaan ydinvoimasta). Onneksi meillä on Urpilainen, Katainen ja Niinistö.

Ja iso joukko älykkäitä kommunistejä. Heinäluoman hengenheimolaisia. Ei ihme että meillä on talous niin hyvin hoidettu. Ja suuret ikäluokat jättävät jälkeensä ison perinnön. Todella suuren. Ihan liikaa.

luuserius

Veronkorotuksia rikkaille odottaessani.

Kohta joku keksii että verotetaan työeläkeyhtiöitä, siellä kun on kerättynä suomalaisten rahat. Niidenkin jotka ruokkivat pikavippiyhtiöitä :)

Sadan rikkaimman suomalaisen omaisuuden sosialisoimalla voitaisiin maksaa osa valtionvelan koroista. Kreikassa söivät kakun kokonaan. Taitaa niin käydä Suomessakin.

luuserius

On eläkkeitä ja virkamiesten palkkoja leikattu, koska Euroopan kilpailukyky on heikentynyt ja kustannustaso (vastikkeettoman rahan jakaminen) kasvanut liikaa. Vajetta on paikattu aikaisemmin velalla. Siitä on syntynyt velkakriisi, Kreikka sanana monille tutumpi.

Suomessa ei olla leikkauksiin ryhdytty, koska kykypuolue Kokoomus haluaa kasvattaa valtaansa. Ja kansa kiittää ja äänestää Kokoomusta, joka ottaa velkaa jälkipolville. ''Elvyttää'', koska se kuulostaa kivemmalta.

Voi olla, että, me kahden vuoden päästä kiroamme Kokoomuksen alimpaan helvettiin. Velka voi langeta maksettavaksi etuajassa, eli suuret ahneet sukupolvet eivät pääse kuin koira veräjästä.

kaarna

Uutisvirta 17.5.2011:

Suomi paalutti selkeästi omien lainavastuidensa ylärajan alle kahteen miljardiin euroon EU-valtiovarainministerien kokouksissa Brysselissä maanantaina ja tiistaina. ”Irlannille ja Portugalille annettujen takauksien yhteissumma on 1,9 miljardia. Lisää vastuita ei voi tulla, koska emme jatkossa edes harkitse lainatakuiden myöntämistä ilman täysimääräisiä vakuuksia”, kiteytti valtiovarainministeri Katainen lehdistötilaisuudessaan tiistaina.

Uutisvirta 26.1.2012:

Hallitus haluaa, että Suomen muille euromaille antamalle tuelle pannaan katto. Suomi sitoutuu takaamaan Euroopan rahoitusvakausvälineen ottamia lainoja enintään 14 miljardin arvosta…14 miljardin enimmäissummaan sisältyvät myös kaikki takauksista aiheutuvat korot ja muut kulut. Jos palauttaa em. hallituksen esitykset maan pinnalle, niin korkoineen ensimmäinen Kataisen lausunto tarkoittaa suomalaisten veronmaksajien rahojen neljän ja toinen noin kolmenkymmenen miljardin lahjoittamista kreikkalaisten eläkkeellemaksuun keskimäärin 50-vuotiaina ja ranskalaisten pankkien omistajien Audien vaihtamista uusimpaan malliin.

Jotta asiaa suhteuttaisi ja palauttaisi maan pinnalle, ensimmäinen luku tarkoittaa korkoineen noin neljää ja toinen noin kolmeakymmentä miljardia euroa.

Toukokuun ja tammikuun väliin jää noin 120 työpäivää. Karkeasti laskettuna Jyrki Katainen maksaa noin 233 miljoonaa euroa joka ikinen työpäivä.

Ehdottaisin työurien pidentämistä.
http://octavius1.wordpress.com/

Tuttu

"Tuskin riittää niin paljon ainakaan pääministerin palkasta."

Eipä Katalainen tietystikään aiheuttamaansa vahinkoa omasta pussistaan maksa.

herastuomari

30 vuotta olen kuunnellut,kuinka tarpeen ja hienoa on korkea koulutustaso. Näin on tehty ja nyt meillä on paljon enemmän maistereita,tohtoreita ja professoreja kuin konsanaan työntekijöitä. Sielä mukana myös tytönhupakoita,jotka pelkäävät,että "kalkkunanlihasta voi saada jonkun taudin kun kalkkuna on ollut kumarassa hetken aikaa teurastamolle mennessä"(TV-uutinen muutama päivä sitten ). Kyllä toimittajatkin voisivat vähän valita haastateltaviansa,ettei puhuttaisi aivan lapsellisia,joku voi vaikka uskoakki noita satuja.
Nyt meillä on porukka ,joka yrittää saada tälle ylikoulutetulle kansalle pääjohtajaksi haaveista elävää ylioppilaspoikaa,jolla ei ole muuta oppiarvoa eikä juuri tietoakaan,haaveita haaveita vain.