Sammon suuromistaja ja Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos tyrmää Helsingin Sanomien haastattelussa väitteen, jonka mukaan terveyserot olisivat kasvaneet tuloerojen vuoksi.
Terveyserot ja tuloerot liitti toisiinsa presidentti Tarja Halonen uudenvuodenpuheessaan.
- Tilastotieteen peruskurssillakin opetetaa, että korrelaatio ja syy-yhteys ovat kaksi eri asiaa. [- -] Tämä korrelaatio, johon tasavallaan presidentti viittaa, on muuta kuin syy-yhteys, koska sillä on selitys. Se on se, että ne, jotka joutuvat syrjäytyneiksi, eivät panosta terveytensä hoitamiseen. Syy heikkenevälle terveydelle ei ole tulonjaon muuttuminen, Wahlroos lataa.
Syrjätymistä Wahlroos pitää kasvavana ongelmana. Hänen mielestään yhteiskunnallisia kannustimia pitäisikin kehittää sellaisiksi, että ne aktivoisivat ihmisiä, kun ne nykyisin helpottavat syrjäytymistä.

Kommentit
Nalle jälleen oikeassa
Tästäkin nousee varmasti poru. Niin on tapana, kun Nalle jälleen laukoo ikäviä totuuksia karille ajaneesta hyvinvointiyhteiskunnastamme.
Näin se vaan on....
että jos tässä maasta ei kyetä huomaamaan mitä tämä yhteiskunnallinen yletön hyysääminen ja pelkkä suvaitsevaisuus tuo tullessaan.
Sen tien päässä löytyy kylmä yhteiskunnallien täystuho sillä ei mikään yhteiskunta selviä jos koko maan toiminta perustuu pohjautuu yhteiskunnallisiin elätteihin niin kotoperäisiin kuin ulkomaalaisiinkin.
Kyllä yhteiskunnasta pudonneitakin on tuettava mutta ei niin että elättirahat ovat kattavammat kuin työstö saatu palkka.
Nallen totuudet ovat
Nallen totuudet ovat ymmärrettävästi hyvin putkinäköisiä. Hänen rukouskirjassaan on vain numerojohdannaisia. Vain sarakkeissa esiintyy alkeellista kirjainmuodostusta. Sääli vaan, että mies kuvittelee tietävänsä kaiken vaikka filosofiassaan tuskin apukoulutaso ylittyy.
Et sitten pystynyt sanomaan mitään
Harmittaako, kun et pysty argumentoimaan asiaperusteisesti Wahlroosia vastaan vaan joudut tyytymään sanahelinään?
Mutkat suoriksi?
Yhteiskunnan ja ihmisten toiminta ei taida olla yhdellä totuudella selvitettävissä. Tuotteita valmistava väki lienee se "lypsylehmä" jota lypsetään rahoittajien ja yhteiskunnan toimin tarjoutuvien mahdollisuuksien mukaan.
(Niin kauan kuin sitä hyödykkeiden valmistusta on).
Kummallakaan reunalla ei "tarpeissa" ole kattoa? (aina on osoitettavissa jotain uutta?) Parjatuista "yhteiskuntatuista"/tukiasista
ovat hyötyneet myös yritykset ja sijoittajat ? (Asumistuista, vuokralle antajat korkeampien vuokrien mahdollisuuden myötä, Kotitalousvähennyksistä, kuljetustuista jne jne ja viime peleissä sitten rahoittajat?) Ongelmana saattaisi olla sekin että verkko vuotaa kuin seula. Kun moraali(mikä ei ole lailla kiellettyä on sallittua) ei aseta esteitä hyödyntäjinä ovat ne jotka osaavat, mutta eivät välttämättä ne jotka todella tarvitsisivat? Osaamattomat saattavat "lyödä läskiksi" turhautumistaan tai utopististen toiveiden/odotuksien myötä?
Oikeassa ja väärässä molemmat
Sekä Nalle että Tarja ovat molemmat sekä oikeassa että väärässä. Molempien esittämiä ilmiöitä on havaittavissa. Ongelmana onkin, että heidän esittämänsä lähtökohdat keskustelevat ääripäiden ratkaisumalleilla ja ne eivät kohtaa kumpikaan todellista elämää sen koko skaalalla. Aivan liian vähän puhutaan yksilön omasta vastuusta pitää huolta itsestään ja vähätellään alkoholin, huumeiden sekä muiden elämäntapojen merkitystä. Toisaalta liian helposti pidetään omien ratkaisujen tekemistä mahdollisena kaikkien kansalaisten osalta, vaikka tämäkään ei pidä paikkaansa. Joku tolkku täytyy olla senkin suhteen mitä yksittäiseltä ihmiseltä voidaan vaatia, mutta tämä ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi oikeus heittäytyä passiiviseksi etujen tavoittelijaksi. Molemmilla eli yksilöllä ja yhteiskunnalla on oikeus odottaa toiselta aktiivisuutta ja panostusta.
Kun ihminen kohtaa ongelmia, tulisi ensimmäinen kysymys olla, mitä olet tehnyt itse asioiden korjaamiseksi. On mielestäni huono vastaus, jos ensimmäiseksi kertoo hakeneensa taloudellista tukea jostain virastosta. Taloudellinen tuki tulisi olla ennemminkin seuraus siitä, että muut keinot eivät ole tehonneet. Työvoimatoimistosta tulisi siis hakea ensisijaisesti työtä ei työttömyyskorvausta. Työttömyyskorvaus on vain seuraus siitä, että töitä ei ole ollut. Jos työnsaanti on kiinni elämäntavoista, tulisi painopiste olla elämäntapojen muuttamisessa eikä siinä, että korvausta maksetaan, vaikka henkilö ei ole valmis tekemään mitään työkykynsä parantamiseksi. Ei myöskään voi olla niin, että yhteiskunta takaa vaikkapa ratikan kuljettajalle töitä Oulussa, kun siellä ei käsittääkseni raitiovaunuja juuri näe. Mahdottomia ei siis kukaan voi eikä saa yhteiskunnalta odottaa.
Suuri vastuu yhteiskunnalla on toimintaedellytysten luonnille. Tulee olla mahdollisuus kouluttautua ja saada tukea omasta itsestä huolehtimisen onnistumiseksi. Tulee olla mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja muutenkin ennalta ehkäistä sairastumista. Tulee olla vaikkapa terveydenhuollon palveluita, jotka on kohtuullisesti saavutettavissa ja niistä tulee saada asianmukaista ja pätevää hoitoa. Tulee olla taloudellista tukea silloin kun sairaus katkaisee työnteon, mutta tulee olla myös oikeus ja velvollisuus päästä mukaan työelämään, kun terveys on kohentunut. Ketään ei saa jättää yksin, mutta kenelläkään ei ole oikeutta heittäytyä muiden elätettäväksi vain omasta tahdostaan ja laiskuuttaan. Jokaisella on oikeus saada turvaa mutta velvollisuus myös antaa oma panoksensa.
Todellisuus on mutkikkaampaa
Sekä Nalle että Tarja Halonen syyllistyvät molemmat monimutkaisten ilmiöiden suureen yksinkertaistamiseen.
Kuten Leo Tolstoi totesi jo Anna Kareninan kuulussa avauksessaan: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton kukin omalla tavallaan".
Tämä pätee yhtä paljon tämän päivän Suomessa kuin Tolstoin Venäjällä.
Näin on
Maailma ei ole mustavalkoinen, ei varsinkaan Tolstoin Venäjä.
On totta monessa mitä Wahlroos sanoo, asioissa on myös Halosen puoli. Montaa ärsyttää asiaa enemmän se että Wahlroos sanoo sen ja varsinkin miten sanoo sen. Samat henkilöt äänestivät Väyrystäkin vastaan, ei siis jonkun puolesta. Ilmiö ilmiössä.
Tupakoin ja hengästyttää, mutta toi Wahlroos ottaa päähän kyllä enemmän. Voi meitä sieluparkoja.
Onnellisuus
"Tutkimus: Eurooppa maailman onnettomin maanosa"
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/tutkimus-eurooppa-maailman-onnettomin...
Mututiedettä
Opetetaankohan siellä Wahlroosin tilastotieteen peruskurssilla myös tekemään mutu-tuntumalta johtopäätöksiä "syrjäytyneiden" elintavoista?
Jos vetoaa mihin tahansa tieteeseen, niin pitäisi kunnioittaa tieteen periaatteita, eli pitäytyä faktoihin. Jos faktaa "syrjäytyneiden" elintavoista ei ole, ei pitäisi laukoa asiasta mitään.
Sinänsä kyllä muuten mielenkiintoinen haastattelu ja oli siinä hyviäkin huomioita etenkin pankeista ja talouskriisistä. Hyväksyn kyllä kriittisetkin näkökulmat sosiaalipolitiikkaan, mutta pitäisi pitäytyä faktoissa.
Björn Wahlroos,terveys ja tuloerot !
"Hienoa, Björn Wahlroos-nyt ihmisille selviää mikä on mikä"?
Tuloerot ja lapsiperheiden-,vanhusten-,lastenhoitokustannukset, koulut,matkat,sairaalat (uusi esitys erikoissairaanhoitoa antavat 5 sairaalaa ja uusia jako muihin sairaaloihin"?
"Kuinka pitkään nyt sitten potilas saa olla erikoissairaanhoitoa antavassa sairaalassa vaikkapa leikkauksen jälkeen" Vastaus tulee ilman statistiikkaa 1-5
vrk-sitten häätö jatkohoitoon jonnekin-aivan mualle kuin
kotipaikkakunnan terveyskeskukseen-,auluesairaalaan?
Ministeri Risikko on onneksi hyvin kokenut Terveystieteen maisteri ja tietää miten rajoja piirretään!
Tämä asia on edennyt kaikessa hiljaisuuudessa ja hyvä esitys tulee uskoakseni tulemaan?
Haluaakohan Wahlroos nyt muuta kuin tuoda hieman nimeään esiin ja puhua asiasta jolla on sopiva kytkös jotenkin pankkimaailmaan ja börsseihin?
Nalle näsäviisas
Periaatteessa oikeassa kyllä, mutta mikä nyt on muna ja mikä kana ei ole sinällään olennaista.
YHTEISkunnassa tulee YHDESSÄ huolehtia, että kaikki voivat hyvin ja kaikille löytyy ihmisarvoinen paikka.
Perustulomallia on kehitettävä niin, että se on yksinkertainen ja tekee (kalliin) byrokratian tarpeettomaksi.
Työintoa ja -halukkuutta kyllä löytyy, jos pienet lisätienestit, pätkätyöt tai osa-aikatyöt eivät passivoiden katko ruoka- ja vuokrarahoja useiksi viikoiksi.
Yleisesti on nähtävissä (Eurokriisiä myöten), etteivät hyväosaiset poliitikot ymmärrä vähäosaisuutta, eivätkä osaa selvitä köyhyydestä yksilö-, eikä yhteiskuntienkaan tasolla.
Ne joilla on kokemusta köyhyydestä ovat kriisiaijoista selviytymisen parhaita asiantuntijoita.
Pikavippi-pellet kaivavat vain syvemmän kuopan, niin itselleen, kuin muillekin...
Oho
Olen aina ollut epäluuloinen ko. herrasta. Nyt se puhuu asiasta josta ei ymmärrä mitään, taaskaan.
Et kuitenkaan löytänyt yhtäkään virhettä
Paitsi että Wahlroos oli oikeassa.
Pienet tulot eivät pakota ketään juomaan viinaa ja polttamaan tupakkaa.
Siitä voi kehittyä pakko - riippuvuus
Pienituloisella ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin. Niinpä hän kokeilee viinanjuontia ja tupakonpolttoa ja jää niihin kiinni.
Samalla rahalla saa parempaa
Samalla rahalla, jolla hankkii kännit saa paljon parempaa. Enkä tarkoita, ettei kännejä voisi joskus ottaa, mutta on turha väittää, ettei olisi kohtuuhintaisia vaihtoehtoja. Samaakin harrastusta voi tehdä hyvin monella eri hintatasolla. Purjehtimaankin voi mennä omalla loistojahdilla tai pienemmällä kahden hengen lainaveneellä ja hinta on ihan toista. Tosiasiassa pullosta on tullut monelle elämäntapa ja vain se yksi ainoa elämäntapa, jonka ympärillä kaikki pyörii. Ehkä alkuun se helpottaa kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa ja siksi se juominen on niin makeeta. Vähitellen siitä kuitenkin tulee tuohonkin hommaan hidaste ja rasite. Ylenpalttisen viinan juomiseen käytetyillä rahoilla saa paljon parempaa hupia, kun sen rahan käyttää toisin.
Ei ole pakko aloittaa
Ei ole pakko aloittaa kalliit harrastuksia kun halpojakin on olemassa.
Höpö höpö
Vaikka ei joisi tippaakaan viinaa tai polttaisi tupakkaa, eivät pienituloisella varat välttämättä riitä sairauden toteamiseen. Kunnon tutkimuksiin tarvittaisiin parisataa euroa. Terveyskeskuslääkäriltä saa vain antibioottireseptejä ilman tutkimusta - ja tuosta hakuammunnasta joutuu maksamaan kympin.
Mitähän ne sairaudet ovat?
No mitkähän ne sairaudet sitten ovat, johon pienituloiset kuolevat? Voisitko valoittaa vähän?
Siis sairaudet, jotka eivät ole seurausta viinasta ja tupakasta.
Miten niin oikeassa
Olen itse joutunut jättämää aika useiin reseptilääkkeitäni pois tai ostamaan vasta silloin kuin rahaa on ollut. Syy eläke ei ole nousuut samassa suhteessa edes kuin suurituloisilla. Mutta lääkkeet sen sijaan on. Nalle saa sanoa mitä tahansa syystä, mutta kaksi sairalareissua on tämän tähden tullut. Ainakin eläkeläiset ovat ryhmä joka kärsii tästä tuloerojen kasvusta suoraan. Saa sitä venkuroida miten tahansa mutta rahan puute kuitenkin tähän ajaa. Onko se tuloeron kasvua vai ei kun eläkkeeseeni tulee lisää 32€ mutta naapurin tulot kavaa 20 000€ olkoon se mitä tahansa niin Nalle vois sanoa miatä johtuu että sydänlääkkeiden hinta on on noussut 18€ siihen se nousu riittäisi, mutta ei enää sähkön ja ruuan hinnan nousuun.. Ruuasta eipysty paljoakaan. Lämmitystä ehkä voisi laskea 17 aseesta 15:sta . Turhaa päälysvaatteita yöksi pois ottaa. Ikää on yli 70v. Viinaa ja tupakkaa en ole 35 vuoteen käyttänyt ollenkaan.
Olisiko
Olisiko syytä selvittää, miten Nallen varallisuus ja Suomen valtion velat korreloivat?
Nallen varallisuus korreloi,
minkä lisäksi sillä on syy-yhteys maan konkurssiin toisen pankinjohtaja-suurmiehen, sosionomian tri:n Mauno Henrik Koiviston alla. Hän nousi valtaa ns. "solidaarisuuden" periaatettaan mainostamalla. Kyseiset suurmiehet myivät noin 10 prosenttian kansastaan velkaorjuuteen, mitä vastaavaan oli aiemmin päästy Belgian entisessä Kongossa. Myönteistä tilanteessa oli, että seuraajaksi ajateltu Uffe Sunkku meni myös konkkaan.
Nallella on ilmeisen selvästi aikaa lukea pankkitilastoja. Hänen arvionsa eivät aina korreloi tasapainoisesti ns. syy-yhteyksien kanssa. Mutta finanseissa siihen ei juuri nyt pysty kukaan muukaan, eivät edes ne joilla halua siihen olisi. Sitä voi Nallen tapauksessa - nytkin esitetyn arvion pohjalta - hiukan epäillä. Syy-yhteyksien korrelaatio on siis osin puutteellinen.
Hänen käytöslogiikkansa sen sijaan korreloi täysin vanhan stalinistisen "johtavan eliitin" ajattelun kanssa. Erityisesti sen aivan viimeistä ideaa seurataan: "Kapitalistien annetaan lahota omassa mehussaan." Se toimii paremmin kuin vallankumoukset. Ja Nalle johtaa yhä.
ellei ole riippuvainen niin voi laukoa totuuksia
Nalle ei ole riippuvainen vaalien äänistä. Eikä hänelle voi kostaa enempää kuin mitä punavihreä pystyy mustamaalaamaan häntä.
Nallen ei tarvitse pelätä. Siksi hän voi puhua totta. Hän voi murtaa itsesensuurin.
Samassa haastattelussa Nalle lausuu parilla lauseella täydellisen analyysin myös euroalueen katastrofista. Analysointiin ei maamme pelkäävä ja tyhmä media pysty.
Pelkoa ilmassa
Kyllä Nallen tarvitsee pelätä. Jos Kreikka, Irlanti, Portugal, Espanja ja Ranska rojahtavat, Nallen maatilasta voi tulla kolhoosi!
Niin Venäjän, kuin Eurostoliiton tsaareilla tulee hyvin todennäköisesti olemaan sama kohtalo.
Ei se noin ole
Nallella on niin paljo, rahaa ettei hänen tarvi puhua totta. Sukuun tulee. Hänen isänsäkkin Brod joka oli kansliapäälikkö oli hyvä suustaan. Ja mukava esimies. Hänellä oli aina pullo pöytälaatikossa.Mutta lopetettuaan viinanjuonni tosin vasta ikäihmisenä häntä ei toimistossa enää kukaan hyväksynyt. Eli puheet ovat miestä myöten. Samoin Nallenkin on käynyt.
Varallisuus korreloi öykkäröinnin
ja öykkäröinti sivistymättömyyden kanssa .
Mutkan kautta suoraan
Tulonjaon epätasaisuuden ja terveyserojen välillä sekä niiden kasvamisen välillä siis on positiivinen tilastollinen korrelaatio.
Johtuvatko jälkimmäiset näin edellisistä? Wahlroos löytää niille välittävän mekanismin:
"...ne, jotka joutuvat syrjäytyneiksi, eivät panosta terveytensä hoitamiseen."
Jos tulojen ainakin suhteellisen vähäisyys johtaa syrjäytymiseen ja se edelleen välinpitämättömyyteen - tai varattomuus suoraan - huolehtia terveydestään, mistä seuraa terveyden heikkous, niin kyllähän alkuperäinen syy-yhteysväite on pätevä.
Tuloerot siis johtavat, vaikka mutkien kautta, lopulta terveyseroihin. Tosin niihin voivat vaikuttaa muutkin tekijät, mutta se on jo toinen asia.
Minusta siis lausumassa on kyse enemmänkin näsäviisaudesta kuin ikävistä totuukista.
Hieman loogista ajattelua suosittelen
Ei, pienet tulot eivät pakota ketään juomaan viinaa tai polttamaan tupakkaa.
Muulla laillahan niitä sairauksia ei tule, jos tulot ovat pienet.
Se pätee toki, että koulunsa lossiksi lyövät ja aikaisiin päihteisiin siirtyneet ajautuvat pienituloisiksi minkä jälkeen terveys sitten heikkenee, kun päihteiden käyttö jatkuu. Mutta se on oma valinta, ei yhteiskunnan vika.
Suosittelisin sinullekin loogisen ajattelun perusteisiin tutustumista ennen kuin alat kritisoida Wahlroosin puheita.
Logiikkaa juuri
Tuossa kylläkin vain yritin analysoida tuota mahdollista syy-seurausketjua, johon Wahlrooskin antaa oman panoksensa. Nimenomaan tiukan loogisesti, lienenkö onnistunut. Johtopäätöksenkin tein pelkän päättelyn tietä.
Wahlroosin kommentti ei ollut näsäviisautta
Puhuit ´"näsäviisaudesta" vaikka todellisuudessa et löytänyt mitään virheellistä Wahlroosin kommentista.
Vihje: "Kesällä syödään paljon jäätelöä" on totta mutta silti jäätelön syönti ei luo kesää.
Ei ole näsäviisautta todeta se tosiasia, että vasemmistolaisen Halosen ymmärrys syy-seuraus-suhteista oli heikko hänen puheessaan.
Wahlroosin mietelmät eivät minua kiinnosta
Päätyyhän Wahlroos tähän: "Syy heikkenevälle terveydelle ei ole tulonjaon muuttuminen", jonka mielestäni osoitin virheelliseksi hänen omilla sanoillaan ja päättelyillään.
Nuo kaksi vastakkaista mahdollisuutta huomasin edeltävistä kommenteista, ja kokeilin, kumpi niistä olisi pääteltävisssä enemmän oikeaksi. Siinäkään en ottanut omaa kantaa, enkä välitä ottaakaan, kunhan jotakin kirjoittelen.
Et osoittanut virheelliseksi
> Päätyyhän Wahlroos tähän: "Syy heikkenevälle terveydelle ei
> ole tulonjaon muuttuminen", jonka mielestäni osoitin
> virheelliseksi hänen omilla sanoillaan ja päättelyillään.
Et osoittanut virheelliseksi, sorry.
Olennaista tässä on syy-seuraussuhteet.
Puhunemme eri asioista
Mutta kyseinen lähestymistapanihan oli pelkkää saivartelua, joten jääköön omaan arvoonsa.
Varsinainen ongelma on vakavampi ja monimutkaisempikin.
Ei ollut saivartelua
Kyseinen lähestymistapa ei ole saivartelua. Se on vaan fakta, että Halonen laittoi virheellisesti tuloerot syyksi sille, pienituloiset kuolevat nuorempina.
Aivan kuin kyseiset pienituloiset lopettaisivat viinan juonnin ja tupakan polttamisen, jos hyvätuloisten verotusta lisättäisiin ja kerätyt varat lähetettäisiin Kreikkaan tuloerojen tasaamiseksi.
Suosittelen että opettelet syy-seuraus-suhteen käsitteen merkityksen.
Hyvä, ettei ollut
Ja minä suosittelen, että jokainen kantaisi huolta vain omista opinnoistaan. Niissäkin voi olla tekemistä.
Syy-seuraus-suhde kuitenkin on olennainen
Aivan aivan.
Mutta silti sinun kannattaisi opetella se, mikä syy-seuraus-suhde on ja miten Halonen ei sitä ymmärtänyt.
Ehkä Halonen Oli lukenut Hesaria jne.
"Pienten tuloerojen kansat pärjäävät parhaiten"
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Pienten+tuloerojen+kansat+p%C3%A...
"mukaan mitä eriarvoisempi yhteiskunta, sitä enemmän murhia, vankeustuomioita, teiniraskauksia ja mielisairautta läpi koko systeemin."
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2010/heinakuu/the-spirit-level-ja-vaarall...
"Paljon huomiota herättäneessä kirjassaan The Spirit Level: Why More Equal Societies Almost Always Do Better (2009), brittiläiset sosiologit Richard G. Wilkinson ja Kate Pickett esittelevät tilastollisia kansainvälisiä vertailuja erilaisien yhteiskunnallisten, erityisesti terveyteen liittyvien, ongelmien suhteesta tuloeroihin. He argumentoivat, että tuloeroilla on voimakas negatiivinen vaikutus niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteen: muun muassa luottamukseen, ahdistukseen, eliniänodotteeseen, sairauksiin, lihavuuteen, huumeidenkäyttöön, väkivaltaan sekä teiniraskauksiin. Väitteidensä tueksi he esittävät tilastollisia vertailuja rikkaiden OECD-maiden välillä sekä Yhdysvaltain eri osavaltioiden välillä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taloudellinen_ep%C3%A4tasa-arvo
Malka omassa silmässä?
Mitä Wahlroos puhuu pankkijärjestelmän kannustimista , palkoista ja bonuksista? Onko niillä jokin syy-yhteys rahoitusjärjestelmän ongelmiin?
Järkevää puhetta
Moni yli viisikymppinen syrjäytyy pysyvästi, koska työelämään paluu on mahdoton yli-ikäiselle. Toista on tietenkin epäonnistuneilla yritysjohtajilla, joille jostain kumman syystä löytyy heti uusi haastava tehtävä.(looshit ym. verkosto)
Kun on kirjoittanut turhaan muutama kymmenen hakemusta, turhautuu ja menettää mielenkiinnon kaikkeen. Voi siinä terveyskin kärsiä, jos ottaa suruunsa keppanaa. Keskivartalo turpoaa kun mallasjuoman runsas energiasisältö kerääntyy sisäelinten ympärille ns. metaboliseksi oireyhtymäksi.
Hyvä kommentti
Tuon "yli viisikymppisen" tilalle voisi aivan hyvin laittaa myös "moni alle kolmekymppinen".
Kaikilla on samat mahdollisuudet kaikkeen
Periaatteessa. Terveydenhoito ja koulutus ei vaadi rahaa, mutta ne eivät kiinnosta kaikkia. Miksi ei kiinnosta, se ei ole viisastelun asia herra Wahlroos.
Yhteiskunta on periaatteessa niin täydellinen kun se kohtuudella voi olla. Se kuitenkin tosiasiallisesti heittää osan kansalaisistaan ulkokehälle, eikä tarvitse heitä. Ihmiset eivät saa riittävää otetta elämästään eivätkä tukiviidakoissa kykene elämänsä todelliseen suunnitteluun.
Kysymys on osattomuudesta ja syrjäytymisestä, ei mahdollisuuksien puutteesta. Kysymys on tarpeettomuudesta ja sen tunteesta. Täällä kulkee kaksi kansaa toistensa sisällä. Menestyvilläkään ei mene hyvin, elämä mättää ja on tyhjänpäiväistä.
Ihmiset ovat kadottaneet sisällön. Wahlroosin elämä näyttää jo ulostulojenkin valossa täysin tyhjänpäiväiseltä.
On olemassa kuitenkin väkeä, joka on tajunnut elämän arvon. Kuka mistäkin syystä. Ja he eivät valita terveydestä, rahan puutteesta tai siitä, että joutuvat kustantamaan muiden elämää. Onnellinen elämä ei ole rahakysymys. Ihmiset tekevät elämänsä itse. Joskus tarvitaan vähän apua joskus ei.
Viisaasti kiteytetty. Kiitos
.
Asiasta voi kirjoitaa miten näkee
On melkoinen väite etteiväkö tuloerot aiheuta terveysriskiä. Tästä löytyy vaikka kuinka paljon esimerkkejä maailmasta. Ne eivät sitä suoraan vaikutakkaan sillä ei voi sanoa onko 5000 € ansaitseva sairaaanpi kuin 100000€ ansaitseva. Vasta kun mennään tapauksiin josa pienempituloinen joutuu elämään puutteessa niin eroa alkaa syntyä. Ja jos putoaa sen rajan alle jolloin pulaa alkaa olla ruuasta, lääkkeistä puhumattakaan niin terveyserot kasvavat mitä alemmat ovat tulot. Tästä löytyy jopa tilastoja. Heikosti toimeentulevien tilanne pahenee aina koska sieltä ei ole pois pääsyä, sillä eläminen silloin kallistuu kokoajan enemmän kuin heidän tulonsa. Myös siitä on tietoa, että euroopassa huonosti elvävien määrä on kasvussa. On ollut jo jonkin aikaa. Eli ei suomi ole ainoa maaa jossa hyvinvointivaltiota puretaan. Se on uskomatonta, että se on alkanut jo nyt kun meillä olisi vielä kaikki mahdollisuudet pitää koko väestöstä huolta. Olen sitä porukkaa joka on yrittänyt kavattaa ihmisiä pitämään toisistaan huolta, Se alkoi sodan jälkeen jolloin tänne palasi karjalasta 400000 evakkoa. Saimme nekkin asutettua ei niilläkään asiat kovin hyvin olleet. Meillekkin saunapirttiin asettui 5 henkinen perhe. ja vanha savusauna otettiin käyttöön taas peseytymiseen. Oli ruoka vielä 50 luvullakin tiukassa siitä parantuen pikkuhiljaa. Kyllä silloin köyhien perheeet sairastelivat huomattavasti enemmän. Siitä kahlattiin 60-70-80 luku ja myös silloin oli varmasti pienituloisilla paljon enemmän sairauksia. No- 80 luvun loppupuolelta väheni tämä kuonostivoivien ikmisten määräärä johtuen siitä että pienituloisten elämää voimakkaasti parannettiin kunnes taas 2000 ensimäisen vuosikymmenen lopulla alkoi taas huonontua vanhuksien ja lasten elämä. Varsinkin pienituloisten joukossa. Mukaan ovat tulleet nyt nuoretkin. Tämän olen voinut havaita sillä olen myt eläkkeellä ollessa ennättänyt perehtyä tilanteeseen. Myös tilastot antavat viitettä siihen. Erityisesti se on näkynyt työttömien perheiden ja yksinäisten vanhuksien kohdalla. Esin perheiden kohdalla sitä on havaittavissa väkivallan lisääntymisenä ja vanhuksien kohdalla etenkin miesten itsemurhatilastoissa. Varmaan alkoholinkin kulutus ainakin täällä olevien mielestä on lisääntynyt vahoilla. Ja ikävä kyllä köyhimmällä osalla. Se ei suinkaan tarvi korreloida mitenkään suoraviivaisesti ja ei se voikkan koska ihmiset ja elinympäristöt on erilaisia.
Entäs sitten?
Suuret väestöreservit kestävät paljon tappioita.
Periaate vs. käytäntö
"...Yhteiskunta on periaatteessa niin täydellinen kun se kohtuudella voi olla. ..."
Kohtuullisen yksinkertaisesti, kuitenkin vielä 1970-1980-luvuilla ihmisiä, jotka eivät vapailla työmarkkinoilla olleet riittävän kilpailukykyisiä, palkattiin kuntien-, kaupunkien- ja valtion töihin. 1990-luvulla tätä kuitenkin suorittavaa työtä alettiin karsia tehottomuuden nimissä, kun julkista sektoria piti "viilata" tehokkaammaksi.
Kokonaisuutta ajatellen tulee kuitenkin kalliimmaksi maksaa näillekin ihmisille siitä, etteivät tee mitään. Ja tekemättöminä kokevat arvottomuutta, syrjäytyvät jne jne.
Ns. suojatyöpaikoista oli kuitenkin olemassa mahdollisuus siirtyä vapaille työmarkkinoille pienemmällä kynnyksellä, jos tahtoa, kykyä ja kysyntää oli. 1990-luvulta alkaen harjoitettu "jokainen hakee paikkansa itse" politiikka jättää heikompiosaiset kylmästi yhteiskuntamme ulkopuolelle...
Kärrynpyöriä
"Terveydenhoito ja koulutus ei vaadi rahaa, mutta ne eivät kiinnosta kaikkia."
Se, että terveyskeskuksessa käynti ei maksa täällä ei kyllä tarkoita tässä yhteydessä mitään. Siellä hoidetaan oireita mitkä SEURAA terveyden menettämistä. Se terveyden ylläpito ei tästä ilmaiseksi millään matikalla tule.
Mikä vaatii rahaa terveyden ylläpitämisessä?
Terveyden ylläpitämisen keskeiset periaatteet:
1. Älä juo viinaa.
2. Älä tupakoi.
3. Älä lihota itseäsi muodottomaksi.
Mikä noista asioista vaatii rahaa?
Voisiko joku vasemmistolainen vastata.
Ensimmäinen mikä tulee mieleen
Näin. Kysehän on juuri siitä mitä pitää jättää pois, eikä siitä mitä pitäisi mättää sisälle. *aploodit*
Ei aivan yksinkertaista
Ei kaikessa ole kysymys suoraan lompakon paksuudesta. Rahaan tai rahattomuuteen liittyy erilaisia tekijöitä, välittömiä ja välillisiä. Pienituloisen kasvukotikin esimerkiksi on yleensä ollut köyhä ja suurituloisen varakas. Niissä on ollut voimassa vastaavat arvot ja mahdollisuudet.
Varattomuuteen liittyy yleensä myös elämän ja koko elinymäristön epätyydyttävyya ainakin verrattuna parempiosaisten vastaaviin. Se voi aiheutta tarvetta turruttaa tai viihdyttää mieltään huomisella tai syömisellä.
Vielä yksi
4. Älä liiku ihmisten ilmoilla. Voit saada pöpön. Sen voi ehkä tappaa antibiootilla - mutta ensin pitäisi ottaa selvää, mikä antibiootti tehoaa. Se vaatii rahaa - yksityislääkärillä käynnin ja laboratoriotutkimuksen. Terveyskeskuksestä saa vaan arvaukseen perustuvan antibioottireseptin.
Antibiotti ei tehoa flunssaan
Ihmisten ilmoilla liikuttaessa saa korkeintaan flunssan eikä se vie henkeä eikä lyhennä elämää muuta kuin aniharvoin. Eikä siihen antibiootti sitäpaitsi edes tehoa.
Ei, mutta...
Ei tehoa antibiootti virustauteihin, mutta bakteeritulehduksiin saattaisi tehotakin. Jos vain on oikeaa lajia. Köyhällä on korkeintaan vara akäydä terveyskeskuksessa, jossa harrastetaan hakuammuntaa.
Tauti on harvoin tappava, mutta pitkäaikainen infektio heikentää yleiskuntoa ja mahdollisuuksia huolehtia kunnostaan esim. liikkumalla.
Bakteeritulehdukset harvinaisia
Ulkona liikkuminen aiheuttaa aniharvoin bakteeritulehduksia, joihin tarvittaisiin antibiootteja. Ja jos tarvitaankin, pienituloisetkin saavat niitä kaljatuopin hinnalla.
Eipä sekään selitä ollenkaan pienituloisten heikkoa terveyttä muista syistä kuin päihteiden käytöstä aiheutuvaksi.
Älä suhtaudu hysteerisesti ulkomaailmaan vaan liiku siellä rohkeasti!
Entäs maataloustuet joita saat Nalle?
RKP:n öykkäri taas moralisoi vaikka itse saa yhteiskunnalta sosiaaliapua eli maataloustukia.
Oligarkin ajatuksia
Halonenkaan ei paljon arvostanut Nallen viisauksia ja siitä tämä katkeruus johtunee. Nyt kun on saatu uusi presidentti jolla on kannajinaan urheiluväen, Hjallis, viihteen , Jone ja nyt talouselämän edustaja Nalle, niin kaikki tuntuu olevan menossa parempaan suuntaan. Olisiko suomen vastenmielisin kolmikko. Tavalliselle työssäkävijälle kaiken tämän kustantaminen saattaa kuitenkin käydä raskaaksi.
Läpiä päähänsä puhuu Nalle
Tästä asiasta on olemassa paljonkin kirjallisuutta, tosin ei juuri sellaista joka olisi kirjoitettu juuri Suomesta juuri vuonna 2012.
Eli sikäli Nalle on oikeassa että juuri tästä nimenomaisesta Suomen tilanteesta ei ole olemassa erillisiä tutkimuksia. Vielä.
Mutta kootusti sitä mitä köyhyyden ja terveyden suhteesta tiedetään voi tutkia lukemalla esimerkiksi kirjan Wilkinson - Pickett: The spirit level - Why equality is better for everyone, löytyy pokkarinakin. Eikä ole yksi tutkimus vaan kooste sadoista tutkimuksista.
Sellaisia tutkimuksia ei ole
Höpö löpö.
Ei ole olemassa tutkimusta, jonka mukaan köyhyys pakottaisi ihmiset jollain luonnonlain voimalla juomaan viinaa ja polttamaan tupakkaa. Ja sehän ne terveyserot aiheuttavat lihomisen lisäksi.
Ja köyhiähän ei Suomessa olekaan.
Se tietysti pätee, että kun vetää viinaa, ei voi tehdä työtä. Sen seurauksena tulotaso laskee. Se lienee moraalisesti ihan oikein.
Hyvä
kun kerroit. Nyt voit mennä yliopistolle kertomaan miten niiden pitää laittaa sosiologia uusiksi.
Sosiologia ei kiinnosta - ei tiedettä
Valitettavasti vasemmistolainen sosiologia ei kiinnosta, koska se ei ole tiedettä vaan politiikkaa. Sorry.
Mutta kerropa miten pienet tulot pakottavat ihmiset vetämään viinaa, polttamaan tupakkaa ja lihomaan muodottomaksi.
Pakottaako mikä ja mihin?
Jos maailma olisi noin yksinkertainen niin maailmassa ei olisi juoppoja yritysjohtajia. Yllätys yllätys heitä löytyy kasapäin. Löytyy myös rikkaita kotirouvia ja varakkaita eläkeläisiä, jotka upottavat elämänsä pulloon. Alkoholismi ei ole siis mikään vasemmistolaisen sosiologian keksintö. Ei rapajuoppous ole sen kunniakkaampaa hankkii tuon taudin sitten shamppanjalla, konjakilla, kossulla tai tikkuviinalla. Seurauksetkin ovat usein aivan samanlaiset ja sen porhon johtajankin juoppohulluus on vähintään yhtä kallista hoitaa kuin kenen tahansa matti meikäläisen. Itse en usko absolutismin viestin voittoon, mutta uskon siihen, että kohtuuskin on olemassa. Juopolla rikkaalla ja juopolla köyhällä on se ero, että toisella on enemmän rahaa jolla rällätä. Juoppo öykkäri on niitä ärsyttävimpiä tyyppejä, joita on olemassa. Juuri hän ei yleensä arvosta kenenkään muun työtä ja tekemistä. Ei edes niiden sairaanhoitajien, jotka pyrikivät pitämään hänet jotenkin hengissä seuraavaa putkea varten.
Kyse ei ole yksilöistä
Totta kai yksilöitä on joka lähtöön.
Nyt on kuitenkin puhuttu tilastoista ja eri väestöryhminen odotettavissa olevasta elinajasta.
Siksi se fakta on olennainen, että pienituloinen väestö juo viinasta valtaosan ja polttaa tupakasta valtaosan puhumattakaan muista päihteistä. Se sitten johtaa erilaisiin terveysongelmiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.
Yksittäiset juopot yritysjohtajat eivät asiaa miksikään muuta.
Eihän Halonenkaan ottanut esille pitkäikäisiä pienituloisia ja tehnyt sen pohjalta päätelmiään.
Ratkaisut löytyvät yksilöistä
Ratkaisut löytyvät vain yksilöistä ei tilastoista.
Sorry ja sorry..
..saisko vielä vähän mustavalkoisempaa kiitos?
Ehkäpä vastaisit kysymykseeni
Sorry, mutta ehkä sinä voisit sitten kertoa miten pienet tulot pakottavat ihmiset vetämään viinaa, polttamaan tupakkaa ja lihomaan muodottomaksi.
Löytyykö vastaus?
Minä en ole mustavalkoinen. Olen vain kiinnostunut faktoista ja todellisista syy-seuraus-suhteista siinä missä Halonen ja muut vasemmistolaiset valehtelevat.
Hyvä Nalle
Tämä puhe on melkein yhtä viisasta, kuin erään ulkomaisen ministerin kehoitus asunnottomia menemään sisätiloihin pakkasella. Niinpä niin. Nallella on selvästi rikkaan miehen syndrooma, kaikkivoipaisuuden harha, josta käsin neuvotaan huonompiosaisia.
Nalle on oikeassa
Yhdysvalloissa on tunnetusti yksi suurimmista tuloeroista ja suomessa pienimmistä. Silti Yhdysvalloissa köyhä elää pitempää kuin Suomessa tai vaikkapa Ruotsissa...
Täytyyhän sen olla noin...
...koska oikein Internetissä niin kerrotaan...
Vai olisiko tämä kaikkien tietämä, itsestäänselvä tosiasia eli selviö? Tai edes helposti todettava seikka?
Oli miten oli, niin minä kaipaisin tähän lähdettä. En tällä kertaa viitsi ryhtyä sitä itse etsimään, koska se kuuluu väitteen esittäjän velvollisuuksiin.
Ruotsissa eletään pidempään
Kuin Suomessa ja se johtuu pitkälti Matti Vanhasen isän tutkimustuloksista (ruotsalaisten älyn lahjoista)
Valitettavasti yhtä tutkimusta ei ole
vaan joutuu ihan itse tekemään asiasta tukimusta. Tässä vähän listaa eliniän erotuksesta köyhä vs. rikas eri maissa:
FI 12,5 vuotta
SE 11,5 vuotta
GB 8,6 vuotta
US 7,5 vuotta
NO 6,6 vuotta
JP 4,3 vuotta
Tämä on hauska; Yhdysvalloissa ja Cubassa on sama elinajanodote - 78,3 vuotta.
Tuskinpa noin
Yhdysvaltain luvut tekevät vertailusta epäuskottavan.
Pitää verrata esimerkiksi köyhimmän desiilin odotetta varakkaimman desiilin odotteeseen. Silloin tuloerot tulevat huomioiduiksi.
Niinpä
Näissä kaikissa tutkimuksissa on verrattu köyhintä desiiliä rikkaimpaan desiiliin. Mutta ummista silmäsi totuudelle ja usko satuihin. Ai niin, jos tutkit tämän kotimaisen tutkimuksen tekijöiden poliittisia lähtökohtia, niin ei ole yllättävää että tutkimuksen tulos on mitä on. Minkä puolueen eduskuntavaalien ehdokkaita he olivat?
Niinpä
Näissä kaikissa tutkimuksissa on verrattu köyhintä desiiliä rikkaimpaan desiiliin. Mutta ummista silmäsi totuudelle ja usko satuihin. Ai niin, jos tutkit tämän kotimaisen tutkimuksen tekijöiden poliittisia lähtökohtia, niin ei ole yllättävää että tutkimuksen tulos on mitä on. Minkä puolueen eduskuntavaalien ehdokkaita he olivat?
Niinpä
Näissä kaikissa tutkimuksissa on verrattu köyhintä desiiliä rikkaimpaan desiiliin. Mutta ummista silmäsi totuudelle ja usko satuihin. Ai niin, jos tutkit tämän kotimaisen tutkimuksen tekijöiden poliittisia lähtökohtia, niin ei ole yllättävää että tutkimuksen tulos on mitä on. Minkä puolueen eduskuntavaalien ehdokkaita he olivat?
Otso oikeassa vain osittain
On nallen puheissa osin perääkin, mutta kyllä ahneuttakin pitää voida rajata.Suomen pienet tuloerot selittyy vanhentuneilla tilastoilla ja superrikkaiden näkymättömillä "piilotuloilla". Jos Suomi muka olisi niin huono paikka rikkaiden elää, nalle ois kavereineen häipyny jo ajat sitten- vaan eipä ole.
On ymmärrettävää , että johtajille maksetaan kaksin tai kolminkertaisia tilejä muun firman keskiansioihin nähden.
Mutta se, että maksetaan kymmenkertaisia ja jopa ylikin , se ei ole mitenkään hyväksyttävissä, ei saa olla. Jotain on yhteiskunnassa pahasti pielessä kun näin sallitaan tapahtuvan. Muutosta kaivataan, Aluksi vaikka eläkekaton muodossa. Esimerkkiä voi näyttää vaikka demareiden kolme ex-presidenttiä; lahjoittamalla puolet eläkkeestään Hurstille.
Nallehan oli 100-prosenttisesti oikeassa
Nallen puheet tässä asiassa olivat 100-prosenttisesti totta ja Halonen puhui typeriä puheessaan.
Tuloerot eivät aiheuta terveyseroja. Niin se vain on. Sen sijaan se lienee paikkansa että viinan litkiminen ja tupakan polttaminen (omia valintoja) heikentävät terveyttä. Ne estävät myös työn tekemistä.
Wahlroos on syrjäytynyt
Sitä kuvastaa hänen mielipiteensä. Hän ei elä kansanvirrassa mukana, vaan omissa kristallikruunukammareissaan. Mitähän hyvää Nalle on tehnyt yhteiskunnalle estääkseen syrjäytymistä- ei mitään. Sen sijaan hän on syrjäyttänyt pankeistään köyhyyteen työntekijöitä massoittain saaden siten palkkiokseen " rikoksesta ihmisyyttä vastaan " 14 milj. euroa tänä vuonna. Tämän miehen mielipiteet voitaisiin koota kansakunnan satukirjaksi, jota tulevat nuoret lukevat, jos edes osaavat. Siis mitä hyvää Nalle on tehnyt ja kenelle ???
Miksi Wahlroosin pitäisi tehdä jotakin?
Miksi ihmeessä Wahlroosin pitäisi tehdä jotain sille, että joku poika jossakin laittaa koulun lossiksi ja alkaa juoda viinaa? Mitä sinä itse olet tehnyt asian hyväksi.
Kaipa huomasit, ettet kyennyt ottamaan asiapohjalta kantaa Wahlroosin kommenttiin ja olemaan eri mieltä.
Luukainen ei juo viinaa eikä polta tupakkaa, se tuli selväksi
Terveyskäsityksesi ovat alakoulun kilpakirjoitusten aiheiden tasolla. Töistä potkittuja tässä maassa riittää kiinojen tms. halpamaiden tähden. Kukaan tässä maassa ei pysty tätä maassa työllistämään, ei mitenkään. Työpaikoilla on kiristyksen, hiostuksen ja kyynärpäiden meininki. Kun tuo organisaatioon uutta, se ammutaan alas tykistöllä, jotta uusi ei pääsisi synnyttämään sitä tarvittavaa uutta keneenkään henkilöitynä. Aivottomilla johtajilla ei riitä luovuutta muuhun kuin henkilösaneerauksiin. Luovuutta olisi se, että he loisivat uutta työtä. Tiimityö, jos sitä on edes ollut, on kuihtunut työpaikkojen katkeraan henkeen. Ja tämä koskee juuri näitä suuria organisaatioita. On myös mallikkaita " omistajankasvoisia " työpaikkoja. Niissä on edelleenkin kiva luoda ja tehdä luovaa työtä.
... mutta tuo luuseriuus viina ja tupakka ?
Sehän on itsestään selvää, että tolkku pitää pystyssä. Pääosa noista ns. luusereista ei ole juoppoja, vaan yksinhuoltajia, osa-aikapalkkaisia, normaaleja työttömiä yritysten ikäsaneerauksita tms. tuotannollisista toimenpiteistä poisheitettyjä. Mitä sinä tekisit ?
Itse olen luonut työpaikkoja 10 kertaa enemmän kuin hävittänyt.
No mitkähän ne sairaudet ovat?
Kirjoitit pitkälti, mutta jätit kertomatta, mitä ne sairaudet tarkkaan ottaen ovat, jotka lyhentävät pienituloisten elämää verrattuna suurituloisiin.
Minä väitän, että viinan, tupakan ja ylipainon aiheuttamat ongelmat ovat aivan olennaisia erojen selittäjänä.
Mitä annettavaa sinulla on tästä asiasta? Satuilusi työpaikkojen ilmapiiristä eivät liity asiaan.
Täydellistä sekameteliä koko juttu
Nuo viina, tupakka ja ylipaino ovat aivan itsestäänselvyyksiä. Tarvitsetko niistä vielä lääkärinlausunnot. Keskustelu jauhaa samaa asiaa niinkuin itsekin nyt teen. Suurituloiset kuolevat samoihin tauteihin nautittuaan konjakkia kossun sijasta ja havannalaisia yltäkylläisisen illallispöydän jälkeen. Lopuksi stressi rahan paimentamisessa tappaa varmasti.
Erona haudalla on tammiarkku ja kivimonumentti lakanakääreen ja puuristin sijasta. Kumpikaan ei saa mukaansa mitään muuta kuin jälkeläisten muistot, mutta rikkaat lisäksi sukuriidat perinnönjaossa.
Itsestäänselvyys mutta ei Haloselle
Toki hyvätuloisissakin käytetään alkoholia ja tupakkaakin poltetaan. Terveyserot pieni- ja suurituloisten välillä selittyvät kuitenkin melkein kokonaan sillä, että pienituloisissa läträtään viinan kanssa verrattomasti enemmän noin keskimäärin ja poltetaan tupakkaa.
Eli ei kuolemia aiheuta pienet tulot vaan viina ja muut päihteet.
Totta kai tämä on itsestäänselvyys mutta miksi se ei ole sitä Haloselle ja muille vasemmistolaisille?
Wahlroosin ongelmat oman itsensä kanssa
Wahlroos ajattelee loogisesti, ja siinä hänen ongelmansa onkin: kansalaiset eivät ole (ainakaan vielä) talouden numeroita, vaan ihmisiä, ja elämää ei voi kuitata älyllisellä temppuilulla ja matemaattis-loogisten päätelmien taakse pakenemalla.
Wahlroos on selvästi erkaantunut suomalaisista, itse elämästä ja todellisuudesta ja rakentanut loogisella saivartelullaan itselleen suojamuurin, jotta välttyisi kohtaamasta ihmistä - ja mikä olennaisinta, itseään.
Tai sitten nämä Nallen puheet ovat ovela strategia, sellainen josta juuri lukemani satiiriromaani kertoo. Suosittelen sitä muillekin.
Tuosta Wahlroosin pirullisesta juonesta romaanin kirjoittaja kertoo itse omassa blogissaan:
http://jannekuusi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/96237-he-tekev%C3%A4...
Epäloogisuuttako haluat?
"Wahlroos ajattelee loogisesti, ja siinä hänen ongelmansa onkin:"
Suositteletko sinä todellakin epäloogista ajattelua Suomen ongelmien ratkaisemiseksi siksi, että tuulipukukansa ei pysty minkäänlaiseen loogiseen ajatteluun?
Minusta Wahlroosin lausuntoja on ilo lukea, koska ne ovat niin toista luokkaa järkevyydeltään kuin esimerkiksi Heinäluoman tai Tuomiojan hölinät.
Elämää ja ihmistuntemusta
Totta kai Wahlroosin puheita on hauska lukea ja kuunnella, nehän esittävät maailman ja ihmisen toiminnan loogisena ja symmetrisenä, jota se ei ole. Mutta tuollainen järkeistämällä yksinkertaistaminen kaiketi tuo lohtua monimutkaisten asioiden, kuten elämä, ymmärtämiseen - tai siihen pyrkimiseen.
Älyllistä päättelykykyä yhdistettynä ihmistuntemukseen kutsutaan viisaudeksi. Pelkkä loogis-matemaattinen asioiden jäsentely on pikku piperrystä ja älyllistä akrobatiaa, joka herättää ihastusta siinä missä silmänkääntö- ja muut taikatemput.
Kannatat siis epäloogisuutta
Sanahelinästäsi päätellen haluat, että poliitikot hoitavat tehtävänsä epäloogisesti.
On siis helppo päätellä, että äänestät vasemmistoa.
Vihje: Epälooginen ajattelu ei ole "viisasta" eikä se myöskään ole "humaania". "Pehmeää" ajattelua se silti usein on.
Vasemmisto ja epäloogisuus
Luepa piruuttasi kokoomuslainen blogikirjoitus tuolta: http://tuomohirvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97345-bj%C3%B6rn-wahlroos-ole...
Lue myös tarkemmin kommenttini, johon vastasit. Luit siitä nähtävästi vain ne osat josta halusit alkaa mellakoida. Viisaus on näet eri asia kuin looginen päättelykyky, vaikka ne eivät toisiaan pois suljekaan.
Viisautta on elämänkokemukseen perustuva ajattelu ja päättely, sellainen josta Wahlroos ei ymmärrä mitään.
Syy-seuraus-suhteen ymmärtämisestä kannattaa aloittaa
Minä vilkaisin kyseisen "mökkihöperön" kirjoituksen ja huomasin, että se ei sisällä asiaa ollenkaan. Ei sellainen kiinnosta.
Minä vastasin viestisi olennaisiin osiin. En minä ole kiinnostunut filosofointiisi viisaudesta ja muusta. Minua kiinnostaa vain se, haluatko että poliitikot toimivat loogisesti vai epäloogisesti.
Ei kyse ollut mistään "loogisesta päättelykyvystä" vaan yksinkertaisesta syy-seuraus-suhteen ymmärtämisestä. Halonen ei ymmärrä sellaisia asioita enempää kuin heinäluomat ja tuomiojatkaan.
Sanahelinät sitten erikseen.
Tää oli hauska
"Valtakunnantrolli Wahlroos
Nalle ehkä ihmettelee, miksei se tilastoja rumentava työtön alkoholisti tai Kurvissa luuhaava pirinisti vain yksinkertaisesti raahaudu sinne Mehiläisen ajanvaraukseen ja hoida asioitaan kuntoon. Vastaanottoajanhan saa useimmiten saman tien! Voisiko niitä syitä olla muitakin kuin "piittaamattomuus" omasta terveydestä, Nalle? Asiasta on tehty laaja-alaista sosiaalipoliittista tutkimustakin, mutta voihan sitä toki fiilispohjaltakin heitellä, kun on kansanmies."
http://erkkiperala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97376-valtakunnantrolli-wahl...
Miksi pienituloiset alkavat vetää viinaa?
Oikea kysymys on kuitenkín se, miksi nämä päihteiden käyttäjät ovat aloittaneet päihteiden käyttönsä. Ei mikään ihmisen geneettinen ominaisuus siihen pakota. Ei myöskään työttömyys.
Vasemmistolainen sosiaalipoliittinen "tutkimus" on asiassa nollan arvoista.
Pienituloiset kuolevat nuorempina, koska juovat viinaa, polttavat tupakkaa ja lihovat liikaa. Näin se vaan on ja Wahlroos oli oikeassa. Ja sehän vasemmistolaisia harmittaa, kun jäivät valehtelusta kiinni.
Kaikenlaista kerrotaan
"Alcohol and mental health
Mental health problems not only result from drinking too much alcohol. They can also cause people to drink too much.
Put very simply, a major reason for drinking alcohol is to change our mood - or change our mental state. Alcohol can temporarily alleviate feelings of anxiety and depression; it can also help to temporarily relieve the symptoms of more serious mental health problems."
http://www.mentalhealth.org.uk/help-information/mental-health-a-z/A/alco...
"Sairaus ruokkii sairautta
Mielen sairaudet
Maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 2003 julkaisemasta raportista selviää, että yleisimmät mielenterveyden häiriöt maailmalla ovat masennus, alkoholin liikakäyttö, skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö."
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2008_6-7/6497
Vieraile useammin
Vierailepa vierailija useammin. Tälläiset tietoiskut tekee gutaa.
Mielenterveyden ongelmat eivät syy vaan seuraus
Suomen pienituloiset tai työttömät eivät valtaosaltaan juo viinaa, polta tupakkaa tai liho muodottomiksi siksi, että heillä olisi jokin mielenterveydellinen häiriö. Kyllä he ihan terveitä ihmisiä ovat mutta valitsevat vain päihteiden käytön.
Se tietysti pitää paikkansa, että ahkera päihteiden käyttö usein johtaa mielenterveyden ongelmiin.
Ahkeran googlaamisesi tulokset eivät liittyneet lainkaan asiaan.
"Buntta"ja poika
Nallen isä,"Buntta"ryypiskeli täydellä kansliapäällikön palkalla,otti asiakkaat vastaan ravintolassa,ministeri Rantala yritti eroittaa,ei onnistunut,"Buntta"oli Kekkosen hovin erityisessä suojeluksessa.Nalle varmaan haluaisi samalaisen "hovin"niinistön aikakaudelle.Nalle on osoitus ettei sivistys ja raha ole aina sopusoinnussa keskenään.Nallen lausunnot huomioon ottaen on ymmärrettävää miksi hän ei kuulu Halosen ystäväpiiriin.
Miten Buntta tähän liittyy?
Miksi Björn Wahlroosin isän teot liittyisivät millään lailla siihen, mitä Björn Wahlroos lausuu Suomen asioista?
Vai pitääkö sinun sanomisiasi arvottaa isäsi tai äitisi ryyppäämisen mukaan?
Nallen kaipaus päästä "hoviin"
Nalle arvosteli Halosen "hovia".Halosen ystäväpiiri ja tapa arvostaa ihmisiä on aivan toista luokkaa kuin Nallen.Kekkosella oli hovi johon Nallen isä kuului,se salli kaikennäköisen öykkäröinnin jota Nalle jatkaa isänsä opein.Kyllä kodista saadut elämänopit näkyvät,myös Nallessa,moukka mikä moukka,kuten isänsä.Omat vanhempani eivät käyttänyt alkoholia ollenkaan,isä joskus,hyvin harvoin.
Nalle I Urhoollinen uskaltaa
Nalle I Urhoollinen uskaltaa hyökätä presidentin kimppuun, kun Halosen kautta on jäljellä enää pari viikkoa. Minkä sotapäällikön hänestä saisimmekaan!
Osallistun
Nallen lähetyskuluihin, Pohjois-Koreaan!
Halonen lähtee, hovi jää virkoihin
Nallen puheenvuorossa havainto Halosen hovista on olennainen. Se on ottanut suoraan haltuunsa keskeiset virat, ja arvojohtamisella median. Myös haloskalaisia tutkimuksia valmistuu runsaan rahoituksen turvin vielä 10 vuottakin, taattuine tuloksineen. Naistutkimusta ja monikulttuuria...
Wahlroosin selvä arvostelu kertonee jo siitäkin, että pankit itsekin toivovat jo esim. oikeuslaitoksen normalisoimista, vaikka jo 20 vuotta kestänyt miehitys on perustettu niiden eduksi. Stalinistisilla arvoilla toimiva virkakoneisto ei sovi markkinatalouteen.
Haloskan hovi
Yksi perusongelma maassamme on, eli tämä todelliset yhteiskunnalliset loiset ja demari Haloskan lakeijat ja rakennettu hovi, nämä tuli mahdollisimman nopeasti häivyttää kokonaan valtionhallinnasta sillä siellä se yhteiskuntamme perusongelma muhii eli ylevä kaikkia syleilevä suvaitsevaisuus jonka perusteella yhteiskunnassamme saa tehdä melkein mitä itse lystää paitsi kunniallisia töitä tai itsensä elättämistä.
Muumimaailmaa ei oikeasti ole olemassa
Hyvä kun joku pystyy sanomaan, ettei keisarilla ole vaatteita.
"Money makes the world go round"- ei sen kummempaa.
Nallen puheet kannustaa syrjäytymään
Nallelta ei tule koskaan mitään kannustavaa, vain syyllistäviä kommentteja. Pikavippilainojen hurjista korkotuotoista Nallenkin taskuun on sievoiset summat kilahtaneet.
Nalle voisi setelivuorensa takaa joskus laukoa jotain rakentavaakin, kuinka ongelmat ratkaistaisiin. Eipä taida miehellä olla muita haluja kuin ärsyttää, no on sekin tapa päteä, joskin ei kovin rakentava.
Ei kukkahattupuheita
Järkipuhetta, hymistelevän kukkahattulinjan vastaista.
Enemmän koulutetut ymmärtävät terveyden päälle enemmän. Vähemmän koulutetut tuppaavat olemaan köyhempiä keskimäärin.
Ennen oli herrat lihavia, nykyään ne ovat lommoposkisia susi-kalleja, kuten Nallekin. Ja työmiehet ovat lihavia, kuten minäkin. Ennen olivat nälkiintyneitä biafran lapsia.
Rakentavaa puhetta Nallelta oli se, että on liian helppo heittäytyä syrjäytyneeksi. On kannusteloukku, joka pitäisi purkaa. Liian usein on tilanne, että laskelmoidaan, ettei kannata mennä töihin, kun 'korvauslinjalla' saa liki saman ilman aamunousuja.
Opiskelijoiden on helppo viettää iloista elämää vaikka kymmenen vuotta. Opintotuet, asumistuet, terveydenhuolto, yms. tulee ilmaiseksi, vaikka isäpappa olisi rikas. Ei kannata valmistua.
Jos olisi vaikka enimmäisaika, jolta opintotukea saa, kummasti opiskelijat valmistuisivat nopeammin.
Kiitos!
Hyvin kirjoitettu, Metu!
Ajaako Nalle perustuloa?
Ajaako Nalle perustuloa?
Nalle oikeassa
Halosen aikaan presidentti-instituutio vajosi pohjamutiin. Kukkahattu-arvot olivat ensisijaisia. Onneksi ei mitään pahempia kriisejä ollut 12 vuoden aikana, luojan kiitos.
Niinistö nostaa taas arvostuksen sille kuuluvaan arvoon. Saatiin isäntä taloon.
Tuloerot
Maissa joissa ne ovat kapeat on myös alhainen elintaso yleisesti. Kuten Suomessa.
Nalle puhuu taas järkeä, meillä järjestelmä kannustaa työttömyyteen. Järjestelmä on erittäin tehoton ja passivoiva. Vastikkeettomista korvauksista tulisi päästä pikemmitin.
Iiro Viinasella ja Nallella
Iiro Viinasella ja Nallella lienee sama ongelma: omatunto on alkanut kolkuttaa. Nykyään Viinanen jo tuomitsee ankarasti sikarikkaitten öykkäröinnin ja luonnon pilaamisen. Hän on tullut uusiin ajatuksiin ehkä siksi, että vakava, parantumaton sairaus on pannut pohtimaan asioita hieman syvällisemmin.
Nalle käyttää suuren osan Hesarin haastattelusta omaksumansa ideologian ("finanssi-innovaatioineen") puolusteluun. Jos se olisi ehdottomasti paras ideologia, ei sitä tarvitsisi niin kovasti puolustella. Ehkä Nalle terävänä tyyppinä näkee, että silloin kun 1% maapallon ihmisistä omistaa 98% varallisuudesta, ei vallankumous enää ole kaukana. Nyt lähestymme tätä hetkeä kiihtyvällä vauhdilla
Nallella kokemusta myös sosialismista
Kun on laaja kokemus erilaisista yhteiskuntajärjestelmistä ymmärrys kasvaa.
Se että talous kasvaa Euroopan ulkopuolella kertonee Nallelle enemmmän eurooppalaisista kuin tulojen kasautumisesta 1% maailman rikkaista.
Eurooppa elää tällä hetkellä täysin finanssi-innovaatioiden varassa. Jopa niin, että tietyt heikot talousmaat haluaisivat alkaa verottaa rahan liikkeitä. Suomessakin valtion talous on saatu näyttämään paremmalta kirjanpidollisin toimin. Sekin kertonee enemmän meistä, kuin tuloeroista.
Koko maailmahan ei ole talouskriisissä laisinkaan. Suomesta katsottuna tietysti maailman napa on jossain Saksan ja Kreikan puolivälissä.
Alamäestä tulee pitkä ja osin jyrkkä.
Anteeksi kuinka?
Millaista kokemusta Nallella on sosialismista?
Voi voi
Nallehan on entinen Taistolainen äärikommari meinaan vaan Corvus jos et sitä vielä tiedä
Suomen viennin romahdus
Ja hyvinvointivaltion rahoituskriisi johtuvat tulojen kasautumisista rikkaille.
Eli kiristetään vain veroja ja maailma palautuu ennalleen.
Lähden nyt kantamaan valoa tupaan uudella muovisäkillä. Tosin olen luopunut pääosin muovisäkeistä.
Ahneille uudelleenarvottavaa ja periaatteistavaa psykoterapiaa
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan noin 60 000 euroa vuodessa ansaitsevat olisivat onnellisimpia - mutta mitä kauempana alapuolella tulot tuosta ovat sitä onnettomampia ihmiset ovat - mutta toisaalta lisäraha 60 000 euron tulojen yli ei kasvata onnellisuutta.
Mutta nyt pitää kysyä seuraava kysymys. Onko niin että ne jotka sitten ahnehtivat yhä kyltymättömämmin rahaa vaikka sitä olisi moninkertaisesti kyseisen rajan yli ovatkin kyvyttömiä tuntemaan onnellisuutta ja kyvyttömiä luomaan sitä itse itselleen. Ja siksi hakevat epätoivoisesti onnea kasaamalla yhä enemmän rahaa toivossa että siitä elämään onni löytyisi.
Tällä perusteella pitääkin kysyä onko suurin osa rikkaista ja yhä enemmän rikkautta hamuavista - olivat he sitten yrittäjiä tai pääoman omistajia - itse asiassa psykoterapian tarpeessa.
Pitäisikö ne ihmiset joiden ahneus ei tuota edes heille itselleen onnea - ja muille yleensä vain onnellisuuden puutetta - ohjata psykoterapiaan etsimään onnensa avaimia ihan jostain muusta kuin rahan ahnehtimisesta.
Eli kuinka paljon maailman taloudesta itse asiassa pyörii sen varassa että sen dynaamisin tekijä on ahneet epätoivoiset ihmiset jotka eivät saa onneaan edes rahan ahnehtimisesta.
Joille henkilökohtainen elämänsä uudelleenarvottava ja periaatteistava psykoterapia olisikin paras ratkaisu. Ja kyltymättömän ahneuden laantumisen jälkeen myös muille paras ratkaisu.
Asia on ihmiselle yhteisöeläimenä kuitenkin niin kuten aforismissani sanon - hyvä ei vähene jakamalla mutta pelkästään vastaanottamalla se ehtyy.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Roskaa
Nalle, "Yrityksillä ei ole moraalia", puhuu taas täyttä potaskaa. Vähävaraisilla ei ole mahdollisuutta panostaa terveyteensä, koska kaikki menee asuntoon ja ruokaan.
www.ted.com/talks/kevin_bales_how_to_combat_modern_slavery.html
Tässä ei noilla idioottimaisilla tilastotiede-jorinoilla ole mitään tekemistä.
Järjestelmä passivoi
Vähäjärkisiä. Tästä voidaan olla ihan samaa mieltä.
Tästä keskusteluketjusta
Tästä keskusteluketjusta jäi päällimmäiseksi mieleen se, että nimim. Arto_Luukkaisen päähän ei mahdu muita ongelmia kuin viina ja tupakka.
Korjaan saman virheen yhä uudelleen
Se menee niin päin, että vasemmistolaiset keskustelijat sivuuttavat yhä uudelleen viinan, tupakan ja ylipainon merkityksen elinikää lyhentävinä tekijöinä. Minä sitten korjaan virheet ja valehtelut yhä uudelleen ja uudelleen. Wahlroosin puheenvuoron pohjaltahan keskustelemme.
Nalle ainakin osittain väärässä
Heikko tulotaso vaikuttaa suoraan ateriointiin. Epäterveellinen ruoka on yleensä sitä halvinta jossa pääpaino on kaloreilla, ei terveellisyydellä. Kehnon ruoan ainesosat, kuten suola ja kovat rasvat, taas altistavat monille sairauksille
Heikko tulotaso vaikuttaa myös suoraan pukeutumiseen, joka ulkotyötä suorittavalle on a ja o terveyden kannalta.
Nämä ovat tosiasioita. Ampukaa alas jos pystytte.
Suomessa on kirpparit pullollaan
Lämpöisiä laatuvaatteita pilkkahintaan. Ja terveellistä ruokaa saa paljon hampurilaisaterian hinnalla. Hanasta tulee maailman paraslaatuisinta vettä. Lähiruokaa saa edullisesti suoraan tuottajalta.
Syyt ja seuraukset
On hiukan kyseenalaista asetella kausaliteetteja kovin yksioikoisesti, mutta varmaa on taatusti se, että päihteet tupakka, ylipaino ja epärehellisyys sairastuttavat ja tappavat.
Jokainen voi joutua tilanteeseen, jossa suunta häviää, ei jaksa tai ei enää halua. Yhtä hyvin sellaisen tilanteen voi valita myös itse.
Ihmistä, joka on vaikka juoppo, ei todellisuudessa juuri voi auttaa muuta kuin pidentämään elämäänsä.
Ihmisiä pitäisi yrittää auttaa auttamaan itse itseään. On tilanne aiheutunut miten tahansa, niin päihteet, tupakka jne varmasti pahentavat tilannetta. Mielekkyys saattaa löytyä pahoistakin tilanteista.
Mutta, jos ihminen itse menettää otteensa, niin huonosti tuppaa käymään. Paljon voi ihminen itse valita. On turha sanoa, että kaikki on rahasta kiinni.
Ei ole.
yksinkertaista
Björn Wahlroos puki vain sanoiksi yksinkertaisen asian. Ideologia (Halosen, Tuomiojan, Heinäluoman) ja arkielämä evät useinkaan käy yksiin.
toinen puolikin tietysti on
Haavistohan käytti vaalikampanjassaan tarkkanäköisesti termiä syrjäytetyt, mikä ei ole ollenkaan niin neutraali termi kuin syrjäytyneet, jota Wahlroos käyttää.
Esimerkiksi Wahlroosin edustama yritysmaailma mittaa nykyään yhä tarkemmin ja tarkemmin työntekijöitä mm. henkisen ja fyysisen kunnon osalta. Jos pientäkin puutetta löytyy, siitä tulee myös heti palautetta. Monessa tapauksessa tämä menee jo selvästi epäoleellisuuksiin, hyvä fyysinen kunto ei esimerkiksi korvaa älykkyyttä tai koulutusta mitenkään. Huippukuntoinen pölvästi on siitä vaarallinen, että hän jaksaa tietysti tehdä vääriä asioita huonokuntoisempaa enemmän.
Huumetestit, psykologin lyhyet testit ja vaikkapa hauskat yhteiset työpaikkaliikunnat on helppo ymmärtää, mutta asiassa on menty perisuomalaiseen tapaan jo aivan liiallisuuksiin. Vaikkapa Wahlroosin melko selvä narsismi ei ole ainakaan mitenkään estänyt hänen menestystään.
Työhaastattelut ja työn tehokkuuden mittaaminen muistuttuvat nykyään temppusirkusta, jossa tärkeämpää on osata vastata oikein kuin rehellisesti. On ihan ymmärrettävää, että tämä jatkuva tehokkuuden maksimointi ihmisarvosta tinkimällä saa jotkut ihmiset luovuttamaan tai ainakin hakeutumaan "vähemmän tuottavaan" työhön. Olen tehnyt itsekin niin, en tee ollenkaan niin paljon ns. tulosta kuin pystyisin tekemään ja se on tietoinen valinta. Suosittelen tätä valintaa muillekin, koska elämä on silloin paljon mukavampaa. Elämää kannattaa ensin elää itselleen ja vasta sen jälkeen muille, varsinkaan elämää ei kannata alentaa palvelemaan Wahlroosin arvo-osuustilin saldoa.
Eräs tositarina Nallesta
Eräs tositarina Nallesta tosin vuosien takaa. Eräs julkisuudessa tunnettu henkilö, ei rikas, mutta hyvin toimeentuleva, oli saanut kutsun Nallen metsästysseurueeseen. Nallella oli englantilainen "superhyperluksus" haulikko. Nalle pyysi saada katsoa ko. vieraan haulikkoa, joka oli silloinen Valmetin paras malli. Nalle totesi:"Minulla on tälläinen mökillä. Ammun sillä käärmeitä."
Suomeksi tämä tarkoitti: Vaikka oletkin julkisuudessa tunnettu henkilö, ja saanut tällä kertaa kutsun, et kuulu joukkoon!
Että tällainen Nalle.
Näkijä vai tekijä
Whalroos on varmaankin saanut oppinsa tilastotieteen laitokselta missä on ennustettu suomeen tulevan työvoimapula 40 vuoden ajan.Tällä peusteella eläkeikää on nostettava.Siitä huolimatta vaikka kuukausittain ilmoitetaan 1000 työpaikan katoamisesta.Niin,totta ei näissäkään tapuksissa korrelaatio ja syy-yhteys kohtaa.Viisas mies tämä Wahlroos.
Miten Wahlroos erehtyi?
Wahlroosin vika ei ole sinun höpötyksesi.
Sen sijaan kerropa, millä tavalla Wahlroos erehtyi puheenvuorossaan. Omasta höpötyksestäsi saat tietysti vastata ihan itse.
Koherenssi ja korkkiruuvi
Olen niin pragmaattinen, että minun on vaikeata nähdä mitään hyötyä kummankaan, siis Björn Wahlroosin ja Tarja Halosen pikkunäppärässä politiukoinnissa. Korkkiruuvin käyttö ei selitä pullon sisältöön hukkumista, eikä maailman moninaisuus ole sovitettavissa yhteen heidän esiintuomien mielipiteiden kanssa. Eivätkö asianomaiset ole kuulleet puhuttavan esim. elintasosairauksista tai kaikkien tiedoitusvälineiden kautta saaneet tietää varakkaina pidettyjenkin sortumisesta huumeisiin jne. Britit ovat järjestäneet asiansa niin, että useimmat huumaavat itsensä päivittäin alkoholijuomilla. Yläluokkaa kaatelee naukkuja kristallilaseihin tämän tästä ja köyhät saavat iltaisin annoksensa kaljatuopeista pubeissa. Muut ovat seuraamassa tällaista esimerkkiä. Nykyaika on saanut ihmiset popsimaan roskaruokaa ja kaupat ovat pullollaan epäterveellisiä makeisia ja juomia. Sukupuolikurin höllentymisen kautta elitavat ovat riistäytyneet holtittomiksi. On tuhansia ja yhden yön syitä sairastumiseen.
Wahlroos ei politikoinut
Totuus kuitenkin on se, että pienituloisten odotettavissa olevan elinikä on lyhyempi kuin suuri- tai keskituloisilla.
Halonen analysoi tämän faktan väärin luullen tulojen pienuuden sinällään tappavan ihmisiä ennenaikaisesti. Wahlroos korjasi asian vaikka ei päihteiden käyttöä tainnutkaan mainita.
Wahlroosin puheenvuorosta oli siis se hyöty, että hän korjasi Suomen presidentin virheellisen puheenvuoron, joka oli pelkkää vasemmistolaista politikointia. Virheen korjaaminen ei taas ole koskaan politikointia.
Tosiasioissa pysyminen on aina hyödyllistä.
Totuus joo
Kysymys on osatotuuksista, joita kumpikin on ladellut. Eivät kaikki pientuloiset ole lyhytikäisiä. Mutta merkittävä osa on ollut. Pienituloisten suuri määrä verrattuna todella paljon ansaitseviin vaikuttaa johtopäätöksiin. Todelliset syyt ovat syvemmällä kuin tilastonumeroissa.
Mielipiteillään kilpailevat kiemurtelevat kuin korkkiruuvi syvempiä syitä mainitsematta. Ja se on politiikkaa se.
Minkä osatotuuden Wahlroos sanoi?
Kerropa minkä "osatotuuden" Wahlroos sanoi?
Sen sijaan Halonen puhui puhdasta pötyä, kun ei tajunnut syy-seuraus-suhteista mitään, koska vasemmistolaisessa propagandassahan niillä ei ole merkitystä.
Filosofinen näkemykseni
Koherenssilla tarkoitin sitä, että Wahlroosin väite on tosi, jos se on yhteensopiva muiden totuuksien kanssa. Täyttä yhteensopivuutta todellisen käytännön elämän kanssa on kuitenkin vaikea nähdä, kun Wahlroos väittää ainoana syynä heikentyneelle terveydelle olevan sen, että syrjäytyneiksi joutuvat eivät panosta terveytensä hoitamiseen.
Suomessa syrjäytyneilläkin on mahdollisuus hoitaa terveyttään turvautumalla yhteiskunnan järjestämiin terveyspalveluihin. Monet myös näin tekevät. On tuhansia eri syitä, miksi liian monet kansalaiset eivät kanna huolta terveydestään. Eivät he useinkaan ole syrjäytyneitä, vaan toimeentulevaa väkeä.
Luuloa vai tietoa.
Ken tietää ettei mitään tiedä on paljon viisaampi kuin se joka ei tiedä ettei mitään tiedä.