Torstai 28.7.2016

Paavo Väyrynen Ylelle: ”Ei meillä ole aikaa tuhlattavaksi – ero eurosta nyt”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.1.2016 07:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoo, että hänen aloitteensa päätarkoitus on ero eurosta ja siihen kansalaisaloitteen ehdottama keino, kansanäänestys, on liian hidas.
|

Pääministeripuolue keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen haluaa, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus käynnistäisi itse prosessin eurosta eroamiseksi. Väyrynen kertoo näkemyksistään Ylelle.

Keskustan kunniapuheenjohtaja Väyrynen on valmistellut kansalaisaloitetta euroäänestyksen järjestämiseksi Suomessa. Nimienkeruuaika päättyi viikonloppuna ja aloite saavutti vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Väyrynen kertoo nyt, ettei hän kannata kansanäänestyksen järjestämistä, koska se vie liikaa aikaa. Hänen mukaansa kansalaisaloitekampanjan ”päätarkoitus on, että Suomi irrottautuisi euroalueesta”.

– Kansanäänestys vie vuosia. Ei meillä ole aikaa tuhlattavaksi, kun talous on niin huonossa kunnossa, kuin se on, ja euroalue on kehittymässä nopeaa vauhtia velkaunioniksi ja liittovaltioksi, sanoo Väyrynen.

Väyrysen mielestä eurosta pitäisi erota samalla tavalla kuin vuonna 1998, kun euroon oltiin liittymässä. Tuolloin hallitus antoi eduskunnalle tiedonannon eurojäsenyydestä. Perustuslain mukaan hallitus ”voi antaa eduskunnalle tiedonannon tai selonteon valtakunnan hallintoa tai kansainvälisiä suhteita koskevasta asiasta”. Sen yhteydessä kansanedustajilla on mahdollisuus esittää epäluottamusäänestystä hallitukselle.

– Nyt pitäisi tiedonannon pohjalta erota euroalueesta ja jos haluttaisiin myöhemmin liittyä takaisin euroon, niin siitä pitäisi järjestää kansanäänestys, Väyrynen toteaa Ylelle, mutta myöntää ajatuksen olevan epärealistinen nykyisessä eduskunnassa.

Lue myös: 50 000 nimeä – Palaatko Suomeen, Paavo Väyrynen?

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Ilkka Korkalainen

Paavo kuvittelee että eurosta eroaminen korjaa Suomen vääristyneen kilpailukyvyn. Miten noin kokenut poliitikko uskoo lapsellisesti euroeron korjaavan tilanteen.

Tapio Lehtimäki

Vastasit omaan kysymykseesi. Paavo on kokenut, Paavo tietää.

Eikä euroero toki korjaakaan muuta kuin liian vahvan valuutan aiheuttaman vääristymän, mutta siitäkin olisi paljon iloa.

Samalla ovenavauksella kannattaisi lähteä koko unionista.

Jukka Mattsson

Paavo ajattelee ja aivan oikein! Olen sitä mieltä että jos hän toivoi Eurosta eroa, oikea aika meni jo!
Hän tietää että Persujohtajat ovat ajaneet Euron kannatuksen siihen suuntaan samalla itsensä niin syvälle suohon, että tämän hallituksen jäljiltä Eurossa pysytään tapahtui sitten mitä tahansa.

Pasi Käyhkö

Jos palaisimme Suomen markkavaluuttaan niin mikä olisi kyseisen vakuutan arvo? Todennäköisesti lähellä sama kuin ruplan arvo. Joten velat olisivat euroissa ja velkamme hurjan suuri. Lainakorot pomppaisivar "pilviin" ja inflaatio olisi kaksinumeroinen luku.

Tapio Lehtimäki

Toistaiseksi Suomella on jotakuinkin yhtä paljon velkaa kuin saatavia ulkomailta, mutta tilanne huononee päivä päivältä.

Eroamalla eurosta päästäisiin lisäksi eroon velkaisimpien euromaiden takaajan roolista. Viime vuosinahan valtio on ottanut lainaa ja työntänyt riihikuivaa Kreikkaan kuin paraskin sugar daddy. Yhtä hyvin Suomi olisi voinut lainata rajaa vaikkapa Saksalta ja polttaa fyrkat yksin tein.

Euromääräiset lainat pankeilta konvertoitaisiin markoiksi yhden suhde yhteen, joten velkaisille kansalaisille asia olisi yhdentekevä.

Markka toki kelluisi, mutta jos vienti lähtisi vetämään ja sisämarkkinatkin elpyisivät, niin miksi ihmeessä lainakorot pomppaisivat sfääreihin tai markan arvostus laskisi? Onko vaikkapa Ruotsin kruunu menettänyt arvonsa?

Hyperinflaatio saattaa sen sijaan ennemmin tai myöhemmin osua euroon, jota super-Marion setelipaino työntää hihnalta telat punaisina.

Ilkka Korkalainen

Virheellisen talouspolitiikan ja byrokraattisen yhteiskunnan virheet olisi helppo peittää devalvoimalla markka, mutta sillä varsinaista sairautta parannettaisi. Paavon ehdotukset ovat samantasoisia kuin vasemmiston ja ay-liikkeen taantumukselliset kaiken muutoksen kieltävät kannanotot. Jos tästä alennustilasta halutaan nousta on tehtävä suuria uudistuksia löhes kaikkeen tässä maassa. Jos ei itse kyetä tekemään ne tehdään lopulta IMF:n toimesta.

Tapio Lehtimäki

Samaa mieltä kanssasi oireista ja sairaudesta, mutta uskotko, että täällä mikään muuttuu? Maan tapa on tehdä liian vähän ja liian myöhään - ja sekin vähä vielä väärin.

En myöskään laskisi toivoani IMF:n varaan. Siitä ei talouden lääkäriksi ole, vaikka valkoiseen takkiin puettaisiin. Teurastajahan se on.

Devalvaatiolla saataisiin edes hetki myötämäkeä ja nollattua toviksi edellisten hallitusten myönnytykset ay-liikkeelle. Näinhän suomalainen banaanitalous toimi vuosikymmenet. Parempi sekin kuin tämmöisenä täinä eurotervassa. Nyt ei enää päästä eteen eikä taakse, pohjaa kohti lienee ainoa suunta.

Olavi Myllymäki

Paavo oikeassa, että eurosta ei ole ollut Suomelle hyötyä. Euroakin suurempi ongelma ovat Euroopan kehnot johtajat, vellihousut. Eurooppa on vajoamassa banaanitasavallan tasolle ja hajoaa.

Olavi A Honka

Devalvaatio ase sopii poliitikoille, omat virheet voidaan korjata. Normaalille palkansaajalle tämä olisi katastrofi. Kaikki hinnat nousevat, palkka ei. Sitten AY-liike kuittaa tämän seuraavalla kierroksella ja taas ollaan "liian" kalliita ja devalvoidaan uudestaan. Kotimarkkinoilla toimijoita menisi urakalla nurin ennenkuin vaikutukset vientiteollisuuteen edes vaikuttavat.

Emme voi elää menneisyydessä tai suljetussa taloudessa, maailma on muuttunut.

Ongelmamme ovat täysin kotikutoisia eikä niihin vaikuta euro tai edes EU. Nyt on vain tingittävä, jokaisen. Tämä kun ymmärrettäisiin, tie olisi helpompi.

Tapio Lehtimäki

Miten maalailemasi uhkakuva valuutan devalvoinnista eroaa lopputuloksen kannalta sisäisestä devalvaatiosta, jota nyt yritetään ajaa kuin käärmettä piippuun?

Paitsi tietenkin siltä osin, että valuutan devalvointi toimii kertaheitolla ja sisäinen devalvaatio on puolestaan irvokasta retoriikkaa.

Olavi A Honka

Valuutan devalvointi johtaa kotimarkkinoilla kaaokseen, sillä alle 20% devalvaatiosta ei ole todellista hyötyä. Niin paljon olemme tuonnista riippuvaisia että kaikkien tuotteiden hinnat nousevat vähintään 15%. Sisäiseeen devalvaatioon riittää n 5% kululeikkaus. Siinä se suurin ero on.

Toivon ettei suomalaisille poliitikoille enää koskaan anneta tätä valuutan devalvaatio asetta, jäljet kotimarkkinoilla katastrofaaliset.

Tapio Lehtimäki

Siinäpä se. Mutta kun se viisikin prosenttia vaikuttaa ylivoimaiselta tavoitteelta.

Myönnettäköön, ettei devalvaatio ole taloutensa hyvin hoitavan maan tunnusmerkki. Siksi se sopiikin Suomelle kuin nenä päähän.