Lemmikkiharrastus on ongelma, jonka harjoittamista tulisi rajoittaa ja josta tulisi pitkällä tähtäimellä päästä eroon, katsoo Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja, eläinfysiologian dosentti Seppo Turunen.
Turunen niin sanotusti nosti kissan pöydälle Yleisradion Ajankohtaisen Ykkösen haastattelussa lauantaina. Aiemmin hän on pohtinut aihetta teoksessaan Lemmikkielämää.
Turusen mielestä "lemmikkiongelmaan" liittyy monenlaisia eläinsuojelullisia ja ekologisia epäkohtia. Lemmikkejä pidetään liian ahtaissa tiloissa varsinkin kaupunkiasunnoissa, luonnonvaraisia eläimiä metsästetään lemmikki-innon vuoksi jopa sukupuuttoon, ja lemmikkien ruoan tuottaminen kuormittaa maapalloa.
Ohjelman juonnossa lemmikkieläinten ekologista jalanjälkeä kuvataan ”valtavaksi”. Turusen mukaan maailmassa on jopa miljardi lemmikkikissaa ja -koiraa, joiden ruokkiminen vaatii ison osan maailman peltoalasta.
Turusen mukaan lemmikkiharrastus on liike-elämän ja markkinoinnin aikaansaama ikävä muoti-ilmiö, ”kuten syömishäiriöt”. Ilmiöön on hankala puuttua, koska lemmikit ja esimerkiksi niiden ruoka ovat iso bisnes, ja lemmikit ihmisille tärkeitä kumppaneita.
–Me olemme ikään kuin ajautuneet tähän tilanteeseen, vähän samalla tavalla kuin ajaudutaan muoti-ilmiöihin, jotka johtavat siihen, että ihmiset laihduttavat itseään liiaksi, sanoo Turunen.
Turunen ei usko lemmikkiharrastuksen johtavan villin luonnon arvostukseen.
–Tän väitteen kuulee usein. Mä en enää kyllä usko siihen, sillä lemmikin etu menee kuitenkin aina luonnonvaraisen eläimen edelle. Yksi esimerkki tästä on, kun susi tappaa koiran, niin se on aina susi, joka saa tuomion – vaikka jokaista sutta kohti on neljä tuhatta koiraa, hän perustelee.
Hänen mukaansa esimerkiksi lemmikkejä omistavat kaupunkilaiset ovat yhtä lailla vieraantuneet luonnosta kuin muutkin kaupunkilaiset.
Entä eläintarhat, joita usein pidetään epäeettisimpänä lemmikkiharrastuksen muotona? Turusen mukaan käsitys on virheellinen: kun lemmikki on ”perheen omaisuutta”, iloitsevat kaikki eläintarhan kävijät tarhan eläimistä. Lisäksi eläintarhojen maailmanlaajuinen rinki on pystynyt pelastamaan joitakin lajeja sukupuutolta.
–Eläintarhat kuitenkin pyrkivät keskittymään eläimiin, joilla menee luonnossa huonosti, Turunen lisää.
Hän toivoo, että uudessa eläinsuojelulaissa koirien ja kissojen isänniltä vaaditaan "ajokorttia". Tämä kelpoisuusvaatimus voisi vähentää eläinsuojeluun liittyviä ongelmia.
Turusen haastattelun nosti aiemmin lehdistössä esille Helsingin Sanomat.

Kommentit
puppugeneraattoriako?
Tainnut Turuselle maistua muutama kipulääke liikaa. Tai sitten tämäkin jannu on vain joku ekosysteemifanaatikkopiripää.
Yritys väärässä suunnassa
Vaikka väitteet yleeensäkin olisivat hyvin henkilökohtaisia ja tarkoitushakuisia, on puututtava niihin, eikä yritettävä esittäjän itsensä kimppuun. Jälkimmäinen tapa vahingoittaa vain omaa uskottavuutta ja mainetta.
Jos ei pysty horjuttamaan esitettyjä mielipiteitä tai tietoja, on parasta tai ainakin oikeampaa olla hiljaa. Sanallinenkin päällekarkaus on osoitus voimattomuudesta asiassa.
Jep, olisit sitten hiljaa.
Jep, olisit sitten hiljaa.
No niin...
...mitä juuri sanoin. Nyt kiinnität huomiosi minuun, etkä väitteisiini. Mitä mieltä olet niistä?
Kehä 3n sisällä
Kehä 3n sisällä pitäisi ulkoilutettavat lemmikit lailla kieltää.
Terveyttä
"Lemmikit parantavat terveyttäsi ainakin 5:llä tavalla"
http://www.tohtori.fi/?page=8121124&id=9436393
Käsittämätöntä miten
Käsittämätöntä miten tuollainen henkilö haluaa tappaa useimmat lemmikkieläinlajit ja -rodut sukupuuttoon, ja vähentää ihmisen kulttuuriympäristön biodiversiteettiä siltä osin, kuin lemmikit sitä lisäävät.
Tai ainakin oletan näin, siis että hänellä ei ole mitään ratkaisua miten pitää nämä lajit ja rodut elossa ilman, että ihmiset niitä elättävät lemmikkeinään.
Ei myöskään pidä unohtaa villieläinten kanssa ilmeneviä eettisiä ongelmia, kuten riutuvia kuolemia nälkään ja tauteihin, tuskallisia kuolemia petojen raadellessa, ilman minkäänlaista tainnutusta etukäteen, armotonta lajitovierien jälkeläisten tappamista, kaikkea tätä hirveyttä mitä luonnossa tapahtuu... Itse asiassa luonnonvaraiset eläimet pitäisi tappaa, jotta tämä epäinhimillinen meno saadaan loppumaan! (vitsi)
Onhan hänellä ratkaisu...
...kumpaankin ongelmaan: eläintarhat.
Kärjistyksessä ajatusta.
Turunen varmasti kärjistää. Mutta jonkinlainen kelpoisuustutkinto lemmikkieläimen omistamiseen voisi Oikeasti olla hyvä idea. Jo pelkästään lemmikkien takia. Eläinrääkkäys, oli se tahallista, tietämättömyyttä tai tyhmyyttä, on tietysti huono asia.
Kärjistyksessä ajatusta
Olen YuriT:n kanssa samaa mieltä. Lisäksi voidaan ottaa huomioon myös lemmikkieläinten jalostukset. Osahan niistä on lähes liikuntakyvyttömiä. Eikä kaikilla taida hengityskään oikein pelata. Esimerkkinä mainittakoon useat koira- ja kissarodut.
Totta. Muistakaa "hiilijalanjälkikin".
Hiilijalanjälki isohkolla koiralla on suurempi kuin kaupunkimaasturin vastaava. Suuri koira syö lihaa enemmän kuin perhe kehitysmaissa viikossa.
Kun meitä syyllistetään kasvissyöjiksi etenkin vihreiden toimesta, on se perusteetonta niin kauan kuin kuormitamme luontoa lemmikkieläimillä nykyvauhtia, suoraan ja välillisesti. Lemmikkieläimille tulisi määrätä haittamaksu.
Ja muistettakoon, että koira on luonnoltaan susi, joka haluaisi viettää lajille tyypillistä elämää jossain muualla kuin kaupungin keskustassa suljettuna ahtaaseen kerrostaloasuntoon.
Eipäs nyt riehaannuta
Omistuksessani olevat palveluskoirat syövät kyllä pitkälti sellaista, mitä ihminen ei syö - kuten luita, mahalaukkuja, keuhkoja jne.
Myöskään ihmistä ei mielestäni ole tarkoitettu asumaan ahtaassa betonikopissa sen paremmin kuin muitakaan eläimiä.
Kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä vain siitä, että lemmikkien omistajilta pitäisi vaatia "ajokortti". Sen sijaan se, että eläintarhaeläimet olisivat jotenkin normilemmikkiä paremmissa oloissa, on kyllä täyttä puppua. Ihmisen ja kissan/koiran keskinäinen suhde on kehittynyt tuhansia vuosia, mutta miten on villistä luonnosta eläintarhan häkkiin suljetun villieläimen laita? - olen kirjoittajan kanssa täysin eri mieltä siitä, että villieläin, jota ihmismassat häiritsevät päivittäin, voisi jotenkin hyvin eläintarhassa.
Haittaverolle
Koiran ymmärrän kun se on palvelus tai metsästystarkoitukseen harkiten jalostettu. Yleensä seurakoirien jalostus on tunnetusti aiheuttanut koirille hirvittäviä tuskia. Jalostusta kehittelevät "koirarotujen ystävät".
Kivikylissä koiran tai kissan pitäminen on eläinrääkkäystä. Koira kusetetaan aamulla kovassa kiireessä ennen töihin lähtöä, lapset tappelevat kenen vuoro on viedä lemmikki ulos koulun jälkeen. Vanhemmilla on sitten viikkolista kumpi "joutuu" viemään piskin ulos illalla.
Tällä ei ole mitään tekemistä liikunnan ja kuntoilun kanssa.
Koira saa siis olla kerrostalossa 45 min vurokaudessa ulkona tekemässä tarpeitaan kadulle ja 23 tuntia 15 minuuttia maata virikkeetömässä kämpässä.
Sitten se ruokinta ! Jos kaikki kaupunkilaiskoirien ja kissojen ruokabisness muutettaisiin ihmisen elintarvikkeeksi maailmassa ei olisi ainuttakaan aliravittua lasta.
On jo
Helsingissä se on 50 €, Tampereella 34 €. Kunnanhallitukselle voi tehdä aloitteen koiraveron suuruudesta, jos mielenkiintoa riittää.
Hintalappu
Hinta voisi olla esim. 200€. Sillä kattaisi kaupunki lemmikkien jätöksien keräilyn, kun omistajat eivät näytä sitä tekevän ja rahoittaisi myös kaikenmaailman koirapuistoja.
Koiria on kiva haukkua, jos itse on tunneköyhä ihminen
Kyllä koirista näkee, kun niillä on hauskaa. Lauman kanssa oleminen on niiden juttu. Niillä on oikeasti niin hauskaa, että nahoissaan eivät meinaa pysyä. Olisipa ihminenkin yhtä onnellinen ja osaisi nauttia hetkestä.
Oikeutta eläimille väelle "luu kurkkuun"
Kasvissyöjät vaahtoavat lihansyönnin epäekologisuudesta, mutta tarpeettomien lemmikkkien ruokkiminen ei huoleta. Moni lemmikki elää luontaisen elinympöristönsä vastaisissa oloissa suljettuna häkkiin tai tyhjään asuntoon.
Tietysti, kun ihminen itsekin juoksee omassa arjen oravanpyörässään, niin lemmikin elo ja olo tuntuu onnelisen huolettomalta...
Välivaihe
Tämä on vain välivaihe, kyllä luonto hoitaa homman. Euroopassa, Aasiassa ja Amerikan mantereella ihmisten harvennus on jo saatu hyvään alkuun. Kotieläinten jälkeläiset hoitavat sitten siivoamisen ja evoluutio hoitaa loput...
Kahjo ajatus, jossa ihminen on mukamas väärässä
"Lemmikkejä pidetään liian ahtaissa tiloissa varsinkin kaupunkiasunnoissa,"
Vähän niin kuin ihmisiä kaksioissa ja ysiöissä kitumassa.
"Ohjelman juonnossa lemmikkieläinten ekologista jalanjälkeä kuvataan ”valtavaksi”."
Ja seuraava johtopäätös tuosta on ihmisten määrän vähentäminen. Aivan kahjo ajatus. Kyllä maapallolla luontoa riittää. Kaikki ihmiset mahtuvat Inarinjärven jäälle seisomaan.
Joillain ihmisillä päivä ei ole pulkassa, jos ei pääse ihmisyyttä ruoskimaan ja syyttämään. Eikö mamma antanut tarpeeksi rakkautta lapsena? Kärsimys ei oikeasti jalosta.
Eiköhän seitsemän miljardia ihmistä...
"Kaikki ihmiset mahtuvat Inarinjärven jäälle seisomaan."
Koska Inarijärven pinta-ala on 1 084 neliökilometriä eli keskikokoisen suomalaisen kunnan ala (Wikipedian mukaan), niin olisi mahdutettava 6-7 ihmistä neliömetrille. Ahdasta olisi, mutta kyllä se onnistuisi.
Aivan erinomainen ajatus
Kissoja ja koiria on jalostettu aivan järjettömiksi muodoiksi ja niitä on aivan tolkuttomat määrät. Niiden karsiminen on erinomainen ajatus. Samoin pois pitää saada kaikki liskot, käärmeet, kanit, rotat ja monet muut.
Ja seuraava johtopäätös pitäisi ollakin ihmisten määrän vähentäminen. Ihmisiä on maapallolla varmasti tuhatkertaisesti liikaa. Ihminen vie elintilan kaikilta muilta ja tuhoaa tämän pallon. Ihmisten lisääntyminen hullun lailla pitää saada loppumaan.
Turunen on esitellyt ajatuksiaan jo kauan. Nyt aika alkaa olla kypsä kissa-ja koiranäyttelyiden lopettamiselle ja koko lemmikkimaailman muutokselle. Ongelmat ovat valtavat.
Onko varaa
eläintarhan pitäjällä puhua eläinten huonosta kohtelusta?Kaikki tarhat pitäisi lopettaa,sillä ne tuskin ovat oikea ympäristö asukkailleen.Lemmikkieläimiä sen sijaan hoidetaan ja niille on virikkeitä.
Lisäksi niistä on hyötyä eksyneiden etsinnöissä,ruumiskoirina,vesipelastuksessa,huumekoirina,poliisikoirina jne.Seuraeläimillä on terapeuttista merkitystä vanhainkodeissa,sairaaloissa ja yksinäisten ainoina ystävinä.Käsittämätön ehdotus lemmikkieläinten pidon kieltämiseksi.
Kun ajattelee, että mitä
Kun ajattelee, että mitä tekemistä on kilpikonnalla kerrostaloasunnossa, tai fretillä tai kanarialinnuilla tai käärmeillä tai tarantelloilla tai ihan vaan kissalla?
Olen samaa mieltä että lemmikkien pitoa olisi rajoitettava. Tosin en hyväksy myöskään Korkeasaaren kissalaakson lifestyleä, ne kissat on tarkoitettu savanneille ei häkkeihin. Samoin paviaanit ja monet muut. Jos ihminen haluaa nähdä elävän etelän elukan niin menköön afrikkaan katsomaan sitä.
Hyvä Turunen :-)
Waypoorize
Lumi teke ihmeitä koiran paskalle. Se katoaa!!!
Koko Suomi on yks helvetin iso koirien vessa. Jokapuolella keltaisa viiruja ja ruskeita läjiä. Jumalauta! Curb after your f...n dog!
Ja kun keväällä
Lumi katoaa, koiranpaskat ovat taas esillä, kunnes ne sulamis- ja sadevesien mukana huuhtoutuvat Suomenlahteen sinileväkukintoja rikastuttamaan.
Nehän toimivat vain mausteina
fosforipäästöille, joita huolettomasti Suomenlahteen lasketaan.
VIRTUAALILEMMIKKIELÄIMET
ovat ongelman ratkaisu.
Niillä on vain virtuaalihiilijalanjälki.
Voi niistä silti periä lemmikkiveroa.
kansalainen Jake
Arkaan paikkaan
Näköjään kommentit osuvat aika arkaan paikaaan. Nousee kovasti kiivas keskustelu aiheesta puolesta ja vastaan.
Minä tunnustan ymmärtäväni niitä ihmisiä, jotka haluavat asua eläintarhassa samassa häkissä eläinten kanssa. Onpa niitä yksi tai useampia.
Ymmärrän myös niitä, jotka haluavat pitää ympäristön siistinä. Tähän aikaan vuodesta koiran jätöksistä peräisin oleva näky on valitettavan yleinen näky tuolla lumipenkoissa. Saman verran sitä tavaraa on siellä ympäri vuoden. Se vain näkyy nyt paremmin.
Erityisen hyvin ymmärrän sitä pientä vähemmistöä, joille [yleensä] koira on tärkeä apuväline, siis ei lemmikki.
Ja on hyvä, että tuo lemmikkien aiheuttama ympäristökuormitus nousee entistä useammin esille. Oikein pahaa teki, kun tänä aamuna Aamu-TV:ssä oli 95 kiloinen koira näytillä. Hyvä että norsujen pitäminen on meillä nykyään kielletty.
Palveluskoirat ovat asia erikseen!
Mutta niitä on häviävan pieni osa lemmikeistä. Ja palveluskoirat ja muut palveluseläimet ovat tarpeeseen. Puudelit ja muut vastaavat eivät.
Missä viipyy koiravero??
Tai paremminkin lemmikkivero valtion ja kunnallisverotuksessa??
Ei sen periminen voi olla tv-luvan perintää hankalampaa.
Järjetöntä ,ettei tämmösestä eliitti-harrastuksesta peritä veroa. Selkeetä kulutusta ja ekologisesti kestämätöntä elämantapaa pitää lemmikkiä pelkän huvin takia.
Ainakin taloyhtiöissä tulee jatkossa periä vastikemaksua myös lemmikeistä, kuluttavina asukkeina.
Niinpä ?
Samaa ihmettelen missä viipyy koiravero.Suomessa on n 600000 tuhatta koiraa.Laitetaan vero 100/eur vuosi koiraa kohti,mikä on varsin kohtuullinen.Valtion kassaan kolahtaa 60 milj,vuodessa.Voihan siitä hieman tilittää kunnallekin.
Samalla saataisiin jotain tolkkua koirien pitämiseen,sitä ei aivan hetken mielijohteesta hankita.
Täytyy vaan ajatella niin
että tuo Turunen on yhden lajin hörhö, joka jostain syystä saa tilaa kummallisten ideoittensa esittelyyn. Suomessa alkaa olla jo tapana pyrkiä julkisuuteen esittämään toinen toistaan hullumpia ajatuksia, joiden tarkoitus näyttää olevan vain tehdä ihmisten elämä entistä ankeammaksi. Tämä hiilijalanjäljestä jauhaminenkin on vain yksi suuri kusetus, jossa ei ole mitään järkeä. Ja tyhmä kansa uskoo. Jos joku ei hyväksy lemmikkejä, hän ei pidä niitä. Muut pitäkööt ja sillä hyvä. Miksi pitää kaikesta tehdä ongelma?
Hiilijalanjälki - mitä isompi sen parempi
Nykymuotoista elämää ei olisi ilman hiilidioksidia. Ihmisen toiminnalla ei ole mitään vaikutusta ilmaston väitettyyn muuttumiseen. Nämä ovat faktoja.
TAMAGOTCHIT
Marutchi, Nonopotchi, Makiko, Mimitchi, Mametchi, Memetchi, Kuchipathi, Gozarutchi, Androiditchi, Violetchi, Hanatchi, Oniontchi, Ichigotchi, Ringotchi, Debatchi, Nikatchi, Masktchi, Taragotchi, Marotchi, Gourmetchi, Ojitchi, Otokitchi, Yasaguretchi, Matsuritchi, Oyajitchi, Tensaitchi, Tenpatchi, Primatchi, Yattatchi, Puchitchi, Samuraitchi, Mukimukitchi, Hawaikotchi, Hawainotchi, Dorotchi, Shimashimatchi, Ojyotchi jne käyvät ns. vihreällä sähköllä, jota saa saasteettomasti suoraan töpselistä.
kansalainen Jake
TOTTAHAN TUO
useissa tapauksissa.
Lemmikkieläinten fanaattiset omistajat eivät vain halua myöntää sitä, että yleisimmät lemmikkieläinrodut ovat jalostettu sairaiksi.
Vielä vähemmän he haluavat ymmärtää, että lemmikit eivät kuulu kaupunkeihin, ravintoloihin, linja-autoihin jne.
En tiedä tuosta täyskiellosta, että onko se oikea ratkaisu, mutta ainakin pitäisi olla "jotain rajaa" tuolla lemmikkibisneksellä.
eläimen pito kortti olisi asiaa...
..pitäisi suorittaa jokin kortti tai tutkinto. Esim. isojen koirien pitoon myös lääkärin todistus ja jokin selvitys miksi haluaa ison koiran itselleen(esim. tappajakoirat, rotwailerit jne.). Monet nimittäin kiusaavat harmitonta luontokappaletta ja kouluttavat koirasta vaarallisen.
Miksi poliiseilla sallitaan koirien käyttö aseena? Etsintäkoirat on selvä asia, mutta tällaisiin asioihin olisi hyvä puuttua ja herättää keskustelua.
On totta, että monet lemmikit eivät sovi kerrostalo asuntoon tai niillä on epäsopivat tilat.
Eläimellä on oltava eläinten maailma ei muovista tehty leikkimökki..
Ihminen on uskomattoman yksinkertainen ja itsekäs.
Ja sillä tehdään kuulkaas rahaa.
Lemmikkien pitäjien tulee
Lemmikkien pitäjien tulee pyrkiä antamaan mahdollisimman luonnonmukaiset olosuhteet. Tähän ei kuulu koirien häntien typistykset ja kaikenlaiset pelleshowt. Mikäli syystä tai toisesta ei ole mahdollisuutta pitää lemmikkiä sen luonnon mukaan niin sitten parempi unohtaa se! Erityisesti koiranomistajat tuntuvat jotenkin unohtavan että koira on luontokappale!
Eläinten kanssa yhdessäelo sen sijaan opettaa ihmiselle niitä asioita joita ihmismäisen elämän keskellä unohdetaan. Unohdetaan että ihminenkin on osa maapalloa ja eläimistöä. Esimerkiksi kissa osaa uskomattoman hyvin sopeutua ihmisen kanssa eloon ja muistuttaakin välillä älykkyydestään. Esimerkkinä meidän katti joka yöllä rymysi kun piti avata wcn ovi päästäkseen kuselle. Samoin ne lukuisat karkumatkat ovista.
Jos lemmikkiä taas kohtelee kuin jotain esinettä niin sen näkee kyllä sitten päältä päin eläimen hyvinvoinnista.
Vastarannankiiskien ajatusmaailma on pieni
Viljapelto on muka paha, mutta ryteikkö hyvä.
Koira on muka paha, mutta metsäneläin hyvä.
Noin ne ajattelevat nykyvihreät. Nurinkurisesti kuten vastarannankiisket yleensäkin.
Kiiski ui vastavirtaan, ei nurinkurisesti
En tiedä vastarantojen kiiskistä, mutta vastavirrankiiski on sellainen, joka ui vastavirtaan, toiseen suuntaan kuin muut kalat. Kiiski ja myös lohihan ovat sellaisia kaloja. Kiiskestä puhutaan, kun halutaan vähätellä omaan suuntaansa kulkevaa. Onhan kiiski pikkukala, toisin kuin lohi.
Mutta olkoon vastarannankiiski vaikka kaiken vastustaja, ehkä nurinkurinenkin. Tarvitaanhan sillekin ominaisuudelle käsite.