Miapetra Kumpula-Natrin kurssi on nousussa demarivaikuttajien keskuudessa SDP:n puheenjohtajakisassa. Esimerkiksi Metalliliiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen pitää Kumpula-Natria suosikkinaan, mikäli nuori vaasalainen päättäisi pyrkiä puolueen johtoon. Aiemmin tänään euroedustaja Lasse Lehtinen kertoi uusisuomi.fi:lle pitävänsä hänen vaalipäällikkönään toiminutta Kumpula-Natria suosikkinaan, mikäli hänen pitäisi valita tämän ja Jutta Urpilaisen välillä.
Putkonen ja Lehtinen toivovat SDP:n tarttuvan tilaisuuteen tehdä puoluejohtoonsa nuorennusleikkaus puheenjohtaja Eero Heinäluoman vetäydyttyä kilvasta yllättäen.
- Nyt olisi hyvä tilaisuus uudistaa puolueen kasvot. Miapetra [Kumpula-Natri] on nyt spekulaatioissa olleista nimistä suosikkini, sillä tunnen hänet hyvin. Miapetra on osoittanut aiemmissa toimissaan kykynsä, hän on avoin ja jaksaa kuunnella muita ihmisiä. Hänellä on myös selkeät mielipiteet ja osaa muokata niitä sen mukaan, mitä asioista oppii, Putkonen kehuu Kumpula-Natria uusisuomi.fi:lle.
- Myös Guzenina-Richardson olisi uusi kiinnostava nimi. Juttaa [Urpilaista] en tunne, hän lisää.
35-vuotias Kumpula-Natri on koulutukseltaan insinööri ja kauppatieteiden ylioppilas. Työurallaan hän on toiminut muun muassa Paavo Lipposen erityisavustajana tämän toisen pääministerikauden aikana vuosina 2000-2003.
Putkosen mukaan nuori puheenjohtaja toisi SDP:lle uskottavuutta, jota puolueelta on puuttunut. Puheenjohtajaehdokkaiksi spekuloiduista nimistä Putkonen pitää suurinta osaa liian vanhoina.
- Eki [Tuomioja] on hyvä kaveri monissa asioissa, mutta puolueen uudistumisen kannalta hän ei olisi uskottava puheenjohtaja.
- Filatovia ja Kiljusta ei voi tietenkään pelistä täysin sulkea, mutta ovatko hekään uskottavia uudistajia, Putkonen kysyy.
Uusisuomi.fi:n blogisti, SDP:n puheenjohtajistokisaan ilmoittautunut Kimmo Kiljunen, 56, ei katso että puheenjohtajan iällä olisi välttämättä merkitystä puolueen uudistumisen kannalta.
- Kaikki me olemme joskus nuoria olleet, nuoruus ei ole aina etu. On meidän etumme, että tarjolla on monenikäisiä ehdokkaita ja pöytä on puhdas, Kiljunen kertoo.
SDP:n puheenjohtajistokisaan jo aiemmin ilmoittautunut Kiljunen ei osaa vielä sanoa, milloin hän ilmoittaa, hakeeko hän puheenjohtajan paikkaa.
- Tilanne on aidosti auki. Vakavasti harkitsen asiaa, ja viikko voi olla liian lyhyt miettimisaika, hän sanoo.
Yhtenä vahvana kandidaattina pidetty Tarja Filatov, 44, tarvitsee myös vielä miettimisaikaa.
- Pitää jutella ensin perheen ja muutamien politiikan piiristä läheisten ihmisten kanssa. Seuraavat kaksi päivää menevät eduskunnassa ihan muissa asioissa ja vasta sitten pääsee oikeastaan paneutumaan tähän kysymykseen, Filatov kertoo uusisuomi.fi:lle.
Sekä Kiljunen että Filatov varovat arvioimasta mahdollisia kilpakumppaneitaan.
- Täysin kokematon ihminen SDP:n kokoista puoluetta ei pysty johtamaan, Filatov suostuu muotoilemaan.
Puheenjohtajaehdokaskisan ulkopuolelle jättäytyvä demarikansanedustaja Heli Paasiokaan ei vielä ota kantaa, kenen puolelle hän kisassa asettuu.
- Mielenkiinnolla odotan, keitä tulee kehiin. Toivon, että pian päästään pian keskustelemaan asioista, kun ehdokkaat ovat selvillä, Paasio kommentoi.
Demarien puheenjohtajakilvan yhteydessä tähän asti esiin nostetuissa ehdokkaissa on kolme alle nelikymppistä naista: Jutta Urpilainen, 32, Miapetra Kumpula-Natri, 35, ja Maria Guzenina-Richardson, 39. Neljänkympin kerhossa ovat Pia Viitanen, 40, ja Tarja Filatov, 44. Yli viisikymppisiä ovat Johannes Koskinen, 53, Mikko Mäenpää, 53, ja Kimmo Kiljunen, 56. Kandidaattijoukkion nestori on Erkki Tuomioja, 61, joka on toistaiseksi ainoa puheenjohtajaehdokkuudestaan ilmoittanut.
Tämänhetkisiä gallupkyselyjä SDP:n seuraavasta puheenjohtajasta johtaa ylivoimaisesti Erkki Tuomioja. Tuomiojaa kannattaa uusisuomi.fi:n lukijoista 52 prosenttia, Miapetra Kumpula-Natri on kakkosena 16 prosentilla ja Jutta Urpilainen kolmantena. Iltapäivälehtien kyselyissä kärjessä on Tuomioja, tukevalla kakkospaikalla Maria Guzenina-Richardson ja kolmosena Johannes Koskinen.
SDP:n tuleva puheenjohtaja on myös puolueen pääministeriehdokas seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 2011.

Kommentit
Pitkä lista
Nouseva demaritähti on myös Osku Pajamäki... niin oli myös varatuomari Susanna Rahkonen http://susannarahkonen.blogspot.com/2006/04/olmi-ja-salaliittoteoria.html
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=591&kieli=su
Niin oli myös Minna Lintonen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Lintonen
Jonkin alkuvaiheen demarivaikuttajan pääsy vallan saleihin on vaikeaa. Moni osoittautuu paperitähdeksi.
Tosia asia joka on hyvä muistaa!
US tai mikään muukaan media EI valitse minkään puolueen puheenjohtajaa, jep jep!
Ei valitse ei, mutta on
Ei valitse ei, mutta on ainut ketä pystyy käsittelemään neutraalisti kaikkien puolueiden johtajia ja niiksi ehdokkaita.
Suomen pääministeriehdokas
SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen puheenjohtajat ovat pääministereitä Suomessa nykyään. Presidenttikään ei saa karsia enää onnettomimpia vaihtoehtoja pois niin kuin ennen.
Siksi SDP:n puheenjohtajan valinta on koko kansan asia eikä vain 300 puolueneuvostolaisen tai 40 000 SDP:n perusjärjestön jäsenen, vaan miljoonien suomalaisten asia.
On järkyttävää, että samaan aikaan kun presidentti mitätöimällä tehdään pääministeristä valtionpäämiestä ja pääministeri reissaa Ameriikassa kuin olisi valtionpäämies tai ulkoasiainministeri, ei saisi keskustella siitä, kenet 300 satunnaisesti valikoitunutta äänestäjistä riippumatonta sosialidemokraattia valitsee puolueensa puheenjohtajaksi.
Ehkä SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen puheenjohtajat pitäisi valita presidentin tapaan suoralla kansanvaalilla. Tämän lisäksi tietenkin myös Yleisradion pääjohtaja ja Helsingin Sanomien päätoimittaja.
Miapetrastako ilmiöksi?
Lasse Lehtinen viittasi juuri Ylen haastattelussa Ahtisaari-ilmiöön demareiden nousun vauhdittajana 90-luvulla. Hän myös kertoi asettuvansa Miapetra Kumpula-Natrin taakse, jos tämä asettuu puheenjohtajaehdokkaaksi.
Jos Lehtinen yrittää rakentaa Miapetran ympärille Ahtisaari-ilmiön kaltaista show´ta, hän joutuu valitettavasti pettymään. Ei ole Miapetrasta ilmiöksi demarikentässä.
Eihän demaritkaan tehneet Ahtisaaresta ilmiötä. Puolue erehtyi avaamaan "jäsenäänestyksen" pressaehdokkaastaan myös puolueeseen kuulumattomille. Tempun tuloksena Kalevi Sorsa jäi rannalle ja Ahtisaaresta tuli ensin ehdokas ja sitten pressa. Maran valintaa juhli moni demari toinen käsi nyrkissä ja nyrkki taskussa.
On varma, että toista kertaa demarikenttä ei anna valintojaan markkinoiden käsiin eikä "Lehtisen organisoitavaksi".
Putkonen kertoi juntan mielipiteen!:)
Tuomioja on nimenomaan puolueen uudistumisen airut, koska hän on verrattavissa intellektuellina uutta ja suurempaa ajattelua tuovaan yliopiston professoriin. Siksi nuoret hänestä pitävät eivätkä istu elinikänsä yhdessä tehtaassa ympärillä eläneiden ay-demareiden kelkkaan.
Ymmärrättäväähän se vain on, että Putkonen haluaisi juntata nuoren naisen.
Tuomioja olisi Putkosen kauhuskenaario. Siinä menisi SAK kuohintalaitokselle. SAK pystyisi kätevästi jotakin nuorta Kumpula-Nutriaa komentamaan, mutta Erkki ei metallimiehen "loogisille" perusteille juuri alistuisi.
Miten juntta kootaan?
Mielenkiintoista on nyt se, miten Erkin kampanjan turmellaan. Tuleeko ensimmäinen isku SDP:n sisältä Yleisradion toveritoimittajilta, jotka kompromettoivat lyllertävän Ahtisaaren "asiaohjelmillaan" vai pystyykö SAK kehittämään jonkin uskottavan vastaehdokkaan?
Niin, kyllä Lasse Lehtinen
Niin, kyllä Lasse Lehtinen on todellinen työväen mie. Hänellä on jopa oma butler. Ei taida olla edes Nalle Wahlroosilla. Kokoomuksessakin LL sijoittusi äärimmäiseen oikeistoon.
Äärioikeisto?
Kunpa äärioikeistolaisilla olisikin omat butlerit...
Filatov olisi tuhon airut
Ylen kyselyn mukaan Erkki ja Filatov ovat puoluevaltuuston suosikkeja. Tarja olisi kyllä sellainen vätys, että hän vetäisi kyllä sossut haudan partaalle. Suoraan sanottuna hän on tyhmä kuin vasemman jalan saapas!
Alan jo pikku hiljaa tuntemaan vähän sääliä sosssujen pj-ehdokkaita kohtaa, tosin paino sanalla VÄHÄN!
Suuren Johtajan pienet seuraajat
Aina kun jossain on suuri Johtaja, joka poistuu ja jonka kilpailijat on syrjäytetty, muodostuu tyhjiö ja kuhina.
Suomessa korvaamattomat henkilöt kootaan Hietaniemen hautausmaalle.
60v. on nuori - 62v. on vanha?
Uusisuomi on näköjään ainakin heti alkanut kampanjoida Miianatri Kumpulapetrin puolesta, kun Lasse Lehtinen nimesi hänet ehdokkaakseen. Ilmeisesti Kataisen nousu tuntemattomuudesta hymyilykoulutuksen kautta maan toiseksi suurimman puolueen johtoon on saanut jotkut luulemaan, että samaa on pakko yrittää muissakin puolueissa.
Tuomiojan valinta ei muuten mitenkään välttämättä karkottaisi ketään SDP:n riveistä. Kaikkihan riippuisi siitä, miten Tuomioja toimisi johtajana ja miten hän hoitaisi julkisuuden. Nousihan Halonenkin aikoinaan galluppien pimennosta 12-vuotiseen presidenttiyteen, vaikka häntäkin sanottiin liian pieneen piiriin vetoavaksi vasemmistolaiseksi. Tuomioja on huimat kaksi vuotta vanhempi kuin Niinistö. Hänellä on täydet mahdollisuudet voittaa kansan suosio rentona ja humaanina yhteisöllisyyden puolustajana kokoomuksen niuhoja kirstunvartijoita vastaan.
Siellä mainitaan myös Guzeninamikälie
Siinä oiva pääministeriehdokas :))