Liikenne on todella kaaoksessa Helsingin kaikilla tärkeimmillä sisääntuloväylillä.
Lahdenväylällä sattui puolenpäivän jälkeen onnettomuus Kehä I:n liittymän kohdalla, ja Lahdenväylä suljettiin liikenteeltä. Onnettomuudessa oli mukana Pasi-panssariajoneuvo, joka rysäytti pahasti bussin perään. Kuva Lahdentieltä tässä jutussa.
Tie 3 eli Hämeenlinnanväylä on suljettu liikenteeltä onnettomuuspaikan raivauksen vuoksi. Onnettomuuspaikka on Kehä I:n ja Mäntsäläntien liittymän välissä. Tämän vuoksi myös merkittävä liikenneväylä Kehä I ruuhkautuu, varoittaa Tiehallinto. Lisäksi Kehä I:lle on annettu ensitiedote onnettomuudesta Malmin kohdalla.
Turun moottoritiellä eli tiellä 2 sattui aiemmin aamulla useiden autojen ketjukolari, minkä vuoksi myös tämä moottoritie on ollut poikki liikenteeltä.
Kehä III:lla Turunväylän liittymän ja Bembölen liitymän välillä on sattunut onnettomuus, jossa oli mukana raskas ajoneuvo. Yksi kaista on suljettu liikenteeltä. Lisäksi Kehä III on Vantaalla poikki onnettomuuden takia. Onnettomuus sattui välillä Kuninkaalan liittymä - Kuusikon liittymä.
Poliisi on ohjaamassa liikennettä Kehä III:n sumakohdissa.
Länsiväylällä sattui myös onnettomuus, mutta siellä liikenne on nyt palautumassa normaaliksi.
Liikkuva poliisi vahvistaa Uudelle Suomelle, että olosuhteet ovat nyt todella kurjat ja kolareita on sattunut runsaasti. Ongelmia lisää autoilijoiden tietämättömyys ajovalojen käytöstä. Lue lisää poliisin havaitsemasta uudesta ilmiöstä tästä.
Autoliikenteen lisäksi Helsingin joukkoliikenne on pahasti jumissa. Lue lisää tästä.

Kommentit
Kympin kuva!
Ei ole tekstistäkään valittamista, mutta kuva ja kuvateksti ovat ihan nappi! Kiitän (-;
Henkilöautoilu...
Ja kaikkien on pakko ajaa omalla autolla.
Haistakaa pitkä, tukitte liikenteen peltilehmillänne muilta.
Mitä pitäis tehdä?
Aikaisempi uutinen kertoo pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen olevan vielä surkeammassa jamassa.
Ei ongelmaa
Täällähän on useinkin todettu, että ajonopeus sovitetaan aina kelin ja näkyvyyden mukaan. Jos ei näy mitään, niin vain ajetaan ryömintävaihteella. Valot ovat tietysti päällä.
Eihän se uusavuttomille
mitenkään onnistu - nopeusrajoitusmerkissä kun lukee 100, niin tietenkin täytyy ajaa sataa!!!
Toimisi jos kaikki tekisivät samoin
Valitettavasti ei tarvita kuin se yksi kuski joka ei sovita nopeuttaan niin kolari on valmis. Peräänajo on väistämätön kun viiden metrin näkyvyydellä ajava kohtaa 40-50km/h hitaammin ajavan liukkaalla tiellä.
Joo tämä pitää
Joo tämä pitää paikkaansa. Kerran vetisenä syyspäivänä eräskin nainen hidasteli ja kiihdytteli 6-tiellä. Kiva siinä sitten perässä ajella kun takana on jonoa ja muut yrittivät ajaa edes sitä 50 km/h kun tie sillä kohtaa oli 100 km/h.
Liika hidastelukin on riski. Parempi pysähtyä ja vaikka odottaa kuin lähteä kikkailemaan, jos ei kerta näe tai osaa ajaa huonossa kelissä.
KOKO HESA ON NY SEKASI
Voi voi voi
Entivanhaan engelsmannit sanoivat
että mannermaa on sumun peitossa, kun Lontoo oli sumussa.
Nyt voisi stadilainen todeta, että koko Suomi on pyryn peitossa!!!
Pääkaupunki
Pääkaupuki on siirrettävä sisämaahan koska ilmastonmuutoksesta johtuvat sääilmiöt tekevät helsingistä ASUIKELVOTTOMAN autoileville hyväosaisille ja vähäosaisille joukkoliikenteen käyttäjille sekä pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Uusi pääkaupunki rakennetaan salpausselän pohjoispuolelle ja Ympäristöministeri valitkoon uuden imastonmuutosturvallisen paikan uudelle pääkaupungille.
Venäjän paskaojalöytö voi nyt jäädä taka alalle ja tsiljoona euroa EU vakavienvaikeuksien rahaa etelän mailta.