Sunnuntai 27.5.2012

Jyrki Kataisen riemu: Tolkku tuli

Luotu: 
5.2.2012 21:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jyrki Katainen.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) iloitsee Sauli Niinistön voitosta presidentinvaaleissa. Katainen kommentoi Uudelle Suomelle tilannetta vaalivalvojaisista ennakkoäänten julkistamisen jälkeisinä hetkinä.

- Nyt juhlitaan sitä, että Saulin [Niinistö] viesti sai kannatusta, Katainen sanoi.

Kokoomuspuolue on seilanut Jyrki Kataisen kaudella vaalivoitosta toiseen ja vakiinnuttanut asemansa suomalaisen politiikan kärkipuolueena.

- Nöyrällä mielellä tehdään töitä. Kerrotaan hyvät ja huonot asiat sellaisina kuin ne ovat. On kiva, jos vastuun kantamisella saa kannatusta, pääministeri arvioi puolueensa toimintaa tutulla retoriikalla.

Jyrki Katainen iloitsi vaalituloksen kertovan Suomessa alkaneesta ”tolkun kaudesta”.

- Viime kevään jyrkän vastakkainasettelun, sisäänpäin käpertymisen ja ahdistuksen jälkeen nyt on palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Olen siitä onnellinen, Katainen arvioi.

Äänestysaktiivisuus jäi vaalien toisella kierroksella varsin matalaksi. Tästä ei Jyrki Katainen ollut tyytyväinen:
- On valitettavaa, että osa ei löytänyt toisella kierroksella kotia. Olemme aikaisemmissa vaaleissa olleet tilanteessa, jossa omaa ehdokasta ei ole enää, ja silti on äänestetty.

Pekka Haaviston työtä ja kampanjaa Katainen halusi kiittää.

- Toisella kierroksella ei ole häviäjiä. Pekka Haavisto ei hävinnyt vaaleja. Hänen ansiostaan Suomi voitti vaalit, Katainen muotoili.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tulevaisuuden profeetta

52 miljardin takaus- ja tukivastuut muiden maiden pankkiirien bonusten tukemiseenko on maamme paras? Eiköhän se ole täysin päinvastoin, se on pikemminkin Suomen tuho ja konkurssi, jota näin on edistetty. Ja nillä veronmaksajien rahoilla tullaan ilmeisesti maksamaan Kataisen paras, jokin mahdollinen tuleva virka eurokuppausorganisaatiossa. Valtio, eli me tässä hävitään ja raskaasti.

Vastuun kanto Kataisen kielellä tarkoittaa rahan kantamista selkä vääränä kaikille muille, mutta ei suomalaisille. Siitä hänelle on annettava tunnustus, että hän on Suomen pätevin valehtelija. Kannattaa muistaa tämä, kun maamme kellahtaa näiden meille täysin tarpeettomien velkavastuiden vuoksi nurin ja tämä herra häippäsee muualle jättäen vain savuavat rauniot taakseen.

sos

Kyllä tässä massa on ollut jo pitkään muuten asiat raiteillaan, ellei oteta lukuun edellisen ja nykyisen hallituksen tolkun menetystä rahojemme tolkutomasta syytämistä velkamaille.
Aloita siis tolkkusi parantaminen ja Suomen velkaantumisen pysäyttäminen. Kun velkamme ja vastuumme ovat ainakin 50 mrd niin mitä vastaat niitä maksaville tuleville sukupolville ?

Brutus

"..., ellei oteta lukuun edellisen ja nykyisen hallituksen tolkun menetystä rahojemme tolkutomasta syytämistä velkamaille."

Vielä ei tietääkseni ole penniäkään syydetty velkamaille. Takausvastuita kyllä on, mutta mistään tolkuttomasta rahan syytämisestä ei ole tolkullista puhua.

gerhouggonen

Tolkku on ollutkin poissa viime eduskuntavaaleista lähtien, hyvä jos nyt on löytynyt. Vaan taitaa Katainen olla omalta osaltaan tolkun löytymisessä yhtä hakoteillä kuin muissakin puuhasteluissaan.

mcman

Helppo ottaa kunniaa toisen aikaan saannoksista.Itse ei kykene A:ta sanomaan itsenäisesti.Kunhan kantaa valtion rahoja EU.hun.

muuan

Puheenjohtaja tietysti saa kunnian puolueen menestyksestä. Sen ehdokas pääsi presidentiksi. Tosin en huomaa Kataisen ottavan kunniaa itselleen henkilökohtaisesti.
Niinistön kunnia on ilman muuta henkilökohtaista.

Rohmar

Minua on alkanut iljettää Katainen siinä määrin, että menee aina päivä pilalle kun hän avaa suunsa ja höpisee älyttömyyksiään.

Metu

Monet ihmiset, joitten maailma romahti, kun sosialismi ja kommunismi romahtivat ja länsimainen demokratia voitti, näkevät tuon oman maailmansa romahtamisen symboolina uuden ajan fiksut poliitikot kuten Kataisen, punaisena vaatteena.

Kieltämättä Jyrki on saanut nuorena paljon ja on varmaan ärsyttävä olemukseltaan, joka on nuorekas.
Mutta voisiko olla niin, että hän siitä huolimatta on fiksu ja kyvykäs. Veikkaanpa, että hän on paljon fiksumpi, kuin nämä hänen populistiset ja matalaotsaiset arvostelijansa.

Rohmar

Fiksu, kyvykäs, nuorekas jne. jne. Ja kaikki muut ovat komukoita ja tiltuja. < hoh hoijaa >. Näinhän se menee, kun näkökantoja perustellaan uskonnollisella elämyksellisyydellä.

Jos katsotaan sisätöä, niin sieltä ei tule kuin valhetta ja kyvyttömyytä: "Hei me tienataan tällä", "Fantastista", "Muistakaa tämä luku", "Ei koske Suomea" .. jne. Ja nyt on piikissä jo 10 x sotakorvauksien kokoinen summa.

Oma arvaukseni on, että Katainen joutuu muuttamaan maanpakoon johonkin EU virkaan.

JL78

Jyrki, Jyrki nämä olivat henkilövaalit eikä mitkään kookomuksen suosiovaalit!.

Kylillä kuultua!!!

"No minä en ainakaan vihreää homoa äänestä"

Olaf17

kansallinen häpeä, joka esimerkillään aiheuttaa tilan, josta ei voi seurata muuta kuin keskiluokan, työväestön kurjistumista, mutta hienoa on se, että hyväosaisten tilanne ei pelkästään vakiinnu, vaan kehittyy entisestään.

Tämän seuraukset kaikki tietävät, mutta vastuunkantoa kokoomus-suomi sanakirjassa selitetään jotenkin ihan uudella tavalla, kuten myös yhteisvastuuta.

Elämme nyt aikakautta, jossa nämä pojut pärjäävät, mutta tuleva murros, koska se tapahtuukin, tulee olemaan raju, raaka ja vahingollinen kaikille.

Hyvää on se, että tuleva presidenttimme on tehnyt jonkin verran pesäeroa tuohon pojuun ja hänen kavereihinsa, mutta se ei vielä riitä aiheuttamaan riittävää muutosta.

Kunnallisvaaleissa on opposition näytettävä voimansa tai paluu kunnolliseen suomalaiseen elämäntapaan voi muuttua mahdottomaksi.

pelipaita17

Tarkoittaako ”tolkun kauden alkaminen” nyt sitten taas toisten rahojen vuolaampaa juoksutusta eurooppalaisille pankeille ja näiden pankkien huonojen lainojen rivakampaa siirtoa suomalaisten harteille?

Migren07

Oi katkeruus, syntimme kateus,
mollaa menestys ja suuri panos.
Vasemistolle jäänyt käteen "arvokortti",
ei vaan höpisemällä aukea linnankaan portti.

Suvaitsevaisuus yleensä loppuu,
kun hiillos hiipuu ja tuhka tummuu.
Tunne on vahva, järki selittää,
tekeminen ja toivo pelittää.

Yhdessä, tekemällä ja kyvyllä,
uskoen, vahvana ja hymyllä!
Kyllä minä niin mieleni pahoitin,
kun noita lapsellisia juttuja lueskelin...

jounihalonen

on käymässä. Suomen 90-luvun alussa tehdyssä rysäyksessä roskapankki Arsenalin puikkoihin asetettiin entisiä SKOP:n johtajia, jotka naamat punahikisinä luimistelivat parrasvaloissa. Silloin näköjään tunsivat vielä jotain häpyä.