Sunnuntai 27.5.2012

Rasmuksen Lauri: ”Odotetaan 6 vuotta”

Luotu: 
5.2.2012 21:15
  • Kuva: Jussi Aalto / Uusi Suomi
    Lauri Ylönen uskoo, että Haavistolla on hyvät mahdollisuudet kuuden vuoden päästä.
  • Kuva: Jussi Aalto / Uusi Suomi
    Eija Kotkavirta ja Ari Heikkinen toteavat, että Niinistöstä tulee varmasti hyvä presidentti. Kuvassa myös Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko.

Katseet Pekka Haaviston (vihr.) vaalivalvojaisissa Tavastialla alkavat jo kääntyä kuuden vuoden kuluttua pidettäviin presidentinvaaleihin.

The Rasmuksesta tuttu laulaja Lauri Ylönen kommentoi Tavastialla Uudelle Suomelle, että fiilis on hyvä ja Haaviston saavutus kuitenkin aikamoinen.

- Harmi, että [Haavisto] joutuu odottamaan vielä kuusi vuotta, että pääsee presidentinlinnaan, Ylönen sanoi.

Ylönen kertoi tunteneensa Haaviston jo 15 vuoden ajan. Ylönen esiintyi kolmella Haaviston tukikeikalla, muttei itse politiikkaan mieli.

Ylösen mielestä Haavisto on muuttanut suomalaisten ajattelua.

- Niinistöstä varmaan tulee hyvä presidentti, hän sanoi.

Tunnelmat olivat samanlaiset myös Eija Kotkavirralla ja Ari Heikkisellä, jotka olivat jo lähdössä Tavastialta kotiin Keravalle toisiin vaalivalvojaisiin.

- Niinistö on osaava ja edustava presidentti, sanoi Heikkinen.

- Ensi kerralla sitten Pekka, säesti Kotkavirta.

Haaviston puoliso Antonio Flores sanoi Ylen tv-haastattelussa olevansa valmis samaan rumbaan kuuden vuoden kuluttua. Haavisto itse ei ole asiaan ottanut kantaa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

palonola

olla aika kova "naama" jos aikoo istuvan presidentin kaataa.
ei ole vielä kukaan yli viiteen vuosikymmeneen ,että Haaviston on odoteltava 12 vuotta jos aikoo voittaa .