Sunnuntai 27.5.2012

Kuntien pakkoliitokset ovat mahdollisia

Luotu: 
10.2.2012 08:09
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Jyrki Katainen ja Henna Virkkunen.

Kuntauudistuksen yhteydessä ei mielellään käytetä pakkoliitoksia, mutta hallitus ei sulje pakkoja pois. Näin on pääteltävissä kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) lausunnoista.

Virkkunen on useamman kerran sanonut, että pakkojen käyttämiseen on ”todella korkea kynnys”. Katainen kommentoi asiaa tänään Ylen aamu-tv:ssä. Hän ei suoraan myöntänyt, että pakkoliitoksia tulee, mutta totesi:

- Pakkoliitoksia käytetään todennäköisesti hyvin vähän. En usko, että niitä joudutaan kovasti käyttämään.

Kataisen mukaan pakolla kuntia ei haluta liittää yhteen, mutta hallitus ei voi hyväksyä sitä, että joku kunta jättäisi asukkaansa heitteille niin, ettei tarjoaisi heille lakisääteisiä palveluita.

Kuntatyöryhmä esitti keskiviikkona, että Suomen yli 300 kuntaa supistettaisiin 66–70 kuntaan. Sekä Virkkunen että Katainen vakuuttavat, että kuntien näkemys kuunnellaan. Kataisen mukaan muunlainen vaihtoehto on mahdollinen, jos kunnilla on tarjota parempi vaihtoehto.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

mpajukari

Säästöihin ei päästä ilman kuntaliitoksia.
Kuntaministeri Henna Virkkunen tulee varmasti saamaan tukea
Euroopan komissiolta; vaaditaanhan Kreikaltakin pikaisia talousuudistuksia.

ReiskA

Kuntaliitoksissa säästöä saadaan, kun palvelut keskitetään keskuspaikkoihin kuten Hämeenlinnassa tapahtui. Säästö siirretään heikko-osaisimpien maksettavaksi vanhusten kulkiessa terveydenhoidossa kymmenien kilometrien päässä ja jäädessä vaille kotihoitoa.
Kannattaa siis äänestää Bob Helsinkiä.

Kuntaliitoksissa työsuhteet on lailla suojattu viideksi vuodeksi, joten merkittäviä säästöjä ei viiteen vuoteen nähdä. Siellä on kunnantaloilla pitkä rivi ihmisiä jakamassa vähäisiä töitä, kun työsuhteet turvataan vailla tarveharkintaa. Toisaalla sosiaalipuolella ollaan hätää kärsimässä koska uusia ihmisiä ei voida palkata vaikka on pulaa, kun pitää säästää..

pakista

Siinä tapauksessa, että jääräpäiset kunnanisät vaarantavat palvelujen saatavuuden, on pakko käyttää pakkoa.

Tämä on uudistuksen peruslinja.

Näin vältetään keskustalaisen aluepolitiikan ja sen äänestäjäkunnan ikuiseen suuntautuva syväjäädyttäminen.

jussi vaarala

Pääministeri Jyrki Katainen kertoo että kuntauudistusta ei voi tehdä ylhäältäpäin, kuntien parannusehdotukset otetaan huomioon mutta tekemättä jättäminen ei ole vaihtoehto ja jos mitään ei tehdä romahtavat palvelut.
Hallitus ei toimi loogisella pohjalla - ensin kuunnellaan kuntien parannusehdotuksia mutta tekemättä jättäminen ei ole vaihtoehto.

Loogisesti ajatellen se että voidaan tehdä asiat paremmin edellyttää tietoa milloin asiat ovat hyvin - koska muussa tapauksessa paremmin tekemisestä seuraa jalkojen irtoaminen maasta ja puuttuu mittarit sille milloin asiat ovat hyvin.

Ei voi mitata esimerkiksi ihmisen pituutta senteissä ellei ole tiedossa miten pitkä on sentti.

Näin ollen hallituksen pitää voida määritellä missä kunnassa ja miten asiat ovat hyvin - muuten hallitusta voi sanoa vaivaavan maanis-autoritaarinen muutoksen ja paremmintekemisen pakkomielle.

No - kuntien parannusehdotuksia kuunnellaan. Jos kunta etsii parannuskohteita eikä löydä ja pystyy osoittamaan että keskimäärin kunnassa on paremmin asiat lähes kaikilla mittareilla kuin muissa kunnissa ja että niin demokratian lähitoimivuuden kuin palveluiden lähisaamisenkin kannalta maantieteellinen etäisyys lähikuntiin on järjetön niin silloin kunnan parannusehdotus on - meidän ei kannata millään mittarilla mitään muuttaa. Esimerkkinä maantieteellisestä ja palveluiden olemassaolevasta tasosta johtuen Someron ei kannata liittyä mihinkään palveluiden parantamiseksi - kun sen sijaan nykyisen suur-Salon lähikunnille oli mielekästä yhteenliittyminen maantieteellisistä syistä.

Mutta hallitus ei lupauksensa vastaisesti mm Someron perusteellisesti myös tilastollisella paremmuudella esitettyä kantaa kuuntele ja syitä on kaksi:

1. hallituksella ei ole realistista arviointipohjaa missä kunnassa ja miten asiat ovat hyvin ja siksi hallituksen jalat ovat irti realismista mitä tyrmistyttävän hallinto-osaamattomuuden ilmituova karttaharjoittelukin osoitti

2. hallitus ymppää väkipakolla hyvin kapeakatseista elinkeinoelämän ajamaa teollista suuruusajattelua kuntakenttään tavalla jossa paitsi puuttuu em. tieto ja ymmärrys milloin kunnassa asiat ovat hyvin kun ylipäätään teknokraattinen teollisuusajattelu ei muutenkaan ymmärrä kunnan aineettoman toiminnan kenttää ja merkitystä - menkää vaikka haastattelemaan yritysjohtajia niin hämmästytte tiedon ja ymmärryksen puutetta sekä asenteiden valtavaa määrää koskien koko julkista sektoria

Teollisuudelle ja elinkeinoelämälle on käsittämätöntä että julkinen sektori ei tuota mitään näkyvää konkreettista käsinkosketeltavaa luokkaa teollinen tuote ja sen lisäksi se vie vielä tolkuttomasti rahaa. Mutta samalla teollisuus ja elinkeinoelämä osoittaa vieläkin suurempaa kapeakatseisuutta mikäli mahdollista suorastaan todellisuudentorjuntaan asti - sillä se ei huomaa että ilman julkisen sektorin tarjoamia materialistisia infrastruktuureja ja aineettomia arvoja luokkaa koulutus ja turvallisuus elinkeinoelämällä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä minkäänlaisessa kilpailussa.

Ja tuota elinkeinoelämän tahoa hallitus kuuntelee täysin kritiikittömästi - ja itsekritiikittömästi - josta osoituksena lasten päiväkotitasoinen karttaharjoittelu miten kuntia oikein tehdään.

Hallitus harhailee ja pahasti kuntauudistuksessa - eikä edes tiedä kuvaannollisesti mikä on sentin pituus kun pitäisi pituutta mitata.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Allekirjoittanut

Sen minkä kokkelit, demarit, viherstalinistit ja hurrit voivat pakolla liittää, sen kepu ja pesut voivat pakolla erottaa.

Kokkelit ovat nyt valtansa huipulla ja tuhoavat apupuolueineen maakuntien rakenteita ennennäkemättömällä vauhdilla. Kiire on kova. Jopa kunnallisvaaleja yritetään siirtää, jotta kansa ei pääse kertomaan omaa mielipidettään tästä tuhoisasta politiikasta.

Kapina maakunnissa kuitenkin kasvaa. En ihmettelisi jos Suomi lopulta jakaantuu kahtia maakuntien Suomeen ja Metropoliin. Metropolialue on kuin syöpä, joka pitäisi leikata pois jotta maakuntien Suomi pelastuisi.

Metu

Maassa on pikkuisia 'peräpöljäläisiä' kuntia ja niissä paikallisia pikkupoliitikkoja, jotka tunteiden ohjaamana haluavat säilyttää omat pikku luottamuspaikkansa ja kokouspalkkionsa.

Koska tuollaisia kuntia pitää elättää valtion avustuksilla, ei tule hyväksyä sitä, vaan pakottaa kunnat järkiperäistämään toimintaansa liittymällä elinkelpoisiksi kunniksi.

Allekirjoittanut

Metropoli on tyhjäntoimittajien paratiisi, jossa virkamiehet ja heitä palveleva eliitti elää norsunluisessa tornissaan keräten maakunnista siellä tehdyn työn hedelmät. Metropoli ei tulisi päivääkään toimeen ilman maakunnista virtaavaa energiaa, ruokaa ja vettä. Metropoli on kuin syöpä, joka lopulta näivettää ja tappaa isäntänsä.

Ja ne mainitsemasi "valtion avustukset" ovat rahaa, joka alunperinkin on ryöstetty maakunnista. Hyvää hyvyyttää Metropolin virkamieselätit palauttavat osan ryöstämästään saaliista takaisin maakuntaan, jotta lypsettävä lehmä ei kuole tai mene umpeen.

jorpuu

rikasta naimallakaan. Eihän kyse ole luottamushenkilöpaikoista ja kuvitellusta kepun ylivallasta, vaan siitä, että muuallakin kuin kaupungeissa voi asua inhimillisesti. Sen takuuna eivät ole kuntaliitokset. Joudummeko lahtauspenkkiin ja keskitetään ihmiset etelään, jolloin ei koko Suomea tarvitse puolustaa. Siltä näyttää. Suunta on Jygällä selvillä!

Vox Populi

Pakkoliitokset voisi ihan mallin vuoksi aloittaa liittämällä Kauniainen Espoooseen. Ja mieluummin heti.

Siinä samalla tulisi mitattua uudistuksen uskottavuus.
Ja opetettaisiin maalaiset tottelemaan esimerkkiä.

Jääviyttä ei tarvitse tutkia, det är juvisst unödigt hät.

Kontulainen

Henna Virkkunen 28.9.2011 klo 14:01 puheenvuorossaan:

"Arvoisa puhemies! Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi kuntauudistus on pakko tehdä. Mutta sitä ei tehdä pakolla, se tehdään yhteistyöllä."
-------
"Välikysymyksessä esitetty väittämä, että kuntakarttaa ollaan piirtämässä pakolla, herättää vastakysymyksen siitä, mihin tuo väite perustuu."
-------
"Hallitusohjelmassa ei ole mainintaa siitä, mikä olisi kuntien lukumäärä jatkossa, puhumattakaan siitä, että kuntauudistus olisi kirjattu perustuvan kuntien pakottamiseen."
-------
"On ymmärrettävää, että kuntauudistuksen vastustajat antavat uudistukselle ensin sellaisen hahmon, jota on mahdollisimman helppo vastustaa. Mikä olisikaan sen helpompi vastus kuin pakolla määrätty Suomen kuntakartta!"
-------

Koko teksti luettavissa eduskunnan sivuilla, yllä mainituilla tiedoilla haettuna.

Kuka huomaa eron nykyiseen retoriikkaan? Onko tässä esimerkki "muunnellusta totuudesta", tai parhaimmassakin tapauksessa takinkäännöstä?

Latski

Kun köyhä Matti ja köyhä Liisa päättävät avioitua, elämä alkaa yhtäkkiä toimimaan helpommin. Liisa muuttaa Matin asuntoon ja yhdet vuokrarahat säästyy. Matti myy vanhan Toyotansa pois, kun Liisa pikku Honda riittää. Siitä se alkaa, pienistä säästöistä syntyy koko ajan hieman parempi elämä. Kohta on varaa lapseenkiin.
On totta ettei noista yhdistymisistä tulee kovin nopeasti säästöä kun onsäädetty tuo 5 vuoden takuu työpaikoille. Mutta kaipa sitä elämää on siellä kunnissa tuon 5 vuoden jälkeenkin. Jos viisi kuntaa pannaan yhteen niin eiköhän ainakin 5 vuoden kuluttua selvitä parilla virkamiehellä aikaisemman viiden sijasta, ja hommat tulee hoidetuksi ihan yhtä hyvin kuin ennen. Eiköhän kunnalliset terveyskeskukset jatka toimintaansa ihan entiseen tapaan mutta entisten 50 hallintoihmisen sijaan voidaan 5 vuoden kulutuua tulla toimeen 30 hallintoihmisellä.
Perusideanahan tässä on se että mitä helvetin järkeä on kaivaa ojaa 50 lapiomiehellä jos sen voi tehdä 3 kaivurilla paljon paremmin.
Veikkaus / Ray / ay-liike ja kuntasektori ovat kaikki tehneet joskus arvokasta työtä mutta maailman muuttuessa niindenkin tulisi muuttua.