Sunnuntai 27.5.2012

Poliisi: Uusi ”känni-ilmiö” näkyy koko Suomessa

Luotu: 
20.2.2012 09:24
Päivitetty: 
20.2.2012 09:38
  • Arkistokuva. Poliisi olisi valmis sulkemaan ravintolat ja yökerhot kello kahdelta aamuyöllä. Poliisin mukaan koko Suomessa pahoinpitelyt ravintoloiden sulkemisaikaan ovat lisääntyneet.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoo Uudelle Suomelle olevansa ilahtunut siitä, että sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) olisi valmis lopettamaan ravintoloiden anniskelun nykyistä aikaisemmin. Paateron mukaan koko Suomessa näkyy sama ilmiö: pahoinpitelyt ravintoloiden sulkemisaikaan ovat lisääntyneet.

- On juuri näin [että poliisin työ helpottuisi, jos ravintolat sulkeutuisvat aikaisemmin]. Olemme toivoneet tätä jo pitkään. Olen tyytyväinen, että ministeri ottaa tämän kannan, Uuden Suomen Pekingistä tavoittama Paatero sanoo.

Räsänen kertoi tänään Helsingin Sanomissa toivovansa, että ravintolat lopettaisivat alkoholin myymisen muutamaa tuntia nykyistä aikaisemmin. Tällä hetkellä alkoholia saa myydä puoli neljään asti aamuyöllä. Paatero olisi valmis sulkemaan ravintolat kello 02 aamuyöllä. Hänen mukaansa poliisi voisi silloin suunnata resursseja pois aamuyön ja aikaisen aamun tunneista ja siirtää työvoimaa toiseen kellonaikaan.

Päijät-Hämeen poliisi kertoi hiljattain, että ihmisten ravintolakäyttäytyminen on muuttunut Lahden seudulla. Pahoinpitelyt julkisilla paikoilla ovat lisääntyneet selvästi ja keskittyvät voimakkaasti ravintoloiden ympäristöön.

- Kyseessä on valtakunnallinen ilmiö, Paatero vahvistaa.

- Sellainen on tapahtunut, että etenkin nuoret menevät ravintoloihin entistä myöhemmin. Aikataulussa on tapahtunut tällainen muutos, Paatero kertoo.

Paateron mukaan poliisilla on paljon työtä heti ravintoloiden sulkeuduttua, ja aikaisempi sulkemisaika helpottaisi poliisin työtaakkaa.

Lahden poliisin mukaan kaupungilla liikutaan entistä päihtyneempänä. Poliisin tietoon tulleet yleisten paikkojen lievät, tavalliset ja törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät Päijät-Hämeessä vuonna 2011 edellisvuoteen verrattuna yli viidenneksellä. Lisäys oli suurin Lahdessa, yli 30 prosenttia.

Olisitko valmis hyväksymään sen, että baarit ja ravintolat sulkeutuisivat kello 02? Ota kantaa US-kyselyssä!

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Julmuri

Miksi jäädä vain kello kahteen? Poliisin työtaakka helpottaakseen kielletään ensin ravintolat kokonaan ja toisessa vaiheessa julistetaan ulkonaliikkumiskielto viikonlopuiksi.

Näin voi hyvin tehdä, koska MINÄ en käy ravintoloissa, joten se ei haittaisi MINUA.

svantex

Viinan myynnin voisi tietysti myös lopettaa kokonaan. - Olihan kieltolaki aikanaan erinomaisen suosittu ja sen sen raitistava vaikutus suorastaan valtava! (Mitä nyt pulituuria ja virolaista pirtua silloin tällöin...)

Brainless

Se jos pahoinpitelyt lisääntyvät johtuu muista seikoista kuin että baarit ovat olemassa!

Mitä vähemmän ihmiset juovat baareissa niin sitä enemmän perheväkivalta lisääntyy. Ne ongelmat EIVÄT katoa sanomalla "Paha mene pois!". Ongelmien painopiste vain vaihtuu tällaisella politiikalla koteihin.

Eräs osa "ilmiötä" on että ei ne pahimmat juopot ole niitä vaarallisempia, vaan ne jotka ovat kovimmassa kännissä ovat pahoinpitelyn vaarassa. Moniongelmaiset tyhjäpäät yrittävät epätoivoisesti päästä ongelmistaan eroon rikkomalla julkisia paikkoja ja käymällä sivullisten kimppuun. Hakevat helpotusta omaan p@skaan elämäänsä tekemällä vahinkoa muille.

Enemmän demokratiaa, yhteisöllisyyttä yms. arvotonta (rahassa mitattuna) lisää niin monet ongelmat putoavat marginaalisiksi.

Kainuunkonkari

Tupakoitsijoiden pakottamisella ulos huonoon säähän humalassa stressaantumaan, on heijastevaikutus myös tupakoimattomiin, sillä ihmisen ilmaisusta yli 70% ja joidenkin tutkimusten mukaan n.90% on elekielistä. Alkoholin kasvattaessa agressioita ja lainsäädännön tuotua "niuhottavan ilmapiirin" anniskelu paikkoihin on väkivallan kasvu ollut ennakoitavissa. Kansalaiskeskusteluissahan tämä tuotiin esiin jo tupakkalain valmisteluvaiheessa. "Negatiivinen ohjaus", joksi valtiovallan tupakoitsijoiden elämän laadun heikentäminen on nimetty, yhdistettynä alkoholiin on näemmä päätynyt juuri väkivallan kasvuun, kuten aikoinaan uumoiltiin. Nyt siis niitetään, mitä hurmoshengessä kylvettiin.
Itse lopetin tupakoimattomille suunnattujen palveluiden käytön lain voimaantullessa ja suosittelen lämpimästi muillekin rentoutumista alkoholin parissa "stressivapaissa olosuhteissa".
Passiivisen tupakoinnin syöpää aiheuttavuus on muuten tilastollisesti 2.5 ihmistä suurempi /100000 ihmistä kohden, kuin raittiissa ilmassa elävien.
Yrittämättä mitenkään vähätellä kumpaakaan korvaamatonta yksilöä, kääpiöstä puhumattakaan, on tämä suhdeluku 2.5/100000 tilastotieteellisesti mitäänsanomaton. Eikä kelpaa lääketieteelliseksi todistusaineistoksi.

MattiMeikäläinen

Vinkkejä kansanedustajille. Kielletään nämä, niin saadaan hieno ihanne yhteiskunta!

Pikavipit
Pankkilainat
Aseet
Kirveet
Energiajuomat
Tupakka
Alkoholi
Autolla ajaminen
Yökerhot
Baarit
Ajattelu

masat

Valomerkki tuli klo 01.00 ja ennen valomerkkiä tilattiin viimeinen, ja aamulla suht´pirteänä ja työkykyisenä töihin tai viikonkoppuna lasten kanssa pulkkamäkeen.
Yksi keppi liian pitkiksi menneisiin yöryyppäämisiin olisi "alkolukko" työpaikalle ja omavastuinen palkaton päivä.
Porkkana on lasten riemu siellä pulkkamäessä.

K.Menthol

että kun ravintolat menee kiinni niin silloin alkaa tapahtumaan (kun on humalaisia liikkeellä)...
Paaterolle on varmaan yhtä suuri mysteeri myös se että jäihin putoamiset tapahtuvat pääasiassa talvella.

jaasalo

Räsänen voisi saman tien paljastaa todellisen motiivinsa: viinan juominen on syntiä ja johtaa haureuteen, joten mahdollisuutta siihen pitää rajoittaa kansalaisilta vastoin heidän tahtoaan. Mitään aitoja järkiperusteluja hänen kannalleen kun ei kovin helpolla keksi.

pyry

Ettekö lukeneet juttua? Kyseessä on upo-uusi uutuusilmiö! Siis tämä että ihmiset menevät baariin ja sieltä poistuessaan ovat kännissä. Törkeetä. Ei tällaista ennen ollut. Aukioloaikoja säätelemällä ja lakeja rukkaamalla saadaan homma onneksi kuntoon.

Corvus

Ravintoloissa kiellettiin tupakointi ensi sijassa työsuojelusyistä. Niin ikään työsuojelusyistä voisi rajoittaa ravontoloiden aukioloaikoja. Yötyö on varmasti terveysriski, joskaan ei yhtä paha kuin vuorotyö.

B.J

Miksi poliisi ei laita ravintolaa kiinni? Jos sieltä poistuva asiakas on ollut humalassa niin ravintolassa on anniskeltu humalaiselle. Ja se ei käy.

Oikeasti olen sitä meltä, että on aivan sama mihin aikaan humalaiset tungetaan ulos pakkaseen snagari- ja taksijonoon tappelemaan. Kellonajan vaikutusta jos pohdin, niin veikkaan että esitetty 2 olisi vielä pahempi vaihtoehto.

Miksi?

No koska kello 2 humalaista porukkaa olisi pakkasessa niissä taksijonoissa ja snagarijonoissa vielä enemmän. Neljään mennessä moni on jo lähtenyt aiemmin. Jos taas siirrettäisiin aukioloraja suosiolla kello seitsemään olisi poliisilla jo aamuvuoro töissä eikä sulkeutumisaikaan tarvitsisi valittaa yötöistä. Tosin silloin sulkeutumisaikaan baarista ei pursuaisi ulos massoja kun suurin osa ihmisistä olisi tehnyt aiemmin oman itsenäisen päätöksen mennä kotiin nukkumaan.

MattiMeikäläinen

että vapaassa yhteiskunnassa on myös lieveilmiöitä. Emme elä pohjoiskoreassa, vaikka jotkut haluavat suomesta sellaisen tehdä! Ei kaikkea vois silti kieltää. Pitäköön yökerhot ovensa auki niin kauan kuin haluavat. Tällöin kaikki ei ryntää klo 3.30 kadulle samaan aikaan vaan väki jakaantuu tasasemmin! Varmasti vähentää poliisin työtä!

ikaros

Onko tyhmempää oliota maan päällä olemassa kuin ihminen?

Ihmisrodun alkoholinkäyttö tulisi rajoittaa valvottuhin sisätiloihin, joista asiakas pääsisi ulos vasta kun on selvinnyt huumauksestaan.

Näin humalassa olevat kansalaiset eivät vaarantaisi omaa ja toisten turvallisuutta liikkumalla yleisillä, selväjärkisille ihmiselle tarkoitetuilla paikoilla

johanyton

Väkivaltaa on aina ollut ja tulee aina olemaan, eikä se liity mitenkään kellonaikaan.
Tapahtuma - ravintolan sulkeminen ja tila - kännin korkeus, ovat ehkä määräävämpiä tekijöitä.
Lahti on ollut voimakkaan muuton ja läpikulun paikkakunta, työttömyys ja irrallisuus lisäävät väkivaltaa. Turpaansa sai jo 60-luvulla Lahden torilla, klo 01, ravintoloiden sulkemisaikaan.
Paateron on hyvä sanoa mitä tahansa, mutta jollei hänellä ole resurssseja lisätä poliisien määrää yöpartiointiin, kaikki puhe on herttaista helinää.

PetSu

Ainoan kerran, kun minua on lyöty ilman mitään syytä ja pyytämättä, se tapahtui Lahden torilla ravintolan sulkeuduttua Rautatienkadun loppupäässä(vai onko se alkupää)ja siitä muutama askel Kopin aulaan. Joku läsäytti lättyyn ja muutama hurrasi komeeta kaatoa. Silloinkaan ei ollut poliisia missään ja satoja nuoria ympäripäissään aulassa ja torilla. Sikäli ei tuolla aukioloajalla ole mitään merkitystä. Juopottelua eikä väkivaltaa ei lopeteta aukioloaikoja säätelemällä. Rähinäviinaa ei vain pitäisi juoda ollenkaan, ei edes Lahden torille mennessä. Yksi poliisi olisi senkin sairaalakeikan estänyt.

Camoon

"poliisin työ helpottuisi, jos ravintolat sulkeutuisvat aikaisemmin"

Ravintolat voisi sulkea jo neljältä iltapäivällä niin poliisi ehtisi hoitaa humalaiset helposti virka-aikana 16.00 - 17.00. Näinhän se homma hoituu. Äkkiä vaan pamppua päähän, kihlat ranteisiin ja kipin kapin asemalle kellokorttia leimaamaan. Virkamies se on poliisikin.

jh157

Pidetään sitten sama logiikka ja kielletään perheet, niin saadaan kotiväkivalta loppumaan. Kielletään uskonnot niin kukaan ei joudu helvettiin. Räsäsen logiikka on pettämätön eteläänpäin näyttävä kompassi.

Paatero taas on kenttähenkilökunna vihaama poliittisin perustein virkaansa valittu johtaja, joka ei tunne rivipoliisien työtä lainkaan. Näin ainakin niiden poliisien mielestä jotka kaduilla joutuvat pertioimaan. Miten hän voisi tietää miten poliisin toimintaa kehitetään, kun hän ei tiedä nykytasostakaan mitään.

PetSu

Joskus kapakassa soittamassa olleena. Nykyjään tosi harvoin. Oli jotenkin omituista, että arkipäivänäkin soitto alkoi soida oikean orkesterin toimesta klo.21:00 tai joskus myöhemminkin.
Jos mukana oli joku tähtiesiintyjä, niin tupa oli yleensä täysi ja se tavanomainen 45 minuutin tai 2 x 45 minuutin esiintyminen tapahtui klo.24:00 jälkeen. Yleensä enemmän kuin puolet jengistä oli jo ympäripäissään tuossa vaiheessa. Me pääsimme kotiin samaan aikaan kuin aamun lehti tuli ja muut lähti duuniin. Ei sitten mitään järkeä, paitsi sille ravintolan tai klubin omistajalle. Harvoin tuollaisia enää on, koska se ei kannata ja koneet hoitaa soittopuolen. Juomat pitää hakea itse tai kaverit kantaa.

Cali1100

Mitähän Mikko Paatero tekee työmatkallaan Kiinassa?

Tutustuu paikalliseen ravintolakulttuuriin?

Seppo O. Saarela

peweste

Niin onko ravintoloiden aukioloaikoja pidennetty yleisön pyynnöstä?Arkisin aukioloajan voi hyvin rajoitaa klo 02.00 ja anniskelun lopettaa tuntia ennen.
Onhan se selvää,että mitä pitempään ravintolat on auki sitä enemmän monella tolkuton tila lisääntyy ja tyhmyyksiä tulee tehtyä.Väsymys ja vi..tus lisääntyy etenkin jos olosuhteet käyvät hankalaksi.Partneri on jäänyt saamatta,joku on kenkkuilut ,tarjoilu lopettettu jnee.

hobs

Jos ravintolat laitetaan tuohon aikaan kiinni, ihmiset vain hakeutuvat ryyppäämään kuka mihinkin kun ilta on vasta nuori ja päästy hyvään vauhtiin. Sen sijaan että ollaan siististi ravintoloissa ollaan sitten kaduilla, puistoissa ja yksityisasunnoissa tai salakapakoissa.

Hyvä idea!

dorga

Eli muutama baari ja katutappelu hälytys vaihtuisi muutamaan kymmeneen kotihälytykseen. Näinhän se todennäköisesti kävisi, ihmiset ovat tottuneet juhlimaan määrättyyn aikaan ja siihen aikaan he myös juhlivat oli baarit auki tai ei.

Kermit

Tuossa 300 metrin päässä on pieni ruokapaikka, jossa tarjoiju pelaa 24 h seitsemänä päivänä viikossa.
Kun ravintolat eivät mene kiinni ei ole myöskään kaduilla äkisti suuria määriä kännisiä ihmisiä toisiaan mukiloimassa.

Näin Tallinnassa

hobs

Poliisin tehtävä on turvata kansalaisten turvallisuus yhteiskunnassa kaikkina vuorokaudenaikoina. Ravintoloiden aikainen sulkeminen turvattomuuden perusteella kertoo, että poliisi on onnistunut tehtävissään katastrofaalisen surkeasti. Sekä poliisiylijohtaja, että sisäministeri saisivat ottaa lusikan kauniiseen käteen ja varmistaa, että poliisi huolehtii kansalaisten turvallisuudesta.

Vai pitääkö tässä alkaa kantaa asetta mukana, jotta saa edes kävellä rauhassa?

Keijopöö

Tämä on taas kopioitu Ruotsista. Ei näillä ole omaa mieltä ollenkaan. Kannattaa kelata mihin ollaan menossa: Alkoholimainontaa kiristetään, internet halutaan totaaliseen kontrolliin, tupakat laitetaan piiloon, halutaan gps-seuranta autoihin, ihmisille tarjotaan rahaa, että antaisivat jonkun internetin palveluntarjoajan kytätä heidän jokaista liikettään..

Rakennetaan mitä mielikuvituksellisimpia, ylikansallisia valvontaelimiä, milloin milläkin verukkeella, kuntaliitoksia ajetaan väkisin.

Suomi menee taas kolkkapoika-asenteella kaikkeen mitä suuri ja mahtava määrää.

Valvontakoneisto on pian niin iso, että mm. USA:ssa sille on ikäänkuin pakko keksiä jotain tekemistä. Koko talous perustuu pian siihen, että ihmiset kyttäävät toisiaan, ja perivät ristiin rastiin jotain maksua välistä.

Tästä ei ole enää pitkä matka siihen että aletaan maksamaan ilmiantopalkkioita jokaisesta onnettomasta pikkurikkeestä. Siis juuri sellaisista rikkeistä jotka on tarkoituksella tehty rikollisiksi. Sellaisia maita oli vasta hiljattain paljonkin itäisessä Euroopassa.

Jos täällä aletaan laittamaan ravintolat kiinni jo lain mukaan klo 02.00, voisaan sanoa lopullisesti hyvästit hyvin suurelle osalle turisteja, sekä sijoittajia. Minkä ihmeen vuoksi pitäisi mennä johonki maahan, jossa kaikki on kiellettyä, ja isoveli valvoo 24/7?

Kyseessä on vain jokin ideaali, johon meidän lampaat menee taas heti ekana miellyttääkseen isompiaan. Näin Suomessa on totuttu tekemään, se on turvallista poliitikoille, oma palli pysyy alla.

Keijopöö

millaista tuhoa silmänkääntäjät saa aikaan tällaiselle maalle, jossa on aivan järkyttävän vaikeaa hyväksyä tehneensä selkeän mokan?

Kun koko järjestelmä on täynnä merjakyllösiä, mikkopaaperoita, maria-g-rimpsrempsoja, ja paskalakeja väänteleviä, tuppisuisia kaiken hyväksyjiä...

Kelatkaa kuinka helppoa jonkun, vaikka ulkomailta tulevan vaikutteen avulla joku shysteri voi kammeta tämän maan talouden täysin polvilleen?

Tätä piirrettä, siis äärimmäistä kaipuuta ylhäältäpäin ohjailuun, voidaan oikeasti käyttää hyväksi. Nyt kun koko maa on täynnä urpoja jotka oikeasti syö aivan kaiken, ja joille on opetettu tämä toimintamalli, ja myös koko poliittinen kenttä aina ja uudestaan valjastetaan ihmisten moralisoimiseen jonkun lopputuloksen aikaansaamiseksi, miettikää hetki, kuinka helppo tällaista uuvattilaumaa on viedä kuin metrin mittaa ja viedä niiltä rahat.

Täällä ei ole mitään kunnioitusta mm. ihmisten muistolle. Kun joku kuolee liikenteessä, aletaan välittömästi hillitön julkisuuskampanja, että saataisiin TAAS jokin laki aikaan. Se on välittömästi poliittinen lyömäase!

Eihän näin raadollisesta ja itsekkäästä porukasta VOI pitää. Itseasiassa, ihan oikein, jos viedään kaikki. Go for it, pässit!

masat

Stoppi yöryyppäämiselle, ennen oltiin tehokkaampia ja känni saatiin aikaiseksi ennen kello yhtä ja vieläpä pienemmässä metelissä. Ryyppäämisessä on tarpeettomasti siirrytty kolmivuororyyppäämiseen, monen sisikalut ei sitä kestä puhumattakaan vintistä.

jh157

Ravintolaani tuli toimittaja kysymään kommenttia aiheesta. En antanut, koska en keksinyt mitään painokelpoista juuri sillä hetkellä.

Toimittajalta kysyin onko hän tehnyt taustatutkimusta miten Englanissa, jossa poliisi voimakkaasti puolsi aukioloaikojen vapauttamista, asiat nykyään ovat. Toimittaja vastasi siellä tutkimusten osoittaneen, että vapaa aukiolo on vähentänyt yöllistä rähinöintiä noin 3% vuodessa. Linkkiä tästä ei ole tarjota, mutta uskoisin TV-toimittajan tehneen työnsä.

3% ei ole suurikaan luku, mutta jos sillä saadaan poliisin taakkaa kevennettyä edes hiukan tarvitsematta puuttua poliisin määrärahoihin, luulisi sen kelpaavan sisäministerille ja poliisiylijohtajalle.

Se, että Paatero lähti tässä komppaamaan Räsästä vain vahvistaa poliisin kenttäväeltä kuulemaani mielipidettä, että Paatero on vain poliittisen virkanimityksen saanut, vailla kenttätyökokemusta oleva, turha byrokraatti.

Terästorni

Ihan loistava ajatus! Miksi miksi ja miksi siellä baarissa pitäisi notkua joka kaupungissa, joka päivä, aina aamuun asti. Perustetaan varuskuntiin valtavia bilekerhoja niin tulisi verotulot taatusti takaisin

joonathan

Aivan fiksu ajatus tuo klo..o2 Varsni sopiva aika ropettaa ryyppääminen ja kaikenmoinen koluaminen. Mieluummin tulkaa aiemmin. Toki voisi kireämmätkin ajat määrätä. No ehkä olen kade kun juhlat pitää lopettaa kesken. Samalla harmittaa vietävästi kun joudun tuon aloituksen melkein yksin temään en enää jaksa 16 tuntia remuta. Pari tuntia loppupäästä pois antas paljon tukevuutta askeliin.

jsalomaa

Haluaisin kysyä että miksi suomalaisten pitää niin hirveästi juoda viinaa,erityisesti paljaana, ja lähes jokainen jonka siellä tunnen juo konjakkia eikä mitään brady'a,,ja tulevat niin hirveästi juovuksiin eikä vodka ja kossu kelpaa ollenkaan maksumiehille sekä ainoa puheenaihe on että milloin lähdetään taas thaimaahan juomaan halpaa viinaa...ja katselkaa länsimaissa(ei idässä) missään ette näe juopuneita örisemässä kuten suomessa joka ainoan ravintolan ja kaljabaarin luona,sekä helsingin aseman lähtölaitureiden päässä,oli se aamu tai ilta nuo känniset siellä häiritsee matkustajia.
Sekin on hyvin tuttu selitys,miksi he juovat,,,ei ole muuta mukavaa tehtävää...mitenkä se olisi jos ruvettaisiin tekemään työtä tosissaan ja ajattelemaan alkoa ja ulkomaita vähemmän sekä matkustettaisiin suomessa.