Microsoft julkaisee syksyllä uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmänsä, mistä voi olla hyötyä Windowsin kanssa yhteistyötä tekevälle Nokialle.
Digitaalista taloutta Turun yliopistossa tutkiva Emmi Martikainen uskoo, että Microsoftin uudella Windows 8 -käyttöjärjestelmällä on mahdollisuus auttaa Nokia nousuun, jos Nokia lanseeraa uuden tablettitietokoneensa.
– Jos huhut uudesta tabletista pitävät paikkansa, kuten ne näyttävät pitävän, voisi yhteistyöllä Microsoftin kanssa olla erittäin edulliset vaikutukset, tutkija kertoo Uudelle Suomelle.
Onnistumiseen tarvittaisi Martikaisen mielestä tabletin lisäksi myös uusia mielenkiintoisia sovelluksia.
– Kuluttajille pitää hyvän käyttöjärjestelmän lisäksi tarjota palveluita, kuten musiikkia ja pelejä.
Martikainen uskoo, että Nokialla on kaikki edellytykset menestyä ja kilpailla Applen ja Googlen kanssa.
Nokian pääjohtaja Stephen Elop vihjaili tammikuussa, että Nokia voi tuoda oman tablettinsa markkinoille.

Kommentit
Matkija Turtikainen
"Kuluttajille pitää hyvän käyttöjärjestelmän lisäksi tarjota palveluita, kuten musiikkia ja pelejä"
Joopajoo. Kyllähän niitä on aina ennenkin ollut tarjolla ja vielä sopuhintaan - Piratebaystä.
Windows 8:sta ennakoitu Vistan tapaista floppia
Kansainvälisissä arvioissa Windows 8:lle ei ole ennustettu kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Itse asiassa jo nyt puhutaan jo Vistan tapaisesta flopista.
http://www.zdnet.com/blog/btl/windows-8-a-bad-bet/61455
"Have you really looked at Metro? I have. I see a flop. "
"but with Windows 8 and Metro they may never have a chance to win the growing, broader computing market of PCs, smartphones and tablets. "
http://www.zdnet.com/blog/btl/windows-8s-five-biggest-enemies/69548?tag=...
MIKÄ?
Mikä ihmeen floppi? Vista on varmaan myydyin käyttöjärjestelmä vuosiin ja heti sen jälkeen 7 myös, sitten tulee 8 ja niin edelleen. Kyllä se nyt vaan on niin että Windows pesee teidät mac-uskovaiset mennen tullen ja on niin aina tehnyt ja kyllä, olen käyttänyt Maccia enkä pitänyt. Applella on aina todella surkea yhdistettävyys niissä laitteissa muutenkin, esim. niiden mp3-soitin iPod oli siitä jo hyvä osoitus, normaalisti mp3-soitinta käytettiin millä tahansa tietokoneella ja tiedostoja pystyttiin siirtämään miten tahansa, iPod vaati (todella paskan) iTunes-ohjelman jotta sillä pystyi tekemään yhtään mitään ja sama meininki jatkuu Applen tuotteissa. Windowsin kanssa toimii kaikki laitteet ja kaikki ohjelmat ja nettiselaimetkin on paremmat. Kaiken lisäksi normaali pc on paljon halvempi, siihen saa halvemmalla ja helpommin varaosia ja sitä osaa kaikki käyttää.
Juuri näin
Huvittavaa seurata appleuskovaisten hurmosliikettä.
Tosin Vista oli lievä pettymys, mutta seiska hakkaa Applen kyhäelmät mennen tullen ja kasin myötä siirrytään aivan uusiin sfääreihin. Myös Nokialla.
Kasi laattoineen
on suunniteltu kosketusnäytölle, joten se on mahdollisuuden paikka Nokialle.
Kotikoneissa kasi on kummajainen.
Todella uutta tarvittaisiin, aitoa kehitystä ja työtehoa
iPad 3 julkaistaan pikapuoliin, ominaisuuksilta odotetaan mm. erittäin korkean resoluution Retina-näyttöä ja iPadeillä on jo valtava "ekosysteemi" olemassa. Kyllä siinä aika ihmeitä tarvitaan tabletilta, jos aikoo pärjätä siinä kilpailussa. Tarvitaan jotakin enemmän kuin vain ehkä, kenties, vihjaillen, voisimme kenties tuoda markkinoille, mutta ehkä sitten katsotaan nyt -typpistä haahuilua.
Windows Phonella lienee omat mahdollisuutensa, mutta pitää muistaa etteivät muutkaan valmistajat laakereillaan lepäile.
Windows 8 käyttöjärjestelmästä ei tiedetä vielä lainkaan mitä käyttäjät siitä tulevat olemaan mieltä, onko se edistysaskel joka todella helpottaa arkisten töiden tekemistä, vai onko se vain kaiken uudelleenjärjestely-versio, joka vaatii melkoista uutta opettelua ja joka silti tuo niukasti kehitystä oleellisiin kohtiin Windowsin käyttöä niissä ympäristöissä missä Windows ei ole vain kotikäyttäjän käyttöjärjestelmä ja sivuseikka, vaan aidosti työalusta, jolla pitää saada toistuvat asiat sujumaan ja nykypäivänä melkoisen nopeasti ja tehokkaasti, kaikessa monimuotoisuudessaan ja poikkeuksen poikkeuksineen.
Eipä kummosia vaatimuksia
Eipä kummosia vaatimuksia tarvitse olla että menestyy, vaaditaan:
- pitkä akun kesto
- hyvä kosketusnäyttö
- hyvä käyttis (Windows = heti etulyöntiasema iPadiin koska Windows on tuttu)
- halpa hinta suhteessa iPadiin/muihin
- hyvät liitännät
- hyvä markkinointi
Tieto Windows 8 julkaisusta
Tieto Windows 8 julkaisusta on ollut jo pitkään teknologiasivustojen tiedossa.
Windows 8 julkaistaan tableteille ja pöytäkoneille, joista molemmista löytyy Metro UI. PC-versiossa Metro UI:n saa pois päältä. Suuri osa PC-käyttäjistä tulee varmasti käyttämään hiirelle suunniteltua W7-tyylistä käyttöliittymää.
Tulevaisuudessa häämöttävät kosketusnäytölliset ultrabookit ja Microsoftin Kinect for PC lienevät tärkeimmät syyt, miksi Metro UI:n on oltava myös PC-versiossa. Haittaa siitä ei ainakaan ole, sillä näin Microsoft saa kuluttajille tutuksi käyttöliittymän, jonka ympärille rakentuu tulevaisuudessa kokonainen tuoteperhe (Tietokoneet, mobiliilaitteet, Xbox). Viiden vuoden päästä listaan voidaan lisätä televisiot.
Nokian integroiminen osaksi ekosysteemiä, joka lähitulevaisuudessa kattaa huomattavan osan näytöllisistä laitteista, on vasta alkutekijöissään. Windows-puhelimet olivat vasta ensimmäinen askel Microsoftin uudelle tulemiselle. Nokiankin menekki paranee, kun Microsoft palauttaa maineensa yrityksenä, jonka tuotteita ihmiset haluavat käyttää.
Nokiasta tulee Dellin tapaan valitettavasti vain Microsoftin laitevalmistaja.
[1] http://www.youtube.com/watch?v=o4U1pzVf9hY
Tyhjästä on paha nyhjästä
Varmaankin n. 95% tietokonen käyttäjistä pärjäisi edelleen jollakin Windows 95:llä, jos uudet ohjelmat olisivat sen kanssa yhteensopivia, kun käytössä on yleensä vain sähköposti, nettiselain, tekstinkäsittely sekä taulukkolaskenta.
Vistan kohdalla alkoi jo yritysten(kin) mitta tulla täyteen muutoksia muutoksen vuoksi päivitysrumba-rahastus myllyssä.
Onko itse tietokone TODELLA muuttunut juuri mitenkään tavallisilta KÄYTTÖominaisuuksiltaan 10 vuodessa ?
Eipä juuri - liitettävyyttä ja langattomuutta lukuunottamatta.
Kaupallinen tuotteistaminen on mennyt luovan kehittämisen edelle ja rahastuksesta on tullut itsetarkoitus.
Miten Nokian uusi tabletti voisi ola parempi
kuin muiden vanhat joita kuitenkin ja jatkuvasti päivitetään.
Liosäksi tuskin monikaan jos juuri hiljan on ostanut uuden välittömästi ostaisi Nokian uutta tablettia kun vielä näissä ensi painoksiissa on varmasti lasten tauteja joita poistuu hiljalleen kun uusia versioita tulee.
Joten todenäköiset ostajat ovan niitä Nokia faneja joilla ei vielä laitetta ole.
Kun varmasti menee vuosia ennen kuin Nokia saa nuo laitee toimimaan edes välttävästi.
Kun puhelimia on tehty pitkään ja aina oin tullut huonoja.
Vanhoista vioista ja puuteista pitäisi oppia vaika sitten niiden poistaminen nostaisikin hintaa.
Kun hinta yksinään ei merkitse kovin paljoa, mutta kyllä 200 € laiteenkin pitää toimia täydelisesti vähintään 5 vuota oikeastaan 10 vuotta kun käytö onn kuitenkin hyvin pientä-.
Käyttö tunteja tuskin vuodessa tuleee kovin monia.
Näin
"Miten Nokian uusi tabletti voisi ola parempi kuin muiden vanhat joita kuitenkin ja jatkuvasti päivitetään."
Panevat siihen muihin verrattuna puolikkaan painon, tuplasti vääntöä, sadan tunnin akkukeston, veden- ja iskunkestävyyden sekä ikuisen takuun ja myyvät sitä vähän muita halvemmalla.
Mutta tuskin viitsivät.
hyvä tie uuteen menestykseen...
..nokia ei tee sala ohjelmia,joilla tiedustellaan käyttäjän paikkaa tme. mitä mielettömyyksiä olikaan rakennettu applen vehkeisiin.
Tässä tie uuteen nousuun...
Nokia ei ehkä ole tehnyt
mutta Microsoft tekee varmasti.
Sen vuoksi mm. Kiinan hallinnossa käytetään avoimia käyttöjärjestelmiä.
Julkaiskaa
nyt vihdoinkin jotain mitä porukka ostaa kasapäin hyvällä katteella. Sitten ei mun tarvitsisi sponsoroida Nokian optiojuhlia yritystukien muodossa. Tabletit myy, julkaiskaa nyt vihdoin sellainen!!! Lopettakaa roinan julkaisu Symbianille jonka te itsemurhasitte jo vuosi sitten!!! Tehkää rahaa ja maksakaa veronne Suomeen eikä Jerseyn saarelle!!! Toimikaa!!! Auttakaa itseänne ennen kuin on liian myöhäistä!!!
hohhoijaa...
LINUX.
Ettei vaan siitä tabletista
Ettei vaan siitä tabletista tulisi yhtä hyvä, kuin Booklet 3G nimisestä läpyskästä...