Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Jan Vapaavuorella on kolme ”luonnollista selitystä” sille, miksi äänestysvilkkaus jäi niin matalaksi presidentinvaalien toisella kierroksella.
Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen arvioi Uudelle Suomelle eilen, että matala äänestysvilkkaus yhdistettynä suureen hylättyjen äänien määrään voi kertoa protestihengestä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Paavo Väyrystä (kesk.) äänestettiin paljon Pohjois-Suomessa.
Vapaavuorella on tilanteelle toisenlaisia selityksiä.
- Kakkoskierros ei - toisin kuin kolmella aiemmalla kerralla - ollut kovinkaan tiukka. Niinistön voitto oli hyvin selvä, ja siltä se näytti jo varsin pitkään ennen vaaleja. On selvää, että tämä vaikuttaa äänestysintoon, hän toteaa blogissaan.
- Sunnuntaina oli myös varsin kylmä. Koko maassa oli kova pakkanen. Ja säähän vaikuttaa aina vaali-intoon - varsinkin jos on niin kylmä, että vaikkapa osa autoista saattoi jäädä käynnistymättä, hän jatkaa.
Kolmantena selittävänä tekijänä Vapaavuori näkee sen, että kakkoskierroksella ei ollut oikeiston ja vasemmiston välistä jännitettä.

Kommentit
Ei poliittista vaihtoehtoa - samanmieliset eri vaatteissa
Kun tarjolla on Kokoomuksen sekä sen puisto-osaston ehdokkaat ei ole ihme, että isolle osalle on sama kumpi tulee valituksi. Sauli Niinistöä nähtiinkin ensimmäisten joukossa onnittelemassa hänen veljenpoikansa "vihreä" puheenjohtaja Ville Niinistö hymyssä suin.
Heikompiosainen kansa on syrjäytetty "linnanjuhlista" jo ensimmäisellä kierroksella.
Ilamaatunut on sellaistakin
tietoa ettei kumpikaan herroista ollut arvomaailmaltaan ja euroon (tukipaketit) liittyen samoilla "aaltopituuksilla". Joten syitä on varmaan moniakin. Yksi varma tieto äänen käyttämättä jättämiselle on se ettei oma ehdokas ollut enää toisella kierroksella mukana, eikä jäljelle jääneet enää jäänyttä aukkoa täyttäneet.
On paljon pohdittu myös sitä mistä johtuu Niinistön ylivoimainen voitto. Yksi varma syy on homoudessa, vaikkei Haavisto sitä ole myötänytkään tai paremmin uskonut.
Vapaavuori on oikeassa
Täydentäisin.
Vastakkain asettelua ei ollut maaseutu-kaupunki
naiset-miehet
Eu - ei EU
Euro - ei Euro
Homoutta en pidä Haaviston rökäletappion syynä. Mielesttäni hän sai enemmän homo-myönteisiä suvaitsevaisuusääniä varsinkin nuorilta. Homovastaisiakin on, mutta vähemmän.
Kaikkien aikojen rökäletappio tuli Haavistolle.
Väyrynen olisi ihan perustellusti ajateltuna saanut vähintään 45 prosenttia äänistä, hänkin kyllä olisi hävinnyt, mutta saman verran, kuin muissakin suorissa kansanvaaleissa on hävitty. Ainoastaan Haavisto on kokenut rökäletappion, ei kukaan muu.
Ilmiö on tainnut olla negatiivinen.
Voisiko syynä kuitenkin
Voisiko syynä kuitenkin olla, että Haavisto on kirkkoon kuulumaton, sivari ja homo, jolla on nuori ulkomailta tullut puoliso.
Osa niistä, jotka eivät periaatteesta äänestä kokoomuslaista, eivät jostakin em. syystä voineet äänestää Haavistoakaan.
Vaalituloksen ratkaisu
Minua ihmetyttää puheet kaikenlaisesta protestoinnista. Vaalien voittajiahan ovat ne , jotka saavat eniten ääniä. Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois. Meillähän jokaisella on yksi ääni asuinpaikkaan katsomatta.
Ihan ymmärrettävää
Vaalijärjestelmä on sellainen jossa toisella kierroksella useat joutuvat harkitsemaan äänestämistä sellaisten ehdokkaiden välillä joille kummallekaan ei omaa valtakirjaansa eli ääntänsä tahdo antaa. Minun mielestäni siihen ei liity mitään dramaattista.
Olen samaa mieltä kuin Vapaavuori
Ei ollut poliittista jännite-eroa ja ennakkoarviot näyttivät Niinistön ylivoiman. Kuka silloin vaivautuu toistamiseen äänestämään vaikeissa olosuhteissa ja pitemmistä matkoista. Se on silloin myös kustannuskysymys.
Turhautuminen ja häiriköinti on myös ymmärrettävää kun media vielä sotkee asioita ja esiintyi ylilyöntejä.
Myös taistolainen barrikaadihenki antaa viimeisiä potkujaan sekä nuorison normaali meuhkaaminen omissa ympyröissään.