Keskiviikko 29.6.2016

Näkökulma: Paavo Väyrynen ja lopun alku

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.1.2016 18:12
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) isännöi mediaa maanantain kirjanjulkistustilaisuudessa.
|

”Olen päättänyt jättäytyä sivuun keskustan puolue-elinten toiminnasta. Tästedes pyrin vaikuttamaan Suomen linjaan hakemalla yhteyttä samanmielisiin suomalaisiin, sekä sitoutumattomiin että eri puolueissa toimiviin”.

Tähän kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen kirjoittamaan blogikappaleeseen tiivistyy hänen pääsanomansa tänä tammikuisena maanantaina 2016.

Väyrynen tarkoittaa ”samanmielisillä suomalaisilla” heitä, jotka ovat pettyneitä EU:hun yleisesti ja yhteisvaluutta euroon erikseen sekä heitä, jotka haluavat pitää Suomen läntisen puolustusliitto Naton ulkopuolella, vaikka maailmalla mitä tapahtuisi tai Kreml uusia ikävyyksiä aiheuttaisi.

Tällä tavalla Väyrysen-mielisiä löytyy keskustan Väyrys-siiven lisäksi etenkin perussuomalaisista ja vasemmistoliittolaisista, vähemmissä määrin myös muista puolueista.

Ikinuori alkiolainen ei aio karkailla muualle, vaikka hän on pettynyt oman puolueensa liberaaliin johtoon. Hän on nimittäin yhtä lailla pettynyt perussuomalaisiin, jotka ovat valtaan päästyään ”luopuneet monista tavoitteistaan”.

”Voin yksiselitteisesti todeta, että en ole liittymässä perussuomalaisiin. Olen keskustan jäsen”, Väyrynen vastasi tänään Uuden Suomen hänelle esittämään kysymykseen. Pakit tuli siis niille perussuomalaisille, jotka elättelivät toiveita Väyrysen saamisesta joukkoihinsa.

Väyrynen on nyt projektimies. 69-vuotias puuhaa täyttä häkää Suomen euroeroa sekä yrittää todistella kaikille olleensa aina oikeassa yhteisvaluutan turmiollisuudesta, EU:n yleisestä surkeudesta ja Naton kelvottomuudesta.

Tuolle viestille on Suomessa jonkin verran poliittista tilausta. Sillä pääsi viime presidentinvaaleissa kolmannelle sijalle, mikä ei ole heikko sijoitus ollenkaan.

Paavo Väyrynen otsikoi jymybloginsa tänään otsikolla Uusi alku. Todennäköisempää on kuitenkin, että kyseessä on hänen pitkän ja kunnioitettavan poliittisen uransa lopun alku (Tämän sanaleikin nappasin Arto Granlundilta Väyrysen blogin keskustelusta). Ainakaan keskustan puoluetoimistossa ei ole tänään Väyryselle taputettu.

Mutta toisaalta, Paavo Väyrynen jaksaa pelata pitkää peliä. Mikään ei olisi hänen poliittisen tulevaisuutensa kannalta parempi asia kuin se, että Eurooppa ajautuisi kaaokseen ja euro hajoaisi.

Sitä mahdollisuutta odotellessa Väyrynen pyrkii Suomen irrottamiseen eurosta omin toimin, kuten tiedetään. Entä jos hän alkaisi onnistua?

Tässä Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun tuore näkemys Väyrysen kaipaamasta paluusta markkaan (Lisää tässä jutussa):

”Eurosta erkaantuminen veisi aikaa. Niinpä Suomen lainanotto varmasti vaikeutuisi ja korot nousisivat tähtitieteellisesti sinä aikana, kun markkinat spekuloisivat Suomen lähdöllä ja miettisivät että missä valuutassa Suomi maksaisi olemassa olevan velkansa.”

Ei noin tietysti välttämättä kävisi, mutta jos kävisi, kuka noista seurauksista vastaisi? Väyrynen?

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juhani Vinberg

Haistaako Paavo, että Suomessa tapahtuu kohta kansannousu ja Paavo ottaa nyt etäisyyttä. Pitää varmaan huolehtia Kotivarasta ja järjestää pakopirtti, jos kovin iso mylläkkä alkaa

Jukka Mattsson

Väyrynen totesi tänään ääneen sen minkä kaikki poliitikot kiistävät.
Väyrynen olisi ollut loikkaamassa perussuomalaisten leiriin jos Persujohtajat eivät olisi unohtaneet mitä lupasivat vaaleissa äänestäjilleen ja pettäneet heitä päinvastaisilla toimillaan.

Ei enää löydy puoluetta mihin Väyrynenkään, vanha ministeri ja poliitikkokaan voi luottaa? Miten luulette tavallisen äänestäjän enää uskovan demokratiaan?
Tästä eteenpäin poliitikot ja virkamiehet eivät selviä kunnialla vaaleista, niiden jälkipyykistä, jollei joku väärennä vaalitulosta.

Lars Stenberg

Paavo ei näy tajuavan milloin aika on ajanut aina oikeassa olevan ohi. En ole nähnyt haastattelua jossa Paavo olisi reilusti myöntänyt olleensa väärässä.