Opetusministeri lisäisi maahanmuuttajien koulutusta

"Pienet lapset nukkuvat yleensä pinnasängyssään vanhempien makuuhuoneessa, vanhemmat lapset nukkuvat kerrossängyissä muissa huoneissa. Suomalaiseen kaaokseen tottunut hoksaa jossain vaiheessa, mikä somalikodeissa tuntuu niin erilaiselta: lattioilla ei loju leluja eivätkä pöydät ole täynnä kyniä ja papereita. Kodeissa tavallinen huonekalu on pienille lapsille tarkoitettu kävelynopettelutuoli, mutta varsinaisia leluja on usein hyvin vähän lukuun ottamatta kaikkein pienimmille tarkoitettuja puruleluja, helistimiä tai palloja. Lastenkirjoja tai lasten piirustuksia ei näy. Perheen koululaisille ei useinkaan ole omia kirjoituspöytiä tai hyvin valaistuja, rauhallisia työpisteitä. Kodista ei kysyttäessä välttämättä löydy tarvittaessa yhtään kynää, vaikka perheessä on koululaisia tai opiskelevia aikuisia.”

Tiilikainen, Marja: Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa. Vastapaino, Tampere 2003 (s. 123–124)."

Eiköhän oman valtaväestöstä poikkeavan identiteetin pönkittäminen ole juuri niitä tekijöitä jotka parhaiten edistävät syrjäytymistä..

Muutenkaan en ymmärrä tällaista rasismia, missä oletetaan maahanmuuttajien jotenkin olevan tyhmempiä kuin me, edes lapsina..

Vastuu on perheillä ja kodeilla, ei koululla.

Sarkomaa yrittää kaikkien muiden utopistien kanssa kuroa lähes 500 vuotta evoluutiota kiinni yhdessä hujauksessa eli yhdessä tai kahdessa vaalikaudessa. Se ei vain valitettavasti onnistu näin:

"Zadaaa! Helppo juttu, satsataan miljardeja maahanmuuttajiin. Säästetään suomalaiselta oppilaalta penkit ja pulpetit ja opetellaan lattialla istumista. Näin -varmistetaan- se, että tasa-arvoisuus säilyy, oppilaista tulee astronautteja ja kaikki pääsevät potkaisemaan pallon maaliin pelin aikana".

- Tässä yhtälössä missä maahanmuuttajat ovat kirkkaasti pääprioriteetti numero yksi, syödään ainoastaan pohjaa suomalaiselta oppilaalta, joka on de facto, suomalaisen yhteiskunnan ainoa elinkelpoinen polttoaine tulevaisuudessa.

Kyllä on "thsuhnaa , tshunaa", kerta kaikkiaan näitten kiintiöministereiden puheet ja mikä pahinta myös teot. Tämä Sarkomaa on liian nuori ja ilmeisesti muutenkin rajoittunut muistaakseen ja ymmärtääkseen mikä oli tilanne suuren Suomalaisten muuton aikaan Ruotsiin 60-70 luvuilla.
Kun maa- Suomi oli jälleenrakennettu suuresta osasta väestöä tuli ongelmajätettä jolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä etsimään työtä ja toimeentuloa mista sitä oli saatavilla. Sadattuhannet muuttivat ruotsiin.
Peli oli selvää ja raakaa- ensin lähti yleensä perheenpää, jo jonkun sinne aiemmin muuttaneen neuvojen saattamana. Jo muutaman päivän kuluttua maahan saapumisesta hän painoi töitä liukuhihnalla ja kasvatti uuden kotimaansa hyvinvointia.
Samalla muuttaja järjesteli asioita, asuntoa perheelleen ja niin edelleen. Ei kulunut aikaakaan, parhaassa tapauksessa vain viikkoja, kun muu perhe ja vaatimaton muuttokuorma seurasi perässä. Lapset tietysti joutuivat , ne jotka olivat koulu-iässä ummikkoina Ruotsinkielisille luokille ja vaimokin työllistyi siivoojaksi jos ei muualle.
Tässä on turha puhua kulttuurishokista tai muista ongelmista jotka olivat muuttajien arkea, koska kukaan ei ollut niistä kiinnostunut sen paremmin Ruotsissa ja vielä vähemmän täällä kotisuomessa.
Virallinen suomi oli hiljaa tyytyvänen kun mahdollinen radikalismi haudattiin Skanian ja Volvon liukuhihnoille. Mitä nyt vanhat toverit ja veljet hieman ylpistellenkin muistelevat hyvää yhteistyötä ja tiedonkulkua lahden yli. Olihan työnantajan edustajalla jo miltei etukäteen kartoitus muuttajan poliittisesta asenteesta ja äänestyskäyttäymisetä. Mahdolliset ongelmahenkilöt oli helppo työntää nurkkauksiin joista ei olisí mahdollista levittää huonoa ilmapiiriä laajemmalti.
Tulos mikä saavutetiin ylitti varmasti odotukset. Vaikka Ruotsissa on tätänykyä yli miljoona juuriltaan Suomalaista kansalaista, virallisesti heitä ei ole olemassakaan. He eivät vaadi mitään, heillä ei ole mitään vähemmistö-oikeuksia. Heitä ei ole politiikassa eikä muutenkaan missään asemissa missä he voisivat vaikutta sen enempää omaan kuin asuinmaansakaan tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin.
Pahinta oli että maahan muuttaneitten Suomalaisten koulutuksellinen tie tukittiin tietoisesti. Kielitaidottomina heillä ei ollut mittän mahdollisuutta saavuuttaa uudessa kotimaassaan asemaa joihin heidän kykynsä olisivat edelyttäneet. Tästä Ruotsinsuomalaiset saavat kärsiä vielä kolmanteen ja neljänteen polveen. Lyhyesti sanoen Suomalaiset myytiin Ruotsin lihamarkkinoille könttäkaupalla kuin pihvikarja Chicagon karjatorilla- ja vielä tyytyväisyystakuulla.

Lasten kanssa työskennelleenä voin kertoa esimerkkitapauksen suomalais-japanilaisen pienen tytön kulttuuri-identiteetistä Suomessa. Tyttö puhui vai suomenkieltä, jopa äitinsä kanssa, joka on japanilainen. Kun kysyin, miksi hän ei puhu japania hän kertoi ettei pidä siitä. Kyseinen tyttö oli koko ikänsä täällä asunut, vaikka kävivätkin välillä Japanissa. Uskonasioilla ei perheessä ollut painoarvoa.

Tässä hyvä esimerkki siitä, miten hyvin lapsi voi kahden kulttuuritaustan omaavana integroitua omaan kulttuuriimme täydellisesti. Kaikki hänen ystävänsä olivat kantaväestöön kuuluvia suomalaislapsia.

Kysymys on siitä, millaisesta kulttuurista tänne tullaan. Liian suuret erot kulttuurien välillä tekevät integroitumisen monelle lapselle täysin mahdottomaksi, eikä oman äidinkielen korostaminen tuo muuta kuin lisää ongelmia. Nimenomaan tätä vanhempien lähtömaan kulttuuria uskontoineen on koko ajan maahanmuuttajalapsille täällä ylikorostettu ja siksi meillä on joka vuosi enemmän syrjääntyneitä nuoria aikuisia kaikissa etnisissä ryhmissä.

Olen kanssasi myos samaa mielta siita, etta parhaiten maahanmuuttaja, lapsi tai aikuinen, integroituu, kun saa mahdollisimman paljon suomalaisia kontakteja.

Ajatellaan asia kuitenkin niinkin, etta ne ulkomaalaiset, jotka antavat kielensa lapsilleen, voisivat antaa myos luku- ja kirjoitustaidon, mutta osa maahanmuuttajista on illitteraatteja, eivat he kykene sita tietoa jakamaan. Maallemme on kuitenkin myos hyodyksi, jos on monenlaista osaamista myos tulevissa aikuisissa. Tama ei kuitenkaan saa merkita kohtuuttomuuksia, kuten hienosti kuvasit. Suomesa esimerkiksi on jo nyt tarvetta venajaa osaavista, jos nykyisten maahanmuuttajien lapset eivat saa koulutusta venajan kielessa, he eivat opi kirjoittamaan ja lukemaan, jos vain puhuvat vanhempiensa kanssa. Olisi haaskausta jattaa tuollainen kielipaaoma kayttamatta.

En rupea kuitenkaan yksiloimaan kokemuksiani tassa julkisesti, mutta satun tuntemaan asiaa erittain hyvin.

Joku lässytti edellä suomalaisten saamasta omakielisestä opetuksesta ulkomailla. Voisitko ottaa aamulääkkesi ja herätä reaalimaailmaan? Suomalaisia on ulkomailla kymmeniätuhansia. Kerro minulle missä maissa paikallinen koululaitos järjestää suomen kielen opetusta? Niin, ei sellaista palvelua missään ole. Tapana on että lapsi opettelee koulussa kohdemaan kielen, tai menee englanninkieliseen tmv. valtakieliseen kouluun, ja suomen kieltä opiskellaan sitten kotona vanhempien johdolla tai perhe järjestää suomen opetuksen opetuksen itse omila rahoillaan. Mitään erillistä omakielistä suomen opettajaa et kyllä saa missään päin maailmaa.

Eli tässä puhutaan nyt kaikenmaailman Afrikan heimokielistä, joilla Suomi ei tee yhtään mitään, joita kukaan muu kuin kyseinen mamu ei halua edes opiskella ja joita puhuvien lasten vanhemmat eivät itsekään osaa lukea eikä kirjoittaa. Tässä vaaditaan yhteiskunnalta jättimäisiä satsauksia jo ennestään puhtaasti sosiaalitukien varassa eläville maahanmuuttajille. Yhteiskunnalle hyöty on puhdas nolla, mutta kulut valtavat. Omakieliset somalin opettajat ovat tietysti näppärä tapa pseudotyölllistää muutoin surkeasti työllistyviä somaleja.

Sarkomaan idea on kieltämättä omakielisyyden tukemisineen aika utopistinen. Kuten monet yllekirjoittaneet ovat todenneet valmiudet äidinkieleen hankitaan kotona, koulun vastuu ja voimavarat rajoittuvat ainoastaan oppisuunnitelman toteuttamiseen, hyvä jos aina siihenkään. Toisaalta koululaitos voisi tarjota tilat vapaaehtoisuuteen perustuville iltapäiväkerhoille, joissa omaa kieltä ja kulttuuria kerrattaisiin vanhempien, varttuneempien sisarusten tai yhteisön muiden jäsenten opastuksella ilman pakkoa tai ryppyotsaisuutta. Myös aiheesta kiinnostuneet suomalaiset olisivat tervetulleita. Leikin ja keskustelun avulla olisi mahdollista valottaa maahanmuuttajille oman ja suomalaisen kulttuurin eroja, selittää miksi Ali-setä näkee asiat toisin ja kertoa maailmasta kokonaisuutena.

Todellinen integraatio on mahdollista ainoastaan kantaväestön toimiessa yhdessä maahanmuuttajien kanssa yhteisillä ehdoilla. Postin lajittelukeskuksessa työskenteli 1980-90 -lukujen taitteessa paljon afrikkalaisia. Muistan työtovereideni seuranneen innostuneina, mitä senegalilaisen trukkikuskin eväspussista mahtaisi löytyä. No, banaanihan siellä oli ja se aiheutti suurta hilpeyttä varsinkin erirotuisiin tottumattomien savolaisimmigranttien keskuudessa: "Nekru syö pannaania!". Kuitenkin, erilaisuuteen totuttuuaan samat henkilöt ottivat kaikki osaksi työyhteisöä ja kutsuivat mukavimmat kotiinsa saunomaan. ("Ei ottannu kossua, eikä makkarakaan kelevannut, perkele. On kova työmies ja mukava, vaikken mie sen puhheesta vieläkään mittään ymmärrä..."). Näkisin tämän onnistuneena integraationa.

Ai niin, myös maahanmuuttajat oppivat nopeasti vierastamaan Pekka Vennamoa, joka kävi silloin tällöin katsastamassa valtakuntaansa. Lopetimme aina duunit, sytytimme röökit ja mulkoilimme Posti-Pekkaa alta kulmien.