Tasavallan presidentti Tarja Halosella oli konkreettinen muutosehdotus presidenttiasioihin hänen avatessaan viimeistä kertaa valtiopäivät.
Halonen muistutti, että perustuslain mukaan tasavallan presidentti ryhtyy toimeensa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä eli helmikuun tai maaliskuun alussa.
Halosen mielestä se mahdollisuus on olemassa, että tulevaisuudessa joku valitaan presidentiksi suoraan ensimmäisellä kierroksella, vaikka todennäköistä onkin, että kaksi kierrosta vaaditaan.
- Vuonna 2010 vaalilakia muutettiin ja presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen ajankohtaa tammikuussa myöhennettiin viikolla. Jos vaali ratkeaa jo ensimmäisellä kierroksella, vaalin ja presidentin toimikauden alun väli saattaa jäädä lyhimmillään muutaman päivän mittaiseksi jopa niin, että toimikausi alkaisi vaalin tuloksen vahvistamista seuraavana päivänä. Tämä mahdollisuus on edessä jo sekä vuosina 2018 että 2024, Halonen sanoi puheessaan.
- Mielestäni olisikin nyt ajoissa aihetta pohtia, voitaisiinko uuden presidentin virkaanastumispäiväksi vahvistaa maaliskuun ensimmäinen päivä, tuli hän sitten valituksi ensimmäisellä tai toisella kierroksella, Halonen esitti.
Halosen mielestä syitä tämän vuoden presidentinvaalien matalaan äänestysintoon on syytä tutkia pidempäänkin.
- Vaikka kylmä sää saattoi vaikuttaa jonkin verran tulokseen, on syytä pohtia, miten voidaan pitää yllä äänestysaktiivisuus vaalin molemmilla kierroksilla, hän sanoi.
Halonen kertoi lopuksi myös hieman tunnelmistaan:
- Tämä on viimeinen kerta, jolloin avaan tasavallan presidenttinä valtiopäivät ja lähes viimeinen kerta, jolloin olen kanssanne tässä salissa. Itsekin runsaat kaksikymmentä vuotta kansanedustajana toimineena tunnen vähän haikeutta ja paljon kunnioitusta tässä talossa työtä tekeviä kohtaan.
Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta. Kiitän puhemiehiä ja edustajia hyvästä yhteistyöstä sekä toivotan teille menestystä ja viisautta vaativassa työssänne isänmaan parhaaksi.
Seuraava tasavallan presidentti Sauli Niinistö aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.

Kommentit
Ehdottaako presidentti pakkoäänestystä?
Ihmiset ei äänestä jos ei ole sopivaa ehdokasta tarjolla. ja nyt ei ollut. sitä paitsi miksi nykyisin vaaleissa tyhjät äänet hylätään eihän eduskunnan äänestyksissä tyhjiä mitätöidä. Poissa_nukkuvat, tyhjä_ei kannata kumpaakaan vaihtoehtoa.
Ehkä turhaa murehtimista Haloselta.
Halosele suuri kiitos siitä mitä Suomen puolesta on tehnyt.
Mutta, nykyinen järjestelmä on aivan hyvä, vaikka toimivalta siirtyisi viikon tai vuorokauden kuluessa vaalituloksen julkistuttua, kukaan uusi presidentti tuskin heittäisi entisen presidentin kamat pihalle Mäntyniemestä heti seuraavana päivänä. Järkevä joustavuus tilanteeseen varmasti löytyy.
Ja toisaalta Suomalainen luonne on sen verran kärsimätön, että
Uusi presidentti haluttaisiin nähdä mahdollisiman nopeasti tosi toimissa, koska maailman tilanne nykyisin muuttuu samalla
nopeudella kuin sosiaalinen media sitä pyörittää. Luulen että
suurin osa Suomalaisista hyväksyisi nykyisen käytännön.
Ei kannata takertua marginaalisiin kysymyksiin virkaanastujaispåivästä.
Presidentti Tarja Halosen ehdotus on hyvä
"Mielestäni olisikin nyt ajoissa aihetta pohtia, voitaisiinko uuden presidentin virkaanastumispäiväksi vahvistaa maaliskuun ensimmäinen päivä, tuli hän sitten valituksi ensimmäisellä tai toisella kierroksella, Halonen esitti."
Ehdotus on hyvä ja perusteltu.
s'oon moro!
"Tämä on viimeinen kerta, jolloin avaan tasavallan presidenttinä valtiopäivät ja lähes viimeinen kerta, jolloin olen kanssanne tässä salissa."
- Joo. Okei. No niin. Heippa vaan. Moi moi! (eikö se mummu osaa sulkea sitä...?)
Seuraava tasavallan presidentti Sauli Niinistö aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.
-Se on kuule hyvä asia se.
Siirtoäänivaali ratkaisee
Presidentinkin yhdellä kierroksella ilman ketkuiluja. Helppoa ja yksinkertaista. Toimii hyvin myös muissa vaaleissa. Toteuttaa niissä äänestäjien tahdon huomattavasti paremmin kuin nykyiset suhteelliset vaalit joissa ääniä voi mennä hukkaan paljonkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirto%C3%A4%C3%A4nivaalitapa
Höpötystä taas Tarjalta
Jos joku saa puolet äänistä, se on 2018 Sauli Niinistö. Ei kukaan muu näillä näkymin. Eikä Saulilla ole mitään ongelmia astua virkaansa 1.2, koska hän on jo virassa. Heh.
Vai kuvitteleeko Tarja, että tulee hirmuinen Haavisto-hype. Ei mahda tulla, kun nytkin tuli totaalinen romahdus toisella kierroksella. Siinä sitä ilmiötä.
Syvä huoli
... ja Halosen tärkeät asiat jatkavat samalla järjestyksellä loppuun asti. Liekö muuttofirma ottanut loparit ...
Valtionkonttori on kilpailuttanut muuton
Ja voittaneen tarjouksen Kreikkalaiset työntekijät ovat tänään yleislakossa...
Syvää huolestuneisuutta
Tarjalla oli aikaa 12 vuotta olla huolestunut, mutta se ei näkynyt päällepäin, eikä myöskään mitään tapahtunut. Siten hänelle sopii hyvin olla huolestunut nyt, kun hän saa jälleen demarien jäsenkirjan takaisin.
presidentivaalit oli ja meni...
..miksi pohtimaan äänestysvilkautta. Lipponen(SDP) ensimmäisenä oikutteli ja kehoitti ihmisiä olla äänestämättä, vasemmistolaiset samaa, Väyrysen kannattajissa samaa. Marginaaliryhmät ottivat tavallansa kantaa.
Niinistö, kokoomuksesta, sai historiallisen äänimäärän suomen presidentin vaaleissa! Kukaan, koskaan, ei ole saanut näin selvää valtakirjaa kansalta.
SDP ei vain menesty...