Sunnuntai 27.5.2012

Sauli Niinistö: ”Iso ongelma Suomessa – tätä ei voi ulkoistaa”

Luotu: 
1.3.2012 12:41
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, tasavallan presidentin virkaan astuva Sauli Niinistö ja väistyvä presidentti Tarja Halonen tänään eduskunnassa.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Halosen puoliso Pentti Arajärvi ja Niinistön puoliso Jenni Haukio.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Presidentti Martti Ahtisaari puolisoineen sekä Arajärvi ja Haukio.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Tuore tasavallan presidentti Sauli Niinistö puuttui virkaanastujaispuheessaan eduskunnassa syrjäytymiseen.

- Suomalaisen yhteiskunnan keskellä on syvä ristiriita. Suomi ikääntyy ja tarvitsee nuoria tekijöitä. Samaan aikaan yli 30 000 suomalaista nuorta on kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella.

- Ongelmaa on yritetty hoitaa, viranomaiset tahollaan, vapaaehtoiset yhteisössään, mutta silti syrjäytyminen jatkuu. Syrjäytyminen on mittava ongelma, mutta ei ratkaisematon mysteeri, Niinistö sanoi.

Niinistö ilmoitti kutsuvansa kokoon asiantuntijoita pohtimaan, miten yhdistää parhaiten nuoren oma vastuuntunto, vanhempien vastuu ja ulkopuolinen apu.

- Mutta ennen kaikkea ongelman ratkaiseminen edellyttää, että kukaan meistä ei katso ohi ja ajattele, että asia on jonkun muun vastuulla. Jokainen meistä on näkijä, jokainen on tekijä. Jokaista lähellä voi olla joku, joka on putoamassa ulkopuolelle. Näistä nuorista meidän on otettava kiinni, Niinistö korosti lähimmäisten vastuuta.

- Vastuu on jokaisen, sinun ja minun. Niinistö myönsi, että hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen ei ole yksinkertaista.

- Joudumme kysymään, missä kulkee yhteiskunnan ja yksilön oman vastuun raja, mutta silloinkin muistaen, että perusturva kuuluu jokaiselle suomalaiselle. Välittämistä emme voi ulkoistaa, hän sanoi.

Niinistö käsitteli puheessaan myös ulkopolitiikkaa.

- Suhteemme Venäjään on edelleen ulkopolitiikkamme keskiössä. Niin kahdenväliset yhteytemme kuin EU:n ja Venäjän yhteistyön kehittyminen ovat kannaltamme tärkeitä. Sekä inhimillinen että kaupallinen kanssakäyntimme laajenee ja on tarpeen kehittää mahdollisimman ennakoitavaa toimintaympäristöä, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan on tärkeää, että yhteys Yhdysvaltoihin pidetään vahvana samalla kun uutta vauhtia haetaan suhteissamme Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin.

Puolustusvoimauudistuksesta Niinistö totesi:

- Uudistuksen lähivuosien suunta on tiedossa ja edessä olevat väistämättömät muutokset kouriintuntuvia, kipeitäkin. On hyvä, että hallitus on ryhtynyt toimiin, joilla rakennemuutoksen koskettamia alueita voidaan tukea. Kun välttämättömyys vaatii uhrauksia, ne eivät voi jäädä vain joidenkin kannettavaksi, Niinistö sanoi.

Niinistö totesi, että Suomen presidentti voi olla vain koko maan ja koko kansan presidentti.

- Eräs ystäväni antoi minulle viisaan ohjeen: ”Presidentti ei voi solahtaa siihen elämänpiiriin, jossa tapaa vain voittajia. Eivät voittajat niinkään presidenttiä tarvitse. Presidentin pitää osata seisoa ihmisen rinnalla myös hädän ja häviön hetkellä”.

Vinkki: Kuvat suurenevat ja pienenevät klikkaamalla. Voit liikkua kuvien välillä näppäimistön nuolinäppäimillä.

Minkä kouluarvosanan annat Tarja Halosen presidenttikaudelle? Vastaa täällä.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tulevaisuuden profeetta

Kuusi vuotta sitten pressanvaaleissa äänestin tietenkin Saulia, koska olen kokoomuslainen. Puheenjohtaja Kataisen hylättyä demokraattisen puoluekokouspäätöksemme pakkoruotsin poistamiseksi maastamme oli suoranainen pakko repiä puoluekirja, koska demokratia on Kataiselle niin vastenmielistä. Äänestin Paavo Väyrystä, koska katsoin hänen olevan Soinin ja Essayahin ohella isänmaallisimmat ehdokkaat. Se siitä.

Vaaleista on nyt tovi ja mietittyäni sen ajan olen tullut siihen johtopäätökseen, että Niinistöstä voikin tulla "koko kansan presidentti", jos ja kun hän ei anna puolueemme idioottijohtajan hyppiä silmilleen, ja edes yrittää arvojohtajana torpata itsenäisyytemme menetyksen Luxemburgiin ja Brysseliin. Sanotaan, että toivossa on hyvä elää, enkä tarkoita lapamatoa.

tulevaisuuden profeetta

paitsi sitä, että en minä eronnut puolueestani, vaikka kirjani revinkin ,joten kyllä työ jatkuu puoluorganisaatiossa.

Brutus

"Niinistö totesi, että Suomen presidentti voi olla vain koko maan ja koko kansan presidentti."

Tässä keskeisin ero edeltäjään nähden. Halonen oli jo ay-juristitaustansa vuoksi suppeiden eturyhmien (kehitysmaat, sukupuolivähemmistöt, maahanmuuttajavähemmistöt, feministit jne...)edunvalvontapresidentti enemmistöä vastaan. Tälle taustalleen hän ei voinut mitään, ja se näkyi kaikessa.

Voidaan katsoa, että Halonen jopa rikkoi presidentinvalansa, jossa luvataan ajaa kaikessa Suomen kansan etua. Toivottavasti nyt saimme presidentin, joka ajaa maan etua kokonaisuutena.

Meillä on erilaisia eturyhmiä ja kansalaisliikkeitä, jotka ajavat vähemmistöjen etuja, jotteivat nämä joutuisi enemmistön mielivallan kohteeksi. Tämä ei kuitenkaan ole presidentin päätehtävä.

emni

Miten ihmeessä on mahdollista, että kansa suorassa vaalissa kuitenkin valitsi Halosen presidentiksi - vieläpä kahdesti? Täytynee olla kysymys vaalivilpistä!

Corvus

Noista mainitsemistasi eturyhmistä ainakaan kehitysmaat eivät ole mikään suppea eturyhmä. Ei ole aivan selvää, mitkä maat pitäisi laskea kehitysmaihin, mutta esimerkiksi Kongon demokraattinen tasavalta on selvä tapaus, ja siellä asuu lähes 70 miljoonaa ihmistä.

Brutus

Nuo kehitysmaat lipsahti tuohon eturyhmäluetteloon. Kehitysmaat ovat usein suuriakin valtioita eivätkä tietenkään eturyhmiä. Kuitenkin on vielä arveluttavampaa, jos Suomen presidentti sisäistää yhdeksi omimmaksi tehtäväkseen vieraiden valtioiden edun ajamisen.

Jonathan

Minusta tuossa puheessa oli hyvä meininki. Siinä oli paljon sellaista, jota emme ole presidentiltä koskaan kuulleet ja joka ei ainakaan Tarja Halosta ja Martti Ahtisaarta koskaan edes kiinnostanut. Tuntuu, että saimme viimeinkin hyvän presidentin suomeen. Arvojohtajan.

Suomenlukija

Puheessa korvani kuulivat paljon hyviä näkökantoja mm. uskallettiin sanoa ääneen ihmisen omankin vastuun merkitys. Että sitä maailman parantamista voi halutessaan aloittaa omastakin itsestään eikä pelkästään vaatia muita tekemään parannuksia.

muuan

Ilmeisesti kyvyt ja valmiudet ovat tärkeämmät kuin ääntämys ja ulosanti. Onhan täällä valitettu Olli Rehninkin kielitaitoa ja puhetapaa. Valitsijatkin ovat samanlaisia, eivätkä siksi halua mitään kaunopuhujia ja kielitaitureita rinnalleen.

jorpuu

oli todella raikas verrattuna Halosen vastaavaan. Asiat olivat kohdallaan ja varmasti aidosti esille tuotuna. Toivottavasti hänellä on vielä sen verran valtaa, että pystyy vaikuttamaan tärkeinä pitämiinsä asioihin. Niinistössä on ainesta "koko kansan presidentiksi" enemmän kuin edeltäjässään.

demarien vihollinen no1

.no Sauli Niinistö yrittää auttaa asiaa.

Mikä tekee Halosesta noin jumalattoman maailman rauhan haikailijan ja "yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden" esitaistelijan(omissa puheissaan).
Halonen kannatti 70-luvulta lähtien suomeen sosialismia, ei EEC:lle, kaiken länsimaitten kanssa olevaa toiminnan lakkauttamista, oli DDR tunnustamiskomitean puheenjohtajana, samaan aikaan murhattiin Berliinin muurilla työläisiä, toisinajattelijoita jne.IHMISIÄ!

Halonen haukkui usa:n ulkopolitiikan, tunnusti palestiinan valtion, jota muut länsumaat eivät tehneet jne. vasemmistolaiset käsitykset aika-ajoin tulivat esille, mutta ei sanaakaan omista kauheista kannanotoista.

Onneksi Halonen on viimeinen demari, punalipun kantaja, presidenttinämme. Uskoakseni koko puolue katoaa tai muuttaa muotoaan.
UPEAA! että emme näe hänen kaltaisia henkilöitä suomen johdossa, aivan uskomattoman hienopäivä SUOMELLE..........ja tähän: porilaisten marssi!......

Jukka Mikkola

Puheen arvoa nostaa se, että siinä näkyi tekijänsä oma kynänjälki. Toivottavasti sanat tulevat näkymään tekoina Tasavallan presidentin koko virkakaudella. Suuret vastoinkäymiset, kuten ensimmäisen puolison menetys ja roikkuminen pylväässä Khao Lakin tsunamissa Thaimaassa, ovat sellaisia asioita, jotka jalostavat ihmistä. Ne tuovat ihmisen perimmäisten kysymysten äärelle. Tämä näkyi mielestäni presidentin puheesta sen rivien välistä. Siinä ei ollut mukana mitään tavanomaista ”liturgiaa”.

Suomi tarvitsee koko kansan presidentin. Ajat ovat nyt sellaiset. Maa on ollut jakautumassa viime vuosina kahteen osaan. Niillä, joilla menee hyvin ja niillä, joilla ei mene hyvin ja joilta ollaan ottamassa se vähäinenkin pois.

Perustuslain muutoksen myötä presidentin valtaoikeuksia mentiin muuttamaan lyhytnäköisesti ”huumassa”. Se tulee vaikeuttamaan Tasavallan presidentin työtä sisäpolitiikassa. Saattaa olla, että ”kantapään kautta” oppimalla Eduskunta joutuu vielä palauttamaan takaisin presidentille aikaisemmin kuuluvia valtaoikeuksia.

Onneksi ulkopolitiikassa on sentään vielä tilanne vähän toinen. Käytäntö tulee varmaan muuttumaan ainakin siltä osin, että ulkoasiainvaliokunta tulee paremmin informoiduksi. Toisin oli Halosen kaudella idän suuntaan. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Salolainen on todennut julkisuudessa: ”Me emme aina ole mielestämme saaneet riittävästi tietoa siitä ulkopolitiikasta, jota tasavallan presidentti on harjoittanut. Tärkeistä tapaamisista ja niin edelleen”.

Asioitaseuraava

Helpotus, kun Tarja on passitettu Kallioon. Hän halusi rakentaa Suomeen monikulttuurisen uuden Jugoslavian. Yksi riitti.

Granu

Lähti muuten hakaniemeen,passittamatta.Suomihan on aina ollut monikulttuurinen.Koko Suomen teollisuuden alkuajat ovat maahanmuutajien aikaansaamat,Gutzeit,Sinebrygof,Finlaysson,lisäksi paljon,paljon muita.Sibeliuksen juuret ovat muistaakseni Sveitsissä.Asioita seuraavan kannattaisi tutustua myös menneeseen.

Granu

Äänestin tyhjää toisella kieroksella,Niinistö ei siis ole minun presidentti.Annan kuitenkin arvoa sille että puhuessaan eduskunnalle totesi suurinpiirtein näin:"me kaikki olemme näkijöitä,mutta myös tekijöitä".Hannu Salama:"Siinä näkijä missä tekijä".Kukaan, joka siteraa Salamaa,pispalan sähkömiestä, ei voi olla todella paha.Persut,ette saaneet pres. Niinistöä pv-uudistuksen jarrumieheksi,osanotot teille.

Jukka Mikkola

Arvoisa nimimerkki, juhlallisessa vakuutuksessa ei mainita mitään pv. uudistuksen jarrumiehenä toimimisesta, vaan tasavallan valtiosäännön ja lakien noudattamisesta. Minusta on sopimatonta nimimerkin taholta väittää, että presidentti Niinistö siteerasi omassa puheessaan Hannu Salamaa. Näin ei tapahtunut, sillä jos jotain henkilöä puheessa lainataan, niin silloin aina kerrotaan ketä lainataan. Tämä on niitä puheen pitämisen perusasioita. Tuskin nyt presidentti puheessaan lainaa teosta, joka kertoo sodan ajan maanpettureista. Nyt kannattaa jo laittaa yläkertaan valot päälle.

Perustuslakiuudistuksen myötä sisäpoliittinen päätöksenteko on Eduskunnan käsissä, ei enää Tasavallan presidentin. Tässä nähdään nyt konkreettisesti, mitä perustuslain uudistuksen myötä on saatu aikaan. Ylipäällikkö ei pysty enää vaikuttamaan asioihin siitä huolimatta, vaikka hän kantaa täyden vastuun ylipäällikkönä. Halonen ja Katainen pitivät ”kiirettä”, jotta Niinistö ei päässyt vaikuttamaan asiaan millään tavoin. Perustuslain muutos vielä auttoi heitä tässä asiassa.

Kansanedustaja, aikanaan puolustusministerinä toiminut Seppo Kääriäinen toi erinomaisesti esille myös tämän asian eilen välikysymykseen liittyvässä puheenvuorossaan.

Eduskunta voi vielä vaikuttaa puolustusvoimien uudistusasiaan, mutta se riippuu nyt Kokoomuksen ennen kaikkea miespuolisista kansanedustajista. Alistuvatko he puoluekuriin vai eivät? Kumpi on tärkeämpää puoluekuri vai Isänmaan etu?

emni

Suomen ns. iltapäivälehtien huikeasta journalistesta tasosta antavat niiden otsikot loistavan kuvan. Niitä ei kiinnostanut kuka puhui, ja mitä sanoi tai jätti sanomatta. Niitä kiinnosti kuka meinasi kompastua, kenellä oli väärän puheen prujut, ja kuka meinasi aloittaa kättelyn rivin väärästä päästä, kuka oli kuin kuningas jne...

Olkaamme kaikki iloisia ja onnellisia loistavista iltapäivälehdistämme!

elämänmenon tarkkailija

Ja taitaa puheeksi jäädä. Olen sen verran kyyninen, etten oikein usko valtaa vailla olevan arvojohtajan pystyvän vaikuttamaan kovinkaan paljon asioihin, jotka vaativat rahaa (miljoonia ja miljaardeja).Ne toteutuvat vain niiden toimesta joiden arvomaailmaa raha pyhittää. Valta on niillä, jotka pyörittävät kotimaista ja maailmanlaajuista "rahamyllyä".Ja sitä kautta yhteiskuntia ja niiden päätöksentekijöitä. Demokraattisesti tai vähemmän demokraattisesti valittuja.

Piski Uskii

" -Suomalaisen yhteiskunnan keskellä on syvä ristiriita. Suomi ikääntyy ja tarvitsee nuoria tekijöitä. Samaan aikaan yli 30 000 suomalaista nuorta on kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella."

Tähän kun lisätään satatuhatta muuta työtöntä, riittää Saulilla päivittelemistä.

Niin kauan kun muistan, tämä sama ongelma on ratkaisematta ja työttömyysongelmat sen kuin lisääntyvät.

En usko mihinkään ihmeisiin, mutta toivotan onnea ja menestystä uudelle presidentille viranhoidossaan.

emni

Presidentin virkaan astui tänään Sauli Niinistö, joka, kuten kaikki hyvin tiedämme, on Haloseen verrattuna joka suhteessa ylivoimaisesti parempi!

Miten on kuitenkin mahdollista, että Helsingin pörssissä kurssit polkivat paikallaan?

Tuttu

"Miten on kuitenkin mahdollista, että Helsingin pörssissä kurssit polkivat paikallaan?"

Ehkä pörssissä tiedetään paremmin.

Masa Lahti

Tasavallan presidentti Niinistöllä on historiallinen tilaisuus luoda uudistuneen perustuslain mukainen suunta presidentti-instituutille. Lisäksi on haasteena uhkaava eripuraisuus yhteiskuntarauhan osalta. Siihen on vaikuttamassa lisääntyvä taloudellinen eriarvoisuus. Aikaisemmista kokoomuslaisista presidenteistä voi ottaa mallia koko kansan johtajana. Svinhufvud pystyi, tosin nykyistä vahvemmilla valtaoikeuksilla, lujittamaan Suomen yhtenäisyyttä.

järkevästi ajatellen

Joten Saulin pitäisi asettaa toimikunta nopeaan ja antaa hyvin lyhyt työ aika.
Viikossa pitäisi saada riitävästi aikaan ja sitten toimia jo.
Koska mitä pikemmin nuoriso työn ääreen pakotetaan kun nuo nuoret ei vapaaehtoisesti työhön tartu.
Siksi niiltä pitäisi kakikki edut viedä heti ja myös niiltäkin jotka saa kotoa riitävästi jotta voivat vältellä työn tekoa.
Koska suurin osa noista ei ole mitään muuta koulua käynyt kuin peruskoulun ja sekin osalta kesken .
Heille riitää siis kaikki hantti hommat joihin heidät on hyvin äkkiä opettanut.
Esim. vielä olisi lumen luontia kun nopeaan toimitaan.
Siinä pärjää jokainen jolla kaksi kättä on.