Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) toi tänään esiin vakavan huolen Suomen terveyserojen kasvusta puhuesaan peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöfoorumissa Helsingissä.
Sarkomaa varoitti erityisesti lapsissa ja nuorissa muhivasta kansanterveydellisestä aikapommista. Hänen mukaansa suomalaisten nuorten tupakointi, humalajuominen ja lihavuus ovat poikkeuksellisen yleisiä verrattuna muihin OECD-maihin. Osa nuorista voi paremmin kuin koskaan ja osalle nuorista ongelmat kasautuvat.
- Tämän kansanterveyttä uhkaavan ilmiön kuriin laittaminen on priorisoitava terveyspolitiikkamme kärkeen. Jotta tämä onnistuu, on valmisteilla olevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa laitettava painopiste terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen puuttumiseen, Sarkomaa sanoi.
Sarkomaan mielestä on ikävä tosiasia, ettei moni kunta edelleenkään huolehdi kouluterveydenhuollosta lain ja suositusten mukaan, ja että oppilashuolto on oikeuskanslerinkin useista huomautuksista huolimatta puutteellista.
Sarkomaan mukaan on suurta typeryyttä laiminlyödä lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviä palveluja.

Kommentit
Ikävä tosiasia on myös,
Ikävä tosiasia on myös, että Kokoomuksen ministeri torppasi panimoteollisuuden painostuksesta alkoholijuomien mielikuvamainonnan kieltämisen.
Mainoksetko vikana?
Siis mainostenko takia nuoret juo?
Muutenkin haluaisin nähdä tämän raportin jossa Suomen nuoret dokaavat, vetevät huumeita ja ovat läskejä enemmän kuin muissa maissa.
Ja jos näin on niin miten PISA tulokset ovat sitten korkealla?
Seurauksia
"Laman lapsista piirtyy rekisterien avulla hätkähdyttävä kuva
Köyhyys kasaa kaikki ongelmat lapsille"
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien...
Kasvunpaikka on koti
Lapsen ja nuoren kasvunpaikka on koti. Jos perhessä on äiti joka pitää huolen lastensa terveydestä, puhtaudesta ja monipuoliseta ruosta, niin ei hätää. Täytyy kuitenkin todeta, että harvassa ovat enää ne äidit, jotka osaaat tai edes haluavat hoitaa kodin ja tai laitaa itse perheelleen ateriat. Kun ruokaa laitetaan nuorten kanssa yhdessä, niin siinä he oppivat sitten syömään laittamaansa ja oppivat terveellisille elämäntavoille. Samoin jokaisen nuoren tulee huolehtia omasta ympäristöstään kodissa, eli sen asuntonsa huoneen siisteydestä ja myös oman vaatetuksen puhtaudesta.
Kun pojat menevät armeijaan hakemaan miesten mallia, niin tyttöjen olisi syytä käydä vähintään muutaman kuukauden kestävä talouskoulu. Perhettä perustaessaan on hyvä osata kodinhoidon perusteet ja samalla jatkusi perinne terveellisistä elämäntavoista.
Talous-, lasten- ja kodinhoitoa
Näin se muuten on, muutaman kuukauden mittainen "talouskoulu" ei olisi kenellekkään nuorelle pahitteeksi...
Ennen oli kansalaiskouluissa kodinhoitoa ja lastenhoitoa myös klopeille ja moni tykkäsi siitä.
Hemmetti soikoon
Ei lapsia ja nuoria pelasteta sysäämällä vastuu heistä yhteiskunnalle tai lisäämällä kieltoja. Vaaditaann kuria ja järjestystä kotona. Kasvatusta! siitä se lähtee. Rajansa kaikella sosialisoimisella.
Vakava huoli ei riitä
Sitä on hoettu vuosikausia ja viimeistään vaalien lähestyessä.
Sitten kun asialle pitäisi jotakin tehdä, niin vastataan, "että asiaa pidetään hyvin tärkeänä, mutta vielä nykyisessä budjetissa tai tällä vaalikaudella siihen panostaminen ei ole valitettavasti mahdollista". Sou not !
”Vaarallinen ilmiö uhkaa Suomen kansanterveyttä”
Tässä asiassa olen täysin samaa mieltä kanssasi Sari Sarkomaa.
Mutta yhtä tärkeää on teidän poliitikkojen palauttaa julkinen terveydenhuolto ja hoito taas takaisin järkevään muotoon.
Älkää enää lisätkö kuntien velvotteita, kun ette edes ole ymmärtänyt korvamerkitä niitä vähiä rahoja joita kunnat valtiolta saavat.
Perustaakaa jokin viranomaistaho valvomaan, että ne velvoitteet jota julkiseen terveydenhuoltoon on asetettu myös toteutuvat.
Nyt niitä ei valvo kukaan ja sen takia terveyskeskus on enemmänkin arvauskeskus, joka ei toimi.
Vanhemmat avainasemassa
Terveyserot ihmisten välillä johtuu pitkälti elintavoista. Tupakoiminen lyhentää elämää 10 - 15 vuotta. Ravinto joko kohentaa tai heikentää terveyttä. Kohtuullinen liikunta on kaikille hyväksi. Nykyisin niin suosittu maratooni ei sen sijaan sovi kaikille, varsinkaan varttuneelle väelle -> sydämen eteisvärinän riski.
Nuorena ihminen oppii tietyt tavat, jotka eivät hevillä muutu myöhemmin. Jos halutaan kohentaa kansakunnan terveyttä, on aloitettava neuvolasta. Vaikuttamalla vanhempiin voidaan vaikuttaa tulevien lasten ja nuorten käyttäytymiseen.