Sunnuntai 27.5.2012

”Iso tappelu” eduskunnassa – leikkauslista selviää

Luotu: 
7.2.2012 07:38
Päivitetty: 
7.2.2012 07:45

Faktakulma

Parlamentaarisen kontaktiryhmän kokoonpano

Puheenjohtaja: Ilkka Kanerva (kok.).
Jäsenet: Pertti Salolainen (kok.), Johannes Koskinen (sd.), Tuula Väätäinen (sd.), Hanna Mäntylä (ps.), Jussi Niinistö (ps.), Mari Kiviniemi (kesk.), Seppo Kääriäinen (kesk.), Annika Lapintie (vas.), Thomas Blomqvist (r.), Anni Sinnemäki (vihr.) ja Sari Palm (kd.).

Huomenna keskiviikkona hallituksen on määrä antaa esityksensä puolustusvoimien leikkauksista. Silloin selviää, mitkä varuskunnat ovat leikkauslistalla.

- Armeijan leikkauksia käsitellään keskiviikkona. Odotettavissa on iso tappelu, kirjoittaa Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo Puheenvuoro-blogissaan.

Saramo kirjoittaa, että hallitus- ja oppositiopuolueet ovat erimielisiä säästöistä. Keskusta ja perussuomalaiset eivät niitä hyväksy. Saramon mielestä puolustusvoimilta tulee mielummin leikata kuin hyvinvointipalveluista.

- Nyt on siis hyvä aika panostaa ihmisten hyvinvointiin turhan aseisiin tuhlaamisen sijaan, hän kirjoittaa.

Myös Yle Uutiset kertoo, että armeijan säästöt aiheuttavat jo nyt riitaa puolueiden kesken. Säästöjä pohtinut Ilkka Kanervan (kok.) johtama parlamentaarinen kontaktiryhmä vei esityksensä puolustusministeri Stefan Wallinille (r.) eilen. Ylen mukaan ryhmä ei kuitenkaan puuttunut lainkaan esimerkiksi lakkautettavien varuskuntien ja yksiköiden nimilistaan.

- Yksityiskohdista vastaa puolustusvoimat ja hallitus, Kanerva sanoo Ylelle.

Ylen mukaan ryhmä ei löytänyt sopua sodanajan vahvuudesta. Ryhmän jäsen Jussi Niinistö (ps.) kirjoitti muutama päivä sitten blogissaan, että sodanajan vahvuus on iso kysymys puolustusvoimauudistuksessa.

- Pelkään, että kehitys tulee kuin varkain ajamaan maatamme kohti valikoivaa asevelvollisuutta. Ja kun yhä harvempi käy armeijan, on vaarana ettei suomalaisissa kodeissa enää synny aitoa kosketuspintaa Puolustusvoimiin, Niinistö kirjoitti.

Faktakulma

Parlamentaarisen kontaktiryhmän kokoonpano

Puheenjohtaja: Ilkka Kanerva (kok.).
Jäsenet: Pertti Salolainen (kok.), Johannes Koskinen (sd.), Tuula Väätäinen (sd.), Hanna Mäntylä (ps.), Jussi Niinistö (ps.), Mari Kiviniemi (kesk.), Seppo Kääriäinen (kesk.), Annika Lapintie (vas.), Thomas Blomqvist (r.), Anni Sinnemäki (vihr.) ja Sari Palm (kd.).

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Granu

Osa suomalaisista tuntuu elävän taannoisissa talvi-ja jatkosodissa.Maailma on muuttunut ja muuttu yhä kiihtyvällä vauhdilla,puolustuslaitoksessa tämä pitäisi myös ymmärtää.Aseilla ei tätä maata nykyisin puolusteta suursodan syttyessä,jota ei toivottavasti koskaan tule.Uhat ovat toisenlaisia,terrorismi,ympäristö ym. muut katasrofit.Kysymys tuntuu olevan aluepoliitikasta,ei niinkään Suomen puolustamisesta.

OlaviLaitala

"Aseilla ei tätä maata nykyisin puolusteta suursodan syttyessä,jota ei toivottavasti koskaan tule."

No mutta jos tulee: kukkasillako otetaan sisääntulijat vastaan, tarjotaan kaffetta ja pullaa, ja luovutetaan varallisuus ja naimattomat neidot sovinnolla?

Vai aseilla? Mikä on sinun suunnitelmasi?

Ola

....kun Suomi, Norja ja Tanska ovat ympärillä suojana. Niin että se Ruotsista. Toisten selän takana on nyt helppo piileskellä.

Uskottava vahva maanpuolustus antaa maasta ulospäin myönteisen vakaan kuvan. Siinä on maa johon voidaan luottaa. Se hoitaa itse turvallisuutensa. Kukilla, lauluilla ja kädestä pitämällä sitä ei tehdä. Joten miettikää tarkkaan mitä teette.

Vasurien ihannetavoitehan on ollut jatkaa kommunistien perinnettä ja avata maamme portit kaikille myös aseelliselle maahantulijalle.

nimperi

Ja silti joka maassa on armeija... oma tai jonkun toisen, yleensä suurvallan, hyvällä (kuten Islanti) tai pahalla (kuten vaikka Tiibet).

Toisen maan valloitus on nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa hyvin vaikeaa (esim. Venäjä ei miehittänyt Georgiaa), mutta ensinnäkin tilanne voi muuttua parissa vuodessa, ja toisekseen kynnys toisen maan "ongelmien korjaamiseen" on paljon pienempi, jos voi vaan lähettää kolonnan kevyesti panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ottamaan pääkaupunki haltuun, ja asettamaan uusi hallitus.

Jukka Mikkola

Koti, uskonto ja Isänmaa näyttävät olevan nykyään tärkeämpiä asioita Perussuomalaisilla kuin Kokoomuksella. Tämä tuli täysin kiistattomasti ja konkreettisesti esille Eduskunnan hyväksyessä, Kataisen johdolla, jalkaväkimiinojen kieltämistä koskevan yleissopimuksen viime marraskuussa. On mielenkiintoista nähdä, mihin Kanervan johtama kontaktiryhmä on päätynyt leikkauslistojen suhteen.

Karu totuus on se, että maanpuolustusta tarvitaan tässä pahassa maailmassa. Se on realismia, joka on kerta kaikkiaan pakko hyväksyä. Armeija puolustaa Suomea myös rauhan aikana – pelkällä olemassaolollaan. Tämä on hyvä myös kansanedustajien tietää, kun suunnitellaan leikkauslistoja.

Tietoisuus siitä, että Puolustusvoimat puolustavat Suomea myös rauhan aikana, antaa hyvää motivaatiota varusmiespalvelustaan suorittaville nuorille.

HannuM

Sota, pseudotiede ja kartalle piirretyt viivat ovat toki toisille tärkeitä arvoja, mutta maailma muuttuu. Ei se Venäjän uhka enää niin kovin suuri ole. Puolustuksen pystyy nykyään muodostamaan mielestäni paremmin poliittisilla uhkakuvilla. En ymmärrä miksi Venäjä tänne hyökkäisi, ja vaikka syy löytyisikin, teko tuomittaisiin maailman laajuisesta ja haitat Venäjälle olisivat huomattavat.

Mielestäni kuitenkin jonkinlainen asepalvelus on hyvä säilyttää. Tästä on varmasti muitakin etuja kuin aseellisen puolustuskyvyn ylläpito. Mutta joka tapauksessa, erittäin hyvä säästökohde.

Jukka Mikkola

Totuus on se, että maata ei tule saattaa sotilaalliseksi tyhjiöksi. Näin tapahtui ennen Talvisotaa. Varustetilanne oli niin huono silloin, että Suomi-konepistoolejakin oli käytössä vain yksi kappale jalkaväkijoukkuetta kohden. Jopa panssaritorjuntatykkejä oli lainassa Ruotsista.

Tosihistoriaa:

”Marsalkka Konev kertoo muistelmissaan, että Isäntä oli Suomen sotaa aloittaessaan sanonut Vorošilovin ja amiraali Isakovin kuulleen: ”Suomalaiset on asutettava muualle… Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa, ja heidät on helppo siirtää muualle…” (Lähde: Edvard Radzinski: STALIN, sivu 505).

Aleksandr Solzhenitsyn kertoo merkittävässä 7-osaisessa kirjasarjassa ”Vankileirien saaristo” vähän samaa asiaa. Hän spekuloi suomalaisten sijoituskohteeksi silloisen Neuvostoliiton ja Kiinan välistä rajaa (VI osa, Karkotus, sivu 259).
Onneksi siirto ei onnistunut, mutta se estäminen tuli kalliiksi. Suomalaisten tappiot Talvisodassa olivat 26 662 kaatunutta.

Armeija puolustaa maata kaikkiin ilmansuuntiin.

jukkapelkonen

Olen samaa mieltä ja kokoomuksen jäsenenä minua suututtaa tuo päätös luopua miinoista. Ymmärsin että nyt kaavaillaan mm, Kontiorannan varuskunnan lopettamista. Mitä ihmettä, sehän on yksi harvoja varuskuntia itärajan läheisyydessä, en tajua miten se voisi joutua lakkautuslistalle. Säästetään mieluummin lyhentämällä joitakin palvelusaikoja.

muuan

Kuinkahan paljon varuskunnan lakkauttamisella varoja säästyy? Varusmiehet on kuitenkin koulutettava jossakin.
Seuraahan koulutuksen keskittämisestä haittavaikutuksiakin mm. lisääntyneenä liikenteenä ja sen kustannuksina. Sijaintikuntien taloutta järkytetään.
Olihan sekin aikaa, kun vielä Ylämyllylläkin oli pieni ja kodikas varuskunta.

SaraLinda

Tähdentäisin, että ensimmäisenä perheessä huolehditaan siitä että jälkikasvu voi hyvin. Niin olisi nyt tehtävä myös tässä valtioperheessäkin.
Siis: Homeiset koulut ja päiväkodit ensin kunnissa kuntoon. Mitä hyötyä on allergisista työntekijöistä tai sotilaista?

Ihmisen kasvu alkaa lapsuudesta ja jatkuu aikuisuuteen.
Pidämme siis huolen, että lasten päivähoito ja opetustoimi hoidetaan ensin kuntoon, eikö niin.

pakista

Alueellista puolustusvalmiutta ja reserviä voi huoletta supistaa. Syytä on kuitenkin varmistaa riitävät, hyvin koulutetut ja varustetut valmiusjoukot mm. kriisinhallintaa varten.

Muun turvallisuustakuun varmista EU:n jäsenyys ja tietoisuus siitä, että näköpiirissä ei ole sille uhkaa mistään ilmannsuunnasta näköpiirissä olevana aikana.

Amerikkalaisvetoisen Naton voisi jo passittaa Atlantin taakse.

Metu

Tänä vuonna Urpilainen velkaannuttaa jokaista suomalaista 2000 Eurolla, vauvasta vaariin. Ja velkaantuu koko vaalikauden.

On pakko leikata kaikesta. Pakko.

Eräs leikkausmuoto on vielä piilossa. Sanotaan, että perusturvasta ei saa leikata. Kyllä pitää leikata, löysät ja turhat pois, niitä on paljon.

jukkapelkonen

Voisi aloittaa tästä sosialistien järjettömyydestä että lapsilla on "subjektiivinen päivähoito-oikeus" eli vanhemmat saavat viedä lapset kunnan päiväkotiin kun haluavat heidät pois jaloistaan kotona. Ennemminkin pitäisi lapsilla olla subjektiivinen oikeus vanhempiin.

Vieras mies

Poliitikkojen reaktiot puhuvat omaa karua kieltään, heille puolustusvoimat ovat aluepolitiikan jatke, todellisella puolustuskyvyllä johon puolustusvoimat pyrkii ei ole niinkään väliä.

TapioTTT

Älä hulluja virka tämä ei kuulu leikkauksien piiriin vaan ko. on kasvava menoerä, eli lisää elätteja niin rajalle kuin valtion pyrokratiohallintoonkin valitettavasti.

Samoin "köyhä" öljyvaltio Venäjä tarvitsee jälleen pienen naapurinsa tukea niin itärajan toisella puolen kuin uusiin jätevesihankkeisiinkin.

Onhan meillä mällätä näihin tahoihin milloin vain.

Mtl

Kansakunta mikä ei ymmärrä puollustaa itsenäisyyttään ei ansaitse itsenäisyyttään. Eikös näin joku viisas joskus sanonut. Nämä nykyajan poliitikot ovat pilanneet Suomen puollustuskyvyn. Muutamia toivonkipinöitä siellä on mutta ei tarpeeksi.

Kyllä Suomi sotii vielä historiansa aikana ja syy siihen on se sama vanha. Sitten on turhan myöhäistä enää kun rahat on menny Guggenheim museoihin, valuuttarahastoihin ja siirtolaispolitiikkaan yms. yms. turhukkeisiin, kun olisi pitänyt vahvistaa ja suojata sitä ainoaa tärkeintä asiaa eli itsenäisyyttämme.. Koti ja isänmaa, siinä ne tärkeimmät. Uskonto on kirkon asia ja uskomisella ei itsenäisyyttä ylläpidetä.

A_L

"...Saramon mielestä puolustusvoimilta tulee mielummin leikata kuin hyvinvointipalveluista. ..."
Sen siitä saa, kun EU:n ulkorajaa valvovana valtiona ja vähäväkisenä maana luovuimme selkärangattomasti jalkaväkimiinoista.
Vihervasemmisto varmasti leikkaa mieluusti mistä tahansa, mikä liittyy elämään ja sen edellytyksiin kehäIII:n ulkopuolella. Sitähän ei tarvitse arvailla, kun menneet vuodet ovat sen jo osoittaneet...

Mtl

Näinhän se on mitä A_L kirjoittaa. Mm. vihreiden Natura projekti oli taloudellinen katastrofi maan- ja metsänomistajille, josta kaikki eivät vieläkään ole täysin taloudellisesti toipuneet.

Vihervasemmisto yhdessä on Helsinginseudun etujen ajajia, ei siinä muu Suomi tai vanhat arvot ole kyseessä kun tämä duo on vauhdissa.

dextaf

tullaan lakkauttamaan. Varusmiehistä koulutetaan kaislikoiden siivoajia ympäristövahinkojen varalta. maanpuolustustahdosta vastaavat vapaaehtoisen maanpuolustuksen ukot ja kiltaveljet miten taitavat. puolustuksen ydin jätetään Nato:lle. Ja siitä maksetaan.
Saas nähdä miten käy...

sunlin

voi pitää minkälaista armeijaa hyvänsä kunhan joku osoittaa mistä rahat otetaan.
Tässä artikkelissa ei oikein otettu esille montaakaan vaihtoehtoa mistä vastaava kustannus voitaisiin säästää.

Onko eduskunnassa velaksi elämisen kannattajia?