Sunnuntai 27.5.2012

Vantaan vanki pakeni tylsyyttään

Luotu: 
13.3.2008 22:25

Karkauspäivänä Vantaan huipputurvallisesta vankilasta paennut virolaisvanki lähti, koska vankilassa oli niin tylsää. Tutkintavankeudessa ollut Martin Vaiksaar halusi myös näyttää, että pystyy pakenemaan.

- Ruoka, juoma ja vaimo, Vaiksaar perusteli pakonsa syiksi.

- Halusin vain, että jotain tapahtuisi. Että joku olisi edes lyönyt tai jotain. Vankilassa on tylsää.

Yle TV2:n Poliisi-TV:ssä näytetty reportaasi karanneen Martin Vaiksaaren vaiheista kertoi yksityiskohtaisesti paon järjestelyt. Eestin television Silminnäkijä-ohjelman tekemä juttu näytettiin torstai-iltana.

Vaiksaar sitoi sellissä olleesta lakanasta kuuden metrin mittaisen köyden, jonka avulla hän ylitti vankilan aidat ja muurit. Vaiksaar sai aidan päälle sijoitetusta nato-langasta vain lieviä vammoja, jotka eivät estäneet miehen pakoa.

Aitojen ja muurin ylittäminen oli seinäkiipeilijänäkin kunnostautuneelle tutkintavangille helppoa.

Vankilan ulkopuolelle päästyään Vaiksaar kertoi juosseensa noin 20 kilometriä pakoon. Myöhemmin pakenija matkusti lautalla takaisin kotikaupunkiinsa Tallinnaan.

Viro kuuluu eurooppalaiseen Schengen-alueeseen, joten Suomesta matkustavien henkilöllisyyttä ei lautoilla tarkasteta.

- Että pojat, jotka auttoivat minua vankilassa, näkisivät, mitä tapahtui, Vaiksaar selitti sitä, miksi tahtoi julkisuuteen.

Tallinnassa Vaiksaar antoi ensin haastattelun ETV:lle ja ilmoittautui sitten poliisille.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

EdisPearl

No on se nyt aikamoista meininkiä, että vanki "vetää perinteiset" ja vielä karkauspäivänä.

Tässä näkyy taas se iänikuinen "resurssipula". Tottakai jätkä osaa tehdä johtopäätökset siitä, miksi kannattaa ainakin yrittää karkaamista. Ja ko. johtopäätökset osoittautuivat ihan oikeiksi.

Vieläkö aiotaan kauankin "säästää" resursseja vankiloissa?

Eikö tältä hemmetin rikkaalta valtiolta löydykään varoja tällaisen todella tärkeän asian toimivuuteen saattamiseen?

No ei tietenkään, kuten ei löydy moniin muuhunkaan järkeviin ratkaisuihin, kuten poliisin virkojen täyttämiseen ja lisäksi uusien virkojen perustamiseen.

-EP-

bambupanda

Ei olisi enää niin tylsää.

Olen edelleen sitä mieltä että myös vankeinhoito pitää kilpailuttaa kansainvälisesti. Suomalaiset ovat maailman tyhmintä porukkaa tarjotessaan aikuisten päivähoitoa ilmaiseksi rikollisille. On komeaa ottaa uudet tatuoinnit ja rusketukset meidän piikkiimme. Samalla voi opiskella, maata sängyssä katsoen lupamaksusta vapaata telkkaria, vetää mömmöä naamariin ja suoneen ja välillä kaveria perseeseen.

Kun minä jätän sakkoni maksamatta, en pääse vankilaan suorittamaan päiväsakkojani, vaan minulta ulosmitataan sitä sun tätä.

Suomi on höhlä maa. PRKL!

EdisPearl

Kyllä vankilan pitää olla sellainen, ettei siellä vaan ihania lököpäiviä vietellä veronmaksajien kustannuksella.

Tuntuu, että monella vangilla on nykyään paremmat olosuhteet kuin tavallisella veronmaksajaperheellä konsanaan.

Luin juuri tästä Valjakkalastakin, että hänelle oli hoidettu valmiiksi kalustettu kämppä kaupungista ja että seuraavaksi hän meneee autokouluun......kävi jo tutustumassa Volvoon.

Kuka nääkin maksaa? Artisti?

Monet todella rehelliset ja aikaisemmin duunista potkitut saaneet ihan kunnon kansalaisetkin joutuvat yhtäkkiä ponnistelemaan elämänsä raunioilla asunnottomana, puhumattakaan mistään monen tonnin autokouluista.

Että ei nyt taas tässäkään kohtaa tapaa sekä terve järki&byrokratia.

Ei helvetti tää voi olla tällasta, että jollekin kolmoismurhaajalle duunataan kaikki valmiiksi, kun kotimaassa on niin paljon ei-kriminaalityyppejä vailla asuntoa, puhumattakaan ajokortista!

Yksi erittäin hyvä ystäväni jäi juuri ilman duunia, koska häntä ei kukaan missään auttanut ajokortin uusimisessa. Se olisi ollut elintärkeää hänelle.

Kysyn edelleen, missä ne kaikki Suomen fyrkat lymyävät?
Älkää vaan sanoko, että ne on sijoitettu "hyvin" johonkin täysin persnettoa tuottaviin osakkeisiin/rahastoihin.

-EP-

EdisPearl

No on se nyt aikamoista meininkiä, että vanki "vetää perinteiset" ja vielä karkauspäivänä.

Tässä näkyy taas se iänikuinen "resurssipula". Tottakai jätkä osaa tehdä johtopäätökset siitä, miksi kannattaa ainakin yrittää karkaamista. Ja ko. johtopäätökset osoittautuivat ihan oikeiksi.

Vieläkö aiotaan kauankin "säästää" resursseja vankiloissa?

Eikö tältä hemmetin rikkaalta valtiolta löydykään varoja tällaisen todella tärkeän asian toimivuuteen saattamiseen?

No ei tietenkään, kuten ei löydy moniin muuhunkaan järkeviin ratkaisuihin, kuten poliisin virkojen täyttämiseen ja lisäksi uusien virkojen perustamiseen.

-EP-

EdisPearl

No on se nyt aikamoista meininkiä, että vanki "vetää perinteiset" ja vielä karkauspäivänä.

Tässä näkyy taas se iänikuinen "resurssipula". Tottakai jätkä osaa tehdä johtopäätökset siitä, miksi kannattaa ainakin yrittää karkaamista. Ja ko. johtopäätökset osoittautuivat ihan oikeiksi.

Vieläkö aiotaan kauankin "säästää" resursseja vankiloissa?

Eikö tältä hemmetin rikkaalta valtiolta löydykään varoja tällaisen todella tärkeän asian toimivuuteen saattamiseen?

No ei tietenkään, kuten ei löydy moniin muuhunkaan järkeviin ratkaisuihin, kuten poliisin virkojen täyttämiseen ja lisäksi uusien virkojen perustamiseen.

-EP-

äiti -

Lukemani mukaan ei pidä provosoitua, kun provosoidaan. Viittaan Uusi Suomi verkkolehdessä vast'ikään julkaistuun, haastattelun pohjalta tehtyyn, juttuun.

-

Ehkä minulla on samoja valmiuksia kuin psykopaatilla: kylmä viileys korvien välissä ja harvoin tärisevä käsi.

-

Lisäksi manipuloin itse omia aivojani. - Olen joskus lukenut oikeus-. Tulkitsen Suomen lakia omista lähtökohdistani.

Kirjoittelen maileja, tekstareita, -, blogikommentteja, uutiskommentteja. -

-

Olen yksinkertainen äiti. Katson peiliin. Huudan: äiti -, rauhoitu!

Ja lopeta se sormiharjoittelu, terapiasta puhumattakaan.

-

Hymyillään, EP.
J.K. -, - tapio_o_neva- -?
- - -nenä, -?