Sunnuntai 27.5.2012

IS:n Kanerva-tekstari: Alapään asia vai ei?

Luotu: 
29.3.2008 08:19
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.)

Ilta-Sanomat on julkaissut verkkosivuillaan yhden ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) lähettämän tekstiviestin sisällön. Viesti saapui lehden mukaan Johanna Tukiaisen kännykkään aamuyöllä 20. helmikuuta. Ilta-Sanomat sanoo saaneensa tekstiviestin sisällön luotettavista lähteistä.

Viestissä Kanerva puhuu ”sen tekemisestä”.

Tähän mennessä Kanerva on kertonut lähettämiensä viestien liittyvän Tukiaisen työasioihin, mutta samassa yhteydessä on puhunut myös, että viesteissä oli hänen omaa huumoriaan.

Perjantai-iltana Kanerva kommentoi viestien sisältöä Ilta-Sanomille.

- En niitä pyhäkoulussa esittäisi, mutta eivät ne ihan tavattomia ole, Kanerva sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Marja Tiura on sanonut puolisentoista viikkoa sitten Aamulehdelle ja Ilta-Sanomille, että Kanerva olisi vakuuttanut ryhmän johdolle, ettei tekstiviesteissä ole "alapään asioita".

- Viestin julkaiseminen on välttämätöntä, jotta kansalaiset tietävät, mistä puhuvat. Nyt jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä asiasta, IS:n vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja perustelee lehdessä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Harmaasusi

No ei tuo ainakaan sanaristikon täyttämiseen viittaa.

Jos kyseessä olisi vaikkapa ministerin ja piispan välinen asia,
niin voisi luulla että siinä on kyse paikan valinnasta jumalan-
palveluksen suorittamiseen. Eli aktista.

Mutta, kun osapuolet ovat nyt kuin sattuman kautta tiedossa,
niin kyse on varmaankin tyydyttämisestä. Donner taisi joskus
willeimmillään puhua uusrahvaanomaisesti naimisesta.

IlmariKyosti

Kanerva ehdottaa selvästi jotain yhdessä tehtävää. Sehän voisi olla vaikka tutustumista eduskunnan tekemiin lakialoitteisiin. Kyselee myös paikkaa missä se tehtäisiin.
Turun kirjaston lukusalissa tietysti !

Kuinka kokoomus sitten tulkitsee tämän viestin sisällön.
Nauttiiko Kanerva edelleen luottamusta tehtyään näitä ehdotuksiaan ? Jos kokoomuksella on aivot korvien lisäksi ei pitäisi olla vaikeaa arvata lopputulosta. Aivojen olemassa olosta ei kuitenkaan ole vielä näyttöä ?

Kyllä tämä tie on Ileltä kuljettu loppuun.
Saa nyt kantaa sitä ristiä, jonka jätti kantamatta !
Hyvästit p***** puhuvalle ulkoministerille !

tuulakiilamo

Voisimmeko säästyä näiltä typeriltä yksityiskohdilta ( IS)?

Ulkoministeri( vielä) näyttää kerryttävän pisteitä ansiokkaasti muille tasavallan puolueille.

Oleellista olisi nyt toimia siten, ettei tämä kehitys saa jatkua.

Puheenjohtaja Katainen: miksi te olette vaiti?

Hesarin tämän päivän juttu toin häpeän tunnon kokoomuslaisen mieleen.

Herran tähden, kuinka voitte olla vaiti?

tapio_o_neva

"Hesarin tämän päivän juttu toin häpeän tunnon kokoomuslaisen mieleen."

On aivan oikein, että kokoomuslaiset häpeävät kevytmielistä punaviinipolitiikkaansa, joka koki täyskäännöksen, asuntopolitiikatonta asuntopoltiiikkaa pääkaupunkiseudulla, joka tuotti kiinteistökuplan ja Helsingin väkiluvun vähenemisen, harkitsematonta NATO-intoilua jne. jne.

Ilkka Kanervalla on kuitenkin Camel Bootsit ja hän kulkee omia polkujaan. Se on aivan liberaalin Kokoomuksen oppien mukaista, minkä pitääkin kirvellä kansanlliskonservatiivia ja kollektivistia.
http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI

Helsingin Sanomista ei pidä välittää, vaan Helsingin Sanomien toimittajien tekstiviestit ja yksityiselämä pitäisi paljastaa.

IlmariKyosti

Jyrki Boy on nimittelynsä ansainnut. Ei ollut pojulla selkärakaa hoitaa asiaa jämäkästi. Selityksiä selitysten jälkeen.
Poju ei pärjää miesten maailmassa ja kokoomuksen naisetkin taitavat pitää pojun helmoissaan.

Lopputulos ja palautteet tulevat viimeistään kunnalisvaaleissa !

Gitarrr

Onko "sen" tekemisessä kyse alapään vai yläpään "jutusta" ei selvinnyt tekstiviestistä. On aivan mahdollista, että kyseessä onkin "yläpään juttu". Todistustaakka on Kanervan eroa haluavilla. Jos he voivat todistaa alapää-spekulaation oikeaksi, on selvää, että Kanerva kertoi muunneltua totuutta ja hänen asemansa ministerinä käy kestämättömäksi.

zarret

Kun miehellä seisoo vain järki, on "mainetta" pidettävä
yllä kaikin keinoin.
Kansanedustajan luulisi olevan äänestäjiensä arvomaa-
ilman edustaja. Mitähän pitää ajatella äänestäjistä, jotka
kerta toisensa jälkeen, sankoin joukoin, valitsevat tällaisen
kyvyn edustamaan itseään.
Muuten olen sitä mieltä, että sana "valehteleminen" on
palautettava poliittiseen kielenkäyttöön ja kriminalisoitava.

tapio_o_neva

"Mitähän pitää ajatella äänestäjistä, jotka
kerta toisensa jälkeen, sankoin joukoin, valitsevat tällaisen
kyvyn edustamaan itseään."

Ilkka Kanerva on televisiosta ja iltapäivälehdistä tuttu. Hänet on äänestetty kohtalaisella äänimäärällä kerta toisensa jälkeen Varsinais-Suomen vaalipiiristä kansanedustajaksi.

Äänestyskartasta selviää, mistä päin Ilkka Kanervaa on äänestetty. Ilmeisesti kuitenkin pääasiassa ja vakaasti Turun kaupungista. Kanerva siis edustaa Varsinais-Suomen Kokoomuksen ja Turun kaupunkinlaisten arvostuksia niin kuin Ville Itälä tai Petri Lahesmaakin.

haapse

Käsittämätöntä, että noin korkeassa asemassa oleva alentuu noin alhaisiin tekoihin. Suomen edunmukaista on ,että Kokoomus erottaa ulkonimisterin välittömästi.

IlmariKyosti

Jyrki Kataisella on vain korvat, mutta ei aivoja, jotka työstäisivät syntyneen tilanteen. Äänestäjät osaavat kyllä päättää asian ja tehdä siitä johtopäätökset.

Kuulun niihin hölmöläisiin, jotka ovat äänestäneet kokoomusta koko äänestysikäni. Nyt loppui kannatus. Tukekaa vain kanervaa,
sillä varmaan pärjäätte pitkälle !

henkaipan

"Käsittämätöntä, että noin korkeassa asemassa oleva alentuu noin alhaisiin tekoihin. Suomen edunmukaista on ,että Kokoomus erottaa ulkonimisterin välittömästi."

Aivan. On totaalisen käsittämätöntä että Suomen valtion ulkoministeri lähettää tekstiviestejä naiselle. Samoin on totaalisen käsittämätöntä että ulkoministeri kaipaa seksiä.

Mihin tämä maailma menisi jos kaikki ulkoministerit harrastaisivat seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa ja vieläpä puhuisivat siitä yksityisissä tekstiviesteissä?

tapio_o_neva

"On totaalisen käsittämätöntä että Suomen valtion ulkoministeri lähettää tekstiviestejä naiselle. "

Ilmeisesti SanomaWSOY:ssä, Alma Mediassa ja Yhtyneissä Kuvalehdissä on perusolettamuksena, että tasa-arvon vuoksi vastaavanlaisia viestejä pitäisi lähettää myös miehille, jotta Suomi vaikuttaisi edistyksellisemmältä ja tasa-arvoisemmalta.

alanmies

Haluatko tehdä sitä jossain jännässä paikassa? Mikä se voisi olla?

Kyseisen viestin sisältö viittaa Kanervan perversioihin ja niiden tyydyttämiseen.
Viestistä ilmenee aivan selvästi Kanervan halu muuhun kuin tavanomaiseen yhdyntään epätavallisessa paikassa.

Kanervan on todennäköisestii seksuaalisesti kieroonkasvanut yksilö ja hänen tilansa vaatii hoitoa.
Eräs lääke voisi olla Kanervan lukitseminen huorataloon vuodeksi. Omalla kustannuksellaan, tottakai.

Per Besserwisser

Saa harjoittaa seksiä tai edes ajatella seksiä vain avioliitossa ja lähetyssaarnaja-asennossa lauantai iltana saunan jälkeen? Muu on perverssiä?

Pakko sanoa, että alan ymmärtää Vanhasen intoa ajaa oikeusjuttuaan yhä enemmän ja enemmän.

ronniemononen

Löytyihän Britanniastakin muutama vuosikymmen sitten "Back to the Family Values" -agendalla suosiota niitannut ministeri seksileikkien päätteeksi tukehtuneena appelsiini suussa ja sukkahousut päässä.

Hohhoijaa. Ei uutta auringon alla. Eivät menestyvät poliitikot ole ihmisiä.

On aivan sama tiputetaanko Kanerva sekstiviestien takia. Suurella todennäköisyydellä yhtä "puhdas" henkilö hänen paikalleen nousee.

tapio_o_neva

"On aivan sama tiputetaanko Kanerva sekstiviestien takia. Suurella todennäköisyydellä yhtä "puhdas" henkilö hänen paikalleen nousee."

Olisiko aika ryhtyä jo ennakkoon käymään läpi Kokoomuksen eduskuntaryhmän mahdolliset riskitekijät? Koska Kimmo Sasi ja Kokoomuksen parlamentaristit ovat niin tiukkoja, ei tasavallan presidentti voi enää suojelupoliisin tietojen perusteella sanoa, että ehdotettu henkilö on sopimaton ministeriksi ja että eduskuntaryhmä saa katsoa toisen? Enää ei Venäjäkään pyri vaikuttamaan suomalaisten ministereiden virhevalintoihin niin kuin vielä Neuvostoliiton aikana.

Suomalaiset äänestäjät ovat aivan eduskuntaryhmien armoilla ministerivalinnoissa, kun Neuvostoliittoa ei enää ole eikä tasavallan presidentti enää voi rankata ministeriehdokkaista.

Suojelupoliisin ja KGB:n sekä MID:n tehtävät suomalaisen politiikan laadunvalvonnassa ovat siirtyneet Allersille, SanomaWSOY:lle ja Alma Medialle sekä Yhtyneille Kuvalehdille ja on-line-äänestäjille.

tapio_o_neva

Se, että ulkoasiainministeri johtaisi kaikkea muuta, paitsi itseään ja yksityiselämäänsä, ei ole katastrofi niin kauan kuin poliittinen valtiosihteeri on paikallaan.

SDP kehitti poliittisen valtiosihteerijärjestelmän siksi, etteivät ministeri EU-aikana ainakaan jatkuvasti voi selvitä tehtävistään.

Prometeus

"Viesti julkaistaan asian saaman yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi", jeesustelee Ilta-Sanomat. Kukahan sitä merkitystä asialle on ollut kerjäämässä?

Poliittinen ajojahti on poliittista ajojahtia, vaikka sitä kuinka yritetään kaunistella.

Kiilusilmämoralisteilla on ollut kissanpäivät jo viikkojen ajan. Onhan se sietämätöntä, jos tuon ikäinen ministeri on viriili poika, kun oma seksielämä on vain haipuva muisto.

Heitelkööt nyt kiviä ne, jotka ovat puhtaita ja synnittömiä.

Per Besserwisser

"Me Suomen Kansa vaadimme ehdottomasti saada tietää, jäikö homma vain vonkaamisen asteelle vai pääsivätkö tarinan sankarit tositoimiin. Tällä seikalla on nimittäin yhteiskunnallista merkitystä."

Totta. Kun nyt JSN on avannut pään roskasankolinjalle, niin JSN:n puheenjohtajan on vaadittava, että ministeri ja Tukiainen tekevät tästäkin selonteon, jossa ei saa jättää paljastamatta mitään. Pääsevät lehdet tekemään bisnestä. Sehän näköjään on JSN:n puheenjohtajankin todellinen agenda-

Jape

Erikoista näissä viesteissä on ainoastaan se että ne julkaistaan.

Tällaisia juttuja lähettelevät ihmiset toisilleen vaikka kuinka paljon.

Tietenkin on ikävää että toinen osapuoli on toiminut hieman halpamaisesti ja antanut viestit julkisuuteen. Mutta minkä sillekään voi.

Tottahan tämä on tärkeää ja kansalaisten kannalta mielenkiintoista seurattavaa. Lehdistö on aivan oikeassa tuodessaan nämä tekstiviestit julkisuuteen. Ensiviikolla päästään taas puntaroimaan mitä tarkoitetaan milläkin sanonnalla.

Jäädään odottamaan mitä oikeudessa aikoinaan päätetään. Jos Kanerva selviää sakoilla kirjoittamistaan tekstiviesteistä niin ei sillä varmaankaan liene minkäänlaista merkitystä viranhoitoon. Jos taas tule vankeutta, vaikkapa vain ehdollista, niin saattaa olla ministerinhommat entisiä.

Vai, liekö niin ettei Kanerva ole rikkonut mitään lakia?

tapio_o_neva

Vai, liekö niin ettei Kanerva ole rikkonut mitään lakia?

- Mikä sanktio uhkaa omistaja Reenpäätä, toimitusjohtaja Alexander Lindholmia tai päätoimittaja Esko Tulustoa?

toimitusjohtaja
Alexander Lindholm

Hallituksen jäsenet

Puheenjohtaja
Reenpää Kari Olli
Varsinainen jäsen
Reenpää Antti Olli
Varsinainen jäsen
Lyytikäinen Ora Vesa Petri
Varsinainen jäsen
Majander-Reenpää Leena Maija

LTamminen

Olisikohan kuitenkin niin, että tällaisia tekstiviestejä lähettävät pikemminkin mieheksi tarkoitetut, mutta pojaksi jääneet yksilöt. Kansanedustajana Kanerva saa lähettää minkälaisia tekstiviestejä tahansa, mutta ministerin vastuulla toimiva henkilö ei. Ministerin hommat eivät yksinkertaisesti vain sovellu Kanervalle, jolla on selvä addikti.
Olen kuitenkin enemmän huolissani suomalaisista äänestäjistä kuin Kanervasta. Tuntuu, että käsitys oikeasta ja väärästä on pahasti samentunut. Idästä on valunut Suomeen ihan uusi moraali.

Miksiköhän muuten Kanervan taitoja ulkoministerinä niin kehutaan? Mitä ihmeen kummaa hän oikein on saanut aikaiseksi? Sekö nyt on jotakin, että kättelee Yhdysvaltain ulkoministeriä. Kertokaa ihmeessä mistä voimme erityisesti Kanervaa kiittää.

tapio_o_neva

Suomeen on levinnyt "(äly)vapaa länsimainen lehdistö". Se ei ole seurausta Kekkoslovakista eikä se ole Leninin, Stalinin tai Brezhnevin syy. Kaikki kolme kannattaivat sosiaalisesti vastuullista mediaa, joka ei lietso ristiriitoja, vaan korostaa harmoniaa ja yhteistyötä.

Syy siihen, miksi Seitsemän päivää (Allers), MTV3 (Bonniers), Alma Media, Sanoma-WSOY ovat sellaisia kuin ovat, on siinä, että on liittytty Euroopan unionin sisämarkkinaan ja siitä, että turhuuden markkinoiden mediatalous alkaa vaikuttaa.

Nytkin on olemassa likainen tusina poliittisia toimittajia, jotka "ovat päättäneet" erottaa Ilkka Kanervan niin kuin Anneli Jäätteenmäen. Komentokeskus ei ole kuitenkaan nyt SanomaWSOY:ssä, vaan Yhtyneissä Kuvalehdissä.

Ilmiöön syynä on kasvihuoneilmiö, minkä vuoksi puhutaan entistä pehmeämpiä ja kulttuuri saa latinalaisia piirteitä. Toinen syy on markkinatalousajattelu ja Reenpään suvun omistaja-arvot. Omistaja-arvot eivät kunnioita ihmisarvoja.

Sen harjoittamiseksi kannattaa tehdä luokkaretki tai Kokoomus-risteily Leningradiin.

apollo

se härjistä haastaa. Kanervan viittaus on aivan selvä kisakutsu golfin pariin. Viheriäisille nurmille, aitojen taakse vie viriilin ikeliikkujan tie. Greenit ja suojaisat paviljongit kutsuvat kevään ensimerkkien ilmestyessä luontoon. Kesän koittaessa seppelpäät ministerit sitten ampaisevat Suomineidon kanssa Euroopan vehreille niituille, niin että hameenhelmat kahisevat ja housunpuntit pölisevät.

tapio_o_neva

Eikös Suomessa olekin muodissa nyt tennis ja openin avajaiset pelataan pääministerin tenniskentällä? Kisukutsut lienevät jo painossa, mutta yleisöä halutaan vai rajallisesti.

tapio_o_neva

"Suomen sivistys on lähtenyt Turusta eikä ole vielä palannut sinne takaisin", sanotaan Turussakin.

Jos nyt ajatellaan Suomi-neitoa ja herrasmiehiä niin jo vaka vanha Väinämöinen vokotteli melko nuoria.

Koskaan en ole kansakoulussa, peruskoulussa tai lukiossa kuullut, että Väinämöinen olisi otettu esimerkiksi mieleltään häiriintyneestä vaarista, vaan häneen on aina suhtauduttu kunnioittavasti jonkinlaisen kansallisen kulttuurin tukipylväänä - jopa oppivelvollisuuskouluissa, missä ei olisi ollut käytösnumerolle hyväksi ryhtyä kritisoimaan Väinämöistä, koska hän oli Matti Vanhasen tapaan suomalaisen harkitsevuuden vertauskuva.

Onko mielestänne Väinänöisen toiminta Ainon suhteen asiallista ja kypsää? Eikö? No miksi sitten kaikkien on pitänyt oppivelvollisuuskouluissa uskoa, että Väinämöinen oli harkitseva järkimies?

Mikä olisi Yhtyneiden Kuvalehtien versio Väinämöisestä ja Ainosta?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Gallen_Kallela_The_Aino_Triptych.jpg

kettujuh

En tarkemmin haluaisi Väinämöistä analysoida,joka ei mielestäni tähän asiaan kuulu.Mutta Kanervasta sanoisin ei se hullu ole, vaan helkatin tyhmä,vaikka olen tähänasti häntä fiksuna pitänyt.Kerrankos sitä pettyy.

Tanka

Tämän päivän Väinämöinen lentelee edestakaisin Suomen ja Brysselin väliä - syö kanawokkia ja juo chablista.

Hän ei halua laulaa Joukahaista suohon vaan tekstaillla. Joukahainen lupaakin Väinämöiselle oman nokian kommarin (9500), jos Väinämöinen päästää hänet ylös suosta.

Väinämöinen suostuu; kommari nostaa kummasti itsetuntoa, korostaa asemaa ja siinä on lisäksi kaikki herkut.

Kommari alkaa, ikävä kyllä, osoittaa uupumisen merkkejä 200 tekstiviestin kohdalla ja tilttaa. Väinämöinen heittää nokialaisensa jorpakkoon ja päättää testata seuraavaksi jotain japsikännyä.

Ja loppu on historiaa.

tapio_o_neva

Voihan tietenkin olla, että julkisuudenkipeä Aino halusi päästä Suomen historian oppikirjoihin vokottelemalla Väinämöistä, joka sitten innostui asiasta ja tuli leimatuksi törkyvaarina Gallen-Kallelankin töihin.

Kerrankos sitä maailmanhistoriassa on niin käynyt? Minusta Ilta-Sanomat ja Hymy voisi ryhtyä selvittämään asiaa perusteellisesti.

Olisi ehkä parempi ihmiskunnalle, jos luovuttaisiin koko ugrilaisuudesta ja alettaisiin ihailemaan slaavilaisia ja germaanisia sankareita.

Tanka

"Voihan tietenkin olla, että julkisuudenkipeä Aino halusi päästä Suomen historian oppikirjoihin vokottelemalla Väinämöistä, joka sitten innostui asiasta ja tuli leimatuksi törkyvaarina Gallen-Kallelankin töihin".

Ainoa on tulkittu kirjallisuudessa myös samanistisena, muotoaan muuttavana hahmona, jossa yhdistyvät ominaisuudet kuten inhimillisyys - eläimellisyys, saalistettavuus – tavoittamattomuus sekä viettelevyys ja vieteltävyys (vrt. Afrodite ja Mata Hari).

"Olisi ehkä parempi ihmiskunnalle, jos luovuttaisiin koko ugrilaisuudesta ja alettaisiin ihailemaan slaavilaisia ja germaanisia sankareita".

Tai jos ihailisimme juutalais-kristillisen sukupuolimoraalin sijasta kreikkalais-roomalaista? Raakaa röyhkeilevää erotiikkaa...

tapio_o_neva

Silloin kun Neuvostoliitto maksoi Suomelle ruhtinaallisesti bilateraalikaupalla sen laihasta ja lännettyvästä puolueettomuudesta, ei koulukirjoissa avoimesti pilkattu Neuvostoliittoa eikä muita totalitaristsiai järjestelmiä kuin kansallissosialistien ja fasistien.

Tuolloin piilosisältö luotiin korostamalla Spartan ja Ateenan valtiosääntöjen eroa korostamalla jälkimmäistä demokratiana. Kuitenkin jäi kertomatta, että Ateena tuhlasi omiin menoihinsa Attikan meriliiton puolustusmäärärahoja ja vietti hulppeaa elämää vapaiden miesten osalta. Olympialaiset, jossa juostiin kelteisillään. olivat Gay Pride ja monia innovaatioita tehtiin myös yksityiselämän osalta.

Kuitenkin Suomessa väitettiin, että ateenalaiset olisivat olleet jotain isänmaallisia konservatiiveja, vaikka tästä ei myöhempinä aikoina ollut näyttöä.
http://fi.wikisource.org/wiki/Ateenalaisten_laulu

Onko jotenkin Kanervan-Vanhasen malli ateenalainen vai mistä on kyse? Olisiko Ateenassa järjestetty mediassa riekkujaisia niin, että kivitauluihin olisi kilkatettu yhä uusia lööppejä.

Sauli Sieppo

"Haluatko tehdä sitä jossain jännässä paikassa? Mikä se voisi olla?"

Oikea tulkinta on:

Kanerva:
Haluan naida sinua kakkoseen eduskunnan paternoster-hississä.

Tukiainen:
Sorry Ike, ei käy - minulla on ripuli.

Tanka

Ilkka: Tykkäätkö työstäsi?
Johanna: Joo, tää työ on ihan mukavaa, kun saa oikeesti tehdä sitä mitä haluaa. Ulkomaat kiinnostaa...mä inhoan talvea! Tanssi on mun elämä!
Ilkka: Haluatko tehdä sitä jossain jännässä paikassa? Mikä se voisi olla?
Johanna: Joo, Dubaissa olis takuuvarmasti lämmintä, mutten ole koskaan käynyt siellä, niin en tiedä.

tapio_o_neva

Ilta-Sanomien Tapio Sadetoja sanoi, että kyseessä on yhteiskunnallisesti merkittävä viesti:

Ilkka: Hei Johanna! Tämä Etyj on nyt niin solmissa, että minun pitäisi kysyä neuvoa. Voiko sulta kysyä jotain?

Johanna: Joo, autan mielelläni. Missä hätänä?

Ilkka: No kun nyt pitäisi saada tämä Etyj paremmin tutuksi, ensin suomalaisille ja sitten myös muille. Meillä ulkoministeriössä on ajateltu, että pitäisi olla Eurooppa-tiedotuksessa jonkin road show, missä ihmisiä innostettaisiin Etyj:iin. Mähän nimitän jo Kiljusen tutkinmaan vaalitarkkailua ja Talvitien tutkimaan Armeniaa. Tarvittaisiin kuitenkin jonkin PR-kampanja. Ajattelin, että voisit ryhtyä tiedotuspäälliköksi ja ottaa vaikka ryhmäsi mukaan. Näin saataisiin hyvä mediahuomio.

Johanna: Joo, kyl sopii. Mä voin harkita. Missä voitas jutella? Onks sul joku paikka, missä voitas jutella tai suunnitella?

Ilkka: Haluatko tehdä sitä jossain jännässä paikassa? Mikä se voisi olla?

Johanna: No vaikka Merikasarmilla, Primulassa tai Strindbergillä, siellähän Zyssekin käy.

Ilkka: No jos vaikka ensin Merikasarmilla. Mulla on nimittäin paperit täällä ministeriössä. Voitais ehkä sitten mennä vaikka kahville Stindbergille. Sopisko?

Johanna: Joo! Hei soita mulle vielä torstaina, ja ilmota aika. Jooko.

Ilkka: Näin tehdään.

Tanka

Kaikki alkoi itse asiassa siitä kun entinen Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Richard Müller päivitteli ministeri Kanervan huonoa kielitaitoa.

Johanna: ”Hei Ilkka, luin lehdestä, että sulla on ongelmia englannin kielen kanssa. Onks totta?”
Ilkka: ”No joo, vähän on koukeroista. UM:n kielikurssit on aika puisevia eikä ahterikaan kestä jatkuvaa istumista ”.
Johanna: ”Mä oon asunut jenkeissä pari vuotta ja osaan englantia tosi hyvin. Haluatko että autan sua? Sanavarasto on tosin aika originelli mutta tuskin se sua haittaa?”
Ilkka: ”Joo ei, kyllä sanavaraston kartuttamisesta eri aihealoille on kouriintuntuvaa hyötyä diplomatiassa”.
Johanna: ”Hyvä! Aloitetaan, käännä seuraava lause suomeksi, "Would you like to do it in an exotic place? Where could it be?"
Ilkka: Hmm....olisiko ”Haluatko tehdä sitä jossakin jännässä paikassa? Mikä se voisi olla?”
Johanna: Oikein. Ja seuraava...

Itse asiassa Tukiaisen ideoima 200 tekstarin englannin kielen pikakurssi tuotti niin erinomaisia tuloksia, että opetusministeri Sari Sarkomaa päätti sisällyttää sen viralliseen perusopetus paremmaksi eli POP-ohjelmaan.

Vuoden 2009 PISA-tutkimuksessa ylistettiin jälleen kerran suomalaisten menestystä kansainvälisessä koululaisten osaamisvertailussa. Tällä kertaa Suomessa osattiin parhaiten englannin kieli.

-rh

voi, voi .....kun nyt katsoo, ketä sinne on nousemassa, tarjolla hänen tilalleen ministeriksi, ei voi kuin toivoa parasta: antakaa miehen inhimillinen heikkous anteeksi. Jos nöyryyttää pitää, niin mitä olis velvoite terapiaan menosta ton ilmeisen Minä ja Hän -addiktionsa kanssa.

<ol>Viite:
Alberto Moravia: Minä ja hän, 1972.

helanes

Kekkonen ("Ja nyt pojjaat mennään naimaan!") tai Kennedy, eivät lemmenasiat, tilapäissuhteet tms. heitäkään kaataneet; tietyt tahot kyllä tiesivät. Hommansa, molemmat ja molemmat hommansa, hoitivat. Taisivatpa silloin tällöin valehdellakin.
En sillä, että hyväksyisin, vaan siksi, että olisiko jo aika tulla takaisin maan pinnalle tekohurskauden taivaista.

kettujuh

Näinhän se pitäisi mennä kuten sanot,mutta pitää kai olla järki kerjättäissäkin.Ei tässä hurkastelulla ole mitään tekemistä,jos ei ole miehellä sen vertaa järkeä ettei tiedä minne tekstiviestinsä lähettää tuskassaan, en voi kuin ihmetellä.Suoraanhan nämä lehdistölle tulee kuten hänen aikaisemmatkin viestinsä.Ulkoministeri on ihan jotain muuta kun tavallinen käteenvetävä duunari,valitan mutta Kanerva ei ole mielestäni ollut paikalla kun järkeä on jaettu.Aikaisemmin pidin fiksuna miehenä mutta kerrankos sitä erehtyy. Ei mielestäni kannata Kekkosen aikaa enää haikailla,voipi tulla haikala vastaan.

tapio_o_neva

"Ulkoministeri on ihan jotain muuta kun tavallinen käteenvetävä duunari."

Suomi on tasavalta ja kenestä tahansa voi tulla ministeri. Tähän on SDP varautunut poliittisten valtiosihteereiden järjestelmällä.

xinfinari

Taallakin munattomat pitavat naisten puolta. Havetkaa, onko Suomen miehet kaikki ammien juoksutettavina. Eiko todella loydy ketaan joka on Kanervan takana.

domino

Joko omaan typeryyteensä tai sitten SDP:n suunnitelma Venäjään yhdistämisestä (kun laina-aika päättyy) toteutuu.

Tämän suurempaa typeryyden osoitusta Suomen Kansa tuskin pystyy antamaan.

Tälläisissä tilanteissa joko ministeri erotetaan välittömästi tai sitten paskanjauhanta lopetetaan.

Tanka

Eleanor Herman on kirjoittanut kaksi kirjaa vallasta ja lemmenstä.

-Kuningattarien salarakkaita ja juonittelua Marie Antoinettesta prinsessa Dianaan

-Kuninkaiden rakastajattaret - 500 vuotta valtaa, valheita ja viettelyksiä

Suomalainen kustantaja Ajatus Kirjat. Kirjaesittelyt löytyvät firman kotisivuilta.

huusisuomi

Kun otetaan huomioon Iken tehtävien suuntautuminen ulkoasiain hoidosta aivan muun tyyppisiin "hoitoihin" sekä ulkoministerin asema heti pääministeristä seuraavana, niin hänen nimikkeeksi sopisi paremminkin alapääministeri.

sans titre

Kanerva olisi voinut välttyä tältä kaikelta ryöpytykseltä jos hän olisi heti julkisesti tunnustanut mitä on tapahtunut ja ollut vilpittömästi pahoillaan koko asiasta. Tällä totuuden peittelyllä hän vain pahentaa koko tilannetta omalta osaltaan.

Tosin eipä istuva pääministeri ole sen kummoisempi tapaus.

Noloa porukkaa, eikö oikeasti hallituksen pääpaikoille löydy ketään muita ihmisiä?

Häkämiehen nostaminen ulkoministeriksi on hyppäys ojasta allikkoon.

tapio_o_neva

"Häkämiehen nostaminen ulkoministeriksi on hyppäys ojasta allikkoon."

Häkämiehessä ei ole muuta vikaa kuin Harri Holkerin hyväuskoisuus ja vähässä uskollisuus. Hän yrittää tehdä hommansa vaatimattomasti kunnolla, mutta ongelma on se, että hän ei tunnista virkamiesten juonittelua.

Ei ole uskottavaa, että Häkämies onnistuisi ministerinä puskusroimaan esimerkiksi NATO-vedätyksen ja palaamaan pallon vanhaksi toiselle puolelle verkkoa.

Kun Iraniin olisi hyökättävä, Irakin sota pitkittyy eikä Afganistanissa ole tuloksia, alkaa Yhdysvallat entistä painokkaammin vaatimaan valkoisen miehen taakan jakamista Aasiassa uudelleen siten, että Iranin sota tulisi mahdolliseksi.

Iranin sodan mahdollistaminen tehostaisi diplomatiaa Iranin suuntaan.

Ei Häkämiehessä muuta vikaa kuin uskollisuus ja hyväuskoisuus. Hän voi oppia kokemuksesta, mutta hän ei kognitiivisesti osaa vielä paljastaa eikä torjua vedätyksiä niin kuin jo neuvostoaikana paatunut Kanerva.