Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Fazer luopuu kohutusta lakuhahmosta

Fazer luopuu kohutusta lakuhahmosta
Julkaistu: 29.2.2008 15:57
Kuva: Cloetta Fazer
Kuva
Kuva: Cloetta Fazer
Fazer on uudistanut perinteisen lakritsipötkönsä ulkoasun ja luopuu mustasta lakuhahmosta. Lakuhahmon tilalle tulee musta kukkaa muistuttava graafinen kuva ja kääreeseen tulee samalla myös merkintä ravintoarvosta. Vuosien aikana julkisuudessakin on käyty keskustelua, onko musta lakuhahmo yhteiskunnallisesti korrekti. Nyt Fazerin mielessä on myös lakritsin vienti Keski-Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan, missä lakuhahmo toimisi itseään vastaan.

- Lontoon toimipisteemme kieltäytyi tutkimasta [lakuhahmoa kuluttajien keskuudessa], Reasearch International Finlandin toimitusjohtaja Jukka Tolvanen kertoo Lontoon vastaanotosta.

Fazer ajatteli myös kokeilla vaihtoehtoa, jossa lakuhahmon hölmistynyt ilme olisi muutettu iloisemmaksi.

Lakritsimarkkinat kasvoivat Suomessa viime vuonna vain 1,2 prosenttia vuoden takaisesta. Fazer tosin onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan ja yhtiön lakritsimyynti kasvoi 7,7 prosenttia.

Cloetta Fazer Makeisten toimitusjohtajan Tom Lindbladin mukaan pienestä markkinoiden kokonaiskasvusta huolimatta lakritsilla on positiivinen vire. Fazerin arvioiden mukaan lakritsia pidetään nostalgisena tuotteena ja siihen liitetään luonnonmukaisia arvoja.

- Lakritsilla on varmasti paljon enemmän potentiaalia Suomen rajojen ulkopuolella kuin olemme aikaisemmin uskoneetkaan, Lindblad toteaa.

Lindbladin mukaan kevään aikana Fazer tekee päätöksiä tarkemmista suunnitelmista lakritsin viennin osalta.

Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa on jo vuosia myyty Pandan lakritsia muun muassa terveys- ja painonhallintatuotteiden joukossa.

- Me menisimme markkinoille ennemminkin makeis- kuin terveyslähtökohdista, Lindblad toteaa.

 
Finfood uutiset
Finfood uutiset
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Fazer
 
 
 
 

Suomalainen "kulttuuri" vaarassa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Laku-Pekka

Miksi kukaan ei rupea mellastamaan intialaissyntyisen brittiparlamentaarikon kampanjasta?

Hyysärismin voitto!

Nyt varmaan monet äärivihreät kehitysmaafanaatikot saavat pieniä "väristyksiä" kun saivat tämänkin kiellon aikaiseksi.

Hupaisaahan tämä on

Kyllä maailma menee vähitellen vallan hulluksi kieltoineen:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2007/01/19/si...

Neekeripusuja

"Tännän ostetan... Halvan maukasta lakritsaa...", lauloi Delta Rythm Boys -niminen musta bändi suomalaisessa mainoksessa 70-luvulla, eikä hävennyt yhtään. Taisinpa joskus mutustella Fazerin "Neekeripusuja" TV:tä katsoessani niinä aikoina.

Lakritsa on hyvää!

Ostin muutama päivä sitten Pandan lakritsaa paikallisesta ruokakaupasta Seattlessa. Pakkauksessa ei Laku Pekka hymyile, mutta hyvää on suomalainen lakritsa joka tapauksessa.
Kohta on Laku Pekka käärepaperit keräilykohteita!
http://picasaweb.google.com/JuhanKuvagalleria/Laku...

Huvittavaa

Näyttää ihan siltä polkupyörän kumiin asetettavalta paikalta:
http://fi.wikibooks.org/wiki/Kuva:Kuminpaikka.jpg

Ruma.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely