Ajokeli oli tänään pääkaupunkiseudulla huonoin vuosiin, sanoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikennevirastosta. Iltaseitsemään mennessä kaaos Helsingin ulosmenoväylillä ja kehäteillä oli helpottanut.
Pääkaupunkiseudulla sattui päivän aikana jopa 200 kolaria, joiden joukossa oli useita ketjukolareita ja raskaiden ajoneuvojen onnettomuuksia. Kuin ihmeen kaupalla kuolonuhreilta on tämänhetkisen tiedon mukaan vältytty.
–Ei ole tietoa, että kukaan olisi menehtynyt tänään. Onneksi näin, sanoo Mika Jaatinen.
–Näkyvyys oli tänään liikenteessä poikkeuksellisen huono, huonoin vuosiin.
Huonon näkyvyyden aiheutti pakkaslumi, joka pöllyää voimakkaasti. Toisaalta pakkaslumi myös kiillottuu renkaiden alla liukkaaksi.
Erikoisen päivän liikennekaaoksesta tekee sen paikallisuus. Voimakkain lumisadealue osui Kehä III:n seudulle, jonka pohjoispuolella vallitsi viehättävä, aurinkoinen talvikeli.
–Raja oli kuin veitsellä leikattu Kehä III:n kohdalla. Yhtäkkiä saatoit ajaa pohjoisesta hirveään pyryyn, kertoo Jaatinen.
Kaikki pääväylät ovat nyt auki liikenteelle, ja vetävät kohtuullisesti liikennemäärien vähennyttyä. Vain Lahdenväylällä on yksi Helsingin suuntainen kaista suljettuna.
Ajokelin luokitusta on nyt laskettu erittäin huonosta huonoksi. Liikennevirasto ennakoi, että olosuhteet pysyvät nykyisinä lauantaille.
–Lauantaina liikennemäärät ovat onneksi pienempiä. Ihmiset voivat paremmin arvioida auton käytön tarvetta, ennakoi Jaatinen.

Kommentit
Erikoinen ilmiö
"Yhtäkkiä saatoit ajaa pohjoisesta hirveään pyryyn."
Tuosta voisi päätellä, että vaikka pyry peitti sisällään näkyvyyden, sitä ei huomannut ulkopuolelta. Yhtäkkiä vain olit sisällä. Ei ihme, että saattoi käydä huonosti.
Hyvä selitys yleisemminkin: ylivoimaiset luonnonolosuhteet.
Luuserin parempi puolisko
Kertoi ettei kotiin tullessaan nähnyt Lahdentien reunoja laisinkaan. Että sellainen pyry. Ei näkynyt kuulemma edes lähellä edellä ajavan perävaloja kun oikein satoi.
Siinä sitten turvaväliä pitämään, niin kohta on rekka takalasista sisällä.
Mielenkiinnolla odotan viisaita kommentteja, kuten ajokortti pois, kun ei turvaväliä nähnyt pitää.
Niin niin...
Olisi pitänyt mennä tienvarteen tai sivutielle odottamaan parempaa näkyvyyttä. Näkemättä ja näkymättä ei sovi ajaa.
Onhan se hanakala tilanne. Ensisijaisesti täytyy varoa joutumasta sellaiseen, eli jo ennen näkyvyyden katoamista on pyrittävä hakeutumaan tieltä pois turvaan.
On toivottava liikennetiedotuksen tehostamista. Autoilijoita olisi aina voitava aukottomasti varoittaa kaikenlaisista liikenneturvallisuutta heikentävistä tekijöistä. Tulevaisuudessa autoissa kuullaan nämä automaattisesti kyseisellä alueella ajettaessa.
Eipä ne autot mahdu sinne
Eipä ne autot mahdu sinne tienvarteen uottelemaan. Jono olisi alkanut Kuopiosta.
Tiet olivat täynnä sikinsokin kolaroineita autoja.
Moninpaikoin ajotyyli oli järjetöntä vaan varoivaisuuttakin noudattaessa sattui ja tapahtui.
Kotona pysyminen olisi ollut ainoa konsti. Vaan jonkun pitää tehdä töitäkin työpaikalla.
Eipä tuo tiedoitus teillä tosiaan pelaa. Eikä muuallakaan. Tievalotkin - tässä sivuseikka - ovat vain mikkelistä ilomantsiin valaisemassa puita. Ihmiset kulkevat etelässä pimeässä.
Etsikää valoa!
Mahtuivat kuitenkin ajamaan sokkoina - aikansa.
Mutta tällainen keskustelu on arvotonta. Joku aina aloittaa tai jatkaa sitä. Sama siellä tiellä: aina jotkut ajavat normaalivauhtia mitään näkemättäkin ja pelottavat muut samaan vauhtiin.
Eipä ole ihme, että rytisee
Kun ihmiset ajavat vaikka eivät näe eteensä.
Hiton huono selitys tuo, että tulee rekka takalasista sisään, jos himmaa. Entä se edellä ajava, jonka takalasista itse ajaa sisään.
Ajakaa varovaisemmin
Kummalista että joku voi ajaa kovaa vauhtia liukkaalla tiella heikossa näkyvyydessä.
Ihan turhaa pelätä takaa tulevia, jos samanaikaisesti itse voisi ajaa vaikkapa paikallaan seisovan bussin perään. Perusasiana täytyy muistaa, että ajoneuvo pitää pystyä pysäyttämään näkyvissä olevalla matkalla. Jos näkyvyys on heikko, nopeutta pitää vähentää.
Mitä mahtaa vakuutusvirkailija sanoa, kun kolarin ajanut kuljettaja kertoo ajaneensa lähes samaa nopeutta kuin hyvässä kelissä?
Näkyvyys 8m ja vauhtia 120km/h
Yllämainittu otsikko iltapäivälehdestä. Tuo on jo törkeää liikenteen vaarantamista, aivan ääliömäistä meininkiä.
Ilmaston ääri-ilmiö!
Ihan selvä ilmaston ääri-ilmiö, onneksi ministeri Kyllönen taistelee sitä vastaan määrätietoisesti uusilla huipputeknisillä tiemaksuilla, jotka nostavat Suomen kaikkien huulille!
Ilmiselvästi ihmisten aiheuttama
sääilmiö.
Lumipyryn haittavero pitäisi säätää Brysselissä, jotta me suomalaiset saisimme maksaa tuntuvan haittaveron ja korvauksen aiheuttamastamme ilmastollisesta muutoksesta.
Ynpäristöministeriö ja vihreät, voisivat jatkaa direktiivi tehtailun perinnettä, ilmiantamalla suomalaiset Brysselin suuntaan, jotta nettomaksaja-mallioppilaan leima ei haalenisi otsassa.
Tottatkais terva, savustettu ruoka ja lumimyräkät täytyy saada haittaveron piiriin. Puhumattakaan Satu Hassin energialampuista, jotka mahdollisesti antavat valon paperilehden lukemiseen kymmenen minuutin odottelun jälkeen.
Ei tietysti pidä rienata. Kyllä tämä ilmaston lämpeneminen on riesa. Meilläkin on vaan - 25 astetta vajassa. Keneltä voi hakea korvausta asiassa?
Tohelot autoilijat aiheuttivat ongelmat
Autojono kulki niin hyvin satasen alueella rikesakkonopeutta, vaikka näkyvyys olikin jopa 10 metriä. Sitten joku mammanpoika tai kukkahattutäti hiljensi nopeuden kävelyvauhtiin, kahdeksaankymppiin. Tietäähän sen, että rytisee.
Tuossapa edellä pölhöpopulistinen kommentti, jonka tasoisia näkee keskustelupalstoilla tuhkatiheään.
hui, tänäänkin sataa lunta, kauhea luonnonilmiö iskee-ääliöille.
..ilmassa ei ollut mitään vikaa. Tuli vain pikkuisen lunta ja ihmiset kaahaavat kuin typerykset. Ei saa ajaa lujaa, varsinkaan, jos ei näe eteensä!!
Harmi, kun vakuutusyhtiöt joutuvat maksumiehiksi, kunnon kuskit taas maksavat korotetuilla maksuilla lystin.
Noo, olihan sitä liukasta, mutta siitäkin voi selvitä ajamalla varovaisesti. peräänajoahan ei voi estää, kun joku kaahaa satasella perään, on peli menetetty.
Ilmassa ei ollut todellakaan mitään vikaa, oli vain kummallisen paljon autoja likkeellä ja kaikkialla liikenne seisoi, tuli ajettua 13 tuntia, ohitusteillä ja keskustassa...
Bensaa suonissa.
Suomalaiset on maailman nopein kansa.
Tai ainakin rallikansa, joka nauraa jenkkien talvitörmäilyvideoille.
Liikenneviraston
Liikenneviraston päätehtävältä tämän valossa olisi vain tieliikennetilanteen seuranta ja joskus jälkikäteen tehtyjen tiedotteiden laatiminen.
Vakuutusyhtiöt. Älkää maksako koheltajien aiheuttamia
peltikolareita. Ei tämä porukka opi ajamaan ennenkuin se alkaa todella maksamaan heille rahaa.
Aivan oikein!
Autoilu valtion säännösteltäväksi - ihan kun alkoholin myynti. Vaarallista ja tappavaa molemmat ovat.
Vain korkeammalle virkavallalle autot valtion puolesta ja johan se turvallisuus kohenee heittämällä.