Sunnuntai 27.5.2012

Yliopistoväki potkisi Mehiläisen: ”Veronkiertäjä”

Luotu: 
23.2.2012 09:18
Päivitetty: 
23.2.2012 09:22
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Helsingin yliopiston henkilöstön mukaan on eettisesti ongelmallista, että yliopisto tilaa työterveyshuollon yritykseltä, joka ”on keventänyt verotustaan tai suorastaan poistanut sen”.

Työterveyshuollon tilaaminen pörssiyhtiö Mehiläiseltä ei miellytä Helsingin yliopiston henkilöstöä. Kaikki yliopiston henkilöstöjärjestöt vetoavat rehtori Thomas Wilhelmssoniin, jotta yhteistyö verojärjestelyjä tehneen Mehiläisen kanssa lopetettaisiin.

Henkilöstön kannanoton mukaan on eettisesti ongelmallista, että yliopisto tilaa työterveyshuollon yritykseltä, joka ”on keventänyt verotustaan tai suorastaan poistanut sen”. Työntekijöiden mukaan yliopistolla olisi nyt paikka ottaa kantaa globaaliin ongelmaan.

Helsingin yliopiston uudessa strategiassa korostetaan yliopiston asemaa keskustelun avaajana ja kestävän kehityksen tukijana.

–Mehiläinen Oyj:n toiminta on räikeässä ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa erityisesti yhteiskuntavastuun osalta, katsoo henkilöstö.

–Mehiläisen ja [ruotsalaisomistaja] Ambean julki tullut veronkierto on osa globaalitalouden sinnikästä pyrkimystä käyttää hyväksi kansallisvaltioiden lainsäädännön porsaanreikiä.

Veroprosentti 0,9

Henkilöstö muistuttaa rehtori Wilhelmssonia joulukuussa paljastuneista tiedoista. Mehiläinen kirjasi vuodelta 2010 Suomessa liikevoittoa noin 40 miljoonaa euroa, mutta maksoi siitä veroa vain 360 000 euroa.

–Eli 0,9 prosenttia, yliopiston henkilöstö laskee.

– Yliopiston ja muiden verorahoitteisten toimijoiden kannalta asia on tärkeä sikälikin, että tällainen veronkierto merkitsee niille suoraan saamatta jäävää rahaa.

”On voitu toimia lain kirjaimen, muttei varmasti hengen mukaisesti”

Mehiläinen-konsernin hallituksen puheenjohtaja Matti Bergendahl on kiistänyt verojen välttelyn ja todennut Mehiläisen ja sen ruotsalaisen emoyhtiön toimivan kaikkien verolakien mukaisesti. Vuoden 2010 matalaa veroprosenttia hän selitti investoinneilla.

Yliopistoväki vastaa kannanotossaan myös Mehiläisen puolustuspuheisiin.

–Joidenkin asiasta kirjoittaneiden mukaan tässä olisi toimittu Suomen konsernilainsäädännön mukaisesti, siis lain kirjaimen, muttei varmasti hengen mukaisesti, yliopiston henkilöstö katsoo.

Mehiläisen on epäilty välttelevän veroja muun muassa lainaamalla konsernin sisällä yhtiöltä toiselle kovalla korolla rahaa ja vähentämällä näiden sisäisten velkojen korot verotuksesta. Tämän mahdollistavaa rajatonta korkovähennysoikeutta ollaan rajaamassa Suomessa.

–Tämä malli ja tämä iso helppo vuoto saadaan kuriin, sanoi harmaan talouden tutkija Markku Hirvonen Uudelle Suomelle marraskuussa.

Yliopiston henkilöstö toivoo rehtorin ottavan asian esille yliopiston hallituksen kokouksessa. Samoin toivotaan rehtorin keskustelevan etiikasta ja yhteiskuntavastuusta Mehiläisen kanssa.

Rehtori Thomas Wilhelmsson lupaa Helsingin Sanomissa viedä asian yliopiston hallitukseen. Hänen mukaansa yliopisto pyrkii toimimaan mahdollisimman eettisesti. Yliopiston ja yhtiön sopimus on määräaikainen.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Helsingin yliopiston ammattiosasto JHL, Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY, Helsingin yliopiston lehtorit ry,Helsingin yliopiston luonnontieteiden akateemiset HYLA, Helsingin yliopiston tieteentekijät, Professoriliiton Helsingin yliopiston osasto, Suomen Akateemisten tutkijoiden yhdistys ry sekä yliopiston pääluottamusmiehet.

Ministerit eri mieltä yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksista

Ministeritasolla on viime päivinä pohdittu yksityisten terveyspalveluiden Kela-korvauksia. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) olisi valmis puuttumaan korvauksiin.

–Kela-korvausten maksaminen monikansallisten yritysten voittoihin ei ole kestävää terveyspolitiikkaa, kirjoittaa Guzenina-Richardson blogissaan.

Guzenina-Richardsonin kanssa samassa ministeriössä istuva sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) puolestaan vastasi ministerikollegalleen, että Kela-korvausten poisto yksityiseltä sektorilta ei ole hallitusohjelman mukainen linjaus. Terveydenhuolto on Risikon vastuualuetta.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Kaitsu

Niin että veronkierto on sitten hyväksyttävää jos
juristit ovat onnistuneet kikkailemaan offshore yhtiöiden
kautta kaikki tulot lähes verottomiksi...?

On aika vähissä moraali jos tällainen toiminta jollekin
sankariteko!

JMT

Todista väitteesi. Kyse on vain siitä että konsernin Ruotsin päästä on pumpattu rahaa investointeihin rapiat 60 miljoonaa, niin olisihan se aika kummaa ettei niitä saisi takaisin ottaa. Vai oletko tosiaan sitä mieltä että tappiosta pitäisi maksaa vielä verojakin?

Tosi vieras

Ruotsin päästä on sinun mukaasi siis rahoitettu 60 milj. eurolla. Taloudellisesti huippuhyvä yritys, kuten Mehiläinen saa rahaa 3-4 %:n korolla, jolloin vuosikorko olisi 1,8-2,4 milj. euroa.

Voitto ennen veroja oli 40 milj. euroa. Miten tuolla mainitsemallasi rahoituksella verotettava tulos väännetään sellaiseksi, että veroja maksetaan vain 0,4 milj. euroa.

Old Fargo

katsoin lähdettä http://www.pohjolansanomat.fi/Mielipide/1194707201174/artikkeli/kikkaill...

Eli käsittääkseni:

Mehiläinen tuottaa voittoa 40 milj.

M. lainaa emoyhtiöltä vuodeksi 200 milj., laittaa sen tilille, koroksi sovitaan n. 19,5%.

Vuoden kuluttua Mehiläinen tulouttaa emoyhtiölle pääoman 200 milj + korot 39 milj. = 239M --> Verottaja Suomessa hyväksyy.

Verotettavaa voittoa SUOMESSA jää 40 milj. - 39 milj. (kikkailtu konsernilaina, jonka koron voi itse määrätä) = 1 milj.

- Mainitusta lähteestä: "Omaa etuaan ymmärtämätön Suomi on ainoa EU-maa, joka sallii rajoittamattoman korkovähennysoikeuden eikä saa aikaiseksi tämän vääristymän korjaamista."

Konsernin voitoksi voisi laskea, että tulee 39 milj. 200 milj. olisi tuottanut ehkä 5% muutoin arvopapereissa (tappiokin mahdollinen)~10 milj. Kikkahyöty 39-10= n. 29 milj.

Näin sen olen ymmärtänyt, menikö oikein?

JMT

Miksi emoyhtiö Ruotsista lainaisi Suomeen rahaa 19,5 %:n korolla, kun Ruotsissa tuota 19,5 %:n korkoa verotetaan kovemmin kuin Suomessa?

Mutta meni sinulla monta muutakin asiaa pieleen. Ennsinnäkin Mehiläinen ei voi tehdä 40 miljoonan voittoa 53 miljoonan liikevaihdolla, katos kun 1400 henkilön palkkakulut on jo sen 45 miljoonaa... Mehiläinen teki vuonna 2010 6,8 miljoonan voiton ja vuonna 2011 0,47 miljonaa tappiota.

http://www.finder.fi/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reit%C3%A4%20ja%20l%C3%A4%C3%A4...

JMT

Miksi emoyhtiö Ruotsista lainaisi Suomeen rahaa 19,5 %:n korolla, kun Ruotsissa tuota 19,5 %:n korkoa verotetaan kovemmin kuin Suomessa?

Mutta meni sinulla monta muutakin asiaa pieleen. Ennsinnäkin Mehiläinen ei voi tehdä 40 miljoonan voittoa 53 miljoonan liikevaihdolla, katos kun 1400 henkilön palkkakulut on jo sen 45 miljoonaa... Mehiläinen teki vuonna 2010 6,8 miljoonan voiton ja vuonna 2011 0,47 miljonaa tappiota.

http://www.finder.fi/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reit%C3%A4%20ja%20l%C3%A4%C3%A4...

POJ

Tässä on Kokoomukselle näytön paikka. On ilahduttavaa että yliopistoväki herää hiljalleen puolustamaan suomalaista yhteiskuntaa. Yhteiskuntamme perusrakenne on murtumassa joka suunnasta. Rahaa ei riitä jos sitä ei jotenkin kartuteta yhteiseen kassaan. Eteläinen naapurimme on hyvä esimerkki veropolitiikasta joka on johtanut maan keppikerjäläiseksi. Puolustus Natolta ja EU:lta enemmän kuin oma verotus ja työttömät on ulkoistettu Suomeen. Joka päivä näemme ympärillämme rapistuvaa ja taantuvaa toimintaa. Terveyspalvelut ontuvat, julkinen liikenne on rapautumassa, tiet murenevat, poliisi näivetetään. Olemme hyvää vauhtia siirtymässä itäisen naapurimme tasolle. Kun nuoriso ja koulutettu väki on äänestänyt Kokoomuksen valtaan vaatikoon siltä myös, Kokoomuksen johdolla ollaan viemällä maatamme rahamiesten käsiin.

olavinieminen

Jos hommat ulkoistetaan niin se siitä. Tämän aiheutaa mm. AY-mafia Suomessa ja Kreikassa.
Nyt sitten herätään kun firmat ulkoistavat. Paperiala oli näyttävin esimerkki.

On pöyristyttävää sitten, että nyt tullaan potilaiden KELA.maksuja sosialisoimaan. Hehän joutuvat nyt uhreiksi ministerin tyhmyyden tähden.

Nyt ei muu auta kuin pistää Mehiläinen boikottiin kansalaisten toimin, jos valtio on voimaton.
Näin yksinkertaista laillinen demokratia on !

Täyspäinen

Yliopistoväki ei näköjään ymmärrä globaalia maailmaa. Toisaalta ollaan niin humaaneja ja kannatetaan kansainvälisyyttä, mutta sitten ei hyväksytä kansainvälistä liiketoimintaa. Ei se ole Mehiläisen vika, että Suomessa on riistoverotus. Suomen on vaan sopeuduttava globaaliin maailmaan ja tehtävä tästä maasta kilpailukykyinen. Muutoin ei teilläkään ole yhtä kivaa kuin nyt. Teidän etunne menevät kun kilpailukykymme menee ja talous romahtaa. Siinähän sitten ihmettelette idealistista maailmankuvaanne.

jk74

...sinulla on ihanteellinen maailmankuva ja selkärankaa. Tuollainen asenne on juuri sitä vastenmielistä, oksennusreaktion aiheuttavaa, mitä vastaan tässä maailmassa pitää nousta taistelemaan.

omanimi

Pohjois-Korean mallin puolesta ei pahemmin kannattaisi taistella. Valtioidenkin pitää kilpailla veronmaksajista siinä missä yrityksien asiakkaista ja työntekijöistä. Suomen kilpailukyvyttömyys yritetään lakaista maton alle syyttämällä ilkeitä "veroparatiiseja". Pitäisi ottaa mallia Virosta monellakin tapaa, erityisesti sen kannustavasta ja epäbyrokraattisesta verotuksesta.

kansalainen Jake

viettää huomenna itsenäisyyspäivää.
Siellä satava lumi on puhtaan valkoista.

Suomessa näyttää olevan harmaata.

kansalainen Jake

Täyspäinen

Et taida tubtea Viroa lainkaan. Minä tunnen ja olen myös mukana sen liike-elämässä. Viro on monessa asiassa edellä Suomea. Talouspolitiikka tulee nostamaan sen pian Suomen edelle. Virosta kannattaa oikeasti ottaa oppia.

zsi

Mihin se yliopistoväki ylipäätään tarvitsee yksityistä työterveydenhuoltoa? Heillähän on tässä mainio tilaisuus olla edelläkävijänä eettisyyden ja kestävän kehityksen tiellä jos henkilöstö jatkossa tukeutuisi vain ja ainoastaan laadukkaisiin julkisiin terveyspalveluihimme. Onhan yksi ministerikin juuri kiinnittänyt huomiota siihen, että yksityiset terveydenhoitopalvelut ovat tarpeettomia - ainakin hänen mielestään.

Samalla kun yliopiston henkilöstö siirtyy käyttämään julkisia palveluita, saavutetaan rahallisiakin säästöjä julkistaloudessa näinä tiukkoina aikoina.

Berceuse

Esimerkki:

Yksityisen lääkärin palkkio 100 €, josta Kela-korvaus 20 €, asiakas maksaa 80 €.

Kun hän käy terveyskeskuksessa, hän joutuu maksamaan 13,80 €. Laskennallinen kustannus kaupungille on vähintään tuo sama 100 €. Käymällä yksityisellä hän on itse asiassa säästänyt yhteiskunnan varoja 86,20 €. Ja saanut tarvitsemansa palvelun heti eikä vasta viikkojen päästä.

Berceuse

Ovat sen verran fiksuja, että kun tietävät julkisen palvelun tehottomuuden, haluavat vaan parempaa. Ay-liike voisi tehdä jotain muutakin, kun ajaa kaikki suomalaisuudet ahneilla palkankorotuksillaan konkurssiin;=J

JPJ

Aalto-yliopisto voisi vähän konsultoida Helsingin yliopiston henkilöstöä, jotteivat olisi nyt aivan pihalla väitteissään.

Jos yliopiston henkilöstö oikeasti on tällä tasolla, niin tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Kuka luottaisi humpuuki-organisaatioon.

Eiköhän kyseessä ole puhdas poliittinen ja opportunistinen provokaatio tosiasioista piittaamatta puhtaaseen jesuiitta-tyyliin.

Berceuse

Yt-neuvottelut tulossa, vai? Ja oliko tuossa protestissa kaikki henkilöstöryhmät mukana - siivoojista professoreihin.

Jos proffia oli mukana, oikeustieteellisen tiedekunnan tietämättömyyttä asioista ihmettelen?

Kommentteja

Kyllä Helsingin yliopiston väitteet ihan asiallisilta näyttävät. Mehiläinen on kieltämättä vältellyt veroja erittäin tehokkaasti.

Tosin Helsingin yliopisto itsehän ei myöskään ole kauheasti maksanut veroja omistamansa "Yliopiston apteekki" ketjun osalta. Helsingin yliopistollahan on ollut historiallisia erivapauksia verojen osalta muihin yliopistoihin nähden. Tilannetta muutettiin pari vuotta sitten samanarvoisemmaksi muiden yliopistojen kanssa. Uudistusten myötä myös Yliopiston apteekki -ketju maksaa nykyään veroa. Mutta hieman erikoisella tavalla: nykyään se maksaa kyllä yhteisöveroa, mutta valtio maksaa vastaavan summan yliopistolle takaisin:

"Valtio korvaa vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa."

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100028

Berceuse

Helsingin yliopistosta vai sen henkilöstöstä; ne ovat aivan kaksi eri asiaa.

Yliopisto tekee sopimukset, henkilöstö käyttää niitä.

Jos joku on sitä mieltä että yliopisto on menetellyt laittomasti, kantelua menemään eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Kommentteja

Väitteiden osalta puhun henkilöstöstä / järjestöistä, jotka ovat puhuneet henkilökunnan edustajina esiintyen. Loppuosan osalta puhun yliopistosta instituutiona.

En ole sitä mieltä, että yliopisto olisi toiminut laittomasti. Päinvastoin, mainitsin siitä, on jopa erikseen kirjattu lakiin, että yliopisto saa Yliopiston apteekin maksamat yhteisöverot takaisin.

P.Aholainen

Tämä on oikeanlaista suoraa kansalaistoimintaa. Internetti on tuonut hyvän kanavan ihmisten käyttöön. Tieto saadaan leviämään nopeasti. Epäoikeudenmukaisuuksiin ja rötöksiin on puututtava. Luotan nuorisoon tässä suhteessa.

muuan

Myös kuviteltuihin ja paisuteltuihin epäkohtiin puututaan. Erityisen liioitellen käydään jostakin syystä vastenmielisten kohteiden kimppuun.
Jos epäkohta on eduksi itselle, läheisille, omalle viiteryhmälle tai puolueelle, niin katsotaan, että eihän se ole epäkohta lainkaan. Tällöin toivotaan, ettei kukaan noihin kuulumaton keksisi pitää asiaa epäkohtana.
Voimme luottaa itseemme ja kaltaisiimme: rötös on se toimi, joka ei ole meille jostakin syystä mieleen.

LT

"JMT
Kun lukee Mehiläisen tilinpäätöksen, niin se on toiminut lain ja sen hengenmukaisesti. Sille me taas ei mahdeta mitään että yliopistoväki ei ymmärrä verotuksen alkeista yhtään mitään."

Tärkeää onkin ymmärtää veronmaksun merkitys yhteiskunnalle. Kreikassa meillä on mainio esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun veronnmaksun kiertäminen muttuu käytännöksi. Veronkierto on aina mahdollista, mutta myös aina moraalitonta ja yhteiskunnan vastaista.

JTK

Saattakaamme Suomessakin voimaan sosialistinen oikeudenmukaisuus. Ottakaamme malli Pohjois-Koreasta, Kuubasta ja Kiinasta. Erityisesti tuo Tiibetin alue on hyvä esimerkki kommunismin toimimisesta.

mattimies

Mehiläinen on melkoinen syöpä suomalaisessa yhteiskunnassa, kiertää veroja ja käy lapsikauppaa. Yhteiskunta kustantaa tälle eliitin omistavalle ja entisen forttuminmiehen Liliuksenkin hallinnoimalle loiselle kissinpäivät. Kuntien sosiaalitantat kaappaa tavallisten suomalaisten lapsia ja Mehiläinen hoitaa "ongelman" tienaten yli satatonnia per mukula vuodessa sillä. Rahaa tulee sisään ovista ja ikkunoosta eikä verojakaan tarvi maksaa, ne kun ulkoistetaan Jerseyn saarelle "verosuunnittelulla".

edvard

Jos julkisen puolen kannattaa mieluummin ostaa sosiaali- ja terveyspalveluja yksityiseltä kuin tehdä ne omana työnä ja yksityinen pystyy maksamaan tuotantokulujen päälle sievoiset pääomatuotot, kuvaa tämä nimenomaan julkisen palvelun tehottomuutta. Yliopiston veroelätit voisivat hyvin siirtyä verorahoilla kustannettuun terveysjärjestelmään, kyllä me yksityisyrittäjät teemme parhaamme, että hynää piisaa keisarillekin.

vehnus444

Ihan noin äkkiseltään vaan... <b>Yliopistot kuluttuvat verovaroja noin puolet koko Suomen budjetin tuloveron verran</b> (ei pikkuraha), Yliopiston apteekki ei maksa arvonlisäveroa ... jne.

Voisiko harkita näiden dinosaurusaikaisten rahasyöppöjen kunnostamista 2012-luvulle, saisi siinä sivussa valtion talouden kuntoon :)

jk. Ymmärrän, että Yliopistot ovat valtiovallalle tärkeitä, <b>kyse on laitoksesta, joka tuottaa virkamiehiä</b>.