Sunnuntai 27.5.2012

Brittiasiantuntija: Kanerva on turvallisuusriski Suomelle

Luotu: 
14.3.2008 09:14
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Britannian tunnetuimpiin politiikan asiantuntijoihin lukeutuva Iain Dale kertoo Ilta-Sanomille pitävänsä itsestään selvänä, että Ilkka Kanervan (kok.) ylenpalttinen kiinnostus naisia kohtaan on tehnyt ulkoministeristä turvallisuusriskin Suomelle.

- Jos kyse olisi brittiministeristä, hänellä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin erota, sanoo Dale lehdelle.

Dale korostaa, että Kanerva riskeeraa maansa kansallisen turvallisuuden asettumalla sellaiseen asemaan, että häntä on helppo kiristää.

Turvallisuusasioissa pitkään toiminut nimettömänä pysyttelevä poliisi on sanonut Ilta-Sanomille, että ulkomailla poliitikkojen kiristäminen ja asioiden urkkiminen heiltä on hyvin yleistä.

Suojelupoliisin Hannu Moilanen on myöntänyt, että Kanervan tekstiviestiasioita on jonkin verran pohdiskeltu. Supo ei kuitenkaan koe Kanervaa turvallisuusriskinä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

M Eiramaa - tutkija - KNFIJV

Tuo on todella ihan vakava ja vakavastiotettava näkökohta Kanervan karnevalisoijillekin! Turvallisuusongelmaa ei kysymyksenä saisi ohittaa lööppisyvällisyyden eduksi.

Itse kiinnitin asiaan huomiota jokunen päivä sitten:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/17380-kansa-rakastaa-rakasti-ikea#commen...

... On otettava vakavasti huomioon myös asian valtion turvallisuustason huoli samaan tapaan kuin pääministeri Vanhasen naisseikkailuissa - viattomantuntuiset irtonumeroseuralaiset tai vakavamminkin seuraantuppautujat saattavat olla esim. aggressiivisen naapurimaan tiedustelupalvelujen asialla tai sellaisiksi käännytettävissä. Siis yksinomaan julkisuusryvettyminen ei ole uhkana. Sekin toki voi olla joiltain osin ja tapauksissa mainittujen vaarallisten tahojen masinoimaa ja ruokkimaa, esimerkiksi varteenotettavan ei-suomettuneen pääministeri- ja presidenttiehdokkaan nousujohteisen uran sivuraiteille ja alasajamiseksi mustamaalauksen ja epäluotettavaksi leimaamisen keinoin...

Poikkeuksellisen rehelliset otteet Venäjään ja yleensä ulkopolitiikkaan omaksuneen uuden kansallissankarikandidaatin on nyt syytä mennä itseensä ja asettua vakavan kysymyksen äärelle: kannanko vastuuni täysimääräisesti kaikesta siitä hienosta työstä, jossa olen mukana arvostettuna toimijana, jos en onnistu välttämään julkisuuspelin sääntöjen mukaisia riskejä harkitsemattoman käytöksen vuoksi.

M. Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html

Kunto Kalpea

Nyt Uusi Suomi menee metsään. Pitäisi haastatella SUOMALAISTA turvallisasiantuntijaa, joka tuntee suomalaisen todellisuuden.

On tietysti hienompaa vedota ulkomaiseen auktoriteettiin. Siellähän kaikki viisaus asuu, kun on ihan ulkomailla!

Iain Dale tuntee turvalisuuskysymykset, mutta hän toimii maassa, jonka poliittista elämää hallitsee erittäin voimakas keltainen lehdistö ja aivan omanlaisensa poliittinen kulttuuri. Siitä ei pidä ottaa Suomessa mallia.

On tietysyti niitä, jotka haluavat Kanerva eroavan, koska "Britanniassa niin olisi jo tapahtunut". Ovatko näin ajattelevat oikeasti halukkaita ottamaan myös muut englantilaisen poliitisen kulttuurin piirteet Suomeen? Eivät varmasti, tai sitten eivät tunne kulttuuria.

Penttijuhani

tai eivät kovin hyvin tunne tuota todellisuutta nuo suomalaisen Supon turvallsisuusasiantuntijat. Otetanpa pari esimerkkiä: olin kerran UM:n erikoisen kiinnostuksen kohteena, mistä syystä se ehdotteli, että käyttäisin ministeriön salakirjoitussysteemiä, joka oli uusia ja hieno. Juttu oli mieletön, mutta kun vaatimus oli insistoiva, katsoin sitä: se lähetti UM:n salasähkeet ensin selvinä telexnettiin, minkä jälkeen ne koodattiin. Ei suomalainen Supo asiaa koskaan tutkinut, joskin jotenkin hermostuneet miehet ilmestyivät sen korjaamaan. Se siis kuvasi osaa ns. "virallisten salaisuuksien" välityksestä.

Toinen juttu, joka ehkä selvittää - politiikan ohessa - poliitikkojen insistointia "yksityisyyksiinsä" ovat olleet NL:n (ja Puolan ja DDR:n) ns seksiagentit - erityisesti koulutettui sellaisiksi. Kai he aiheuttaivat aikamoisia tuhoja, osin jopa rekisterötyjä, koska NL:n lähetystön kävijät rekisteröitiin. Miten monta juttua on ollut julkisuudessa Suomessa? Ovatko Kunto Kalpean SUOMALAISET asiantuntijat lausuneet seksiasiasta. Ei edes Jukka Seppinen mainitse asiaa. Mistähän tuo johtunee?

tapio_o_neva

"Nyt Uusi Suomi menee metsään. Pitäisi haastatella SUOMALAISTA turvallisasiantuntijaa, joka tuntee suomalaisen todellisuuden."

Suomen ja Kokoomuksen tulee panostaa nimenomaan NATO-uskottavuuteen.

Tämän vuoksi kaikki lausunnot tulee tilata Yhdysvalloista ja Britanniasta, koska nimenomaan juuri näitä maitahan on pakko liehakoista kansainvälisissä turvallisuuspoliittisissa asetelmissa.

Länsimaat tietävät, että jos on erotomaaninen ministeri, uivat tiedustelupalvelut heti aukosta sisään. Seuraava deittipalvelu voi nimittäin olla SVR.

Vanhanen lienee siirtynyt käyttämään Harri Jaskarin ja kauppakamarijärjestön tuttavarengasta.

Petri Heiniemi

Tässä on esimerkki siitä mitä suomalaiset turvallisuusasiantuntijat jättivät huomioimatta kokonaan tuossa syksyllä. Tämä on brittiläinen määritelmä arvatkaapa mille?

"........ on väkivaltaista, vahingollista tai häiriötä aiheuttavaa toimintaa tai sellaisella uhkaamista, kun tarkoituksena on vaikuttaa julkiseen hallintoon tai pelotella kansalaisia ja tavoitteena edistää poliittisia, uskonnollisia tai aatteellisia päämääriä. "

Kyllä saa syksyinen työtaistelu tuossa aika tylyn tuomion. Aika pientä on tekstiviestispedeily tuon rinnalla. Tai sen rinnalla, että toivotetaan liikenneonnettomuudessa kuolleelle ihmiselle kaikkea hyvää kuoleman jälkeisessä elämässä. Voiko elämää enää pahemmin pilkata?