Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen ihmettelee blogissaan, miksi kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) oikeusprosessi yhä vain kestää.
Halla-ahon nettikirjoittelutapaus on käsittelyssä Korkeimmassa oikeudessa (KKO).
- Miksi korkein oikeus ei saa annettua tuomiotaan asiassa? Tuomion antamista on lykätty nyt viime kevään eduskuntavaalien samoin kuin tämän vuoden presidentinvaalien ylitse. Monetko vaalit meidän pitää vielä odottaa, ennen kuin korkein oikeus rohkenee julkistaa ratkaisunsa? Virolainen ihmettelee.
Halla-aho tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta muslimeja koskevista väitteistään. Käräjäoikeudessa asian käsittely alkoi vuonna 2009. Hovioikeuden tuomio tuli syksyllä 2010. Korkeimpaan oikeuteen asia siirtyi toukokuussa 2011.
Virolainen ihmettelee KKO:n hitautta, sillä Halla-aho on kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja asian luulisi professorin mukaan olevan melko kärjessä kiireellisyyslistalla.
- Halla-ahoa koskeva rikosasia on saamani tiedon mukaan esitelty korkeimmassa oikeudessa 24.1.2012 pidetyssä istunnossa. Lain mukaan asia ratkaistaan esittelyssä, joten asiallisesti päätös Halla-ahon jutussa on nyt siis jo tehty. Esittelyn jälkeen asiakirjat kuitenkin vielä kiertävät kaikilla jäsenillä ja tämän kierron aikana ratkaisu voi vielä joltakin osin tai vaikkapa kokonaankin muuttua siitä, mihin esittelyssä päädyttiin. Jos kierron aikana tapahtuneet muutokset ovat olennaisia, on asiassa yleensä syytä pitää uusi esittely, Virolainen kertoo blogissaan.
Aiemmin Virolainen on pohtinut, onko sopivaa, että hallintovaliokunnan puheenjohtajana on uskonliikkeen vastustuksesta tuomion saanut poliitikko.
Sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat todenneet, että Halla-ahon tilannetta on tarkasteltava siinä vaiheessa, kun oikeusprosessi on käyty loppuun asti.

Kommentit
Prosessi kestää, koska perusteita tuomiolle ei ole
Prosessi kestää kaiketi siksi, koska kunnon perusteita tuomiolle ei ole. Poliittinen prosessi, joka pitäisi väkisin yrittää saada näyttämään juridisesti hyväksyttävältä ja lailliselta sotasyyllisyystuomioiden tapaan.
Yhtä hyvin kuin Halla-aho, voitaisiin tuomita tämän linkkilistan kyhääjä:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120533-perussuomalaiset-kypsyivat-rikosl...
eikö veri kierrä päässä
jos perusteita tuomiolle ei ole luulisi että asia olisi jo käsitelty. Vai tuleeko ne sulta niitä hakemaan?
doniin
Kysehän on ajojahdista.
Kysehän on ajojahdista. Suomen poliittisesti korruptuneen oikeuslaitoksen poliittisesta ajojahdista ja tiettyjen kukkahattupuolueiden mustamaalauksesta. Kaikki jotka oikeasti ovat itse lukeneet kirjoitukset objektiivisin silmin, voi vain hämmästellä koko jutun viemistä oikeuslaitoksiin.
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html
Niin on
Kyseessä on ajojahti, jossa lauma pölhöpopulisteja jahtaa muuta kieltä kuin Suomea puhuvia, homoja, muiden puolueiden jäseniä ja ylipäätään ketä tahansa joka poikkeaa tavallisesta normisuomalaisesta. Pyrkimyksenä heillä on päästä korkeapalkkaisiin virkoihin, joita he eivät kuitenkaan osaa hoitaa. Samalla he myös kritisoivat sitä että muut saavat näistä samoista töistä korkeaa palkkaa ja muita etuja, ja tämä onkin lähes ainoa asia minkä he hallitsevat.
Persut on alumiinimyssypuolue, jos muut ovat kukkahattuja
Kun kaikki jahtaavat on parasta ottaa alumiinifoliokotelo esiin keittiön laatikosta ja värkätä itselle alumiinimyssy. Sitten ei isoveli enää onnistu kuuntelemaan ja vieraat vaikutukset eivät tunkeudu omaan tajuntaan. Kelpaa sitä sitten järsiä HKn sinistä tuulipuvussa saunan penkillä virsikirjaa ja katekismusta selaillen. Ja olla perus suomalainen.
(Nyttemmin aiheeton)
.
Kauanko kestää esim.
autoverovalitukset oikeudessa täällä "oikeusvaltiossa"?
Jotkut tapaukset jo kestäneet vuosikymmenen, kun ei autolle löydy oikeaa verotusarvoa.
Virolainen
Turha viisastella. Pisimmät oikeuskäsittelyt ovat kestäneet Suomessa lähes 10 vuotta. Suomi on saanut jopa saakkoja hitaasta oikeuskäsittelystä.
Oliko professoriilla joku erityinen tarve saada juuri tämä juttu muiden käsittelyjen edelle ? Siellä on satoja tapauksia "oikeusoppineiden" käsittelyssä ennen tätä.
Minä kiinnittäisin enemmän huomiota siihen miksi oikeuslaitos on näin tavattoman tehoton. Suorastaan surkea.
Wilders vapautettiin
Uskontoja tulee voida kritisoida, etenkin sellaista, joka on samalla yhteiskuntapoliittinen liike, kuten islam on.
Geert Wildersiä ei tuomittu Hollannissa, vaikka oli hirveät lynkkays-kampanjat päällä. Muslimien tulee oppia hiukan itsekritiikkiä ja sietämään sitä, etteivät kaikki alistu Allahin tahdon alamaisiksi.
Uskontoa, josta ei voi erota ollenkaan, koska se on kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, pitäisi pitää vaarallisena liikkeenä.
Islamin arvot eivät ole = kristilliset arvot. Mooseksen 10 käskyä ei heille merkitse mitään. Älä tapa ei siis merkitse mitään. Islam ei sovi länsimaiseen kulttuuriin - ja se on ongelma.
Kannattaa oikeasti tutustua islamiin ennen kuin alkaa sen suojelijaksi.
Kristilliset mitkä?
"Islamin arvot eivät ole = kristilliset arvot. Mooseksen 10 käskyä ei heille merkitse mitään. Älä tapa ei siis merkitse mitään."
Eipä se näytä merkitsevän mitään myöskään länsimaisille kristillisille ihmisille. Ei se käsky kuulu: "Älä tapa, paitsi silloin kun ..." Sotilaita lähetetään ympäri maailmaa tekemään käskyä vastaan ja sotavoimiin palkataan jopa sotilaspastoreita. Joissain kristillisiksi itseään sanovissa valtiossa vieläpä on laillista tuomita ihminen kuolemaan.
oikeutus kirjasta
Mutta ovatko nämä 'kristityt' oikeasti kristittyjä? Jos olisivat, eivät toimisi näin.
Islam pyhittää väkivallan - ja se on se iso ero. On Ukko Ylijumala väkivallan oikeuttajana.
Ei voi tietää, kun kukaan
Ei voi tietää, kun kukaan ei tiedä millainen on oikea kristitty. Kaikki ovat tehneet kristinuskosta omanlaisensa. Niin myös islamista.
"Islam pyhittää väkivallan - ja se on se iso ero. On Ukko Ylijumala väkivallan oikeuttajana."
Kai olet lukenut koko Raamatun? Siellä on se ensimmäinenkin osio, jota jälkimmäisen tarinan päähenkilö ei tullut kumoamaan, vaan noudatti viimoiseen asti isänsä (eli paikallisen Ukko Ylijumalan) tahtoa. Tämän isän edesottamuksia voi seurata sieltä ekasta jaksosta. Useampi miljoona kuolonuhria joko isän itsensä tappamana tai, kun halusi delegoida, kehoittamana.
Raamattu on siitä(kin) jännä kirja, että jostain syystä sen testamenttien välistä totaalista eroavaisuutta pidetään - sen puolustajien keskuudessa- vahvuutena. Jos he ymmärtäisivät että se on itse asiassa heikennys ko. saagaan, he eivät enää ihmettelisi, miksi he jotka Koraania kumartavat niin ikään näkevät oman pyhän kirjansa täynnä rakkautta ja hyvyyttä.
Onneksi kumpikaan taho ei noudata jumaltensa tai profeettojensa sanomisia piirulleen. Sehän se on lopulta merkityksellistä.
eroja on, kun katsot
Kristityt pitävät Jeesuksen väkivallatonta sanomaa Vanhaa Testamenttia merkittävimpänä asiana. VT on väkivaltainen.
Muslimit pitävät Muhammedin väkivaltaisia sanomisia merkittävimpinä kuin rauhanomaisempia alkuaikojen puheita.
Valloittiko Jeesus itse miekalla kansoja - vai hänen harhaiset seuraajansa?
Valloittiko Muhammed itse miekalla kansoja - vai hänen harhaiset seuraajansa? Muhammed valloitti omana elinaikanaan ja määräsi sotilaansa yhtenäkin tunnettuna yönä katkaisemaan 800-900 ihmisen kaulat. Hänen opetustyönsä jälkeen ensimmäisenä 100 vuonna seuraajat pakkokäännytti koko P-Afrikan ja laajoja Lähi-idän alueita.
Mistä ristiretket saivat alkunsa? Muslimien valloitussodista Eurooppaan.
Voiko kristinuskosta erota ilman kuolemantuomiota? Voi.
Voiko islamista erota ilman kaulan katkaisemista? Ei voi.
Virolainen
Onpas syysäri proffalla kiire päästä Islamin suosioon.
alemman oikeus asteen tuomio alkujaankin perusteeton
joten tuomion antaminen näin ollen "viivästyy" ettei vaan pääsisi muodostumaan "väärää" signaalia kansalaisille koska EI ole ihkua olla antamatta jotain" tuomiota tiettyjen piirien pyhässä asiassa.
Korkein oikeus on alkanut tehdä politiiikkaa
Kansanedustaja Jussi Halla-aho tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta muslimeja koskevista väitteistään. Käräjäoikeudessa asian käsittely alkoi vuonna 2009. Hovioikeuden tuomio tuli syksyllä 2010. Korkeimpaan oikeuteen asia siirtyi toukokuussa 2011.
Nyt on nostettu esiin kysymys että kuinka monien vaalien yli eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-ahon tuomion ilmoittaminen Korkeimmasta oikeudesta kestää.
Epäilyksiä on koko ajan myös esitetty voiko moisesta rikoksesta tuomion saanut kansanedustaja istua hallintovaliokunnan puheenjohtajana.
Sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat todenneet, että Halla-ahon tilannetta on tarkasteltava siinä vaiheessa, kun oikeusprosessi on käyty loppuun asti.
Tämä merkitsee sitä että Korkein oikeus on politisoitunut - ruvennut tekemään päätöksillään ja niiden ilmoittamismenettelyllä politiikkaa.
Ja perussuomalaisten ryhdikkyys paljastumassa yhä enemmän paperinaruksi.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
islamille lisää aseita?
Hän ei sanonut mitään, mitä islam-kriitikot maailmalla eivät olisi jo sanoneet 1000 kertaa.
USA:ssa on sananvapaus.
Geert Wilders jätettiin tuomitsematta. Tuomio olisikin antanut islamille aseita hyökätä länsimaista yhteiskuntaa vastaan. Suomalaiset ovat pelkureita.
"USA:ssa on sananvapaus."
Onkohan näin?
laki
Amendment 1 - Freedom of Religion, Press, Expression. Ratified 12/15/1791. Note
Congress shall make no law respecting an establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of speech, or of the press; or the right of the people peaceably to assemble, and to petition the Government for a redress of grievances.
http://www.usconstitution.net/const.html#Am1
Kaikilla on sananvapaus kunhan ei harjoita sitä julkisesti
.
Onko oikein
että uskon asialla on muka kiire? Tuhansia vuosia on uskontoja ollut ja korkein oikeus on nyt ratkaisemassa, onko tyhjän sijasta jotain muutakin kuin usko mitä tässä muka loukataan.
?
Tietyissä piireissä jo paniikkinappula päällä että langettava tuomio saadaa tehtyä?
Uskonnon vastustajat
"onko sopivaa, että hallintovaliokunnan puheenjohtajana on uskonliikkeen vastustuksesta tuomion saanut poliitikko?"
Uskonliikkeitä vastustavia poliitikkoja meillä on useampiakin. Uskonliikkeiksi kuuluvat myös kristilliset kirkkokunnat. Näitä vastustaa suoremmin ja epäsuoremmin myös esim. Ville Niinistö, Paavo Arhinmäki jne jne.
Onko heidän sopivaa toimia vastuullisissa viroissa valtakunnan päättäjinä? Vai onko eri kriteerit "suvaitsevaisuuden airuille", jotka sanelevat mitä suvaitsevaisuus merkitsee ja ketä se koskee?
(Ai kappas, tämä kommentti
(Ai kappas, tämä kommentti poistettiin heti. Kokeillaan uudestaan siistimällä kaksi etäisesti kirosanaa muistutavaa ilmaisua, korvaan ne lainausmerkeissä hieman toisin) Eli:
Kuinka moni kommentoijista on lukenut oikeusprosessin käynnistäneen kirjoituksen? Kommenteista päätellen ei kukaan. Kirjoituksessa ei halveksittu tai kritisoitu mitään muuta, kuin suomessa ja suomalaisessa mediassa vallitsevia kaksoisstandardeja. Halla-aho esitti kirjoituksessaan muutaman rautalankamallin siitä, kuinka täsmälleen sama asia on toisesta kansanryhmästä puhuttaessa kiellettyä, kun taas toisessa erittäin suotavaa.
Koko oikeusprosessi on mennyt alusta alkaen täysin "reisille" ja se on varmasti erittäin kiusallinen siksi, että jokaisessa oikeusasteessa istuva lautamies ja tuomari on huomannut sen olevan täysin tuulesta temmattu ja turha riita.
Entistä kiusallisemmaksi sen tekee selväjärkiselle ja rehelliselle asian käsittelijälle se, että kyseessä on Halla-ahon mustamaalaamiseksi rakennettu himmeli, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut estää hänen etenemisensä politiikassa.
Mikäli korkein oikeus pysyy hovioikeuden linjoilla, asia ei ole edelleenkään loppuunkäsitelty. Halla-aho saattaa viedä asian euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka tekee kärpäsestä entistä suuremman härkäsen aiheuttamalla syyttäjälle ja hänen apulaisilleen aivan turhaa duunia ja pelkoa "takamukseen".
Minustakin oikeusprosessi on kestänyt jo aivan liian kauan ja koko sen aikataulutus on ollut poliittisesti tarkoitushakuinen. Nyt taitaa olla käynnissä oikeuslaitoksen kunnallisvaalikampanja, eli mahdollista päätöstä saadaan odottaa joko hieman ennen vaaleja, tai hieman sen jälkeen - jo sovitusta päätöksestä riippuen. Korostan: jo sovitusta.
Amen
Amen
Miksi asialle yleensä annettiin valituslupa?
hovioikeuden päätös olisi pitänyt riittää. Halla-aho on tutkijan kammiossaan täysin vieraantunut yhteiskunnasta ja luulee Breivikin tavoin olevansa lain ja hyvien tapojen yläpuolella. Ei Suomen armeijakaan ollut riittävän arvokas Halla-aholle. Suomea ei johdeta jatkossakaan Bandidos-jengin korsusta.
Halla-aho
Eilen PV-uudistuskeskustelussa saimme taas vahvistuksen sille, että Halla-aho on persujen pätevimmästä päästä. Siksi hänet on saatava ulos tärkeiltä paikoilta.
Miksei esim. aika monen mukana keskustan pula-Aho ole oikeudessa 90-luvun kiemuroista, joilla oli todella vakavat ja edelleen jatkuvat seuraamukset suomalaisille.
Vaikka olisikin aihetta...
...niin se olisi varmasti jo vanhentunut. Seurauksien jatkumista ei tässä mielessä huomioida. Siksikin.
Nimikin pitäisdi tuntea tarkasti.
Jos on apukoulun priimus
niin ei se niin hirveästi vielä ole. Sokeiden maailmassa yksisilmäinenkin on kuningas.
Jatkan vielä hieman tuota
Jatkan vielä hieman tuota edellistä kommenttiani:
Mikäli tämä case viedään todella kansainvälisiin tuomioistuimiin, siitä tulee todella todella kiusallinen tapaus suomen oikeushistoriassa ja asettaa koko järjestelmän MYÖS kansainvälisellä tasolla pöyristyttävään valoon. Suomen oikeusjärjestelmä tullaan asettaamaan kaikkein kämäsimpien, kaaottisempien ja ihmisoikeuksista piittaamattomimpien maiden tuomioistuimien tasolle. Siis vaikkapa islam-enemmistöisten maiden tuomioistuimet homoille langetettavine kuolemantuomioineen.
Jos tätä tullaan käsittelemään ihmisoikeustuomioistuimissa, koko homma puretaan alkutekijöihinsä ja siinä tullaan syynäämään myös poliittinen tarkoitushakuisuus; tsekataan aikataulut sekä päätösten julkistamisten päivämäärät vertaamalla niitä ehdokasasetteluiden ja vaalien päivämääriin. Samalla tutkitaan, ketkä ovat syytteen alullepanijoita ja asian kiihkeimpiä kuljettajia. Heidän taustat, käskyttäjät ja motiivit pengotaan niin perin pohjin, että idioottikin ymmärtää mistä tässä oli alunalkaen kysymys.
KKO tietää tämän ja siksi veikkaan, että tuomio on vapauttava. Sitä ei vain haluta kertoa ennen seuraavia vaaleja. En jaksa uskoa, että suomen oikeuslaitos haluaisi ampua jalkaansa valtakunnan syyttäjän tavoin, joka ei varmasti olisi lähtenyt syyttämään, jos olisi tiennyt mihin liemeen tuli itsensä laittaneeksi.
hm. tämä asia kyllä kieltämättä tarvitsee enemmän kansainvälistä julkisuutta, siis faktoihin perustuvaa sellaista.
Hahhaaaa
voin vain kuvitella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jäsenten naamoja kun he lukevat Halla-ahon kirjoituksia. Nythän James sai tuomion. Miksei siitä valiteta kansainvälisiin tuomioistuimiin?
Älkää persut kirjoittako roskaa.
Haha
Tarkoitus on ilmiselvästi viivyttää käsittelyä vain sen verran, että Halla-ahon jumalanpilkkarikos ehtii vanheta.
EIT
On melkoisen selvää että mahdollinen langettava tuomio kaatuu EIT:ssä, sehän on selkeästi jo aiemmissa tapauksissa arvostanut sananvapauden huomattavasti korkeammalle kuin Suomen oikeuslaitos.
Toisaalta vapauttava tuomio olisi nolo "luovuttaminen" Suomen oikeuslaitokselta. Tulipa tenkkapoo!
Kyllä se on Aku juuri
Kyllä se on Aku juuri näin, että tenkkapoo. Harmillinen tenkkapoo maamme "oikeuslaitokselta".
Näin pinnallisin ja kevyin perustein tällaisesta asiasta lähtee syyttämään ainoastaan sokeat, narsistiset faanatikot, valkoinen kuola suupielistä valuen.
Inhimillinen selitys tälle viivyttelylle saattaa olla myös se, että monilla ihmisillä on taipumus siirtää ikäviä ja hankalia asioita aina eteenpäin jonkun tekosyyn varjossa. Ikäviä asioita ovat tässä tapauksessa luovuttaminen, virheen myöntäminen, jonkilainen kasvojen menetys ja oman riittämättömyyden tunne. Sellainen on väistämättä edessä heille, jotka prosessin käynnistivät.
Vielä ikävämmäksi luovuttamisen tekee se, että samalla Halla-aholle olisi luvassa kohtuuttoman paljon sympatiaa ja synninpäästö.
Ei tuomio muutu
ja taas persuhattu kiertää että saadaan sakot maksettua. Hakkarainen jo maksoikin kannattajilleen.
Eikä trolli muuksi muutu,
Eikä trolli muuksi muutu, vaikka olisikin ympäristönsä myrkyttämisen saralla kuinkakin tuottelias.
Tuli tässä vaan mieleen...
Että mitenkäs laki suojelee lapsia?
Meinaan näin uskonnottomana ja järkiperäisenä ihmisenä (suurimman osaa ajasta) minusta lasten pelottelu helvetillä rikkoo jotain pykälää ja ainakin pahoittaa oman mielen jos ei lapsien eikö Suomen laki suojele lapsi ennen uskontoja vai olenko erehtynyt?
Poliittinen oikeudenkäynti-Pandoran lipas avattu
Valitettavasti Suomessakin oikeudenkäynnit alkavat olla poliittisia. Jopa Halla-ahon kanssa eri mieltä olevat tahot ovat tämän huomanneet. Halla-aho on aivan liian älykäs kaveri, aivan kuten Neuvostoliiton toisinajattelijat, jotta hänen kirjoituksiaan voitaisiin arvioida yleisillä "rasismi"-perusteilla. Miehen sanankäyttö on niin hienostunutta, että sen ydin menee poliitikoilta yli hilseen. Mutta, poliittinen paine kuitenkin on olemassa nimenomaan Halla-ahon, ei hänen kirjoitustensa, tuomitsemiseksi.
Suomen oikeuslaitos ei ole riippumaton, vaan sen pitää ottaa huomioon "virallinen totuus", aivan kuten Neuvostoliitossa oikeuden tuomitessa neuvostovastaiset toisinajattelijat vankileirille.
http://www.youtube.com/watch?v=EsbioQ2T3TY
Islam on uskonnollis-poliittinen aate
ja on hyvä, että edes jotkut kirjoittavat sen vaarallisuudesta. Hymistely ja myötäily on lopetettava ja islamin leviäminen Suomessa estettävä. Halla-aho on tehnyt hyvää työtä. Myös nämä naurettavat näytösoikeudenkäynnit on lopetettava.
Ja kristinusko ja juutalaisuus eivat ole?
Kaikkia pääuskontoja on käytetty ja käytetään poliittisiin tarkoituksiin. Siirtomaita vallattiin Kristuksen nimeen ja väki käännytettiin antamalla kaksi vaihtoehtoa. Näin aikoinaan Suomessakin. Sodissa uskontomme on aina ollut "läheinen". Papit lupasivat viime sodissa taivaallisten herrojen suojelevan Suomea. Jenkkien siirtomaasodissa papit ja raamatut ovat tiukasti mukana kuvaassa.
Israelia rakennetaaan taatusti tehokkaamalla uskonnollis-poliittisella koneistolla, kuin mitä on niillä, joiden maat ja omaisuus otettiin/otetaan pakolla "uusiokäyttöön" tuhansia vuosia vanhan "taivaallisen valtuutuksen" nojalla.
Suomessa on vajaat 50.000 muslimia, joten puheet heidän Suomen valloituksesta ovat naurettavia. Minua ei ole koskaan Suomessa tai muualla, mukaanlukien muutamassa muslimimaassa koskaan yksikään muslimi, hindu tms koskaan yrittänyt käännyttää. Erilaisten kristittyjen lahkojen edustajat vierailevat oven takana säännöllisin väliajoin ja kiihkeät herännäisprotestantit ovat tuputtamassa pyytämättä uskonnollisia "kokemuksiaan".
Kysymys
"Kaikkia pääuskontoja on käytetty ja käytetään poliittisiin tarkoituksiin."
Ja tämän arvostelemisesta kuuluu tulla tuomio jumalanpilkasta?
Ranskassa muslimit
Ranskassa muslimit kokoontuvat näyttävästi rukoilemaan keskelle autoteitä saadakseen huomiota.
Onneksi tämä on nyt laissa kielletty.
Ja ne burkhat on nyt myös kielletty julkisuudessa.
Ranskassa on 80% muslimilähiöitä.
Ranskassa on vanhoja kyliä, jotka ovat muslimien valtaamia - ja alkuperäiset kylän asukkaat ovat muuttaneet pois. On nähty.
Ei Suomessa - vielä, mutta Ruotsissa on jo Malmö ym.
Halla-Ahosta
Kirjoituksessaan Halla-Aho parodioi erilaisia moraalikäsityksiä ja niiden esittäjiä Historian persperktiivissä. Siinä hän totesi, että profeetta tulkittaisiin nykyvalossa lapsivaimonsa vuoksi pedofiiliksi.
Oikeusoppineet ovat vääntäneet tämän hypoteettisen esimerkin uskonrauhan rikkomiseksi. Mielestäni Halla-Ahon tähtäimessä eivät ole olleet islaminuskoiset uskonsa vuoksi, vaan ne henkilöt, jotka ovat halunneet luoda yhteiskuntaan eri ihmisille eri sääntöjä.
Halla-Ahoa saa kritisoida rajusti, hänestä ei tarvitse pitää, eikä häntä tarvitse äänestää. Näiden välineiden pitäisi riittää hänen vastustajilleenkin. Kun kuitenkin on lähdetty perusoikeuksia loukkaavalle tielle, niin hänen vastustajansa tekevät juuri sitä, mistä he Halla-Ahoa epäilevät. Se on kiusallista, ja typerää.