Sunnuntai 27.5.2012

Poliisi: Lahden epäilty ”parittaja” juoksi karkuun

Luotu: 
23.2.2012 11:10
Päivitetty: 
23.2.2012 11:16

Lahtelaisten thaihieromoiden paritusjutun esitutkinta on valmis, kertoo poliisi. Poliisi kertoo, että jutun pääepäilty, thaihieromoa pyörittänyt suomalainen mies, onnistui esitutkinnan aikana hetkeksi karkaamaan poliisilta.

Kaksi poliisia käytti miestä joulukuussa tämän liiketilassa noutamassa henkilökohtaisia tavaroitaan. Kesken reissun mies pakeni liiketilan takaovesta.

Poliisin mukaan hän oli omilla teillään noin kaksi tuntia, minkä jälkeen poliisi sai hänet kiinni juoksukilpailun päätteeksi.

Miestä epäillään törkeästä parituksesta ja ihmiskaupasta. Vyyhti alkoi selvitä marraskuussa 2011, kun poliisi iski yhteentoista Lahdessa sijaitsevaan thaihieromoon sekä kahteen yksityisasuntoon, joissa epäiltiin harjoitettavan prostituutiota.

Poliisi otti tällöin kiinni miehen ja hänen thaimaalaisen vaimonsa, jotka molemmat vangittiin epäiltyinä. Esitutkinnan aikana vaimon asema muuttui epäillystä uhriksi.

–Nainen oli suomen kielen luku- ja kirjoitustaidoton, joten hänen toimiminen todellisena yrittäjänä Suomen yritysmaailman byrokratiassa on melko mahdotonta ilman näitä edellä mainittuja perustaitoja. Esitutkinnan perusteella nainen näyttäisi olleen jonkinlaisessa bulvaanin asemassa miehen harjoittamassa toiminnassa, poliisi kertoo.

Nyt miehen vaimon uskotaan olleen jutun ”suurin kärsijä” ja ihmiskaupan uhri, poliisi kertoo. Hän on maksanut aviomiehelleen jonkinlaista perusteetonta ”veromaksua” ja joutunut useiden pahoinpitelyiden uhriksi avioliiton aikana. Nainen on ohjattu ihmiskaupan auttamisjärjestelmän piiriin.

Thaihieromon työntekijät, joiden epäiltiin aluksi olevan ihmiskaupan uhreja, ovat nyt jutun todistajia. Poliisin mukaan heillä on ollut toimintaan ”itsemääräysoikeus”, vaikka suurimmalle
osalle naisista ei ole maksettu hierontatyöstä lainkaan palkkaa.

–Hieronnasta saadut tulot näyttäisi menneen lyhentämättömänä niin sanotusti talolle. Osa hierojista on tarjonnut hierontaan tulleille asiakkaille hieronnan aikana seksuaalipalveluita, joista saamansa rahan hierojatar on saanut pitää itsellään, poliisi kertoo.

Lahtelaismiehen sen sijaan epäillään saaneen paritustoiminnalla noin 350 000 euron tulot vuosina 2009–2011. Miestä epäillään myös ampuma-aserikoksesta.

Esitutkinnassa kuulusteltiin noin 60 henkilöä. Esitutkinnan päättyessä rikoksista epäillään lahtelaisyrittäjän lisäksi toista suomalaismiestä, jota epäillään avunannosta törkeään paritukseen. Avunantajan epäillään välittäneen päätoimijalle ulkomaalaisia prostituoituja.

Esitutkintamateriaali siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan tänään.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: