Faktakulma
Valvontarangaistus otettiin Suomessa käyttöön 1.11.2011. Käytännössä valvontarangaistus tarkoittaa yhdistettyä henkilökohtaista valvontaa ja jalkapannalla toteutettua vangin teknistä valvontaa.
Valvontarangaistuksella pyritään muun muassa säästöihin. Kun yksi vankilapäivä maksaa 180-200 euroa, valvontarangaistuksen kustannus on noin 60 euroa päivältä. Pelkkä tekninen valvonta maksaa noin 2,9 euroa per päivä.
Käytännössä kaikki totaalikieltäytyjät saavat jatkossa kärsiä tuomionsa kotiarestissa, mikäli siviilipalveluksen lyhentäminen 15 päivällä toteutuu puolustusvoimauudistuksen yhteydessä. Tällä hetkellä ratkaisu kotiarestin ja avovankilan välillä voi olla kiinni yhdestä päivästä.
Kotiaresti eli valvontarangaistus otettiin Suomessa käyttöön marraskuun alussa. Valvontarangaistus on mahdollista määrätä alle puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen tuomituille vangeille, joiden joukossa on myös osa totaalikieltäytyjistä.
Helsingin käräjäoikeus oli täsmällinen, kun se tulkitsi uutta lakia tammikuussa 2012. Se ei sallinut totaalikieltäytyjälle kotiarestia, koska tämän vankeusrangaistus oli 181 päivän mittainen – eli oikeuden tulkinnan mukaan yli puolivuotinen.
–A tuomitaan 181 päivän eli yli kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen, joten valvontarangaistus ei tule kysymykseen, hovioikeuden päätös kuului.
Mainittu totaalikieltäytyjä A ilmoitti Lapinjärven Koulutuskeskukseen kirjallisesti, että kieltäytyy siviilipalveluksesta. Näin ollen hän ei suorittanut 362 päivän palvelusajastaan yhtään päivää ja vankeusrangaistus, puolet palveluksesta, oli 181 päivää.
Mikäli A olisi vaivautunut Lapinjärvelle ja tehnyt ilmoituksen suullisesti, olisi jäljellä olevasta palveluksesta vähennetty yksi päivä. Tällöin tuomio, 180 päivän vankeusrangaistus, olisi oikeuttanut valvontarangaistukseen. Sama koskee kieltäytyjää, joka käy kasarmilla sanomassa "ei".
–Absurdia, kommentoi Aseistakieltäytyjäliiton lakiasiainsihteeri Juha Keltti Uudelle Suomelle.
–Sinänsähän päätös on lainmukainen, vaikka tämä raja on mielivaltainen.
Rajanveto vankeusrangaistuksen puolivuotisuuden välillä jakoi myös Helsingin hovioikeuden jäseniä, sillä ratkaisusta äänestettiin. Erimielisen lausunnon jättänyt hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä kritisoi muun tuomariston päätöstä lukea 30 päivää yhdeksi kuukaudeksi. Tällä määrittelyllä 181 päivää on kuusi kuukautta ja yksi päivä.
–Siviilipalvelusaika 362 päivää on vähemmän kuin tavanomaisen kalenterivuoden eli 12 kuukauden pituus 365 päivää. Kun siviilipalveluksesta kieltäytyvän vankeusrangaistus voi olla pituudeltaan sanotusta palvelusajasta enintään puolet, tämän voisi olettaa tarkoittavan samalla sitä, että rangaistus ei voi olla enempää kuin kuusi kuukautta, kirjoittaa Jarmo Kilpelä perusteluissaan.
–Näin ollen A:lle tuomitun rangaistuksen pituus ei ole esteenä valvontarangaistukselle.
Kilpelä arvostelee eduskunnan lakivaliokuntaa, joka linjasi valvontarangaistusta määritellessään, että ”ase- tai siviilipalvelusvelvollisuuden suorittamisesta kieltäytyville voidaan joissakin tapauksissa tuomita yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus”.
–Alunperin hallituksen esityksessä valvontarangaistus oli tarkoitettu koskemaan enintään kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta. Vasta lakivaliokunta oli esittänyt rajaksi kuutta kuukautta ja voi päätellä, että tuolloin ei ollut kattavasti harkittu muutosesityksen käytännön merkityksiä, Kilpelä katsoi.
Samaa mieltä on Aseistakieltäytyjäliiton Juha Keltti. Yhdistys esittääkin oikeusministerille rajan nostamista alkuperäiseen kahdeksaan kuukauteen.
Toisaalta ongelma poistuu myös, mikäli tämänhetkinen suunnitelma varusmiespalveluksen lyhentämisestä 15 vuorokaudella toteutuu. Samalla lyhenisi käytännössä varmasti myös siviilipalvelus, sanoi työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Sari Alho eilen Etelä-Suomen Sanomille.
–Tätä toivotaan, sanoo Juha Keltti.
–Silloin pitäisi olla jo erityisiä perusteita, jotta valvontarangaistus voitaisiin evätä.
Tällä hetkellä totaalikieltäytyjä voi hankkiutua kotiarestiin käväisemällä siviilipalveluksessa yhden tai kahden päivän ajan ja kieltäytymällä sitten. Tällöin ”rangaistus on riidattomasti pituudeltaan enintään kuusi kuukautta”, katsoo myös hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä.
–On varsin epätyydyttävää, mikäli enemmistön kannan mukainen lain soveltaminen johtaisi sanotunlaiseen käyttäytymiseen, hän kommentoi.
Aseistakieltäytyjäliiton alustavan arvion mukaan käräjäoikeudet ovat marraskuun jälkeen alkaneet määrätä valvontarangaistuksia niille totaalikieltäytyjille, jotka ovat suorittaneet ratkaisevat ensimmäiset päivät palveluksestaan.
–Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ne soveltavat sitä myös, Juha Keltti toteaa.
Faktakulma
Valvontarangaistus otettiin Suomessa käyttöön 1.11.2011. Käytännössä valvontarangaistus tarkoittaa yhdistettyä henkilökohtaista valvontaa ja jalkapannalla toteutettua vangin teknistä valvontaa.
Valvontarangaistuksella pyritään muun muassa säästöihin. Kun yksi vankilapäivä maksaa 180-200 euroa, valvontarangaistuksen kustannus on noin 60 euroa päivältä. Pelkkä tekninen valvonta maksaa noin 2,9 euroa per päivä.

Kommentit
Ihanko totta?
On ihan naurettavaa, jos tosiaan tuo kaikki on totta, mitä kirjoituksessa kirjoitettiin. Silloinhan A vain haluttiin vankilaan tosiasioista välittämättä.
Idealistit menee linnaan,
Idealistit menevät linnaan, idiootit sivariin. Isänmaalliset menevät inttiin, mutta fiksut vedättävät vapautuksen.
sopiva sanktio
Sopiva sanktio näille totaalikieltäytyjille olisi suomalaisen vuoden keskipalkamn suuruinen rangaostusmaksu. Jos rangaistusmaksu on suorittamatta, ei myöskään olisi oikeutettu mihinkään yhteiskunnan tukiin.Itsehän ovat yhteiskunnan ulkopuolelle asettautuneet, jos ei suostu velvollisuuksiin, niin ei tarvitse oikeuksiakaan.
Oikeus?
Suomen avovankilaosastolla, avovankilaplaneetalla nimeltä Maa, jos ei kultaa ja jalokiviä ole kaulassa niin paljoa, että näitä ns. palveluita ei edes kannata harkita hakea, niin parempi sitten kilven päällä tai pää seipään nokassa. Vae victis.
Nämä tällaiset jutut aina
Nämä tällaiset jutut aina vähän kummastuttavat, jos mieleen sattuu muistumaan uutiset varkaista, jotka ovat jääneet kiinni öbaut 28:tta kertaa ja joita ei millään saada vastuuseen ja korvauksiin rikoksistaan.
Suomalainen oikeuskäytäntö.
Sanktioi täysin toimivasti rikoksia, joista kiinnijääneet ihmiset omaavat työpaikan, perheen, lapsia, ja hyvän maineen.
Mistä on kysymys?
Enää viimevuosina en ole päässyt keskustelemaan totaalikieltäytyjien ja siviilipalveluksen valinneiden kanssa. Mielenkiintoista olisi taas päivittää heidän perustelunsa menettelylleen. Silloin joskus kymmeniä vuosia sitten he perustelivat sitä usein solidaarisuudella. Olen joskus pohtinut, että kenelleköhän he olivat solidaarisia? Eivät ainakaan niille, jotka suorittivat asevelvollisuutensa lain edellyttämällä tavalla. Kun pintaa vähän raaputtaa, niin usein taustalla on mukavuudenhalu. Asianlaita ei aina ole näin, mutta onko yhteiskunnan tarkoitus todellakin aina tarjota se mukavampi vaihtoehto?
Hankala rangaista - pitäisi palkita
Fanaattinen kieltäytyminen on yhteiskunnan kannalta tukala tilanne. Itse en ymmärrä täyskieltäytymistä yhteiskunnallisesta velvollisuudesta, se ei ole tervettä suhtautumista.
Olisikin lähestyttävä kyseistä sotilaallista ja kansalaisten tasavertaisuusongelmaa toiselta suunnalta. Asevelvollisuudesta olisi oltava nykyistä enemmän hyötyä tai iloa sen aikana tai jälkeenpäin. Siviilipalveluksestakin, mutta vähemmän.
Jo aineettomat tunnustukset ja edut eli arvostus motivoivat velvollisuuden suorittamiseen.
Kyllä se oikea palkkio asevelvollisuuden suorittamisesta
tulee aina sen suorittajalle, ajallaan.
Siellähän opitaan hyvinkin monia reaalielämän taitoja, kuten tärkeimpänä mm. mitä on yhteistoiminta ja mitä on sota. Nämä ehken yksinkertaistettuna tärkeimmät asiat. Sekä tulee varmasti myös ymmärrystä, niin aina aiheelliseen ja haastaviin miksi-kysymyksiin.
Sivarit ym. vastaavat jäävät -ymmärtämättömyyttään- tässä suhteessa paljosta paitsi, mikä ei ole oikeastaan heidän vikansa vaan heidän olosuhteiden kohtaloaan.
Nuorukaisille porkkanoita
En ainakaan minä osannut silloin noin ajatella. Kyllä sen palkinnon pitäisi olla selkeänä houkuttelemassa jo kutsuntaiässä.
Mitä ne palkinnot ja edut voisivat olla, niin sitä ei minun kannata nyt ja täällä pohtia.
Sama koskee naisia, jos heitä nyt haluttaisiin mukaan enemmänkin, vaikkapa kriisivalmiuskoulutukseen, joka voisi olla pakollistakin. Sittenhän niitä varuskuntia tarvittaisiin, jos suuret joukot naisia kasarmeihin pyrkisivät.
Syntymävelka ja -velvollisuus - kiitos EI!
On järjetöntä, että syntymän perusteella syntyisi jokin velvollisuus. Eihän henkilö itse voi asiaan lainkaan vaikuttaa. Kysymyksessähän on vain ja ainoastaan vallanpitäjien halu alistaa, manipuloida ja aivopestä: iskostetaan ajatusta velvollisuudesta, isänmaallisuudesta tai jopa jostain käsittämättömästä "velasta, jota ei voi koskaan maksaa pois". Samalla tavalla Intiassa ylemmät kastit ovat vuosituhansia pitäneet alempikastisia osaansa tyytyvinä; esivanhempien velat ovat periytyneet jälkeläisille, jotka palvelevat herrojaan maksaakseen velkaansa, jottaa (ehkä) jokin viides seuraava sukupolvi vihdoinkin voisi syntyä velattomana...
Oikeus voisi määritellä
Oikeus voisi määritellä myös mitkä ovat ne viisi päivää vuodessa joita ei oikeudelle ole olemassa.
Teologian ja oikeustieteen voisi poistaa yliopistosta pseudotieteinä.
Liian helppoa
Armeija ei ole kenellekään täysijärkiselle mitään herkkua. Lisäksi se siirtää työuran aloittamista yleensä 12 kuukaudella, ellei osaa erittäin hyvin näytellä itselleen 6 kk "tuomiota".
Siten armeija maksaa yksilölle noin vuoden palkan (miinus se mitätön korvaus jonka siitä saa). Kun vuoden palkalle lasketaan korkoa korolle, niin jo nykysysteemillä totaalikieltäytyminen alkaa olemaan taloudellisesti kannattavaa - varsinkin pk-seudulla asuville. Jopa vankilassa opiskelu on käytännössä ollut mahdollista.
Uusi systeemi tekee tästä yhä houkuttelevampaa. Pitää olla todella kova usko puolustusvoimiin, että uhraa 12 kk opiskeluaikaa kasarmilla istuskeluun ja käpyjen keräilyyn.
Ellei armeijaa ole valmis käymään EIKÄ suorittamaan siviilipalvelusta, olisi vähintään kohtuullista määrätä veronkorotus kunnes korotusosalla on kerätty vastaavan armeijan käyneen miehen vuoden palkka. Lisäksi tietysti ns. henkinen kärsimys, jota toki voi tällaisella pannalla yrittää simuloida.
Henkinen puoli ihmisissä...
...jätetään kokonaan pois. Henkistä kärsimystä syntyy yhä enemmän ja enemmän...niin vakavii mielenongelmii että ei yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään, ei halua tehdä mitään , EI KYKENE . Ei se auta että niille sanotaan jotain tyyliin " Noh koitas nyt skarpata" pitää mennä ongelman juureen ja ratkoo se siellä kokonaan , ja tätä me ei tehdä , joka olis niin helvetin tärkeetä.
Mihin tarvitsemme totaalikieltäytyjiä?
Emme mihinkään, jos aiomme olla itsenäinen kansakunta.
Minäpä kerron
Olisiko Suomi nyt itsenäinen, ellei historian vaiheissa olisi ollut niitä, jotka kieltäytyivät palvelemasta Ruotsin tai Venäjän herroja? Mietipä sitä.
totaalikieltäytyjä......
asevelvollisuus opettaa myös yhteiskunnan normeja ja vastuuta.No eihän heillä niitä kumpaakaan tosiasiassa edes ole vaan kaikki heidän on saatava valmiina eteen ja suoraan äidin pöydästä sossun pöytään... no tähän meillä on tultu ... ja sitten vielä kotiin kärsimään tuomiota ja nauramaan "niille hulluille jotka viitsii mennä inttiin"
huh huh
Syntymän perusteella tuleva vastuu - kiitos EI!
Surullista, kuinka moni paljastuu täydeksi imbesilliksi.
SA-int. alistuu, YK:n lakien vastaisesti, barbariaan...!!!
Yhteiskunta joka on toiminut, vuodesta 1989; Ihmisoikeuksia ja maailmanrauhaa turvaavista alue- ja raja velvollisuuksista luistaen; ALISTUEN OMAEHTOISESTI BARBARIAAN, VAAN EI LAKIIN.
EI SIIS OLE MIKÄÄN IHME, ETTEI VALTIONPALVELUS KIINNOSTA, KOSKA PUOLUSTUSVOIMAT, EIVÄT USKALTAUDU EDES OMISTAMILLEEN ALUEILLE SEKÄ VARTIOIDA NIIDEN KÄYTTÖÄ..!!
Vaikka YK:ssa on luvattu yhteisvastuullisesti, näistä laeista huolehtia. On valtiomme julkishallinnon, leväperäisyys johtanut tilanteeseen, ettei armeijaamme, voida kovinkaan todesta, enää ottaa..!!
KOSKA SUOMEN ARMEJA, EI VOI LAILLISESTI TOIMIA, JULKISHALLINNON PELKURUUDEN JA ALISTUVAISUUDEN VUOKSI, EMME MYÖSKÄÄN OLE SOPIVA EDES YK:IIN, KOSKA EMME AJATTELE MITÄ SEURAUKSIA ON MAAILMALLA, KANSAINVÄLISIEN LAKIEN VASTAISESTI, BARBARIAAN ALISTUMISELLA.
Laki on juuri sen vuoksi säädetty, ettei kenenkään tarvitse alistua, vieraan valtion, sotakoneiston alla..!!
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Leijona, molemmin puolin rajaa.