Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kertoo blogissaan aseturvallisuuden kehittämisestä. Räsäsen mukaan ampumaratoja koskevaa lainsäädäntöä tarkennetaan.
- Se onkin tarpeen, koska voimassa olevan asetuksen tulkitseminen vaatii jo mielikuvitusta. Siinä todetaan että ”ampumaratoja tai ampumapaviljonkeja” saa ainoastaan laittaa hankittuaan siihen ”asianomaiselta kuvernööriltä luvan” ja luvan saisi vain yhdistys ”jonka säännöt Keisarillinen Suomen Senaatti on vahvistanut”. Asetus on vuodelta 1915, Räsänen kirjoittaa.
- Aseturvallisuutta ei voida kuitenkaan parantaa pelkästään aselainsäädännön kautta. Aseiden väärinkäyttö liittyy sosiaalisen syrjäytymisen, päihdeongelmien ja mielenterveysongelmien kehään, jonka purkamiseen tarvitaan monen hallinnonalan yhteistyötä, ministeri toteaa.

Kommentit
Muissakin laeissa on vikaa sanamuodoissa
Pitäisihköhän kenties muun muassa maarakennuskaari vuodelta 1734 laittaa kuntoon? Finlexin mukaan kyseessä on ajantasainen lainsäädäntö, jossa muun muassa määrätään sakkoja taalereina.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340002000
Rikoslain alussa komeilee teksti, joka on myös vähintäänkin vanhentunut etenkin, jos otetaan huomioon, että Venäjällä ei ole ollut keisaria kota sataan vuoteen, saati Suomella.
"Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan:"
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
...
"Laki mua ennen syntynyt myös jälkeheni jää."
Sitaatteja
Pari sitaattia linkitetystä laista:
"Jos koira tahi muu eläin raivostuu, salvatkoon omistaja sen heti sisälle taikka tappakoon, tiedon siitä saatuansa. Jos hän ei sitä tee, vetäköön sakkoa kymmenen talaria."
"Käräjäkartanon rakentakoon kukin kihlakunta, taloluvun mukaan, tavalliseen käräjäpaikkaan taikka mihin KUNINKAAN käskynhaltija, kuulusteltuansa Oikeuden mieltä, tutkii sen yhteiselle kansalle sopivimmaksi. Siinä pitää olla tarpeeksi suuri tupa ja kaksi kamaria..."
"Talonpoika älköön talosta muuttaessansa viekö tilalta tuohia, aidaksia, turpeita, polttopuita, hirsiä eikä mitään muutakaan, mitä hän talon tiluksilta on ottanut; ei myöskään sontaa."
Kielletyt sanat
Räsäsen ministeriön suurprojektina on löytää lainsäädännöstä kiellettäviä sanoja ja korvata ne "nykyaikaisilla" ilmauksilla.
Ei käsitä.
Mitenkähän sait tästä tuollaisen aikaan...
vanhentuneita ohjeita
Minä taas ihmettelen sitä, että miten se Päivi jaksaa sitä vajaa 2000 vuotta vanhaa satukirjaa lukea. Siinäkin on jos jonkinlaisia vanhentuneita kohtia. Toivottavasti jostakin taas pomppaisi 2000 vuoden tauon jälkeen joku kunnon karismaattinen kansankiihottaja, joka päivittäisi länsimaiden uskonelämän 2000-luvulle. Jumala on ilmeisesti ollut vähän kiireinen sadististen hommiensa kanssa. Ei ole kerennyt lähettämään poikaa tapettavaksi.
Olikohan se ennen niin,
että jossakin kaaressa oli säädetty, jotta "siviilivihkimys on vahvistettava julkipanolla oikeuden edessä"?
Siis julkistamisella tai ilmoituksella
Hyvin mahdollista.
Sitähän se tarkoittaa,
Kuvittelitko jotakin muuta?
Laki pysyy
Oli siellä kaarissa säädetty paljon muutakin. Näyttäisi olevan vieläkin voimassa sellaisia määräyksiä, joita ei ole noudatettu pitkiin aikoihin.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340002000 (varsinkin lopussa)