Kolme perussuomalaisten kansanedustajaa on saanut tarpeekseen rikoslain pykälästä koskien kiihottamista kansanryhmää vastaan. Olli Immonen, Jussi Halla-aho ja Juho Eerola kertovat maksavansa yhteisvastuullisesti kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) hovioikeudesta kyseisen lainkohdan perusteella saamat sakot.
Rikoslain 11. luvun 10 §:än mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tuomittava se, joka "asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla perusteella".
- Katsomme, että siteerattu pykälä nykyisessä muodossaan mahdollistaa minkä tahansa jostakin kansanryhmästä ilmaistun, epämiellyttäväksi koetun mielipiteen tai tiedon tulkisemisen laittomaksi, perussuomalaiset toteavat tiedotteessaan, jonka Olli Immonen on julkaissut Puheenvuoro-blogissaan.
Kansanedustajat huomauttavat, että Kouvolan hovioikeus ja Päijät-Hämeen käräjäoikeus tulivat vastakkaisiin johtopäätöksiin saman lainkohdan perusteella.
Kansanedustajat aikovat jättää lakialoitteen kyseisen lainkohdan kumoamisesta ja korvaamisesta saman luvun 10a §:llä, jossa säädetään törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Hovioikeus määräsi joulukuussa Hirvisaarelle 25 päiväsakkoa, mikä tekee 1425 euroa. Immonen, Halla-aho ja Eerola ilmoittavat maksavansa tasamääräiset osuudet sakosta. Oikeusprosessi on kuitenkin vielä kesken, sillä Hirvisaari on hakenut Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa asiassa.
Hirvisaaren syyte tuli blogikirjoituksesta, jonka Hirvisaari julkaisi Uuden Suomen blogipalvelussa vuonna 2010. Kirjoituksen otsikkona oli "Kikkarapäälle kuonoon". Uusi Suomi on poistanut kyseisen kirjoituksen palvelustaan.
Myös Halla-aholla on oma oikeusprosessinsa kesken. Halla-aho tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta muslimeja koskevista väitteistään. KKO käsittelee asiaa parhaillaan.

Kommentit
Eli Suomensisulaisten
Eli Suomensisulaisten mielestä pitää saada kiihottaa kansanryhmää vastaan.
Samassa porukassa oli yksi jonka mielestä persu-nimitys on halventava.
Onko tämä nyt se kuuluisa kaksoisstandardi?
Olet todella tyhmä. Lue
"Eli Suomensisulaisten mielestä pitää saada kiihottaa kansanryhmää vastaan."
Olet todella tyhmä. Lue juttu uudestaan.
Totuus nyky-Suomesta!
Suomessa on tarkoin kielletty vihakirjoitukset ja ennakkoluuloiset puheet eri kansanryhmiä vastaan.
On vain yksi suuri poikkeus: pääväestö eli suomenkieliset suomalaiset.
Pääväestöä saa pilkata, leimata, syyttää miten vain, eikä yksikään silmäätekevä "humanisti" lotkauta korvaansa.
Jokainen ajatteleva tajuaa, että ns. persuviha on inhoa suomalaisuutta kohtaan. Perus-sana suomalaisen edessä on vain sopiva tekosyy suomalaisuuden inhoajille.
Olisiko...
Olisiko vihreiden Brax ollut ko. typerän lainkohdan kehittäjä, Tuon lainkohdan mukaan ns. etnisen henkilön " lue maahanmuuttajan" läheisyydessä jos vaikka vahingossa pieraisee niin siitä voi joku ottaa nokkiinsa ja pieraisija istuu linnassa.
Olisiko...
Olisiko peräti niin, että lakitekstin ovat kirjoittaneet oikeusministeriön virkamiehet ja että kansanedustajien enemmistö on kyseisen lainkohdan hyväksynyt?
Onhan se niin
Ja nyt siihen tehdään muutos, Braxin tekemä virhe korjataan.
Braxahtanut pykälä
Kyllä kyseessä on Braxahtanut pykälä. Jo tuota rustattaessa "hieman" kulmakarvoja nostatteli se että siinä kriminalisoitiin tiedon levittäinen, jos joku koki sen "solvaavaksi"!
Tehdäänpä testi, onko tässä valittamista
Tehdäänpä testi. Alla on tekstiä, joka on tiettävästi itse nettipoliisi Fobbankin lukema eikä hän ole ilmaissut paheksuntaansa. Silti nytkin varmaan löytyy joku rasismikortinheiluttaja, joka llöytää ko. linkkilistasta valittamista ja kansanryhmää vastaan kiihottamista ym. sopimatonta. Viimeisessä linkissä taustoitetaan tilastoja, joissa "ulkomaalaistaustaiset" näyttäisivät tekevän rikoksia selvästi kantasuomalaisia enemmän. Maahanmuuttajuuden erilaiset puolet tulevat hiljalleen tutuiksi kantaväestölle. Tässä ns. Thorsin lyhyt yksittäistapauslista, rasistisia ja muita rikoksia joissa on mukana ulkomaalaistaustaisia:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/linnanmaen_joukkotappe...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tappelun-raju-motiivi-helsingin-asemal...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012021715218439_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022215238302_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/raju-joukkohyokkays-vartijan-autoon-he...
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kallion_pahoinpitelyn_...
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/nuoret_miehet_tunnusti...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117229-venalaisporukka-hyokkasi-somaleid...
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/02/1490177/murhan-yrityksen-...
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/bussikuskin_hakanneill...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/45215-raiskaaja-iski-huopalahde...
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/iakas_nainen_ryostetti...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011113014850662_uu.shtml
http://fi.wikipedia.org/wiki/George_Kings
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011093014489640_uu.shtml?ref=leiki
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112412754094_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110132-pizzerian-sytyttajan-outo-palkkio...
http://www.hs.fi/kotimaa/Terrorismitutkinnassa+on+paljastunut+ep%C3%A4il...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120814912118_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011715086150_uu.shtml
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/mies_ryosti_vanhuksen/...
http://www.ts.fi/online/kotimaa/291840.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ruandan%20kansanmurhasta%20elinkautine...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011111114736535_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Siivoojan%20raiskannut%20tunnusti/art-...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ESS%20Hiv-mies%20raiskasi%2016-vuotiaa...
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194705334914/artikkeli/naitko+jotain+na...
http://yle.fi/alueet/oulu/2011/10/alaikainen_raiskasi_nuoren_tyton_29783...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/joukkio-pieksi-raumalaismiehen-tajutto...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Steven_Thomas
http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194705936294/artikkeli/ulkomaalaise...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112314809734_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117661-poliisi-naitko-naita-%E2%80%9Drah...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110214684297_uu.shtml
http://www.ess.fi/?article=345434
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101714584964_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011093014487243_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092714458817_uu.shtml
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/vikittelija_pahoinpite...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/lehdenjakaja-kaytti-hyvakseen-rapussa-...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062913975407_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012513067367_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/krp_nappasi_mittavan_subutex-liiga...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/royhkea-pankkiautomaattikopla-palasi-s...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114954-naitko-tata-miesta-soita-poliisille
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011091514393033_uu.shtml
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/K%C3%A4r%C3%A4j%C3%A4oikeus+vapautti+...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011081514209812_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011081514209058_uu.shtml
http://www.ess.fi/?article=292467
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2010/12/1244698/hiv-rachelille-ne...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Talonv%C3%A4ki%20her%C3%A4si%20koliste...
http://www.hs.fi/kotimaa/Asuntomurtojen+sarja+selvi%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115589-tama-mies-ryosti-kultakaupan-%E2%...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115584-poliisi-tulivat-suomeen-laivalla-...
http://www.uusimaa.fi/artikkeli/69934-nainen-ryostettiin-keskella-paivaa...
http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pfbd/54B5D8ABB3A838B8C225772F...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012613074533_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111065-salakuljettajien-suomi-hitit-tupa...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040713507801_uu.shtml
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2009/12/1012655/tutkimus-joka-...
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194686131909/artikkeli/pedofiiliepaily...
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194686131666/artikkeli/piintynyt+asunto...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011021813215735_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pirkanmaa/1194666476183/artikkeli/k...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090114300785_uu.shtml
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/romanileirin_jaljilta_...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011032213413092_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011032113411582_ul.shtml
http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=2&news_id=201104505&rss=allimg
http://yle.fi/alueet/lahti/2011/05/poliisi_etsii_ahdistelijaa_lahdessa_2...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/47904-kultakelloliikkeen-aseell...
http://www.suomitv.fi/uutiset/poliisi_ala_kiinnita_huomiota_ruusukaupust...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/70-vuotiaan-hakannut-yritti-paeta-maas...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112284-oletko-nahnyt-tata-pariskuntaa-%E...
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tampereen+ampuja+on+tunnustanut+ampum...
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi+Romanialainen+j%C3%A4rjest%C3...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011051313711791_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061713909590_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Helsingin%20taskuvarkauksissa%20uusi%2...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/42772-ita-helsingin-maastokatko...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011022313234334_uu.shtml
http://www.ts.fi/online/kotimaa/197972.html
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Savon+Sanomat+Poliisille+kaksi+raiska...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030213286845_uu.shtml
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KS...
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/veroprofessori-tikan-tappaja-vapautui-...
http://www.kaleva.fi/uutiset/julman-raiskauksen-tuomiot-ennallaan/621642
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=37208
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061111842435_uu.shtml
http://www.fuengirola.fi/uutiset/suomalaisnainen-oli-vankina-kotonaan-au...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011070514008880_ul.shtml
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/suomalainen-aiti-palkkamurhattiin/art...
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194664640200/artikkeli/je...
http://www.findance.com/uutiset/13564/somalia-naisen-raiskaus-ok-naisen-...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011092914477890_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011083114297180_ul.shtml
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/lieva-tuomio-rajusta-pahoinpitelysta-...
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnon+toimintamallit+puuttuvat+maaha...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011040813513467_ul.shtml
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunniaan+liittyv%C3%A4+v%C3%A4kivalta...
http://www.stat.fi/til/syyttr/2009/syyttr_2009_2010-12-16_tie_001_fi.html
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.jpeg
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194671347567/artikkeli/ulk...
http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011041713566018_vl.shtml
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
http://www.youtube.com/watch?v=yCHCscpB5pw
http://www.youtube.com/watch?v=pDJYluWLjbg
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?p=6371884#post6371884
Tällaista tämä on
Kun lukee Eiramaan koko tarinan niin ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka yksipuolisesti suomalaista kansanosaa kuset....n omassa maassaan.
Ei ollut mikään ihme että persut räjäytti koko potin viime vaaleissa ja jatkoa tulee seuraamaan.
Täytyy todella ihmetellä miten omassa maassaan asuva ihminen voidaa alistaa eräiden ulkomaalaisääriliikeiden talutusnuorassa olevien suomalaisten saappaan anturan alle.
Haloo missä tämän maan ja suomalaisen oikeusturva tänään menee ?
Rajanvedon epämääräisyys
Jäähän asia joka tapauksessa tulkinnanvaraiseksi. Laissa ei voitane luetella kaikkia mahdollisia sanoja ja sanontoja, jotka olisivat laittomia, ja ryhmiä, joista noita sanontoja ei saisi käyttää.
Olisihan kyllä hyvä olla olemassa sellaiset listat, jotta itsekukin voisi kirjoittaa täysin laillisesti. Tarpeen mukaan lisättäisiin uusia sanoja ja ehkä poistettaisiin vanhoja niiden muuttuttua tarpeeksi korrekteiksi.
teennäinen rikoslaki pykälä
vailla rikokseen kuuluva oikeaa tunnusmerkistöä joka väsätty vain ja ainoastaan rajaamalla kantaväestöä nurkkaan ja pitämään turpansa kiinni jotta eliitti ja muut hölmöläiset saavat tukea oikealle pyhälle linjalleen suomaliassamme.
Näin se vain on,
Näin se vain on, perussuomalaiset näyttävät olevan ainoita, joilla on järki ja suhteellisuudentaju tallella.
Toisilla on vain fantastista vastuunkantoa kun saa kyykyttää suomalaisia.
perussuomalaiset ovat pudonneet kelkasta
ja lisäksi juuri avannon kohdalla. Matka pohjalle on alkanut.
Aika mielenkiintoinen laki
Sen mukaan ihan minkä tahansa tutkimustiedonkin julkaiseminen voidaan vääntää rikolliseksi.
Edellyttäen toki että mielensäpahoittajat ovat mokuttajia tms. Jos julkaistaan että pohjois-suomessa tietyn ikäiset suomalaismiehet ovat taipuvaisia jonkin sortin väkivaltarikoksiin, niin se on jonkin sortin tiedettä. Varsinkin jos vaimonhakkaamisesta olisi kyse niin tämä poikisi eduskunnassa aivan muun tahon kyselyitä, kuin kansanryhmän vastaista kiihotusta.
Vaimon hakkaajat ja parisuhdeväkivalta halutaan kuriin, mutta täytyy muistaa että vaikka tilastoissa miehillä on pieni yliote parisuhdeväkivallassa, niin vakavissa tapauksissa tekijä on yhtä todennäköisesti nainen. Silti parisuhdeväkivalta tarkoittaa poliittisessessa kielenkäytössä käytännössä vaimonhakkaamista ja siitä ollaan kovin huolissaan.
Jos julkistetaan raiskaustilastoja ja väkivaltatilastoja joissa kulttuurinrikkaudet ovat johdossa niin se on kiihoitusta kansanryhmää vastaan ja rasimia. Ei tutkimus tulos eikä ongelma johon kannattaisi edes puuttua.
Rangaistaanko tiedonkin levittämisestä?
En usko, että vielä ollaan niin pitkällä. Tieto tarkoittanee laissa "tietoa". Kiistattomia, vaikka tutkittuja tosiasioita ei voitane pitää panetteluna tai solvauksena, jos ne esitetään asiallisella ja objektiivisella tavalla. Viimeistään oikeudessa on siis voitava todistaa johtopäätöksensä tai väitteensä tosiksi.
Eri asia on, jos tuomitaan ilmeisen tai arvioidun rasistisen motiivin perusteella, vaikka tieto olisi oikea ja oikein esitetty. Ainakaan minä en tuosta lainkohdasta saa tukea tälle linjalle.
Valitettavasti näyttää pahalta
Lakiteksti on näemmä juuri siten, että valkoinen protenstanttinen mies on aina väärässä.
Tiedon perusteella esitetty väite että Islam tukee pedofiliaa taitaa olla juuri tuon pykälän perusteella tuomittu. Huolimatta siitä, että Muhamedilla oli alle 10 vuotias vaimo vuoteessaan ja Saudeissa 9 vuotiaita naitetaan 60 vuotiaille laillisesti.
Minusta monikulttuurisuuden arvostelu ei vielä voi olla merkki rasistisista motiiveista.
Minusta sinulla onn hyvä ja terve näkemys tuosta lakitekstistä, mutta kun laki on kuin se luetaan ei miten se on kirjoitettu, näitä tapauksia on odotettavissa kovastikin lisää, ellei lakitekstiä kirjoiteta uudestaann
Jaa-a
Tuolla aiemmin ihmeteltiin...
"Kristityssä Etiopiassa ja Afrikan katolisissa maissa lapsiavioliittoja puolustellaan yleisesti Raamatulla ja neitsyt Marian näyttämällä esimerkillä. Jeesuksen äiti Maria oli Aishan tavoin lapsimorsian..."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69733-halla-aholle-kritiikkia-sananvapau...
Kermitin lukutaito?
"jossa uhataan, panetellaan tai solvataan". On aivan selvää lakipykälän sanamuodon perusteella, että tutkimustietoa saa aivan vapaasti julkaista.
Kermit jatkaa: "Jos julkistetaan raiskaustilastoja ja väkivaltatilastoja joissa kulttuurinrikkaudet ovat johdossa niin se on kiihoitusta kansanryhmää vastaan ja rasimia. Ei tutkimus tulos eikä ongelma johon kannattaisi edes puuttua."
Luepa tuo lakipykälä uudestaan: "jossa uhataan, panetellaan tai solvataan." Lain nojalla ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että mikään tutkimustulos tai tilasto täyttäisi rikoksen tunnusmerkit.
Mä alan epäillä, että perussuomalaisesti ajattelevia yhdistää heikko lukutaito. Ehkä lisäksi myös vähälahjaisuus.
Nyt panettelet...;)
Tuo "tieto" lakitekstissä toki arveluttaa muitakin. Miksi se on mukana?
Tietohan on käsittääkseni aina tosi ja neutraali, oli se saatu tutkimuksen tai vaikkapa kokemuksen perusteella. Väite sen sijaan voi olla myös epätosi ja solvaava. Tietysti vaikka mitä roskaa voi esittää muka tietona, mutta eihän se sillä tiedoksi muutu.
Voidaan varmasti ajatella, että tiedolla uhataan, panetellaan tai solvataan. Kaikkihan riippuu tulkinnasta. Voiko tuomion perusteena olla motiivi eli tarkoitus tehdä tiedolla mainittuja asioita?
Mitä tekee Soini
Homma-foorumilaiset ilmoittivat Soinille, että Hirvisaarta ei sitten rangaista tästä tuomiosta millään tavalla. Mielenkiintoista nähdä tekeekö Soini mitään tämän mielenilmaisun jälkeen.
Perussuomalaisissa alkaa olla sellainen tilanne, että Suomen Sisu, Suomalaisuuden liitto, Homma-foorumi jne... ovat ns. häntä koirassa ja heiluttavat koko puoluetta. Miten tämä kolmen homma-foorumilaisen teko suhteutuu Perussuomalaisten ilmoitukseen, että he ovat sanoutuneet irti kaikesta rasistisesta toiminnasta? Nyt on tuomio kiihottamisesta ja muutamat perussuomalaiset ilmoittavat omalla toiminnallaan olevansa aivan eri mieltä asiasta.
Jos tämä tapaus menee läpi "villaisella", niin perussuomalaisten uskottavuus on todella kovilla.
Nauttii.
Hyvin se RKP:kin tuntuu porskuttavan vaikka kieltäytyivät yksikantaan sitoutumuksesta syrjinnän kieltämiseen.
Lainsäädäntöä on demand
Tämä alkaa haiskahtaa jo Berlusconilta. Räätälöityä lainsäädäntöä poliitikkojen tilauksesta.
Aloitteen läpimeno ei onnistu, koska tämä rikoslain pykälä perustuu Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia.
Kyse on siis mitä suurimmassa määrin länsimaisen oikeuskulttuurin ilmentymästä. Olisi aika erikoista, jos Suomi irtisanoisi tämän Euroopan neuvoston lisäpöytäkirjan.
Joillekin ei vain mene jakeluun, että sananvapaus ei ole milloinkaan eikä missäään ollut rajaton, koska on oikeuksia, jotka on katsottu sitä vahvemmiksi. Pelkkä tilastotietojen esittäminen vaikkapa rikollisten kansallisuudesta ei varmasti johda mihinkään syytetoimiin. Kyse pitää olla jostain aivan muusta.
Aika outoa käytöstä kansanedustajien taholta on muutoinkin tällainen lainvoimaisen tuomion vähättely. Se vie pohjaa oikeusvaltiolta, jota kansanedustajien pitäisi nimenomaan puolustaa.
naulan kantaan
Tuossa pyritään poistamaan oikeuslaitoksen langettaman lainvoimaisen tuomion vaikutus. Se on törkeää oikeusvaltion halveksuntaa, ja osuu kyllä persujen omaan nilkkaan.
Perussuomalaiset puolueena tuhoutuu tässä yrityksessään noudattaa omia lainkäsityksiään. Puolueelle pitäisi nyt tiukasti esittää kysymys, että käyttääkö tuomiovaltaa Suomessa oikeuslaitos vai yksittäisen puolueen kansanedustajat, omia puoluetovereitaan suojellen?
Soinia mukaillen
Tässä Tuppuraiset maksavat Tappuraisen sakot,kansanedustajina,veronmaksajilta saamilla rahoilla.
Mites se uskonrauhan rikkominen?
Taikaukkojen loukkaaminen on paha juttu, ärsyttävintä hommasta tekee, että käytännössä Halla-aho oli oikeassa, käyttäessä tosin vähän kieroa logiikkaa, mutta päättely oli solidi Islamin suhteen, koska profeettahan oli esikuva miten elää.
Henkilökohtaisesti uskon paljon vapaampaan sananvapauteen, mutta meillä Suomessa onkin vanhoja orjavaltio aikojen lakeja käännetty suoraan puhumattakaan herra pelosta.
Mielenkiintoisinta näistä "pahoittaa mielensä" laissa on, että periaatteessa ne koskevat vain vähemmistöjä ja tai muuten poikkeavia. Enemmistö ei voi loukkaantua, mistään tai voi mutta hänellä ei ole lain suojaa ja koska lain pitäisi olla kaikille sama, ei tasa-arvoisuus toimi... outoa.
olet pihalla
monet lait on nimenomaan kirjoitettu suojaamaan sellaisia ihmisryhmiä tai yksilöitä, joiden mahdollisuus suojata itseään on rajoitettu. Tällaista lainsäädäntöä on mm. kaikki lastensuojelu, kielilainsäädäntö ja huomattava osa rikoslaista.
Kiihotus kansanryhmää kohtaan on eri tavoin kielletty yleensä länsimaissa, ja pohjana on selvästikin estää jo alkuunsa se kehitys, joka johti juutalaisten kansanmurhaan ja joukkotuhontaan yhdessä Euroopan kehittyneimmistä ja sivistyneimmistä kulttuurimaista, vain noin 70 vuotta sitten.
Vai niin..
Nimenomaan? Eipä taida ihan näin olla koska muuten lakihan erottelisi paljon paremmin eri ihmiset, esim. naisellehan pitäisi olla pienemmän tuomiot (tai pidemmät koska miehet ovat luonnostaan väkivaltaisempia?).
Kielilainsäädäntö on vähän eri juttu, koska mikään velvollisuushan maalla ei ole järjestää sinulle omaa kehdosta hautaan tietä vain koska puhut eri kieltä. Nämä ovat puhtaasti entisiä siirtomaherrojen perustamia ja poliitikkojen lehmänkauppa juttuja jotka estävät integraation (itse uskon tämän olevan juuri Suomen kielipolitiikan taustalla).
Miten tuo loppu liittyy uskonrauhaan?Kiihotus on se että aletaan huutamaan väkivaltaa tiettyä ryhmää kohtaa, mutta jos haluat tuota korttiapelata niin pelkästään maan jossa on eri uskontoa olevia arvosteleminen voidaan tulkita kiihottamiseksi. Aidossa sananvapaudessa näin ei ole.
Ps. Miten tämä liittyy uskonrauhaan?
Jos tuota pykälää sovellettaisiin
muihinkin kuin suomalaisiin heteromiehiin, pitäisi kaikista Suomen kirjastoista ja antkikvariaateista tuhota laajasti esim. Hitlerin teoksia ja vastaavia. Onkohan tätä siis tehty? Onko näitä kirjarovioita pidetty? Enpä ole kyllä kuullut.
Taitaisi myös monille hevi- ja räp-artisteille (ja mitä niitä vihatyylejä onkaan) ja tuottajille rapsahtaa syytteitä, mutta näillähän on tietenkin taiteen varjolla täydellinen koskemattomuus.
***tanan tunarit!
voisi Timo Soinikin todeta omista kansanedustajakollegoistaan...Eikö näille kansanedustajille voida järjestää puolueen toimesta hieman mediakoulutusta ja mitä ja miten voi asioista kirjoittaa ja mitä ei. Voisi viedä myös itse asioita paremmin eteenpäin ja välttää turhia oikeusprosesseja. Ja kansanedustajalta on kyllä lupa edellyttää hyvää ja sivistynyttä käytöstä - ei se sananvapaus tarkoita, että voi mitä tahansa suustaan päästää.