Tasavallan presidentin tehtävät lopettava Tarja Halonen otti tänään oma-alotteisesti kantaa kohuun, jonka keskelle hänen miehensä, tohtori Pentti Arajärvi on joutunut.
- Te olette olleet kohteliaita, kun ette kysyneet siitä, mitä tapahtui miehelleni. Se aiheutti meillä muutakin kuin naurua, Halonen sanoi tänään toimittajille.
Arajärvestä tehtiin Tanskan televisiossa videokuvamanipulaation avulla kansainvälinen naurunaihe.
Ympäri maailmaa laajalti levinnyt videopätkä, jossa Arajärvi näyttäisi tuijottavan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoa epäasiallisesti ja reagoivan hänen liikahdukseensa, oli leikelty vaikutelman aikaansaamiseksi. Tapahtumien välillä oli todellisuudessa kahdeksan minuuttia.
Jo viikkoja sitten Suomessa kohistiin siitä, että Arajärvi näytti katselevan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoa.
- Minusta hän selvisi hyvin sanomalla, että "jos olisin tehnyt niin, olisin sen muistanut", Halonen kommentoi tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Halonen puhui kohusta hyvin rauhalliseen sävyyn. Tiedotusvälineitä hän muistutti:
- Ymmärrän, että median pitää elää hetkessä ja siinä voi olla vaikeaa erotella, mikä on mitäkin. Mutta joskus huumorilla voi olla muitakin seurauksia, presidentti sanoi.
- Tässä tullaan kysymykseen, jonka poliitikot, minä ja julkisuuden henkilöt tietävät: Miten minä voin todistaa, että olen se, mitä minä sanon olevani? Halonen pohti.

Kommentit
Me ollaan Penasta huolissamme niin
"Te olette olleet kohteliaita, kun ette kysyneet siitä, mitä tapahtui miehelleni. Se aiheutti meillä muutakin kuin naurua, Halonen sanoi tänään toimittajille."
Ei kuulosta hyvältä Penaa ajatellen. Kasevaa soimaan.
Niin niin
"Se aiheutti meillä muutakin kuin naurua, Halonen sanoi tänään toimittajille."
Eli syytön Pena sai satikutia ja hivutusta, kuten arvelinkin.
Se on toinen asia, että oliko tämäkin jo julkisuudessa korjattu hömppäjuttu oikein presidentin kannanoton arvoinen?
Onko ilmassa sellaista, että kun virkamissio on täytetty, Pena joutaakin lähtemään?
Paras reagointi olla reagoimatta
Usein paras reagointi tällaisiin on olla reagoimatta. Jokaisesta löytyy jonkun mielestä jotakin arvosteltavaa kuin myös hyvää. Voimme valita mihin haluamme kiinnittää huomiomme.
Huolestuttavaa on esim. Googlen aloittama/harjoittama systemaattinen tietojen keruu, jota jenkit voivat myöhemmin käyttää esim. poliitikkojen kiristykseen.
Median keskittyminen on myös huolestuttavaa ja tekee uutisoinnista helposti yksipuolista ja tarkoitushakuista. Ja päätoimittajat juoksevat Bilderberg -kokouksissa hakemassa uusia toimintaohjeita. Onneksi ihmiset alkavat vähitellen heräämään tuolle manipuloinnille, eivätkä lähde ihan jokaisen lykkausporukan mukaan.
Vihjaatko, että
Penalla olisi ollutkin vain määräaikainen lume-tai peräti valeavioliitto?
Nyt olisi anteeksipyynnön paikka...
Ne mediat, jotka julkaisivat videon voisivat julkisesti pyytää Arajärveltä anteeksi...
Eipä pyydellä
"Ne mediat, jotka julkaisivat videon voisivat julkisesti pyytää Arajärveltä anteeksi..."
Miksi ?
Terve heteromies katsahtaa aina nuoren naisen kaula-aukkoon, jos se on näyttävästi avarrettu. Paino sanoilla "terve" ja "heteromies".
Se että video oli manipuloitu - sillä ei ole mitään virkaa tässä jutussa.
Väärennyksessä ei mitään väärää?
.
?
"Se että video oli manipuloitu - sillä ei ole mitään virkaa tässä jutussa."
Ihminen, joka ei väärennöstä osaa pyytää anteeksi... osaako hän arvostaa aitoja asioita...?
ei
Vaan kuten videosta (ihan alunperin jo) näkyy, niin molemmat katsovat jotain puhujaa jossain kauempana.
surnalisti-purnalisti
En ole pystynyt koskaan "näkemään", että Pertsa tuijottaisi kuninkaallisen rintoihin. Katse on jonnekin aivan muualle, minkä ainakin pystyy näkemään, jos on rehellinen.
Se, että joku valopää keksii tarinan ja manipulaation presidentin puolisosta ja aiheuttaa asianomistajalle kiusallisen tilanteen, on melko törkeää. Mikä kumma saa median äärellä toimivat olemaan heti jumalasta seuraava, joka vetoaa tarvittaessa lähdesuojaan tai vapaaseen journalismiin tarkoituksen pyhittämiseksi? Ei journalismi niin tärkeä tekijä ole kuin joillekin typeryksille, että sen riippumattomuutta täytyy korostaa maailmankaikkeuden tärkeimpänä asiana.
Journalistit saisivat mennä edes joskus tekojensa taakse eikä välittömästi loukkaantua omasta hörhöilystään. Kovin suurella älyllä ja tiedolla varustettuja juttuja tulee niin harvoin eteen, ettei kauhean paljon rinta rottingilla kannattaisi kulkea takki auki! Porukkaan tuntuu pesityneen suuri osa wannabe-watergate juntteja, joiden missio on saada oma napa mailmankartalle. Se ei ole kovin tehokas tapa lähestyä totuutta. Ensin on tiedettävä mikä on ihminen ja mikä on totta.
Eipä selvinnyt media tästäkään kunnialla. Halonen puhuu asiaa.
PENAA YMMÄRTÄVÄ
Ymmärrän kyllä Penaa, eihän kotona ole mitään katsottavaa :-)
Pitkitetty pila on huono pila
Pätkä olisi ollut hauska ja hyvin tehty sellaisen hupiohjelman yhteydessä, jossa katsoja alusta alkaen ymmärttää, että kysessä on hauska manipulaatio. Nyt siitä jäi pelkkä ikävä maku, eikä todellakaan ollut kunniaksi tekijöilleen.
T.K. missasi nyt presidentin sävyn: se oli loistavaa huumoria
erittäin haastavassa, priimaluokan arvostelukykyä vaativassa sosiaalisessa tilanteessa.
Moni olisi mokannut loukkaantumalla tai syyttelemällä.
Hauskin lause on: "Minusta Pena selvisi hyvin sanomalla, että olisi muistanut, jos ..."
Ei edes kiistetty, etteikö Tanskan lady olisi ollut Penasta pitkän katsomisen arvoinen pakkaus, joten Tanskaankaan ei viestitetty tippaakaan väheksyntää.
"Jos olisin tehnyt niin, olisin sen muistanut"
tämä lause on kopioitu Tiitiseltä, joka vastasi toimittajalle kysymykseen oliko Sorsa listalla."Jos olisin nähnyt, olisin sen muistanut". Eli joko ei nähnyt tai alkava dementia estää muistamasta.
Mutta Arajärvi muistetaan nyt paremmin kuin Halonen, jota ei ulkomailla tunne kukaan.
Jay Lenolla on miljoonia katsojia ympäri maailmaa, joten Arajärvi on tästä lähin Mr. Inappropriate (epäasiallinen, sopimaton). Nimi on lainattu Channel 4:n aikuisviihdeohjelmasta "Teräspallit" (Balls of Steel)
No nimi sopii hyvin Sörkän kundille, tänäänhän on muuttopäivä.
Pena onh jo maailmankuulu!
Pena on jo maailmalla paljon Tarjaa tunnetumpi suomalainen, Tarja tunnetaan ehkä Penan puolisona.
Mitä sitte
Olen ymmärtänyt, että britit laskevat kuninkaallisistaan paljon karkeampaakin huumoria. Pena oli parempi kuin vesamatti loiri parhaimmilaan, tuosta puuttui vain se, että olis tullu laukusta päähän.
Nyt äkkiä maailmanmarkkinoille perään vanhoja speden loiripätkiä. Rauta on nyt kuuma.
Minusta tässä ei häpäisty ketään, hauskahan tuo on.
Mutta kuka jaksaa 3600/24/7 vahtia pienintäkään ilmettään. Minäkin olen pöljän näköinen monta kertaa päivässä.
No kun...
...täällä Pohjolassa on totuttu siihen, että videot esittävät sitä, miltä näyttääkin.
Mutta kuinkahan suuri osa tuonkin YouTuben videoista on manipuloituja? Ainakin niitä on saksittu eroon asiayhteyksistään ja varmaan liitetty palasiakin yhteen. Ovathan ne sinänsä totta, mutta usein harhaanjohtavia.
Tarja lähtee YK:n ...
... hommiin muutamaksi vuoideksi ja Pena joutuu talkkariksi Muumimaahan kun emäntä on duunissa.
No tiedä häntä
Sehän voi tarkoittaa muuttamista suoraan pahuuden pesään Yhdysvaltoihin. Tuskin niitä virastoja täältä käsin johdetaan ja viimeksihän oli Brysselkin liian pitkän muuttomatkan päässä. Sitä paitsi mitä ihmettä Putinin tunnustamiskomitealainen siellä tekisi paitsi vak ... apua, nyt mää en ollenkas ajatellu ...
Arvausleikkiä
Nyt on mukava seuraleikki alkamassa median ja sitä seuraavan väen kesken: arvaa mikä uutiskuva-, tieto-, pläjäys on vähän manipuloitu. Saadaan makeat naurut ilta illan jälkeen. Esimerkiksi päivähoidosta, vanhustenhuollosta ja kouluista säästettävä summa ei olekaan 6oo miljoonaa vaan 900. Näppärästi mainipuloimme tuon ysin ympäri. Ja nyt hekottelemaan...
Media ummistaa silmänsä totuudelta jatkuvasti
Totuutta tärkeämpää on itse julkisuus, eikä itse asia.
Poliittisesti viimeksi näin "Bobrikov kohussa".
Itse asiasta eli Suomen- ja Suomalaisten edusta ei juuri puhuttu. Usko ja uskonto on todellisuutta tärkeämpi.
Ajankohtaisena aiheena YLE voisi kaivaa vaikka sen viime kevään Jussi Niinistön haastattelun, jossa naistoimittava inttämällä intti haastattelun jo loputtua, että "minkä varuskunnan PerusSuomalaiset lopettaisivat, jos olisi pakko joku lopettaa ?" Niinistö vastasi, että "kai se sitten olisi Dragsvik, mutta PerusSuomalaiset eivät ole lakkautusten kannalla".
Lööpeissä lukikin sitten "PerusSuomalaiset HALUAVAT lakkauttaa Dragsvikin !!!"
Kaivakaa toimittajat näitä faktoja juttujen takaa esiin, niin uskomusten sijaan tieto ja sivistyneisyys lisääntyy...
Ei siis pidä mennä ansaan
On vain sitkeästi vastattava, että "Mutta kun meidän mielestämme ei voi olla pakko lopettaa".
Tarpeellinen kohu
Harmi että Arajärvi joutui kohun polttopisteeseen, mutta kohu itsessään oli hyvin tarpeellinen muistutus siitä, että kaikki ei ole sitä miltä julkisuus saa sen näyttämään.
Vaikka naureskelemme aina Pohjois-Korean ja Kiinan täältä katsoen lapselliselta vaikuttavalle propagandalle, uskovat näiden maiden kansalaiset kuitenkin sitä propagandaa ihan tosissaan.
Me olemme vain sokeita sille, että uskomme itsekin sitä propagandaa jonka kohteita olemme median taholta. Maailmankuvamme perustuu siihen informaatioon jota olemme vastaanottaneet, ja tällainen kohu on terveellinen muistutus siitä, että maailmankuva jonka media meille rakentaa voi olla myös tahallaan tai tahattomasti muunneltu.
Kun oikein keskittyen luemme uutisia ja mietimme minkälaisen sävyn ja perusvireen siinä käytetyt termit sisältävät voimme hetkellisesti nähdä propagandan läpi. Esimerkiksi US:n kilpailija, Helsingin Sanomat, käyttää järjestäen negatiivissävytteisiä ilmaisuja kirjoittaessaan maastoautoista - helppo esimerkki, mutta helposta on hyvä aloittaa. Verratkaapa HS:n ja Tuulilasin tekstiä keskenään, ja miettikää kuinka toimittajan sanavalinnat vaikuttavat mielikuvaan ja maailmankuvaan.
Mitä ihmettä
puppe-Pena oikein tuijotti?????
Etkö tiedä
Pena mietii ankarasti laittasiko tuohon kuppiin kolme palaa soheria vai luulevatko etten pidä nijoistani huolta viisainpaa on laittaa vaina kaksi. Katseesta huomaa että tärkää pohdittavaa on usein kahvijonossa.
Oma-aloitteinen ulostulo ...
... Haloselta? Ne ovat laskettavissa yhden käden sormin. On jotenkin kuvaavaa, että virkakauden päättävä viimeinen oma-aloitteinen ulostulo koskee jotain näin kansallisesti merkittävää tapausta. Toivottavasti miesparka sai näkemästään edes hyvän mielen.
hyvä juttu
Aika hauska video. Kuljen paljon ulkomailla ja video toden totta huomataan. Kaikkia naurattaa. Ja vielä enemmän, kun vilpitön ja korrekti tri Arajärvi joutuu kohin kohteeksi. Kaikkien sympatiat ovat kyllä Arajärven puolella.
Mutta suurin ja paras reaktio on tullut upeitten ja ihanien naisystävieni taholta; ja usia naisia ilmaantuu koko ajan!
Presidentivaalien aikana minua miehenä katsottiin kummasti: oletteko te suomalaiset miehet kaikki homoja? Oloni tuntui todella pahalta. Nyt naiset katsovat taas ihaillen ja himoiten: Ihanaa, olette te sittenkin ihan normaaleita ja terveitä miehiä! Arvostatte ja ihailette kauniita ja muodokkaita naisia!
Että jotain myönteista! Aika paljon myönteistä!
Hyvä Pena
On terve piirre nuoressa miehessä, että hän on kiinnostunut nuorista naisista. Olisipa kornia, jos Pena tirkistelisi jonkun prinssin kaula-aukkoja.
Pena on kilihakka mies. Kuopiossa oli maatalousnäyttely. Pena aiheutti harmaita hiuksia turvamiehille, kun katosi ja oli 20 minuuttia hukassa. Penamme löytyi lypsynäytöksestä, missä hän oli ihailemassa reheviä karjakkoja?
Ei toki mitään ahdistelua, vaan tervettä ihastelua.
Halpamaista tanskalaisilta
Vaikka kuinka kyse olisi satiirista, anteeksiantamaton tökerö möhläys tanskalaisilla tapahtui siinä, etteivät välittömästi kertoneet videomanipulaation olevan kyseessä. Minkälaista arvostelukykyä tuollainen halpamaisuus kuvastaa? Olen pahasti pettynyt tanskalaisiin, etteivät edes ymmärrä anteeksipyyntöä esittää julkisesti. Todella törppöä touhua.
Mutta oikeastaan
Asiassa ei mitään . eli tyhjää sitä on tonkia,tämkin ajatus oli liikaa